KESKUSTA VARAUTUU ENNENAIKAISIIN VAALEIHIN

Tiilikaisen mukaan eripurainen Sekoomus hallitus kiistelee jokaisesta
päätöksestä,eikä saa soteen ja kuntauudistukseen mitään tolkkua.

Ja tätähän se on ollut jo kolme vuotta.

On se helvettti,jos nää vielä yli vuoden jatkaa,kaikki on jo nähnyt,
mitä on hallitusteatteri pahimmillaan
1466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kannattaa miettiä ketä äänestää haluaako, että omat vanhemmat tai isovanhemmat joutuvat huonon hoidon vuoksi makaamaan omissa ulosteisaan päivän ja odottamaan ruokaansa päivän. Tämän ovat nykyiset hallitus puolueet sallineet tapahtua " Hyvin Vointi Suomessa ". Tuohon rahaa ei ole riittänyt, mutta pakoloisia ja ja muita huijareita hyysätään verorahoilla ja yli jääneet rahat syydetään ulkomaille.

Äänestä

Minä kannatan myös ennenaikaisia vaaleja. Sille ei voi mitään jos Juha Sipilä sattuu nyt olemaan sairasvuoteessa kun kovin vaalikamppailu alkaa kohta.

Selkein ratkaisu on että Eduskuntavaalien vaalivoittaja Keskustasta nostetaan Mari Kiviniemi hallituksenmuodostajaksi. Hän voi ottaa sitten apupuolueekseen esim. Kokoomuksen ja mahdollisesti SDP:n.

Tällä järjestelyllä päästään nopeimmin jatkamaan sitä keskustalaista EU-politiikkaa jota noudatettiin 2007-2011 hallituskaudellakin. Uskon että Mari Kiviniemellä on takataskussaan hyviä kikkoja, jolla talous saadaan takaisin noususuhdanteeseen.

Luotan Keskustan vanhaan politiikkaan tässä mielessä täysin.

Äänestä

Toivon todellakin,että nämä vastuuhenkilöt,jotka hyvinvointia
on järjestelmällisesti tuhonnut,on joku kaunis päivä oikeudessa
niistä vastaamassa.
Itse olen sitä ikäluokkaa,että vastaavaa en ole suomessa nähnyt,
90- luvunkin alussa oli pientä tähän verrattuna.

Suomalaiset tietää,että pellet "päättää'"ja silti pellet päättää.

Äänestä
  • Joo,kannata vaan ennenaikaisia vaaleja,mutta kokoomus ja/tai
    sdp ei sinne kuulu,meriitti ei riitä,nähty on.

    Perussuomalaiset saattaa olla jopa seuraavien vaalien voittaja,
    jos ei, hyvä kakkonen silti

    Äänestä

Muuttuuko mikään paremmaksi mikäli rikollisjärjestö KEPU äänestettäisiin päähallituspuolueeksi.

Äänestä

jos kepu voittaa on kaksi vaihtoehtoa: kansalaisilla on helkkarin lyhyt muisti, tai he ovat niin typeriä lampaita että ansaitsevat kaiken sonnan mitä tulevat niskaansa saamaan.

Äänestä

Tätä minäkin olen täälä hokenut,ei muutu.

jos niin nätisti kävis,että persut voittaisi,niin muuttuisi varmasti.

Ja toivottavasti siihen suuntaa,mitä ovat täälä ajaneet,meinaan
suomen kansa ei tule kestämään toista hallitusta,joka
pettää kaikki lupauksensa.
Kompromisseja,ja yhteistyötä,tottakai,mutta ilman,että puolue
menettää kasvonsa,kuten nykyisille on käynyt.
Lukuunottamatta tietysti kokoomusta,rikkaittenedistyspuoluetta

Äänestä

mitä on Tiilikainen saanut aikaan, koskaan, ikinä?

Kepu moka jo, kaksi edellistä hallitus, vanha takinkääntäjä rumpupoliitikko!

Ensi se yritti eduskuntavaaleissa vihreiden listoilla.
Lopulta, valittiin kolmannella yrittämällä.

Äänestä

Voi vitt,näitä.
Mitä Katainen on saanut aikaan ikinä.
On se saanut,kehu sinä eka mitä,sen jälkeen minä kehun

Äänestä
  • tama ketjun avaus oli "keskusta", mistä sä tähän Kataisen saat?

    Äänestä

  • mikä sua vaivaa kirjoitti:

    tama ketjun avaus oli "keskusta", mistä sä tähän Kataisen saat?

    Sinä et ilmeisesti ymmärrä sitä kausaliteettia, miksi keskusta varautuu ennenaikaisiin vaaleihin.

    Äänestä

Kaikista tragikoomisinta koko asiassa on se, että se ei ole teatteria. Siellä ollaan narsistisia pikkulapsia ja median edessä näytellään jeesusta.

Äänestä
  • Tohon on vaikea enää mitään lisätä,näinhän se on

    Äänestä

Minä en usko että ihmiset voivat olla niin lyhytmuistisia että viime vaalien rökäletappion kärsinyt rötöspuolue oltaisiin oikeasti nostamassa seuraavan hallituksen ykköspuolueeksi.

Tilanne on sama kuin joku pedofiili nimettäisiin suoraan vankilasta päästyään päiväkodin johtajaksi. Eikö ihmiset muka muista missä suossa ne rypee heti kun saavat valtaa?

Hallitus toki pitää saada uusi mutta siellä ei kepuja kaivata tai taas alkaa pesukoneet ja lautapinot vaihtamaan omistajaa, säätiöt siirtelee rahoja keskenään sillä välin kun yksi muuttelee lakeja kavereidensa hyväksi ja toinen vihkii toisen kaverin valtion tukirahoilla rakennettua tehdasta ja loput näpistää vanhuksilta ostoskärryistä lompakot kun kepu pääministeri matkustelee yksityiskoneella kaveriporukalla ympäri maailmaa shampanjalastissa.

Mikään ei ole mahdotonta kunnon keplulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


waler kirjoitti:

Tiilikaisen mukaan eripurainen Sekoomus hallitus kiistelee jokaisesta
päätöksestä,eikä saa soteen ja kuntauudistukseen mitään tolkkua.

Ja tätähän se on ollut jo kolme vuotta.

On se helvettti,jos nää vielä yli vuoden jatkaa,kaikki on jo nähnyt,
mitä on hallitusteatteri pahimmillaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu