Lisäksi eläkekatto. Valtion tuloveroja kiristettävä. Alveja nostettava.
Asiantuntijoiden mukaan on turmiollista, kun veroja kiristetään yläpäästä, johtuu siitä, kun koskee heitä itseään.
Näillä eväillä Suomi nousuun. Eipä taida muuta tietä olla.
Asiantuntijoiden mukaan on turmiollista, kun veroja kiristetään yläpäästä, johtuu siitä, kun koskee heitä itseään.
Näillä eväillä Suomi nousuun. Eipä taida muuta tietä olla.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Eläkkeethän tienattua palkkaa,, Miten niitä taannehtivasti? Vai peritäänkö sinulta vuoden liksa kanssa taannehtivasti takasi, nuija?
Eläkkeet maksaa työssäkäyvät ihmiset."olethan pöljää" vastaus kertoo suomalaisesta itsekkyydestä kukaan ei halua luopua eduistaan.
Olemme tuhon tiellä.
Otetaan sinulta 5v. palkka takautuvasti, tollo. Eläke ei ole armopala, vaan siirrettyä palkkaa..
Työeläkkeet maksetaan eläkeyhtiöiden kassasta jotka työssäkäyviltä
ihmisiltä on peritty heidän työaikanaan,yhtiöt sijoittaa noita varoja
eri kohteisiin ja tuotolla maksetaan työeläkettä.
Kansaneläke on eri asia,se maksetaan verovaroista joko työeläkkeen
lisäksi ja sen puuttuessa kokonaan,tämä ryhmä lienee aika pieni.
Työeläke on siis tavallaan pakkosäästö joka on tarkoitettukin
vanhuusajan kuluihin.
Lisäksi meillä kuolee paljon ihmisiä ennen eläkkeelle pääsyään,
heidän eläkemaksunsa jää muiden käytettäväksi,
ellei ole puolisoa joka saanee puolet tuosta eläkkeestä,
sekin on laskennallinen juttu.
Raskaita töitä tehneet kuolee paljon nuorenpina kuin kevyissä
töissä toimineet,joten he saavat nauttia koko eläke-etunsa.
Verojen nostosta ei ole apua kuin sellaisten kohdalla, jotka eivät voi piilottaa tulojaan partiiseihin! Suuri osa ehdotetuista veronkiristyksitä jää ilman vaikutusta.
Laskee ne rumasti köyhimpien elintasoa!
Eläkkeet maksetaan pääosin työssäkäyvien ihmisten eläkemaksuista.
Hyvin pieni vaikutus on rahastojen tuotoilla.
Eli kysymyksessä on tavallaan se, että sukupolvet rahoittavat toinen toisiaan.
Yksityisalojen työeläkemaksuista menee 3/4 edelleen jakoon eläkeläisille, 1/4 rahastoidaan.
Julkiset eläkkeet, yrittäjäeläkkeet ja maatalouseläkkeet suoraan jakoon kaikki.
Eli kyllä eläkkeemme ovat viime kädessä riippuvaisia työeläkemaksuista.
Lähde wikipedia.
Mutta saajat on itse maksaneet samallalailla aikanaan
Olisi, kuin palkojen kynimistä taannehtivasti takasi..
Ainakin suuria palkkoja ja eläkkeitä pitää laskea
Takavarokoitas säästöjä pankkitileiltä!
Joskus oli setelien leikkaus, en tiedä oliko pakkolainasta kysymys vai ei.
Kyllä kai eduskunta voi päättää tollasista toimenpiteistä.
Tarkistin asian neljän vuoden pakkolainasta oli kysymys 2%:n korolla.
Noina vuosina inflaatio kaiketi laukkas lujaa.
Setelien leikkaus toteutettiin 1945
Kyllä nyt on lähdettävä tasasummalinjalle eikä millekään prosenttilinjalle. Esimerkiksi minulta menisi 70 000 € kuukausipalkasta 7 000 euroa, mutta toimeentulotuella kitkuuttelevalta vain noin 70€. Siksi ehdotankin että kaikilta viedään tasasumma, vaikkapa vain 3 500€ kuukaudessa.
Pohjoisranta pieraisee, hyvälle vitsillesi :
Entäs kun menee miinukselle, saako siihen avustusta?
Suolakaivokseen!