Rapanhapakko-nimimerkin antama linkki ketjussa ”Olin todella ymmälläni Benny Hinnin suhteen” oli minulle erittäin vaikuttava. Dokumentissa Derren Brownin kouluttama tavallinen mies menee täydestä ihmeparantajasta. Brownin tarkoitus oli paljastaa, että ökyrikkaat ihmeparantajat ovat huijareita. Valitettavaa on se, että Brown itse oli teini-iässä uskova nuori ja myöhemmin luki säännöllisesti Raamattua löytääkseen tukevampaa pohjaa kristilliselle uskolleen – hän toteaa, ettei hän sitä löytänyt ja niin hän luopui uskostaan. Voi olla, että tämä pettymys on saanut hänet tekemään kyseisen dokumentin.
Tällä foorumilla nostetaan jatkuvasti esille harhaoppeja ja eksyttäjiä, joita toki kaikkina aikoina on seurakunnissa ollut. Jotain meidän tulee eksytyksestä tietää, sanoohan Raamattukin, etteivät vihollisen juonet ole meille salassa. On kuitenkin mahdollista, että joku keskittyy vihollisen voimiin ja eksytyksiin sellaisella hartaudella, että sivuasiasta tulee pääasia. Kukaan ei pelastu eikä kenenkään usko vahvistu sillä, että hän saa uutta tietoa luopumisesta ja eksyttäjistä. Paavali kylläkin varoittaa eksyttäjistä, samoin tekee Jeesus, mutta molempien julistuksen ja toiminnan keskipiste on raittiin ja oikean evankeliumin julistaminen ja ihmisten pelastus. Pääasia on se, että pääasia on pääasia.
Katsoin Brownin dokumentin vaikuttuneena ja surullisena. Eksyttäjiä paljastaa mies, joka itse on kertonut luopuneensa nuoruutensa uskosta Jeesukseen. Olen surullinen myös siksi, että tämä foorumi näyttää täyttyvän enemmän sivuasioista. Raamatullinen keskustelu tyrehtyy helposti ja jopa uskovatkin sotkeutuvat toistensa syyttelyyn pystymättä vaihtamaan mielipiteitään, mitä Jumala tietyssä kohdassa Sanassa tarkoittaa ja mitä Hän puhuu meille.
Jos joku kokee Jumalan edessä tehtäväkseen paljastaa jokin eksytys, hänen on syytä olla tietoinen motiivistaan. Menneisyydessä koettu pettymys (Derren Brown) ei saa olla syy, sillä siihen sisältyy hyvin helposti käsittelemätöntä vihaa ja surua, joka ilmenee katkeruutena. Katkeran ihmisen on hyvän vaikea arvioida eri kristillisiä liikkeitä ja julistajia objektiivisesti. Jotkut ovat tuominneet koko helluntailiikkeenkin harhaiseksi näkemättä lainkaan sitä, että oikeaa evankeliumia julistetaan, ihmisiä tulee myös uskoon, eheytyy sisäisesti ja kasvaa armossa ja Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
Helluntailiike ei ole täydellinen liike, kaukana siitä, mutta se ei tee siitä vielä harhaoppista lahkoa. Jos oletkin uskova, et ole lähellekään täydellistä, mutta epätäydellisyytesi ei tee sinusta luopiota. On mahdollista, että todellista Pyhän Hengen toimintaa ja armolahjojen esiintymistäkin aletaan pelätä ja ns. ihmearmolahjojen esiintyessä puhutaan jostain kundaliinivoimasta. Raamatun mukaan väärä henki toimii valkeuden enkelin tavoin ja Jeesuksen nimessä.
Mutta - väärä henki ei ole nöyrä, jossa tuodaan esille Jeesusta Kristusta ja häntä syntien sovittajana. Väärä henki ei puhu ahtaasta portista ja kaidasta tiestä, vaan kaikki on helppoa ja Jumalalle kelpaavaa. Väärä henki korottaa ihmistä ja vetää kansaa ihmemiestä katsomaan, oikeassa Hengessä ihminen vähenee ja nostaa katsomaan Jeesusta Kristusta. Väärässä hengessä iloitaan ihmeistä, voimasta ja menestyksestä – oikeassa Hengessä iloitaan pelastuksesta, armosta ja siitä osasta, minkä Jumala on meille antanut.
Jos etsit ja löydät elämääsi Jeesuksen, siinä on kaikki – muuta sinun ei tarvitsekaan etsiä. Enemmän Jeesusta on enemmän Pyhän Hengen läsnäoloa. Jeesuksen löytäneellä ja Hänen lähellään elävällä on sisäinen rauha ja usko iankaikkiseen pelastukseen. Voi olla, että jos joku keskittyy Raamatun Sanaan 95%:lla hartauselämästään, hän sitten jaksaa ja voi puhua 5%:lla nykyajan luopumisen ilmiöistäkin. Tutki kaikki Jumalan Sanalla, "ei yli sen, mikä on kirjoitettu" - mutta ei alikaan, sillä Jeesus tekee yhä myös ihmeitä ja toimii raittiisti armolahjojen kautta.
Jeesusta vai eksyttäjiä etsimässä
14
119
Vastaukset
- Tästäkö on vaiettava
Lainaus: "Helluntailiike ei ole täydellinen liike, kaukana siitä, mutta se ei tee siitä vielä harhaoppista lahkoa."
Mutta oletko natanael pannut merkille, että helluntailiike ei tunnista eksyttävää harhaopetusta? Tai jos tunnistaa, niin se vaikenee ja peittää sen visusti.
Minkätähden helluntailiike avoimesti kannattaa ja rahoittaa torontolaiseen äärikarismaan perustuvaa "hengen" liikettä? Tarkoitan esimerkiksi Selkomaata ja Seinäjoen "sateet lähetä" tyylistä toimintaa, jossa on ovet auki Benny Hinnille ja muille maailmanluokan eksyttäjille pienemmistä yrittäjistä puhumattakaan.
Miksi helluntailiike ei halua olla erillään eksyttäjistä? Vastaus kuuluu: sille ei kelpaa ottaa vastaan rakkautta koko totuuteen. Se on mielistynyt valhetta sisältävään ja ihmistä korottavaan karismakristillisyyteen. Tyhjänpäiväinen ylistys, ulkoiset merkit ja manifestaatiot ovat helluntailiikkeen käyttövoima.
Hiljaisella maaseudulla voi olla aitoa hengellistä toimintaa, mutta isoihin temppelikirkkoihin on saatava väkeä kassamagneettien (karismataiteilijoiden ja sateentekijöiden ) vetovoimalla. Entisaikaan tuollaiset taiteilijat ja poppaukot esiintyivät toreilla ja markkinoilla, nyt heille on varattu ylistysten keskelle pääosa Herran huoneessa.
Ja tästä kaikesta olisi oltava hiljaa? Sitäkö tarkoitat, natanael? - KukaKetä
Kuka etsii ketä?
Luuk.15:1. "Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä. 2. Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan". 3. Niin hän puhui heille tämän vertauksen sanoen:..."
Luuk.15: 4. "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää?.."
Luuk.15:8. "Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää?",
Luuk.15:11. "Vielä hän sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa......32. "Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.'".."
Hes.34:11" Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen."
Jer.23: 3." Ja minä kokoan lampaitteni tähteet kaikista maista, joihin olen ne karkoittanut, ja tuon ne takaisin laitumelleen, ja ne ovat hedelmälliset ja lisääntyvät. 4. Ja minä herätän heille paimenia, ja ne kaitsevat heitä; eivät he enää pelkää eivätkä säiky, eikä heistä yhtäkään puutu, sanoo Herra. 5. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. 6. Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän vanhurskautemme'. .."
Joh.10:14." Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, 15. niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä. 16. Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen... "
Matt.28: 18. "Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." - KukaKetä
Ihmisen korottamnien Jumalan rinnalle jonakin "ihmeiden tekijänä" jonka perässä juostaan on syntiä
5.Moos.5:6. 'Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. 7. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani..."
Room.1:22."Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet 23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. 24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, 25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen. 26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin;.." ( ".. kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa,............Sentähden..")
Ei tarvitse ihme kokouksissa juosta.Ihmeet ja merkit ilmenevät Jumalan tahdon mukaan evankeliumin todistusta vahvistaen "kujilla ja aitovierillä ".Ei siihen savukoneita ja värivaloja tarvitse.
Apt.14:3. "Niin he oleskelivat siellä kauan aikaa ja puhuivat rohkeasti, luottaen Herraan, joka armonsa sanan todistukseksi antoi tapahtua tunnustekoja ja ihmeitä heidän kättensä kautta."
Eihän uskovalla pitäisi olla toimettomuutta ? Jos sitä on ,niin sitten on jotain unohtunut?
".. Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä."
2.Piet.1:3." Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, 4. joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, 5. niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, 6. ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, 7. jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.
8. Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
9. Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä. 10. Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; 11. sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan..." - "Tässä minä olen!"
Jesaja 65:1 Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet, niiden löydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen sanonut kansalle, joka ei ole otettu minun nimiini: Tässä minä olen, tässä minä olen!"
Suomen kansa on kyllästetty evankeliumin sanomalla. Jokainen Suomessa syntynyt tuntee ja tietää, että pelastus tulee Herralta Jeesukselta.
Herra Jeesus suostuu jopa niiden löydettäväksi, jotka eivät ole Häntä etsineet.
Tunteisiin vetoavalla musiikilla, ylistyksen huumalla ja hunajaisella puheella EI ole todellista arvoa niille, jotka pelastusta kaipaavat. Pikemmin se eksyttää.
Paljon suurempi arvo on työllä, joka erottaa jyvät akanoista ja totuuden sanan valheen kylvöstä. Evankeliumin nimissä ja helluntailiikkeen suojissa toimii lukematon määrä uskonnollisen petoksen hämärämiehiä ja naisia.- KukaKetä
Jesaja oli "laki liiton" aikainen profeetta. Profeettojen tehtävä oli muistuttaa Israelin kansaa liiton ehdoista.
Liitto ei sisällä ainoastaan kieltoja ,vaan siinä luetelaan myös rikkomuksista langetettavat rangaistukset, samoin kuin sen noudattamisesta koituvat hyödyt.
Rangaistuksia kutsutaan "kirouksiksi" ja hyötyjä "siunauksiksi "
Profeettojen tehtävä oli ilmoittaa sekä lupaukset että uhkaukset kansalle Uskollisuuden siunauksista kerrotaann" Mooseksen kautta annetussa laissa" Ja lupauksiet lausutaan kuitenkin varoituksen kera ellei Israel noudata Jumalan lakia , siunauksia ei tule. Lain rikkomisesta seuraavat kiroukset (rangaistukset) on luettavissa "Mooseksen kautta annetusta laista"
Profeetta Jesaja kehoittaa kansaa ,joka harrastaa epäjumalan palvelusta, palaamaan Jumalan kanssa tekemänsä liiton mukaiseen elämään:
Jes.65:"Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet, niiden löydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen sanonut kansalle, joka ei ole otettu minun nimiini: Tässä minä olen, tässä minä olen! 2. Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista kansaa kohden, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä, omain ajatustensa mukaan; 3. kansaa kohden, joka vihoittaa minua alinomaa, vasten kasvojani, uhraa puutarhoissa ja suitsuttaa tiilikivialttareilla. 4. He asustavat haudoissa ja yöpyvät salaisiin paikkoihin; he syövät sianlihaa, ja saastaiset liemet on heillä astioissansa..."
Jumala ilmoitti "vanhan liiton"(laki liiton") profeettojen välityksellä tekevänsä ( siis "Jumala teki ") Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton Jer.31:. 31. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
Jumala lähetti oman Poikansa "kun aika oli täyttynyt " Gal.4: 4. "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, 5. lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan..." ( Tämä "lunastus" tapahtui Jeesuksen Kristuksen uhrikuoleman ja ylösnousemuksen kautta )
Jeesus Kristus Jumalan lähettämä "Messias " tuli "etsimään ja pelastamaan sitä mikä kadonnut on " Luuk.19: 10." sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on".
Hän tuli "etsimään Israelin kadonneita lampaita " Matt.15:. 24." Hän vastasi ja sanoi: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö"..."
Siihen tehtävään Hän kutsui ja valtuutti myös opetus lapsensa Matt.10:5." Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, 6. vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö..."
Jumalan sovitustyön kautta 2.Kor.5:19. "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan..." myös pakanoilla on pääsy Jumalan tykö Ef.2:14. "Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, 15. kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, 16. ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. 17. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; 18. sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö..."
Yhäti Jumala "etsii " ja "kutsuu" ihmisiä yhteyteensä evankeliumin julistajien välitykselä 2.Tess.2:13. "Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. 14. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.." ("...kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta.." )
Niin kaun kun on elämää on toivoa. On erittäin epä Raamatullista puhua että ihmisellä on "kaksi tai kolme etsikko aikaa " . Ihminen voi kovettaa itsensä Jumalan Sanan edessä, mutta Jumala kutsuu "..evankeliumin kautta.." eikä "rajatulla kaksi tai kolme etsikko aikaa ". On vaarallista laittaa vastoin tervettä evankeliumin sanomaa keneltäkään "taivaan portteja" kiinni ( kuka on antanut luvan?) em. evankeliumin sanomalle vieraalla puheella, jota jotkut lainaavat VT:n Jobin kirjasta ( Job.33. ) ilman Raaamatun laajempaa kontekstia.
- ei silmiään ummistaa
Ei oikein voi korviaan ummistaa siltä tosiseikalta, että eksytyksen voimakkuus lisääntyy.Mitä voimakkaammin Jumala toimii sitä voimallisemmin myös pimeys toimii, ihmeiden määrä lisääntyy. Minusta on hyvä olla selvillä myös harha-asioista ja sen vaikutuksista, voipi varoittaa muita.
Tuntuu aivan kamalalta, että omaan kotikaupunkiini on DH kutsuttu "iloa tuomaan" jossain vaiheessa tätä vuotta. - Rapanhapakko
Tarkoitat siis tätä videota:
http://www.youtube.com/watch?v=4JGUFmY9gIE
Tuo Derren Brown on huima äijä. Saa ihmiset ihan kylmiltäänkin huijattua, mutta on niin rehellinen että kertoo huijaavansa ja joissakin ohjelmissa jopa näyttää, miten se tehdään. Oikeastaan pelottavaa, miten vähillä konsteilla meitä kaikkia voidaan manipuloida. Ja ajatelkaa miten paljon helpompaa saarnaajien on tehdä se uskovaisille, jotka jo valmiiksi haluavat uskoa siihen.
Tuosta "eksytyksestä" mitä jauhatte, niin kai te tajuatte että kristittyjä on vaikka kuinka moneen suuntaan, ja ne kaikki kokevat muiden olevan "eksyttäjiä". Monet jopa väittävät Pyhän Hengen kertovan sen heille. Joten minusta on varsin epätodennäköistä, että tekään oikeassa olisitte tai mikään kristinsuskon suunta. Jos Raamattuun vetoatte, minusta pitäisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja myöntää se, minkä teologisen tiedekunnan eksegetiikkotutkijat tietävät: Raamattu on sekava ja ristiriitainen kirjakokokoelma. Ja vasta sen hyväksyminen on sitä oikeaa Raamatun tekstien kunnioittamista, kun taas kukin tahollaan oppiinsa sitoutuneet fundamentalistit eivät oikeasti kunnioita Raamattua ollenkaan, vaan omia päähänpinttymiään. Ja vielä valehtelavat kukin tahollaan itse Jumalan nämä heille kertoilevat.
Myöskin voisitte harkita, että KOKO kristinusko on "eksytystä". Kaikkien aikojen suurin hujaus ja petos. En tarkoita "salaliitonomaisesti", että ollsi ollut joku tietty pahojen jätkien porukka juonimassa niitä. Vaan tuhansien vuosien aikana kerrostunutta harhaanjohtavaa perinnettä.
Kyllä se sori vaan on niin, että Raamatun tarinat eivät ole tosia luonnontieteellisesti, geologisesti, biologisesti, arkeologisesti, historiallisesti eivätkä edes dogmeihin sitoutumattoman raamatuntutkimuksen mukaan. Ja koska ne tarinat ovat tosia, kyllä se sori vaan tarkoittaa, että Raamatun Jumalaa ei ole olemassa. Joten vaikka Jeesuskin olisi ollut vaikka mitä, Raamatun olemattoman Jumalan poika hän ei voinut olla. Ja Uusi testamenttikin on sisäisesti pahasti ristiriitainen ja täynnä kirjoittajien tahallaan laitttamia Vanhan testamentin virhetulkintoja muka Jeesusprofetioina. Joku Ilmestyskirja taas on aikansa kuvaus, allegoria kristittyjen vainoista ja Rooman silloisista keisareista "petoina". Ollutta ja mennyttä, ei koske meitä ja meidän aikaamme.
Jos teitä nyt Paavalimaisesti hirvittää, että sittenhän me joudumme kadotukseen, jos nuo eivät ole totta... niin haloo, sekin on vain teidän uskontonne sisäinen kuvitelma! Itse niin kummaa ja julmaa maailmanselitystä haluatte, tarpeettomasti. Ehkä kuoleman jälkeen ei ole mitään, tai jos on, veikkaanpa että se on ihan toisenlaista ja toisella tasolla kuin kukaan tai varsinkaan uskovaiset kuvittelevat. Kiitos kommentistasi nimim. Tästäkö on vaiettava. Pointtini oli siinä, että meidän uskovien tulee keskittyä Jeesukseen ja hengen ravintoa meille antamaan Raamattuun. Toivoin, että tämä keskustelufoorumi voisi rakentaa meitä yhteisestä uskosta, Raamatun ilmoituksesta voitaisiin vaihtaa mielipiteitä ja tuoda esille omia näkemyksiä ja rukoilla niiden puolesta, jotka avautuvat elämäntilanteistaan ja kipeistä asioistaan. Olen pettynyt, koska pääasia on täällä hyvin pienessä roolissa. Haluaisin keskustella enemmän uskosta kuin harhoista.
Mitä tulee kannanottoosi helluntailiikkeestä, niin valitettavasti joudun olemaan kanssasi samaa mieltä. Kysymyksessä on pakko olla hengellinen sokeus, sillä harhaopin tunnistava ei voi vain vaieta ja peittää pahuutta. Liikkeen johtoporras kantaa päävastuun. Osut naulan kantaan todetessasi, että monille ei kelpaa rakkaus totuuteen. Minusta tuntuu aivan käsittämättömältä, että Raamattua tutkiva Jeesuksen seuraaja voisi edes kuvitella, että Jeesus antaisi jollekin tehtäväksi osoitella ihmisiä sormella ja kaataa heitä ”tulta”-huudoillaan. Mainitsit Selkomaan ja Seinäjoen toiminnan.
Olen huomannut, että Selkomaata avoimesti kannattavat ja ihannoivat eivät pysty keskustelemaan rakkaudellisesti ja rakentavasti Jumalan Sanasta. Eilen kommentoin ja esitin ajatuksiani Jeesuksen sanoista, ettei meidän tule turhia hokea, kuten fariseukset tekevät – vimmainen vastaus tuli sellaisen ihmisen taholta, joka on avoimesti Selkomaan ”hengen” puolella. Miksi niin, kun omia mielipiteitä voi esittää rauhallisesti ja mahdollisesti esittää jokin tarkentava kysymys? Väärässä hengessä on totuuden vastustamista. Näin siitäkin huolimatta, että henkilö olisi uskova – jo osallisuus väärään ja epäraittiiseen hengellisyyteen tuottaa tavalla tai toisella huonoa hedelmää.
Aamoksen kirjassa kerrotaan Jumalaa ylistävästä seurakunnasta, jonka sydän ei ollut kuitenkaan oikeassa suhteessa Herraan. Jumala ei sellaiseen mielistynyt: ”Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa.” Ylistys voi olla saman asian jatkuvaa pitkäkestoista toistoa, jossa toteutuu Jeesuksen varoitus ”älkää tyhjiä hokeko”. Meillä ei ole pääsyä Jumalan luo ylistyksemme kautta, vaan Jeesuksen veren kautta. Olet oikeassa huomauttaessasi, että ylistys voi olla tyhjänpäiväistä. Huomionarvoista on, että taiteilijoiden ja poppaukkojen lumoavat kirjoittavat välillä hyvin rakkaudellisesti ja hyväksyvästä – hehän suvaitsevat kaikenlaista, sekaisin oikeaa ja väärää henkeä. Seuraavassa viestissä heistä huokuu sitten jo viha niitä kohtaan, jotka eivät suostu ottamaan vierasta tulta temppeliemme alttareille.
Nimim. ”Ei silmiään ummistaa” kirjoittaa hyvin asiallisesti ja on kauhuissaan, että harhainen julistaja DH (lienee David Hertzog?) on kutsuttu hänen kaupunkiinsa iloa tuomaan. Harhaoppien suosimisesta ja hengellisestä sokeudesta kertoo omalta osaltaan sekin, että hyvin maltillinen kirjoitus tuottaa heti kaksi miinusta.
Onko lopulta vain harva tänne kirjoittava Jeesuksen oma ja Raamattuun omantuntonsa sitonut kristitty? Miksi niin moni ottaa vastaan torontolaisuuden väärähenkiset jälkimainingit ja raivokkaasti puolustaa maininkien harjalla surffailevia Selkomaata, Hertzogia ja jopa Hinniä? Herra sen tietää. Elämme Jeesuksen paluuta edeltävää lopun luopumisen aikaa ja monet luopuvat näissä tsunameissa uskostaan ja menevät eksyksiin.
Teen nyt niin kuin Tomumaja ja poistun tämän kommenttini jälkeen näiltä palstoilta. Tomumaja kertoi olleensa täällä seitsemän vuotta ja saaneensa masennusta ja epäuskoa sydämeensä, hän kirjoitti, että Jumala korjasi aina sitä, mitä nämä palstat särkivät. Olen kiitollinen siitä, että viime sunnuntaina sain helluntaikirkossa kuulla elävää, syvällistä Sanaa, ylistää Jumalaa ja kokea uskovien yhteyttäkin. Pyhän Hengen virvoitus on aina Jumalan ihme. Kauniiksi lopuksi: Kasvakaa armossa ja Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Taivaan Isän siunausta teille ja hyvää matkaa perille asti Taivaan kotiin! T: Natanael.- Variksenmarja
Natanael, olisin halunnut jatkossakin lukea kommenttejasi, luin ne aina alusta loppuun. Kiitos niistä.
- Kiitos, natanael!
Luin tarkkaan viestisi, natanael. Olen iloinen sen raittiista sisällöstä.
Siunausta ja kaikkea hyvää sinulle veljeni Herrassa!
nimim. Tästäkö on vaiettava.- vai veli
Veljeni oho
Ja minä luulin lipevyydestään ja kieroudestaan johtuen naiseksi.
- Ilmeisesti näin
Sun aloitus ei vakuuttanut. Yritätkö siirtää huomiomme pois harhaopeista.
- Lisää harhaa
Ei ei. TAHDOMME kuulla lisää harhaoppia.
- KukaKetä
Kuka etsii ketä?
Luuk.19:"Ja hän tuli Jerikon kaupunkiin ja kulki sen läpi. 2. Ja katso, siellä oli mies, nimeltä Sakkeus; ja hän oli publikaanien päämies ja oli rikas. 3. Ja hän koetti saada nähdä Jeesusta, kuka hän oli, mutta ei voinut kansalta, kun oli varreltansa vähäinen. 4. Niin hän juoksi edelle ja nousi metsäviikunapuuhun nähdäkseen hänet, sillä Jeesus oli kulkeva siitä ohitse. 5. Ja tultuaan sille paikalle Jeesus katsahti ylös ja sanoi hänelle: "Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi". 6. Ja hän tuli nopeasti alas ja otti hänet iloiten vastaan. 7. Ja sen nähdessään kaikki nurisivat sanoen: "Syntisen miehen luokse hän meni majailemaan". 8. Mutta Sakkeus astui esiin ja sanoi Herralle: "Katso, Herra, puolet omaisuudestani minä annan köyhille, ja jos joltakulta olen jotakin petoksella ottanut, niin annan nelinkertaisesti takaisin". 9. Niin Jeesus sanoi hänestä: "Tänään on pelastus tullut tälle huoneelle, koska hänkin on Aabrahamin poika; 10. sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on"..."
("..sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on..")
Room.2:4. "Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen? ..." ("...Jumalan hyvyys vetää ..")
Room.8:3. "Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, 4. että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen..." ("...sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa..")
Tiit.3:.3. Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. 4." Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, 5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, 6. jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,.." ( ". eksyksissä.......pelasti hän meidät, .".)
1.Joh.4:19." Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä..." ( "...hän on ensin rakastanut meitä...")
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1254054Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3192081Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481821Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21760- 1061740
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391681Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4481532MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531282Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4501251