Aarniota epäillään nyt myös huumeiden levityksestä.
Ylen mukaan huumepoliisin päällikön epäillään saaneen huumekaupasta merkittäviä määriä rahaa.
Yle Uutiset kertoo, että huumepoliisin päällikköön Jari Aarnioon kohdistuvat rikosepäilyt ovat tarkentuneet. Rikostutkinnassa epäillään nyt myös, että Aarnio olisi ollut mukana levittämässä huumeita Suomeen.
Aarnio kiistää kaikki syytteet.
Aikaisemmin Aarnion on epäilty saaneen virkamiehenä lahjuksia, ja on myös epäilty, että hän on olisi jollain tavoin osallistunut huumerikoksiin.
Nyt Aarniota epäillään sekä lahjus- ja virkarikosepäilyjen lisäksi myös törkeistä huumerikoksista. Ylen tietojen mukaan Aarnio olisi hyötynyt huumeiden levityksestä huomattavia rahasummia.
Suomessa laillistaminen hoidettiin vähän eri tavalla. Jakelua ei hoida itsenäiset kauppiaat saati Alko, vaan kannabiksen sekä - alkoholia ja tupakkaa lukuun ottamatta - myös kovien huumeiden tukkujakelusta huolehtiikin Suomen Poliisi.
Kuinka se Aarnio noin teki!
1
292
Vastaukset 1
- Hyvä hyvä
Mitro Repo ehdottaa valtiolle huumemonopolia Oy Narko Ab:tä
Europarlamentaarikko Mitro Repo (sd) ehdottaa blogissaan kannabismyynnin monopolisointia valtiolle Alkon tapaan, jos se laillistuu. Hän uskoo, että kannabiskauppa laillistuu Suomessakin ennen pitkää, ja silloin sen pitää olla valtion käsissä.
"Vielä vitsiltä kuulostava Oy Narko Ab olisi parempi kuin kannabistiski K-kaupassa", Repo kirjoittaa Uuden Suomen sivuilla julkaistavassa blogissaan.
Hän tähdentää, ettei tervehdi kehitystä riemuiten, koska hasis ja kannabis eivät ole vaarattomia. Hänen mielestään paine muutokseen kasvaa silti monelta suunnalta, ja kun sen aika tulee, Suomen on oltava valmiina.
Repo katsoo muutoksen tulevan Amerikasta, jossa muutamat osavaltiot ovat vapauttaneet kannabiksen. Lisäksi Uruguayn valtio on päätynyt samaan ratkaisuun.
"Onko ehkä piankin Alkon rinnalla Oy Narko Ab, josta kunniallinen perheenäiti kipaisee hakemassa kannabikset tyttöjen partylite-iltaa varten? Pilvilobbarit alkavat kai pian hiippailla Brysselin käytävillä, Valkoiseen taloon he ovatkin jo ehtineet", Repo kirjoittaa.
Revon mielestä poliisin voimat on syytä keskittää vaarallisempiin huumeisiin.
Hän ei pidä hyvänä Hollannin esimerkkiä eli sitä, että kannabiksen kasvatus ja jakelu on jätetty rikollisille.
"Selvää on, että tulipa kannabiskaupan aika viiden tai viidentoista vuoden kuluttua, se on pidettävä valtion käsissä. Ongelmien siivoaminen jää väistämättä hyvinvointivaltiolle, rahaa tarvitaan ongelmakäyttäjien hoitoon", Repo kirjoittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51841
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍83781Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2654Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 70523
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486- 58480