Helluntailaisuus

Helluntailaisuudessa kysymys on verenmustasta sielunvihollisen eksytyksestä, sillä: Hel (helvetti, ikuinen kadotus) lunta (luntata=lukea) laisuus (-kuuluminen).

Näin ollen helluntalaisuus on pyhien kirjoitusten tahallista väärin tulkintaa ja harhaopin tietoista levittämistä kristikunnan piiriin KPR (kuin piru raamattua) sekä yht'aikaisesti peräti itsensä pimeyden ruhtinaan henkivaltojen joukkoihin kuulumista.

Vain Jeesuksen Kristuksen karitsan uhri-veri voi pelastaa sinut, harhaopillinen veli tai sisa; Kadu syntiesi tähden ja tee parannus, niin pelastat ikuisen sielusi ja sinun on oleva iankaikkinen elämä. Amen.
470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitähän ongelmaa sinulla on?

Muuta pelastustahan ei voi panna, ihmisten eteen, mitä kirjoitettu on.
Jumala päätti ennen ihmisen luomista pelastaa ihmisen, eli pelastusoppi on lähtöisin taivaasta. Se kertoo sijaisuhrista, joka sovittajana käy voittamaan meidän puolestamme. Hän kantoi meidän syntimme, sovitti ne ristillä ja siinä sovintoveressä meillä on pelastus, se on täytetty, joka todennettiin Golgatalla. Hän kuoli, nousi kuolleista, sekä esittäytyi monelle, lähetti tämän pelastusanomansa julistettavaksi tähän aikaan. Nousi ylös taivaisiin, istuu Jumalan Kaikkivaltiaan oikealla puolen, ja on sieltä tuleva takaisin hakemaan OMANSA, eli heidät, jotka lukevat tämän sovitusuhrin Jumalan työnä itsensä ylle, jossa Jumala vanhurskauttaa ihmisen.

Tämä sijaisuhri, jossa Jumala vanhurskauttaa, jo vanhanliiton aikana "paratiisissa" langennut Aadam ja Eeva, puettiin nahkaiseen kuolleen uhrikaritsan veriseen pukuun. Se esiintuo sen, että synnin palkka on kuolema jonka sijainen kuolema tuo lunastuksen. Jos tätä "pukemista" ei haluta, ihminen itse on kuoleman oma helvetin tulessa.

Vanhanliiton uhrit "varjona" toi esiin tämän sijaisen, joka tuli esiin Golgatalla ja näin pelastussuunnitelmassa Jumala vapautti sijaisuhriin uskovat vl. aikana.
Nyt, astuu tämä aika, joka elää Golgatan täytetyn työn jälkeistä aikaa.
Usko ja kaste. Herran pöytä ja tehtävä kenttä tässä ajassa, elopelto.
Siinä se käy. Herran paluu ja ylösotto. sekä jumalattomille viimeinen tuomio.

Jumala saattaa luomakuntansa siihen autuuden tilaan, jossa synti hävitetään.
Luodaan Uusi taivas ja Maa, jossa vanhurskaus asuu, rampa on terve ja mykän kieli riemuitsee. Jumala hallitsee ja kaikki on hyvin, kyyneleet on pois, ja elämänpuu antaa satonsa.

Nyt Pyhässä Hengessä tehdään matkaa, Hänen voimassaan, sekä Jumalan tahdossa, että valtakunta nyt toteutuisi sydämeltä sydämelle.

Mitä muuta aloittaja haet? Mikä on evankeliumisi?

Eli Sanan miekalla vastaan väitteeseesi.

Äänestä
  • Nyt on jälleen kerran käynyt niin että missä pimeys on suuri ja tuomio odottaa,
    sinne valkeus ja toivo tulee. Kirjoituksesi on puhdasta evankeliumia ja kirkasta Jumalan sanomaa meille palstaa lukeville. Aloittajankin pimeyden se voittaa. Kiitos Herralle!!!!

    Todennäköisesti olet helluntailainen. Kirjoituksesi saisi joka tapauksessa aamenia jokaisessa helluntaiseurakunnassa ja muissakin elävissä uskovien piireissä. Jokaisen uskovan sydän iloitsee sanomasi selkeydestä ja sen ytimekkyydestä ja Hengestä. Olet saanut lyhyeen kirjoitukseesi kaiken oleellisen. Aloittaja ei ehkä koskaan kykene vastaavanlaiseen Jumalan evankeliumin esilletuomiseen. Ehkä aloittaja ei ole edes uskossa.

    Olet oikealla palstalla, sillä täällä miinustetaan hyvät hengelliset kirjoitukset ja plussataan Jumalaa ja uskovia häpäisevät kirjoitukset. Se kertoo lukijoiden hengellisestä tilasta. Siksi sinun kirjoituksesi on oikeassa paikassa.

    Äänestä

Ikuinen kiusaaja tekeytyy Pyhäksi hengeksi ja puhuu seuraajansa suulla myrkyllisiä valheita. Paljastuit heti Syyttäjä. Mene pois.

Äänestä

* Nyt " kasteena pisaroikoon", et ole mitenkään tietoinen h-seurakunnan sisäisestä järjestyksestä, ellet sitten provoile ?

* Kiroat Jumalan seurakuntaa, ja siitä tulee sinulle aikanaan ottaa vastuu sanoistasi ja tuosta kiroillen tuomitsemisestasi. Puht aivan pöyristyttävää valhetta ja täysin tietämättömyyttäsi suollat sammakoita suustasi, Jumalan seurakuntaa vastaan.

* Sulla ei ole paljon vaihtoeehtoja, nöyrry ja tunnusta erehtyneesi täydellisesti, kadu tomussa ja tuhassa, anteeksi pyytäen, ensin Herralta Jeesuskelta ja sitten seurakunnilta !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sateena pisaroikoon kirjoitti:

Helluntailaisuudessa kysymys on verenmustasta sielunvihollisen eksytyksestä, sillä: Hel (helvetti, ikuinen kadotus) lunta (luntata=lukea) laisuus (-kuuluminen).

Näin ollen helluntalaisuus on pyhien kirjoitusten tahallista väärin tulkintaa ja harhaopin tietoista levittämistä kristikunnan piiriin KPR (kuin piru raamattua) sekä yht'aikaisesti peräti itsensä pimeyden ruhtinaan henkivaltojen joukkoihin kuulumista.

Vain Jeesuksen Kristuksen karitsan uhri-veri voi pelastaa sinut, harhaopillinen veli tai sisa; Kadu syntiesi tähden ja tee parannus, niin pelastat ikuisen sielusi ja sinun on oleva iankaikkinen elämä. Amen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu