PIDENNETTY TYÖURA ???

Koneenväistyvä toimitusjohtaja Matti Alahuhta (60) saa lisäeläkkeen, jota Helsingin Sanomat luonnehtii "poikkeukselliseksi".

Lehden mukaan Alahuhdan lisäeläkkeeseen on tilinpäätösten muaan varattu vuosina 2007–2013 yhteensä 7,8 miljoonaa euroa.

Jo summa on poikkeuksellisen suuri, mutta järjestely poikkeaa muutenkin tavanomaisesta.

Yleensä yritykset ottavat lisäeläkevakuutuksen henkivakuutusyhtiöistä ja siirtävät riskit sille.


Alahuhdan tapauksessa Kone ottaa riskin siitä, että Alahuhta elää poikkeuksellisen pitkään, HS kirjoittaa. Alahuhta puolestaan ottaa riskin siitä, että Kone pysyy pystyssä niin kauan, että pystyy maksamaan eläkkeen.

Alahuhdan eläke on etuusperusteinen lisäeläke. Tulojen perusteella laskettuna Alahuhta saa noin 600 000 euron vuosittaisen eläkkeen, HS kertoo.
875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ja duunareille palkkamalttia, hah hah.

Äänestä
  • ja Sdp:n haluama eläkeiän nostaminen eon tarkoitettu tavallisille ihmisille ei rikkaille.

    Äänestä

  • Se Kokoomuksen kirjoitti:

    ja Sdp:n haluama eläkeiän nostaminen eon tarkoitettu tavallisille ihmisille ei rikkaille.

    Tasa-arvoa ja demokratiaa Sixpäkin malliin.

    "nämä MEIDÄN tekemät PÄÄTÖKSET, KOSKEE vain TEITÄ"

    Äänestä

Antti Herlin kuittaa Koneesta 70 miljoonan euron osingot

Koneen pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin saa tänä keväänä jälleen muhkeat osingot.

Herlinin määräysvallassa on suoraan sekä kahden sijoitusyhtiönsä kautta noin 70,6 miljoonaa Koneen A- ja 40,8 miljoonaa B-osaketta. Määräysvallassa on siten 21,2 prosenttia Koneen osakkeista ja 61,7 prosenttia äänistä.

Kone jakaa tänä keväänä B-osakkeille osinkoa yhden euron ja A-osakkeille 0,9975 euroa.

Herlin saa näin ollen suoraan noin 1,7 miljoonan ja yhtiöidensä kautta 109,5 miljoonan euron osingot. Herlinin oma osuus sijoitusyhtiöidensä osingoista on reilut 68 miljoonaa euroa, jolloin kokonaissaaliiksi muodostuu noin 69,9 miljoonaa euroa.

Nuukailuun ei ole tarvetta myöskään Koneen toimitusjohtajan paikalta väistyvällä Matti Alahuhdalla. Hänen tililleen kilahtaa keväällä 715 800 euron osingot.

Äänestä

Kaiklta yli 60-vuotiailta pitäisi kieltää työnteko! Ainakin eläkkeen kertymisen pitäisi loppua.

Ahneuksissaan yli 60-vuotiaat vain kerryttävät omaa isoa eläkettään ja vievät nuorempien työpaikat!

Mistäs nuo jättieläkkeet maksetaan?

Äänestä
  • cvdgfhjk

    Äänestä

Mitenköhän mahtaa palkkioillaan jaeläkkeellään pärjätä,joutuuko seuraamaan
tarjouksia.
Palkkamalttia vaan,ja eläkeiännostoa työläiskasalle,että tällaiset
saa elää herroiksi.
No,Kokkarithan on tunnetusti tällaisten puolestapuhujia,ehkä
kun heistä päästään,joku alkaa jo jotakin tekemäänkin asialle,
toivottavasti.

Äänestä
  • Tässä maassa työurien pidentäminen merkitsee tosi asiassa monien kohdalla TYÖTTÖMYYSURIEN pidentämistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


short cut kirjoitti:

Koneenväistyvä toimitusjohtaja Matti Alahuhta (60) saa lisäeläkkeen, jota Helsingin Sanomat luonnehtii "poikkeukselliseksi".

Lehden mukaan Alahuhdan lisäeläkkeeseen on tilinpäätösten muaan varattu vuosina 2007–2013 yhteensä 7,8 miljoonaa euroa.

Jo summa on poikkeuksellisen suuri, mutta järjestely poikkeaa muutenkin tavanomaisesta.

Yleensä yritykset ottavat lisäeläkevakuutuksen henkivakuutusyhtiöistä ja siirtävät riskit sille.


Alahuhdan tapauksessa Kone ottaa riskin siitä, että Alahuhta elää poikkeuksellisen pitkään, HS kirjoittaa. Alahuhta puolestaan ottaa riskin siitä, että Kone pysyy pystyssä niin kauan, että pystyy maksamaan eläkkeen.

Alahuhdan eläke on etuusperusteinen lisäeläke. Tulojen perusteella laskettuna Alahuhta saa noin 600 000 euron vuosittaisen eläkkeen, HS kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu