En tule ikinä saamaan töitä!

Sekaisinn

Olen 22v ujo ja hiljainen nainen ja olen ollut jo aika kauan työttömänä. Oman alan työt ei kiinnosta p.skan vertaa joten siltä osin en ole edes vilkaissutkaan työtarjontaa. Kun taas enemmän minua kiinnostaisi sellaiset alat jossa TARVITAAN sosiaalisiataitoja, avoimuutta ja kaikkea sellaista mitä minulla ei ilmeisesti ole :( Ja eniten hajottaa kun kerron ajatuksistani ja haaveistani jollekin niin se mollataan heti. Kyselin vain että millaistakohan olisi myyntiala, niin heti sain vastauksen että "Eiei ja että sellaisessa työssä täytyy olla sanavalmis ja avoin ym." Ja heti hoksasin että niin, ja minähän olen kaukana sellaisesta. Ajatukset menevät taas uusiksi.
Miten on edes mahdollista että tälläinen hiljainen, ujo ja vähän epäsosiaalinen edes haaveilee jostakin sellaisesta mihin ei selvästikään pysty kun jo muidenkin mielestä en sovi sellaiseen??? Ehkä yritän ajatella että uudella alalla muuttuisin ja kasvaisin jotenkin ihmisenä. Mutta ei kai omille ominaisuuksilleen oikein mitään ole tehtävissä vaikka kuinka yrittäisi saada kokemusta ja tilanteita joista oppia.

Minua todella ahdistaa nykyinen tilanne ja tämä koko työn hakeminen kun en ole yrittänyt täysillä hakea töitä juuri mistään kun en ensinnäkään tiedä mistä ja mitä hakea ja ujouskin rajoittaa niin voimakkaasti! En tiedä mihin päin tästä nyt lähteä :(

30

1169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 17+12

      "Miten on edes mahdollista että tälläinen hiljainen, ujo ja vähän epäsosiaalinen edes haaveilee jostakin sellaisesta mihin ei selvästikään pysty kun jo muidenkin mielestä en sovi sellaiseen?"

      Pakko heti puuttua tähän. Muut ihmiset ovat surkeita arvioimaan sitä mihin itse pystyy. Vain sinä itse osaat arvoida pystytkö johonkin. Koska ennen kaikkea on kyse siitä, kuinka paljon tahtoo jotakin. Jos intohimo jotakin, vaikeaakin, asiaa kohtaan on pohjaton, tuskin mikään tulee lopullisesti tielle.

      Tietysti kannattaa varmistua onko esim. myyminen oikeasti suunnaton intohimosi, jota jaksaisit vaikka se osoittautuisi kuinka haastavaksi. Kannattaa tehdä tarkkaan oma valinnat, eikä kuunnella kovinkaan paljon muita. Vain itse tietää mistä itse tulee onnelliseksi.

      • Tässä oli viesti sulta, jossa samaa mieltä kanssasi!
        Hieno kirjoitus.
        Vähän sulleki kehuja vaikket oo suosikkini ollenkaan.
        Jos siis oot sama nainen, joka narskun uhri.


    • Edellinen oikeassa

      Älä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa sun tulevaisuuteen tai elämiseen ylipäätänsä heidän omilla näkemyksillään. Vain sä tiedät ja tunnet mitä sä haluat. Jos haluat yrittää myyntialaa niin siitä vain. Kokeilemalla viimeistään selviää onko se sun juttusi vai ei. Älä ainakaan jätä haluamiasi asioita tekemättä vaan rohkeasti vain yrittämään! :) Ei tarvitse myöhemmin katua sitä mitä ei lopulta tullutkaan tehtyä.

    • hukassaoleva5556

      "Ujous rajoittaa". Siinäpä se mihin olen itsekin törmännyt. Ei tästä elämästä voi edes nauttia enää. Kaikissa tulee vastaan sosiaalisuus: Töissä, vapaa-ajalla ja lähes jokaisessa tapahtumassa. Ja kaikki ne ovat ahdistavia tilanteita.
      Mihin suuntaan tässä kannattaisi lähteä? Onko oikea suunta lähin sairaanhoitaja?

    • Kokemus

      Mielestäni ujous ei ole este! Myyntialalla hieman ujohko työntekijä vaikuttaa mielestäni vilpittömältä ja tälläisen kanssa on mukava asioida varsinkin kun vertaa ylisosiaaliseen tyrkyttävään myyjään.

      Itsekkin olen hieman suomalaisittain ujo mutta päihittänyt sitä paljon päiväkerrallaan. Olen työskennellyt alalla sekä opiskellut alaa jossa sosiaalisuus on korostettuna, en ole kokenut sitä esteeksi. Ainoastaan on käännettävä omat ajatukset toisenlaiseksi ja todettava sekä tunnustettava joka päivä että kyllä pystynsiihen vastoinkäymisistä huolimatta.

      Tärkeintä on ettei valmiiksi tuomitse päivää pilalle ujouden tähden.

    • Tsemppiä

      Aivan. Ja aitous äänessä on etuna esim. puhelimessa ja monessa tilanteessa ihmisten kanssa. Myös epävarmuuden näyttäminen, kunhan vaan uskallat. Ja uskallat kyllä pikku hiljaa, kun kunnioitat itseäsi ja annat itsellesi aikaa kasvaa. Ja opit nauramaan mokailuillesi. Näin se vain on.

      Ja toinen asia. Haaveile ja rakentele unelmia, kuvia ja töitä. Ihminen pystyy mihin haluaa (melkein) - ja kehittyy.
      Omalla tavallaan.

      Itsekkin olin nuorena hyvinkin estynyt ja hiljainen. Mut sitten sain itsetuntoa ja puhun jos haluan.
      Myös pintapuolisempi kavereiden kanssa olo on ok, kun voi järjestää ittelleen siten hauskaa, hauskanpitoa. Monet ihmiset on ihan kivoja. Ja ilkeitä voit sääliä, tai nauraa heille mielessäsi.

      Sitten minussa, kuten monessa entisessä ujossa, on tämä herkkä puoli - ja tulen todellakin toimeen kaikkien kanssa. Myös niiden jotka on erilaisia, joita syrjitään tms. Vihaiset eivät yleensä pura vihaansa myöskään minuun.

      Joten ota ujoutesi lahjana, josta kasvaa sinulle upea persoona, josta voit olla itsellesi ylpeä.

    • sdadasdasd

      Ainahan voit ruveta jonkun vaimoksi ja näin kotiäidiksi, täten voit viettää loppuelämäsi kotona lapsia hoitamassa - mikäs sen parempaa sinunkaltaisellesi.

      Ota lestadiolainen mies niin hän ymmärtää ja jopa rohkaisee sinua jäämään kotiin.

    • Tylsistyny90

      Ihan kuin omaa tekstiä lukisin, paitsi olen 23v kohta 24..
      Kävin lukion, yritin amk:hon, mutta en päässyt, sit menin amikseen ja valmistuin alalle, jossa ei ole töitä. Satunnaisia kesätöitä ja siivouksia olen tehnyt, mutta en ole kertaakaan ollut vakiduunissa. Jotenkin tuntuu niin nololta kun kumminkin 24v... monilla tän ikäisillä on jo perheet ja monta vuotta töitä takana. Vuosi sitten soittelein rohkeasti eri yrityksiin ja kyselin töitä, mutta se innostus laantui, kun joka paikasta tuli pelkkää eioota. Työhaastatteluissa keskityttiin enemmän ihmettelemään ujouttani kuin työnäytteitäni ja vahvuuksiani työn suhteen. Helppohan se on sanoa, että "rohkeesti vaan!", ei se vaan toimi.

      • 19+1

        "Työhaastatteluissa keskityttiin enemmän ihmettelemään ujouttani kuin työnäytteitäni "

        Miten se ujous oli ihmettelyn aihe haastatteluissa? Itse olen ujo eikä sitä ole ikinä ihmetelty, en oikein ymmärrä miten sitä edes voitaisiin ihmetellä?


    • miesvainen

      Ujouskin voi olla "valikoivaa". Tarkoitan tällä sitä että jos sinulla on esim. työ josta pidät ja jota haluat tehdä ja siinä asia josta olet varma ei ujous ole välttämättä ongelma.

      Minun itsetuntoni onnistuttiin lyttäämään maanrakoon vuosia kestäneellä koulukiusaamisella. Sen seurauksena ihmisten lähestyminen ollut erittäin vaikeaa. Pahinta tuossa koulukiusaamisessa oli se että pidettiin ikäänkuin myrkyllisenä, tai tappavaa ja tarttuvaa tautia sairastavana. Sen takia ihmisten lähestyminen ollut erittäin vaikeaa ja jos jostain syystä joku toinen on minua lähestynyt niin on lyönyt sellaisen "lukon" päälle että olen itse perääntynyt kuin olisin jotain mitä jo mainitsin.

      Työ elämään kumminkin pääsin kiinni ja olen sellaisessa työssä jossa joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ja nimenomaan ottamaan yhteyttä tuntemattomiin ihmisiin. Siinä huomasin sen että eihän kukaan pure turhan takia, tai asiallisella yhteydenotolla. Se ei nimittäin jännittänytkään ollenkaan kun työasioissa piti ottaa yhteyttä jonnekkin. Oli yllättävän helppoa soittaa ja jopa tavata ihmisiä joille olen vain n.n firmasta oyab. Jos tulikin kielteistä palautetta se ei kohdistu minuun vaan tähän oyab:hen. Kukaan ei ole purrut ja jopa mukaviakin ihmisiä saanut tavata sitäkautta.

      Jossain vaiheessa aloin ajatella että ei ne ihmiset. Edes toista sukupuolta olevat pure jos asiallisesti juttelee. Vaikka vaikeaa se oli niin päätin että alan jutteleen ihmisille, vaikka yhden lauseen niitä näitä, mutta kappas kummaa se ongelma olikin minussa itsessä! Kun ei tungettele vaan asiallisesti jollekkin ihmiselle jotain sanoo niin sieltä voi tulla takaisin yhtä asiallinen vastaus ja siitä saa hyvän mielen itselle. Jos vastaus on hiljaisuus niin toinen voi olla yhtä ujo tai vielä ujompi kuin minä, mutta se ei tarkoita että olisin mitään pahaa tehnyt hänelle. Siihen voi vastata hymyllä, ei naurulla! Sitten jatkaa matkaa. Kukaan ei kumminkaan ole kohdellut minään ali-ihmisenä sen jälkeen kun peruskoulu ajan jälkeen olen asiallisesti uskaltaunut kehenkään ottamaan kontaktia.

    • Tylsistynyt90

      "Miten se ujous oli ihmettelyn aihe haastatteluissa? Itse olen ujo eikä sitä ole ikinä ihmetelty, en oikein ymmärrä miten sitä edes voitaisiin ihmetellä?"

      Eikö tosiaan? Minulla se on joka ikisessä haastattelussa, johon olen vaan päässyt. "Sinun pitää tulla enemmän esille kuorestasi" ja plaa plaaa plaaaaa. Ehkä olen sen vertaa ujompi, että se otetaan aina puheeksi.

    • jänskääjä?

      Itse olin ehkä maailman ujoin ihminen. Tässä keinoja päästä edes vähän ujoudesta:
      * Sinun tarvitsee löytää uusia kavereita, jotka ovat sosiaalisia ja pistävät sinut tilanteisiin, joihin et normaalisit menisi. Tilanteisiin, joissa asiat ovat uutta ja/tai pitää puhua jollekin, jota et tunne.

      * Hankkiudu aluksi vaikka mäkin kassalle, subway, hesburger tms. Asiakaspalvelutyössä huomaa, että vaikka ei olisikaan puheliain porukasta, niin työelämässä ikään kuin "velvoite" puhua on helpottavaa.

      * Puhuminen ei ole ollenkaan niin vaikeaa, kun on päässyt sisään työhön ja tietää mitä tekee. Jos uusien ihmisten kanssa on vaikea puhua vapaa-ajalla, on se eri asia. Työssäsi tiedät asioista ja saat itsevarmuutta jo siitä.
      * Voit kertoa haastattelussa, että olet aluksi hiljainen, mutta tulet ulos kuorestasi, kun pääset tutuksi työhön ja yhteisöön.

      * Lakkaa yrittämästä miellyttää muita. Muut eivät tiedä mihin kykenet, vain itse voit tietää sen ja vahvistaa uskoasi, että kykenet enempäänkin. Itsellenikin sanottiin (ammatinvalintapsykologi!), että esim Diabetes voisi olla haitaksi työelämässä hoitajana. Noh, nippanappa pääsin opiskelemaan ja sitten työelämäänkin ja kappas: siitä on vain hyötyä (paljon!!! tiedän asiasta enemmän kuin muut siellä).

      * Ajaudu sosiaalisiin tilanteisiin ja ajattele samalla taustalla jotakin, missä tilanteessa olet erityisen hyvä ja kuvittele tekeväsi juuri sitä. Esimerkki: olin työskennellyt vain hetken asiakaspalvelijana ennen kouluun hakemista. aiemmin en päässyt kouluun, koska en uskaltanut sanoa haastattelussa vastaan, kun tivattiin etten sopisi alalle. Ajattelin olevani asiakaspalvelutiskillä vain töissäni ja vastailin niinkuin olisin siellä (osaavasti ja varmasti hymyillen.) Ja se auttoi jännitykseen!

      Loppupeleissä tajusin, että turhaa oli kaikki jännittäminen. Työhaastattelunkin voi kääntää niin, että sinä osaat ja työnantaja _tarvitsee sinua_. Jos et kelpaa, niin heidän menetyksensä ja voit aina etsiä uuden kohteen työnhakuun. Jos et ota turhia paineita juuri tietyn paikan saamisesta, et jännitä niin paljon. Hae moneen paikkaan ja käy monessa haastattelussa niin saat siihenkin varmuutta.

    • vilinää liikaa

      Hyviä neuvoja. Täytyy vaan tarttua tuohon Mäkkäriin ja Heseen.
      Mä inhoan noita paikkoja, ja varsinkin jos joutuisin sinne töihin. Ihmisiä vilisee koko ajan, suurin osa just teinipissiksiä. Pitäis hoitaa kassaa, tehdä ruokaa, viedä ruokaa pöytiin. Sit tulee joku 10-lapsinen perhe joka tilaa miljoona eri hampurilaista, muista siinä sit ne kaikki. En mä ainakaan kestäisi tuommoista.

    • oppeliini1

      Olla ujo ei ole syntiä! Mutta käyttää sitä syynä olla menemättä ihmisten ilmoille, on.

      Kukaan EI todellakaan viittä veisaa sinun ujoudestasi; heille on yksi ja sama oletko ujo vai et! JOTEN nyt kun tapaat ihmisiä ja sinun oletetaan osallistuvan keskusteluun, KYSY JOTAIN heiltä. Jotain joka sinua kiinnostaa tai jonka luulet kiinnostavan heitä. Siitä se juttu alkaa, kysy kysy kysy. Ei välttämättä henkilokohtaisia, sen saattaa nähdä luotaan tyontäväksi, mutta mitä tahaansa muuta yleistä.

      Siitä ne sosiaaliset taidotkin pikkuhiljaa kehittyvät. Yleensä sosiaalisilla taidoilla tarkoitetaan muiden huomioimista ja arvostusta.

      Kysyessäsi "Millaista mahtaisi olla myyntiala" on hyvä kysymys. Vastaus vain oli tosi typerä. (Ostaja haluaa tietää tuotteesta ja myyjä kertoo siitä. Siinä ei sanavalmiutta tarvita niinkään paljon kuin tietoa. Hyvä myyjä näkee vaivaa oppia mahdollisimman paljon myymistään tuotteista, jotta voi sitten valistaa asiakastaan.)

      Joten älä usko kaikkien vastaajien typeryyksiä lannistaa sinua, käytä hyvä ihminen omia aivojasi! Pystyt siihen mihin muutkin ja vielä paljon enenpään!

      Ainoa mitä se vaatii on tehdä hiukan kotitehtäviä ja valmistautua paremmin haastatteluihin:
      hanki mahdollisimman paljon infoa kyseisetä yhtiostä, tyopaikasta, jota haluat, laadi kysymykset edeltäpäin valmiiksi (paperikopio mukaan),jolloin kysymysten esitys on helppoa, jne..

      Tee harjoitushaastattelut jo kotona.Pyydä vanhempiasi/ystävääsi haastattelemaan joille kerrot vastaukset.
      Aivan varmasti jo kymmenennessä haastattelussa tuo homma sujuu kuin rasvattu salama.

      Pystyt siihen!

    • odota vain.

      Kohta tule epakollinen osallistuva sosiaaliturva eli pakollinne orjatyöt joten kyllä sinäkin kohta jonkun mummelin per.settä pääset pyyhkimään. Ne ei kysele taitoja vaan tulee karenssia jos et mene.

    • mieki olen tvallaan ujo olen mie ollu vaikka missä mutta olen hiljainen en puhu jos ei ole snomisia mutta kyllä sie sen omas kultasilöyvät vielä

      • sinunlaisenki jos löytäs täältä netistä ni silleesti voitas kaksi ujoa olla yhessä sileessti että jutella jottai jos ei miuuta ni rajkkaudesta


      • pihi kirjoitti:

        sinunlaisenki jos löytäs täältä netistä ni silleesti voitas kaksi ujoa olla yhessä sileessti että jutella jottai jos ei miuuta ni rajkkaudesta

        taisiis mie en ole niinkään ujo mutta semmonen hiljanen mies en turhia raataile jos ei ole asiaaa


      • pihi kirjoitti:

        taisiis mie en ole niinkään ujo mutta semmonen hiljanen mies en turhia raataile jos ei ole asiaaa

        en hluaiskaan semmosta naista joka kokoajan höpöttää


      • pihi kirjoitti:

        en hluaiskaan semmosta naista joka kokoajan höpöttää

        sitäku on erakkoluonne ni sois sopiva nainen semmonen hiljanen mukava nussukka


      • pihi kirjoitti:

        sitäku on erakkoluonne ni sois sopiva nainen semmonen hiljanen mukava nussukka

        onhan suomessaki semmosia naisia muttei kto ku ei tiiä missä ja mei kohta missään niin no tää tietokone monia auttanu mutten mie ole laittanu treffeihin mittää


    • mie voin sinua yrittää auttaa mennään vaikka ensin pilkille ja pienoseen kämppään yöksi en trkota sillalailla et ois tkajatuksia mittää mut mie tykkään sinunlaisesta naisesta

      • MUTTA HYVÄÄ YÖTÄ KAIKILLE ;)


    • Kotona sit

      Ärsyttää sekin kun käy vaikka jostain kaupasta kysymässä töitä, niin vastataan et "Ei meillä nyt ole tarjota mitään, pitkiiiiin aikoihin, ei ooo eioo valitettavasti ei ooo".
      Sitten tulee viikon päästä samaan kauppaan, niin siellä on joku uusi myyjä touhuumas. Että sillai.

      • vuokratyötä......

        Kaupat käyttää vuokratyövoimaa, tai työllisyystuella antavat töitä. Lähikaupoissa on muutama vakinainen ja loput kiertolaisia. Kaupassa vaaditaan hygieniapassi. Ilmoittaudu vuokratyönantajalle, ja sitä kautta jos koulutus ja työkokemusta on, pääsee kauppaan töihin. Muuten aika vaikeeta, jos ei ole sukulaisia tai tuttuja kaupassa töissä. Nykypäivänä töihin päästäkseen pitää verkostoitua. Ennen oli helpompaa, siis ennen internettiä. Vuokratyössä saa saman palkan kuin vakkarina. Työpäivät voi itse päättää, ja koska lomat pitää.


    • hoh hoh ei jaksa

      ai vaaditaanko jossain seppälässä tokmannissakin hygieniapassi? en kyl tiennyt semmoista. vuokratyöfirmojen sivuilta ei löydy omaa paikkakuntaa. suhteita ei ole, hyvä jos tuttujakaan, niin en sit saa koskaan töitä. parasta ois hankkiutua raskaaksi ja olla kotiäiti 24/7

      • lihatiski......

        Lähikaupalla tarkoitetaan päivittäistavarakauppaa, joka sijaitsee nimensä mukaisesti lähellä asiakkaitaan. Lähikauppa on tyypillisesti suhteellisen pieni myymälä, joka pyrkii kuitenkin tarjoamaan kaikki tärkeimmät päivittäiset ruokatarvikkeet. Lähikauppoihin kuuluvat yleisimmin valintamyymälät, kyläkaupat, laatikkomyymälät ja kioskit.

        Seppälät ja Tokmannit haluavat kouluja käyneet osaajat.


    • hajoon himaan

      Tokmannillahan just näkee näitä harjoittelijoita täyttämässä hyllyjä. No kiva tietää, ettei enää kannata hakea mihinkään kauppaankaan, kun en ole merkonomi.

    • Ei oo misää

      Onko täällä muita ujoja, jotka eivät löyd' töitä vai olenko ainoa

    • UjoElli

      Täällä yksi. Olen ollut aina ujo. Yläasteella en esimerkiksi uskaltanut puhua ollenkaan pojille. Olin kuitenkin jo tuolloin kiinnostunut matkailusta, ja haaveilin jo peruskoulussa, mitä matkoja tekisin kun olisin täysi-ikäinen. Sen lisäksi että vieraat kulttuurit kiinnostivat, halusin myös kehittää sosiaalisia taitojani matkailemalla. Olin kuullut, että ulkomailla ihmiset ovat sosiaalisempia kuin suomessa.

      Matkustelin useamman vuoden, aina välillä suomessa töitä tehden. Tulin sosiaalisemmaksi, ja sain paljon itsevarmuutta näistä vuosista ulkomailla. Olen edelleen ujo, mutta se ei rajoita enää ainakaan niin paljoa kuin se rajoitti ennen.

      Kuitenki työelämässä tämä ujous tulee hieman vastaan. Olen aina valikoinut epäsosiaalisia työnkuvia itselleni. Työt, jotka vaativat paljon sosialisointia, mutta enenn kaikkea kommunikointia muiden työkavereiden kanssa, ovat olleet kauhistus itselleni. Olen luonteeltani myös introvertti, joten väsyisin todella nopeasti esimerkiksi myyntityöhön. Nyt olen aloittamassa koulua, ja siinä ammatissa vaaditaan myös sosiaalisuutta jonkin verran. Aion vahvistaa tätä puolta taas, tällä kertaa sillä ajatuksella, että aion olla todella hyvä oppilas ja valmistua hyvin arvosanoin. Kun tietää mitä tekee, ujous on helpompi selättää.

      Neuvoksi ujoudesta kärsiville sanoisin; haasta itsesi aina kun mahdollista, kouluta itseäsi ulos ujoudesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3419
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe