LSA+alko=muisti menee?

pienviljelijä

Tuli taas tuossa viime viikonloppuna nautittua siemeniä pitkästä aikaa (viimeksi nauttinut n. kymmenen vuotta sitten entisen poikaystävän kanssa). Nyt olin "fiksu" ja liotin siemeniä ensiksi n. tunnin poolittomassa liuoksessa, jonka jälkeen annoin murskan kuivua ja sekoitin n. 2 dl:aan 60% alkoholia.
Nautin tämän annoksen seuraavana iltana ja ensin fiilis oli ok.
N. 4-5 tuntia annoksen nauttimisen jälkeen minulla ei ole harmainta hajuakaan, missä olen seikkaillut ja miten olen päässyt kotiin juhlimasta.

Onko muilla tullut samankaltaisia dissosiatiivisia kokemuksia LSA:n ja alkon sekakäytöstä? Mainittakoon, että tuon 60-volttisen lisäksi join vähän rommia, mutta en muuta. Myös aiempi kokemus LSA:sta oli vastaavanlainen.

Kotiin olin kuitenkin selvinnyt ja mennyt ihan sänkyyn nukkumaan eli perustoiminnot olivat säilyneet.

6

565

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jämi33

      Öö, vanha ketju mutta eikös 2 desiä 60 potkusta ja jonkin verran rommia ole aika paljon? Siis naiselle ainakin. LSA aiheuttaa alussa sedaatiota, eli voi olla ihan hyvin noiden vaikutukset sulle vaan liikaa.

    • Mullekaikkihetinyt

      Minkä siemeniä? Päivänsinin? Mistä saa?

      • hjoop

        Päivänsini (Ipomoea tricolor),melkeen jokaisen marketin siemen hyllystä löytyy.


    • Minä olen kyllä sitä mieltä että alkoholi pitäisi tyystin jättää kokonaan pois kaikenlaisten mieleen vaikuttavien siementen yms vastaavien tuotteiden kera nautittavaksi aineeksi.Se on se viina kamalaa myrkkyä ja kun siihen lisätään jotain itsessään mukavaa tuotetta niin saattaa olla yhteisvaikutukset kuitenkin kerrassaan kamalia.Olen kuullut.

      • lsd+viina

        Se on outoa miten lsa vaikuttaa ihan päinvastaisesti kuin lsd. Kun nappaa yhden happolapun, niin sen jälkeen voi juoda pullollisen viinaa, ja silti pysyy ihan skarppina ja edes muisti ei mene (kuten vastaavasta viinapullosta ilman lsd:tä ainakin itselläni muisti lähtee).


      • lsd+viina kirjoitti:

        Se on outoa miten lsa vaikuttaa ihan päinvastaisesti kuin lsd. Kun nappaa yhden happolapun, niin sen jälkeen voi juoda pullollisen viinaa, ja silti pysyy ihan skarppina ja edes muisti ei mene (kuten vastaavasta viinapullosta ilman lsd:tä ainakin itselläni muisti lähtee).

        Joo noi on niin yksilöllisiä juttuja etten kuitenkaan sinun tapaasi menisi kenellekkään suosittelemaan(en tarkoita että oilsit suositellutkaan).Tai ylipäänsä minkään päihteen(laittoman/laillisen)käyttöä suositella kenellekkään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2633
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      102
      1755
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1525
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      16
      1242
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      22
      1048
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      973
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      949
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      91
      924
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      120
      921
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      338
      836
    Aihe