Viime vuosina on ilmennyt jatkuvasti suuria vääryyksiä vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. SRK:ssa on useat käyttäneet valtaansa väärin. SRK:n julkaisuissa on harrastettu propagandaa ja totuuden muuttelua. Kirjoittajien juttuja on kaunisteltu ja muokattu SRK:n johtomiehiä miellyttävämmiksi. Itselläkin on omakohtaista kokemusta siitä, kuinka Päivämieheen tulleita kirjoituksia on surutta muokattu. Kirjoitin taannoin Päivämieheen pitkän artikkelin omasta uskonkilvoittelusta ja siionin asukkaista. Sain pyynnön kirjoittaa ja näin toimin. Kun artikkeli sitten lopulta julkaistiin, se oli muuttunut aivan toisenlaiseksi. En tunnistanut itseäni siitä kirjoituksesta lainkaa. Suuhuni oli asetettu sellaisia sanoja, joita en ollut sanonut, ja jätetty joitain pois.
Nyt on ruvennut nousee esille SRK:ssa tehtyjä vääryyksiä. Nokkamiehet toinen toistaan siirtyvät hommistaan sivuun, kuka uupumukseen, ja kuka ikään vedoten jne. Mutta he eivät niin vain pääse pakoon tekemistään vääryyksistä. Uskon, että kaikki vääryydet ennen pitkään näkevät päivänvalon. Jo nyt on paljastunut niin paljon vääryyttä ja suorastaan suuria rikoksiakin, että monien luottamus vanhoillislestadiolaiseen elämäntapaliikkeeseen on täysin mennyttä.
Vl-liikkeestä on ollut paljon liikehdintää pois. Osa ovat jättäneet uskon kokonaan. Nämä ovat ehkä olleet niitä kuolleita kaloja muutenkin. Osa on vaihtanut muihin lestadiolaisuuden suuntiin. Mutta vanhoillisimmat, jotka eivät tunne mitään muuta lestadiolaisliikettä kodikseen, ovat muodostumassa uudeksi liikkeeksi. Kokevat itsensä aidoiksi lestadiolaisiksi. Aidot lestadiolaiset kokoontuvat vielä vanhoillisten parissa, mutta uskon, että ajan mittaan aidot lestadioaliset tulevat jättämään vanhoillislestadiolaisen liikkeen, jonka maine on jo pahoin ryvettynyt erilaisten skandaalien vuoksi. Aidot lestadiolaiset eivät kaipaa SRK:n kaltaista kattojärjestöä, mutta ymmärtävät sen, että ajallinen organisaatio tapahtumien järjestämiseen on hyvä olla. Kontrolloitua julkaisutoimintaa ei pidetä hyvänä. Aidot lestadiolaiset haluavat, että uskovaisten kokemukset sellaisenaan julkaistaan lehdessä, ettei kukaan ulkopuolinen muuttaisi niitä. Aidot lestadiolaiset uskovat, että usko todella kulkee sydämestä sydämeen, eikä siihen tarvita mitään katto-organisaatiota, joka valvoo, että pysytään oikeassa opissa.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Ovatko aidot Kristus uskoiset jo aiemmin jättäneet vl-liikkeen vai ovatko koskaan olleetkaan siellä.
Täytyy myöntää, että on siellä vielä muutama tuntemani Kristus uskoinen.
Jos jätätte liikkeen, kuinka mones lestadiolaisuuden haara siitä tulisi sitten Lars Leevin? Kahdeskymmenesneljäs? Niin monta eri tulkintaa Raamatusta? On tainnut se oikea usko hukkua jonnekin matkalla?
Pyhä Henki oli läsnä kun Jumala antoi herätyksen LLL:n kautta.
Sen jälkeen ylpistyneet johtajat ja heidän valtapelinsä tuhosi liikkeen ja Henki jätti liikkeen.
Tähänkö viittaat?
Palstalla on useita vakavasti mielisairastuneita entisiä lestadiuslaisia, jotka eivät pysty irrottautumaan vanhoillislestadiolaisuudesta, eikä Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistysten kattojärjestöstä SRK:sta. Erityisen suurta tuskaa aivopestyille tuottaa heidän entisen oman sisaryhdistysten, siis rauhanyhdistysten keskusyhdistysten ehkäisyoppi. Kyseiset mielisairaat aivopestyt tollot haluaisivat rauhanyhdistysten keskusyhdistysten muuttavan ehkäisyopin sallivammaksi, kuten kondomin, kierukan, e-pillerin ja ääritapauksissa sterilisaation vapaamman käytön, muillekin kuin rikkaille ja uraa luovalle eliitille!
Kysynkin entisenä rauhanyhdistysten keskusyhdistysten laitapuolen kulkijana ja nykyisenä rappioalkoholistina, että tietääkö kukaan mihin muuhun nämä mielesairaat tarvitsevat SRK:ta? Mihin nämä aivopestyt tarvitsevat SRK:n ylipäänsä minkään tasoiseen ehkäisyyn? Miten joku ylipäänsä on riippuvainen sellaisesta mihin ei ole edes yhteydessä? No tiettyjä yhteyksiä lienee sairauden kautta, mut niiku muuten? Siis hei, eihän tervekään tarvitse ja rauhanyhdistysten keskusyhdistys lienee tarkoitettu terveille rauhanyhdistysten keskusyhdistysten synnyttäjille. Jos heillekään??
Mielisairautta on monenlaista. Tiivistäen se on kykenemättömyyttä elämään omien aivojen varassa.
On syytä rukoilla kaikille lähtemisen armoa!
Pyhä Henki on jättänyt SRK-järjestön. Totuuden henki ajettiin ulos jo hoitokokousaikana 70-luvulla. Hedelmistään puu tunnetaan. Huono puu ei voi kantaa hyvää hedelmää.
Henki ajettiin ulos jo 1900luvun alkupuolella srk:n valtataistelussa. Esim. Rauhansanan erotuksen syy järjetön ja hengetön. Siellä saattaa levätä oikea henki.
Avaaja on merkittävän oikeassa.
Pahin skenaario on se, joka nyt uhkaa, että koko lestadiolainen liike loppuu.
Tässä jää liian suuri tila saatana..lle, ja liian monta uskovaa ilman seurakuntaa ja sen tuomaa tukea, sekä turvallisuutta.
UT juuri käskee perustamaan ja huolehtimaan seurakunnasta, ongelma on vain SRK;n osalta se, että se on mennyt täysin harhaan ja Pyhä Henki on häipynyt kylmien johtajien vuoksi.
Yksi vaihtoehto on todella se, että tulee uusi, alkuperäistä muistuttava seurakunta, joka on pikapikaa ajatellen hyvä, mutta todellisuudessa populistinen, siinähän mennään aidan yli paikasta, joka on matalin.
Tässä vaihtoehdossa ei huolehdita niistä takapenkkiläisistä, jotka jäävät sinne entiseen kurimukseen.
Parempi olisi jos he tekisivät parannuksen, kutsuisivat kristittyjä puhujia, sekä pyytäisivät ylisesti anteeksi, eli tekisivät täydellisen käännöksen, parannuksen.
Omilla puhujilla asiaa ei saada mitenkään kuntoon. Järki, eikä tieto ei riitä opettamiseen.
Jollei se auta, samoilla ohjeilla uusi seurakunta, tulen siihen mukaan, kuten myös vanhaan, jos kääntyminen tapahtuu.
Kes.
99% v-lestadiolaisuudesta on tervettä ja aitoa. Ei se mihinkään häviä. Vääristymien huomaaminen on alku uudelle ja raittiimmalle vl-liikkeelle. Hyvällä puhdistumisen tiellä ollaan.
Kuka näyttää tiellä suunnan? Onko se edelleenki Srk vai itse Herra Jeesus?
Jumala puhuttelee omantunnon kautta
Kyllä, kyllä, mutta tulee muistaa, ettei vanhoillislestadiolaisuudessa sallita omaatuntoa, vaan porukkaa ohjaillaan yhteistunnolla.
Erittäin hyvä teksti.
Olipa hyvä aloitus ketjulle. Juuri noin minäkin ajattelen.
Nehä olisi silloin 70-80-luvulla erottanneet toinen toisensa, ja liike olisi ollut sen jälkeen tynkä nykyisestä, mutta kun piispa vihelsi pelin pokki, nyt jos koskaan on jälleen hajaannuksenmerkit