Aloite lasten silpomisen lopetettaamiseksi
tytytytyty
1879
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei tule onnistumaan. "Emmehän me voi uskonnollisia perinteitä kieltää, sehän olisi syrjintää, pitää suvaita."
Ei tuon kansalaisaloitteen tarvitsekaan onnistua, koska Suomen rikoslaki jo kieltää ruumiinvamman tuottamisen. Mutta hyvä aloite, koska siitä tullaan keskustelemaan.
Noinhan se idealisti toivoo. Poikien uskonnollisen ympärileikkaamisen nimenomainen kriminalisointi on ollut työryhmien käsittelyssä viimeiset 16 vuotta eikä siitä ole mitään tullut. "Emmehän me voi uskonnollisia perinteitä kieltää, sehän olisi syrjintää, pitää suvaita." Siinä eduskunnan kanta tiivistettynä - ennen ja nyt ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Terve järki on politiikassa köykäistä tavaraa.
Ei sitä erikseen tarvitse kriminalisoida, koska Suomen lainsäädäntö nytkin kieltää pahoinpitelyn ja ruumiinvamman tuottamisen.
Noinhan se idealisti sanoo. Asiaa on aina katsottu läpi sormien ja tullaan edelleen katsomaan läpi sormien kun on pikkupojan pippelistä kyse. Ulkopuolisen juutalaisen insinöörin sana painaa politiikassa enemmän kuin lastenkirurgian ylilääkärin.
Täh? Oikei sitten, poistetaan koko rikoslaki kaikkine pykälineen, jos sinun mielestäsi niillä ei mitään virkaa ole.
Laki ei ole ongelma. Todellinen ongelma on se miten lakia tulkitaan. Tajuat kyllä jahka olet seurannut asiaa parikymmentä vuotta.
Äläpäs ala tuollaiselle vähättelyn linjalle. Et kuitenkaan kommentoinut edellistä vastaustani. Ovatko lait mielestäsi turhia vai ei?
Lait eivät ole turhia. Tietenkään. Mutta jos olisit seurannut asiaa parikymmentä vuotta, kuten minä olen, tietäisit että poikien tapauksessa mikään laki ei tehoa niin kauan kuin juutalaiset voivat alkaa puhua antisemitismistä heti kun ikiaikaisen silpomisperinteen kieltämisestä aletaan puhua vakavasti. Näinhän kävi Saksassa vastikään.
Olen seurannut lakiasioita yli kolmekymmentä vuotta, joten älä viitsi ottaa tuollaista asennetta.
Eivät juutalaiset ainoita silpojia ole, kai olet joskus kuullut muslimeista.
Jos olisit seurannut myös uutisia, tietäisit että taannoin Saksassa sekä juutalaiset että muslimit olivat yhtä lailla raivoissaan, kun ympärileikkaaminen yritettiin kieltää. Juutalaisilla on lisäksi käytössään natsismikortti.
Poikien uskonnollista ympärileikkausta ei meidän elinaikanamme saada kielletyksi yhdessäkään Länsi-Euroopan maassa - sehän olisi uskonnollisten perinteiden syrjimistä, ja juutalais-kristillisten tapojen kunnioitus istuu L-Euroopassa niin lujasti, että sen rinnalla pikkulapsen ihmisoikeus on ikävä kyllä kevyttä kamaa. P-ska juttu, mutta niin se nyt vain on.
Mitä väliä sillä on kuka on milloinkin raivoissaan? Pelkäätkö sinä juutalaisia ja muslimeja, vai mitä tuolla vouhkaamisellasi oikein haet?
"Poikien uskonnollista ympärileikkausta ei meidän elinaikanamme saada kielletyksi yhdessäkään Länsi-Euroopan maassa"
- Se on Suomen rikolain mukaan rangaistavaa. Mikä siinä oikein on että intät tästä asiasta?
Palaan asiaan kun saan ministerien kommentit kaivettua esiin.
Lue rikoslakia, älä odottele ministerien lausuntoja.
Kesäkuussa 2003 lähetin kahdeksan työtoverini kanssa silloiselle sosiaali- ja terveysministerille kirjeen (paperilla, ei sähköpostissa), jossa tiedustelimme, jo vuodesta 1999 huolestuttaneiden uutisten ja populistisen leikkausmyönteisten kannanottojen vuoksi, milloin uskonnollinen ympärileikkaus saatetaan de facto rangaistavaksi. Saimme vastauksen:
Hyvä ...
Kiitos kirjeestänne, jossa tiedustelette, mihin toimenpiteisiin aion ryhtyä, jotta uskonnon ja perinteen mukainen, ilman mitään lääketieteellistä syytä tapahtuva poikien ympärileikkaus rinnastetaan muuhun ruumiinvamman tuottamiseen ja tehdään nimenomaan rangaistavaksi.
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 11.4.2003 työryhmän selvittämään poikien ei-lääketieteellistä ympärileikkausta koskevaa nykytilannetta ja lainsäädännöllistä asemaa sekä tekemään ehdotukset mahdollisest tarvittavasta uudesta lainsäädännöstä. Työryhmän toimikausi on tässä vaiheessa vielä meneillään ja jatkuu 30.11.2003 saakka. Työryhmän saatua työnsä päätökseen tulee ministeriössä harkittavaksi asiaa koskevan uuden lainsäädännön tarpeellisuus ja muut mahdolliset jatkotoimenpiteet.
Helsingissä 18.11.2003
Sinikka Mönkäre
Sosiaali- ja terveysministeri
Myöhempien ministerien Liisa Hyssälän ja Juha Rehulan vastauksina asiaa koskeviin kirjeisiimme oli syvä hiljaisuus.
Pari vuotta sitten rabbi leikkasi pikkuvauvan ilman kivunlievitystä ja sai peräti sakot. On herttaisen varmaa (sanonta), että ellei sanktioita kovenneta, pikkupoikien esinahkoja leikellään myös Suomessa maailman tappiin asti.
Tunnen rikoslain tältä osin, mutta piruako sillä tekee kun ministerit ovat "suvaitsevia" ja tuomarit katsovat useimmiten läpi sormien? Ymmärtänet pessimismini. Kiitos ja kuulemiin.
Tulee mieleen ajatus, että ei-lääketieteellinen, ei-tahdonvarainen ympärileikkaus pitäisi sisällyttää erikseen mainittuna seksuaalirikoksiin ja rangaista samalla asteikolla kuin lapsen raiskaaminen.
Juutalaisten puhemiehinä itseään pitävät ..... ja ..... nostaisivat mielipidepalstoilla hirveän äläkän ja nykyinen oikeusministeri saisi hysteerisen kohtauksen, ja lopputulos olisi luultavasti kuitenkin nolla. Politiikka on likaista peliä ja heikoimmat häviävät. Valitettavasti.
Mä olisin allekirjoittanut muuten, mutta sitten osui silmään varaedustajan sähköpostiosoite... Olisko voinut ihan edes tuota aloitetta varten valita jonkin vähän vakavasti otettavamman? :(
Kaksi aiheeseen liittyvää videota.
http://www.youtube.com/watch?v=RkOPUiS9Jdg
Tässä asiassa olen aivan samaa mielä kuin nämä perussuomalaiset kansanedustajat.
http://www.youtube.com/watch?v=1VtQsABwiKY