Kun valtuusto käsitteli tilapäisen valiokunnan asettamista kunnanhallituksen erottamiseksi, Vesa-Pekka Sarparanta (kok) kritisoi voimakkain sanoin perussuomalaisia yleisesti. Hän vetosi Kuntalehden artikkeliin.
– Perussuomalaisilla on luottovaje ja he ovat kriittisiä kaikista asioista. Heiltä puuttuu tahto pyrkiä yhteistyöhön yli rajojen, Sarparanta sivalsi.
Loukkaantuminen tuli ilmi kokouksen lopussa, kun valtuusto käsitteli jo ilmoitusasioita.
Perussuomalaisten Seppo Romppainen vaati, että Sarparanta pyytäisi julkisesti anteeksi, koska sanat olivat loukanneet kaikkia perussuomalaisia.
Anteeksipyyntöä ei tullut.
Puheenvuoroja olisi pyydetty vielä lisää, mutta valtuuston puheenjohtaja Anne Lukkari (kesk) lopetti pelin eikä antanut enää yhtään puheenvuoroa.
– Keskustelkaa muualla, Lukkari totesi. lainaus IL.
Ylläolevasta voi lukea kuinka valtuuston puheenjohtaja osaa toimia oikein. Kuntapolitiikan paskapesu ei kuulu valtuustosaliin. Mutta näköjään leviää muuallekkin, kuin LIeksaan. Ja Sotkamosta on odotettavissa samaa kuin mm. lähialueilta Liperistä, Lieksasta ja Kiteeltä.
Nyt ei hoideta enää kuntalaisten asioita, vaan puolueiden omia etuja.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Korjaus. Ylä oleva oikea lähde on Kainuun Sanomat, ei IL- Sorry.
Ainahan ne on kähisseet, Nyt vain media vedetään joka asiaan mukaa.
Kähinöissä unohdetaan että siellä pitäisi hoitaa kunnan asioita ei henkilökohtaisia kaunoja.
ei kiinnosta...