Viherpaja & tuholaiset

Olen ostanut useita kasveja Vantaalla olevasta Viherpajasta ja ne ovat olleet ok. Ehkä viimeisen vuoden aikana lähes jokainen sieltä hankittu kasvi on ollut jonkin tuholaisen vaivaama. Saastuneet kasvit voi tosin palauttaa, mutta se ei auta kun vahinko on jo tapahtunut. Olen joutunut heittämään kymmeniä kasveja pois kilpi- ja villakilpikirvojen takia. Onkohan ollut vain huono tuuri vai onko taso todella laskenut niin alas. Tosin myytävissä kasveissakin näkee tuholaisia. Mistä saa pääkaupunkiseudulla takuuvarmasti terveitä kasveja?
156388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kävin Viherpajassa viimeksi joulun alla ja näytti siltä, että on tainnut taso laskea. Siellä oli selvästi huonosti voivia kasveja ja jotenkin huolimattoman näköistä. Sääli, sillä japanilainen puutarha on ihana.

Äänestä

Minun kuukausi sitten ostamani kasvi, pudottaa lehtensä ja ruskistuu varresta. Taisi olla mätä jo ostettaessa. Kotonani on toinen samanlainen jo vuosia ollut, ei siis johdu osaamattomuudesta.

Äänestä

Backaksesta saat varmasti laatua, siellä on myös hyvät valikoimat ulko- ja sisäkasveja. Taidan kuljettaa rahani itsekin sinne jatkossa.

Äänestä

Minua on 2 kertaa laskutettu väärin jopa tuplasti vViherpajassa. Kannattaa tsekata mitä tililtä on mennyt ja säilyttää kuitti.

Äänestä

Näköjään tämä ketju on jo kertaalleen herätetty henkiin, joten jatkan itsekin tänne. Ostettiin lopputalvesta yksi isompi kasvi, ja todettiin sen nopeasti olevan täynnä kirvoja. Myymälään soitettaessa sain aivan todella surkean vastaanoton, ja käytännössä huudot siitä kun kehtasin väittää että heillä on kirvoja kasveissaan. En suosittele kyseistä puljua kenellekään, ellei satu pitämään tuholaisista ja todella huonosta asiakaspalautteesta.

Äänestä
  • Huono asiakaspalaute = huono asiakaspalvelu, en näköjään keskittynyt tarpeeksi kun kirjoitin

    Äänestä

  • Herätetään taas. Kovasti tunnutaan kehuvan Viherpajan valikoimaa, japanilaista puutarhaa sekä palvelua. Valikoimassa ei kyllä ole valittamista mutta nyt kun mainostettiin japanilaisen puutarhan auenneen, mainostettiin aika tyhjästä. Puolet reitistä oli kiinni kun vettä tulvi, johtoja ja letkuja meni sikin sokin, olisi hieno paikka jos viimeistelyyn kiinnitettäisiin huomiota. Palvelu on KAIKILLA asiointikerroillani loistanut totaalisesti poissaolollaan. Kohtaamiset ovat olleen varsin viileitä, harvoin henkilökunta on tervehdyksiin vastannut. En kyllä suosittele tätä paikkaa minäkään.

    Äänestä

Kirvoja ja punkkeja hyötykasveissa. Kuka lie kasvattaja?

Äänestä
  • Itä Suomesta tuoduissa taimissa oli pieniä punkkeja parissakin myynti paikassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Itä Suomesta tuoduissa taimissa oli pieniä punkkeja parissakin myynti paikassa.

    Miksi tuoda niin kaukaa kasveja joiden laadusta ei voi olla varmaa? Hyvän yrityksen kuten Viherpaja maine turhaan likaantuu ilman omaa syytään.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Itä Suomesta tuoduissa taimissa oli pieniä punkkeja parissakin myynti paikassa.

    Mun kurkut täynnä punkkeja 🤬

    Äänestä

Eilen havaitsin viime syksynä ostamassani omenapuun taimessa parissa kohdassa hedelmäpuusyöpää. Lajike on Ahosen lakkaomena ja niin kuin jo nimikin sanoo, tuotettu Ahosen Taimistossa. Taimi on sen verran uusi tulokas puutarhaani, että löysin vieä lapunkin. Lappusessa mainitaan kasvipassi ja mm. B.FI-16010, 67359, mitä liekään tarkoittavan?
Siis kotipuutarhurin kannattaa edottomasti syynätä kaikki ostotaimet huolella.

Äänestä
  • Maallikolle tautien ja pöpöjen löytäminen voi olla vaikeaa.

    Äänestä

Opastusta ja valistusta tarvittaisiin. Yle sivuilta löysin, vuonna 2009:Puutarhuri Timo Koskinen arvioi, että tautia on ollut esimerkiksi Hämeenlinnan seudulla yli kaksikymmentä vuotta. Lehtipuunsyöpä on rungossa tai oksistossa oleva vioittuma, joka ei parane. Taudista on tulossa kotipuutarhojen ja etenkin hedelmäpuiden vitsaus, kertoo Timo Koskinen.
- Lehtipuunsyöpä on tauti, joka on vielä kuitenkin niin alkuasteessa, että kotipihassa sitä ei välttämättä huomata, Koskinen sanoo.
Koskinen arvioi, että muutaman vuoden kuluttua 5 -10 prosenttia omenapuista on sairastunut lehtipuunsyöpään. Hedelmäpuuhun tai kotipihan lehtipuuhun saattaa syntyä esimerkiksi kevätleikkauksen yhteydessä normaali leikkausjälki, joka ei kasva umpeen. Pahimmassa tapauksessa koko puu kuolee.

Äänestä

Kävin ensimmäistä kertaa Viherpajassa viime viikolla. Onkohan paikka ollut tuollaisessa kunnossa jo vuosia, vai onko taso laskenut lähiaikoina. Japanilainen puutarha tuntui hylätyltä, no kalat sentään uiskenteli lammikossa. Asiakaspalvelua ei ollut. Ainoastaan rahastus kassalla ja nyrpeä ilme ilman puhetta.
Olisiko paikka myyty uudelle yrittäjälle ja taso laskenut samalla? Ei ainakaan hyvältä näyttäynyt meno tällä hetkellä. Tuskin tällaisena on voinut jatkua vuosia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pulmu kirjoitti:

Olen ostanut useita kasveja Vantaalla olevasta Viherpajasta ja ne ovat olleet ok. Ehkä viimeisen vuoden aikana lähes jokainen sieltä hankittu kasvi on ollut jonkin tuholaisen vaivaama. Saastuneet kasvit voi tosin palauttaa, mutta se ei auta kun vahinko on jo tapahtunut. Olen joutunut heittämään kymmeniä kasveja pois kilpi- ja villakilpikirvojen takia. Onkohan ollut vain huono tuuri vai onko taso todella laskenut niin alas. Tosin myytävissä kasveissakin näkee tuholaisia. Mistä saa pääkaupunkiseudulla takuuvarmasti terveitä kasveja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu