Samassa talossa asuvalta pariskunnalta vietiin lapsi pois pahoinpitelyepäilyn takia. En tiedä asiasta muuta ja tämäkin on vain talon juoroja. Onko jollain tietoa lasten pahoinpitelystä, kuinka yleistä, mitä seuraa (vanhemmille pakkohoitoa, voivatko menettää lapsen/menettävätkö automaattisesti)?
lasten pahoinpitely
kauhistunut
61550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
lastensuojelu tee asialle yhtään mitään jos lapsen epäillystä pahoipitelystä tekee sinne lastensuojeluilmoituksen,ei sittenkään vaikka toinen ilmoituksen tekijä on yli-lääkäri,asiaa hyssytellään ja lakaistaan maton alle,koska epäiltynä on äiti,auta jeesus jos epäiltynä olisi isä,kyllä silloin nämä paksuperseet laukkaisivat edestakaisin ja isä olisi yhteiskunnan suurin hylkiö.
Totta. Pyysit lukuja tässä joitakin mita minulla on. Mukana on myös lähteitä jos asia kiinnostaa. Toivon että tähän herätään. Jokainen lapsi on osa omaa tulevaisuuttamme ja ansaitsee hyvän lapsuuden.
Suomi oli vappuun saakka Euroopan yhteisön väkivaltasin maa. Jos jotakin tilastoa tulee kaunistaa suuntaamalla siihen toimenpiteitä niin väitän, että se kohde on lasten pahoinpitely ja kaltoinkohtelu. Jokaisella ihmisellä vauvasta vaariin on oikeus elää ilman väkivaltaa. Joskus oma koti ja oma äiti voi olla elämän suurin uhka. Lasta pahoinpidellään siellä, missä pitäisi olla kaikkein turvallisinta. Liian usein uhrina on vauva tai lapsi. Vain pieni osa näistä pahoinpitelyistä tulee viranomaisten tietoon ja suuressa osassa käy niin ettei miespuolista huoltajaa joka usein on ainoa silminnäkijä näissä uskota. Tästä väkivallasta kaikkein eniten torjuttu tabu ja kaikkein näkymättömintä on vauvojen pahoinpitely. Ja sitä tapahtuu koko ajan. Arviolta ainakin viisisataa vauvaa pahoinpidellään Suomessa vakavasti vuosittain.
Mikä on minusta karmeintä, on se, että väkivalta siirtyy liian usein ylisukupolvisena kierteenä sukupolvesta toiseen. Siksi minusta on kaikkein surullisinta väkivaltaa juuri vauvaan ja lapsiin kohdistuva väkivalta ja kaltoinkohtelu. Pyydän miettimään siitä näkökulmasta: Miltä tuntuu kun omaa lastasi pahoinpidellään, lastasi jonka elämä on vasta aluillaan, aikaa jolloin tulisi oppia hellyyden, hoivan, empatian ja perusturvallisuuden lähteet koko elämää varten.
Tutkimusten mukaan psyykkinen väkivalta ja kaltoinkohtelu (Haapasalo 1999 ja Pulkkinen 2003) oli kaikkein tuhoisinta. Ja se ennustaa myös parhaiten ylisukupolvista väkivaltaa (Haapasalo 1999, tutkimus lastensuojelun asiakasäideistä ja lapsensa surmanneista).
Lisää asiasta: Haapasalo, J. (Toim.). 1999. Väkivallan kierre. Jyväskylä: Vankienhoidon
koulutuskeskus (Tietosanoma).
Kellään ei ole siihen oikeutta, syitä voi olla taustalla, mutta tekoa ei pidä hyväksyä, niinkuin ei muussakaan väkivallassa. Vauva ainakin on täysin syytön siihen mitä hänelle tapahtuu. Ja väitän, että tässä ollee yksi lähde suomalaisen yhteiskunnan väkivaltaisuuteen ja väkivallan ylisukupolvisuuteen.
Lääkäriliitto:
” Lasten pahoinpitely on todennäköisesti edelleen alidiagnosoitu ongelma. Puutteellisella diagnostiikalla ja hoidolla on suuri negatiivinen terveysvaikutus. Fyysiseen pahoinpitelyyn liittyy usein muita lapsen kaltoinkohtelun muotoja. Häiriintynyt varhainen vuorovaikutus todennäköisesti vaarantaa normaalin psyykkisen ja sosiaalisen kasvun. On myös arvioitu, että diagnosoimattoman pahoinpitelyn jälkeen tapahtunut uusi pahoinpitely johtaa pysyvään vammaan 30%:ssa tai lapsen kuolemaan 10%:ssa. Ongelmia tuottaa myös ratkaista, kuinka suuri joukko ”turhia” tutkimuksia katsotaan hyväksyttäväksi, kun tavoitellaan pahoinpitelyselvitysten korkeaa sensitiivisyyttä.”
lähde: Kallio, P., & Tupola, S. 2004, 07.01. Lapsen kaltoinkohtelu, from http://www.laakariliitto.fi/cgi/lp2004pressi.pl?1073,newsitem,LP2004_TO
Lapsen kuolemaan johtanut väkivalta numeroina:
Lähde [Karkola, K. 2002. Lapsen kuolemaan johtanut väkivalta [Kuopion Lastenlääkäripäivät 7.-8.11.2002], from http://www.saunalahti.fi/sly/]
Kuolemansyyt (luokat 1 ja 2; N 70)
pään ja kaularangan vammat 25
tukehduttaminen 19
hukuttaminen 15
muita 11
70 Aikaisemman pahoinpitelyn merkkejä
oli 8 lapsessa
Lapsen kuolemaan johtanut väkivalta
ikä kpl %
alle 1 v 113 39
1-4 v 62 21
5-9 v 53 18
10-14 64 22
yhteensä 292 100
Lapsen kuolemaan johtanut väkivalta, tekijä
Tekijä < 1v 1-4v 5-14v
äiti 73 63 41
isä 23 29 53
muu 4 8 6
Lastensuojelun keskusliitto on kiinnittänyt samaan huomiota:
Toiminnanjohtaja Mauri Upanne: Valtakunnallinen tutkimus lasten pahoinpitelyn yleisyydestä tarpeen
11.05.2004
Suomessa lapsen kuolemaan johtanut väkivalta on selvästi vähentynyt 1950-luvun jälkeen. Kuitenkin 72 prosenttia lapsista on viimeisimmän valtakunnallisen uhritutkimuksen mukaan joutunut kotonaan ainakin lievän väkivallan uhriksi. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön yleisyys on Suomessa samalla tasolla kuin Ruotsissa ja Tanskassa, toteaa Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Mauri Upanne.
1950-luvulla Suomessa kuoli väkivallan seurauksena 149 lasta, vuosina 1995-2001 kaksitoista. Heistä äidit surmasivat yhdeksän alle vuoden ikäistä lasta ja isät kolme. Upanteen mukaan muutos johtuu osin ikäluokkien pienenemisestä, mutta väkivalta on Suomessa vähentynyt myös suhteellisesti.
Lasten kotonaan kokemaa väkivaltaa on tutkittu viimeksi vuonna 1990, jolloin Lastensuojelun Keskusliitto kysyi 15-16 –vuotiailta koululaisilta väkivalta- ja hyväksikäyttökokemuksista. Tulos oli huolestuttava, sillä 72 prosenttia vastaajista kertoi kokeneensa ainakin lievää väkivaltaa kuten läimäyttelyä ja tukistusta. Myös vakava väkivalta oli sangen yleistä. Noin 8 prosenttia nuorista oli mm. lyöty nyrkillä, potkittu tai uhattu aseella. Väkivaltaa käyttivät sekä isät että äidit, mutta isien väkivalta oli vakavampaa kuin äitien. Upanne viittaa myös erään iltapäivälehden tuoreeseen nettikyselyyn, jonka mukaan 53 prosenttia vastaajista piti lasten ruumiillista kuritusta hyväksyttävänä, vaikka kuritus on lain mukaan kiellettyä. Upanteen mukaan tutkimuksen tulee kuulua yhteiskunnan normaaliin tilastotuotantoon. Se ei ole järjestöjen tehtävä.
Samassa keskusliiton tutkimuksessa nuorilta kysyttiin myös, ovatko he joskus elämänsä aikana joutuneet seksuaalisen hyväksikäytön tai ahdistelun kohteeksi. Tutkimuksen mukaan 7 prosenttia tytöistä ja 3 prosenttia pojista ilmoitti hyväksikäytöstä tai ahdistelusta. Perheen sisäinen hyväksikäyttö oli tästä vain promillen luokkaa. Vastaavanlaisissa tanskalais- ja ruotsalaistutkimuksissa luvut olivat 8 ja 3 prosenttia sekä 7 ja 2 prosenttia. Viranomaisten tietoon tulleet hyväksikäyttöepäilyt ovat kuitenkin nelinkertaistuneet 15 vuodessa (1983-1999). Upanteen mielestä epäilyjen määrän kasvua voi selittää toisaalta se, että tietoisuus asiasta on lisääntynyt ja sekä ammattihenkilöstö että suuri yleisö tunnistavat hyväksikäytön aiempaa helpommin. Toisaalta tietoisuuden lisääntyminen on saattanut myös herkistää epäilemään hyväksikäyttöä, vaikkei sitä tosiasiassa olisi tapahtunutkaan. Erityisesti avio- ja avoerotilanteissa neljäsosa ilmoituksista on täysin perättömiä.
Upanne puhui 3. Pohjoismaisen lasten pahoinpitelyä ja hoidon laiminlyöntiä käsittelevässä kongressissa Turussa. Kongressin järjestävät Lastensuojelun Keskusliitto ja Nordisk Forening om Barnemishandling og Omsorgssvikt. Kolmipäiväiseen kongressiin osallistuu yli 200 ammattilaista, tutkijaa ja työntekijää kaikista pohjoismaista.
noista lasten pahoinpitelyistä joitain muita lukuja (lähde Poliisi-lehti 2004):
Lapsiin kohdistuva pahoinpitely numeroina:
· Vuosittain Suomessa 200-300 lasta saa vaikean vamman, jonka epäillään syntyneen
pahoinpitelyn tuloksena. Viime vuonna poliisin tietoon tuli 70 alle kouluikäiseen
lapseen kohdistunutta pahoinpitelytapausta.
· Vuosittain Suomessa kuolee 10-15 lasta väkivallan seurauksena (luku sisältää
itsemurhat).
· Vuosina 1970-1994 Suomessa menehtyi 292 lasta perheen sisäisen väkivallan uhrina
(Vanamo ym. 2001). Johtava kuolinsyy lasten pahoinpitelyssä on Shaken baby
–oireyhtymä, joka syntyy ravistelemalla vauvaa.
· On arvioitu, että kaikista lasten luunmurtumista 25 % ja palovammoista 10 % aiheutuu
pahoinpitelystä.
· Lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyviä tapauksia tulee viranomaisten tietoon
vuosittain noin 550. Alle kouluikäisiin kohdistuvia seksuaalisia hyväksikäyttöjä tulee
viranomaisten tietoon 30-40. Suurin osa tapauksista tapahtuu kodin seinien
sisäpuolella.
Lisäisin tuohon vielä sen, että lapsen tippuminen portaista tai hoitopöydältä on tapauksia tutkivien mukaan tosi harvinaista, erityisesti silloin kun lapsi ei vielä juurikaan liiku.
Muuta tilastotietoa:
Joka kuudes poliisin rikoksesta epäilemä henkilö on nainen. Vuonna 2002 poliisi epäili 2 928 naista pahoinpitelyrikoksesta (lievä pahoinpitely, pahoinpitely, törkeä pahoinpitely). Pahoinpitelyjen osalta aikasarjat tuntuvat tukevan näkemyksiä naisten väkivaltaisen käytöksen yleistymisestä: naisten osuus syylliseksi epäillyistä on kasvanut viidestä kahteentoista prosenttiin.
Pahoinpitelyrikoksiin syyllistyneiden naisten absoluuttinen määrä on kasvanut peräti 81 prosenttia vuodesta 1980 vuoteen 2002. Vuonna 2002 poliisi epäili 24:ää naista henkirikoksesta (murha, tappo tai surma). Tämä on 14 % kaikista tänä vuonna näistä rikoksista epäillyistä.
Naisten osuus henkirikoksiin syyllisiksi epäillyistä on vaihdellut eri vuosina, mutta parina viime vuonna se on ollut yli 202. Tuoreessa väitöskirjassa (Putkonen 2003) on tutkittu suomalaisia naisia, jotka olivat tehneet henkirikoksen vuosina 1982–1992 ja jotka oli määrätty oikeuspsykiatriseen mielentilatutkimukseen (N=132). Keskimäärin nämä naiset olivat olleet 33-vuotiaita rikoksen tehdessään.
Naisista puolet oli surmannut elämänkumppaninsa, neljäsosa ystävänsä ja vajaa viidesosa (18 %) oman lapsensa. Kolme neljästä oli ollut päihtynyt teon tehdessään. Monet lapsensa surmanneet olivat suunnitelleet myös itsemurhaa. Hanna Putkosen (mt.) mukaan henkirikoksen tehneet naiset eivät poikkea taustoiltaan tai ongelmiltaan väkivaltaisista miehistä ja tarvitsevat hoitoa siinä missä henkirikoksia tehneet miehetkin. Naisille tyypillinen tekoväline oli ollut keittiöveitsi (41 % tapauksista).
lähde Honkatukia, P. 2004. Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina. In O. tutkimuslaitos (Ed.), Rikollisuustilanne 2003 Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa [Rikollisuuskehitys, A Rikoslajit Rikoslajit] (pp. 181-196). Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. [http://www.om.fi/optula/26212.htm]
Ohessa viitteitä asiasta.
Miesten ja naisten väkivallan ylisukupolvisuudesta
Carbarino, J. 1999. Lost Boys: Why Our Sons Turn Violent and How We Can Save
Them. New York: Free Press.
Garbarino, J. 2004. Professori James Garbarino: Nuorten väkivaltaisuus kumpuaa
lapsuuden ympäristöstä, from http://www.lskl.fi/showPage.php?page_id=4&news_id=43
Kuusela, A. 2004. Väkivaltaisia nuorisorikollisia pahoinpidelty lapsuudessa,
from http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,2,0,0,163397,2004-05-13
Haapasalo, J. (Toim.). 1999. Väkivallan kierre. Jyväskylä: Vankienhoidon
koulutuskeskus (Tietosanoma).
Haapasalo, J. 2002. Väkivallan perintö: rikoksentekijöiden traumaattiset
lapsuudenkokemukset [A Heritage of Violence: the Traumatic Childhood Experiences
of Criminals]. Nuorisotutkimus, 20, 3-17.
Hämäläinen, M., & Haapasalo, J. 1994. Varhaiset kokemukset käyttäytymisongelmien
ja rikollisuuden edeltäjinä [Early experiences as precursors to conduct problems
and criminality]. Psykologia, 29, 279-283.
Pulkkinen, L. 2003. Lapsuusiän kasvatusilmapiiri ja aikuisiän sosiaalinen
toimintakyky. Duodecim, 119(19), 1801-1803.
Ratilainen, M. 1990. Tutkijan ajatuksia [Arvosteltu teos: Psykologia - järjen
ja tunteen tiede / Kirsti Lagerspetz]. Lastentarha, 53(16), 21.
Sinkkonen, J., & Kalland, M. (Toim.). 2001. Varhaiset ihmissuhteet ja niiden
häiriintyminen. Kiintymyssuhdeteoria - teoria yksilön kiin(nit)tymisestä
tärkeisiin toisiin ihmisiin, kiintymyssuhteen katkoksista ja merkityksestä
kehitykselle. Helsinki: WSOY.
Karkola, K. 2002. Lapsen kuolemaan johtanut väkivalta [Kuopion
Lastenlääkäripäivät 7.-8.11.2002], from
http://www.saunalahti.fi/sly/luennot/llp_2002/karkola_llp02.pdf
Minä kannattaisin myös tämän asian nostamista käsitteeksi, koska nyt erityisesti nainen ei varmasti myytin takaa juuri uskalla tunnustaa näitä ilmiöitä, saati hakea apua, isää taas ei kuunnella kun ilmiötä ei ole olemassa. Toisinpäin sosiaalitoimi ja oikeuskäytäntö toimii. Joskus liiankin herkästi joka altistaa myös käyttämään sitä hyväksi perättömillä väitteillä esim. erotilanteissa. MUTTA tärkeintä on minusta suojella lasta - lapsia sillä niin suojelemme myös tulevaisuutta. Niin kauan kuin asioista ei uskalleta puhua tämä valitettavasti jatkuu. Kaikkein tärkeintä on rakentaa apujärjestelmiä joiden pääätehtävä on muu kuin syyllistäminen. Tekoja ei tule kuitenkaan hyväksyä, ja vääränlainen tabuihin perustuva moralismi tuottaa suurta onnettomuutta. Nämä tapaukset pitää antaa myös puolueettomalle poliisille tutkittavaksi sosiaalitoimen hyssyttelyn sijaan. Syyllisiä pitää myös auttaa mutta myös osin rangaista. Myös naisia. Nyt nainen on vastuun ulkopuolella lasten pahoinpitelyissä.
H-S Vieraskynä 31.7.2004-08-24 Kuritus on pahoinpitelyä
Keskustelua lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, ruumiillisen kurituksen oikeutuksesta ja tarpeellisuudesta käytiin vilkkaana 1970-luvun lopussa. Keskustelu oli osa prosessia, jonka kuluessa vanhempien kuritusoikeus poistettiin rikoslaista. Vuoden 1984 alussa ruumiillinen kuritus kiellettiin. Ruotsi oli asiassa edelläkävijä: ennen vuotta 1979 yhdessäkään maassa ei kielletty laten ruumiillista kuritusta.
"Kun et enää jaksa, hae apua, älä lyö lasta!" Lastensuojelun keskusliitto järjesti tämännimisen kampanijan 1980-luvun alussa. Sen jälkeen yhteiskunta huolestui lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta, eli pääsääntöisesti miesten tekemistä rikoksista.
Viime vuosina on järjestetty kampanijoita "naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi". Ilmaisu synnyttää mielikuvan, jossa väkivaltaa harjoittavat miehet ja kohteena ovat naiset ja lapset. Iskulauseen turvin naiset voivat asettautua lasten rinnalle uhrin rooliin myös tilanteissa, joissa he itse ovat tekijöitä.
Vuonna 1990 Lastensuojelun keskusliitto teki peruskoululaisille suuren kyselytutkimuksen. Tulosten mukaan lapsiin kohdistuvan väkivallan tekijöinä ovat yhtä usein äidit kuin isätkin. Myös Internetin keskustelupalstoilla naiset puolustavat ruumiillista kuritusta. Väkivaltaa käyttää siis se joka on fyysisesti vahvempi.
Väkivaltaisen kasvatuksen puolustamisessa helposti sotketaan pakon ja väkivallan käsitteet: oletetaan, että lapsen pakottaminen tarkoittaa tahallista kivun aiheuttamista. Keskusteluissa tarjotaan myös keinotekoisen niukkoja vaihtoehtoja, kuten "On parempi kurittaa ja rakastaa lasta kuin jättää hänet täysin heitteille".
Eräs keskusteluissa toistuva argumentti kuuluu, että koska itse ollaan saatu selkäsaunoja, perinnettä on oikeus jatkaa, eli vahinko voidaan panna kiertoon. Tämä on tutkimuksissakin todettu ilmiö: uhrit, joita lapsuudessa on pahoinpidelty jopa luunmurtumiin saakka, saattavat aikuisina puolustaa kokemaansa väkivaltaa. He toteavat ansainneensa kurituksen, koska olivat niin villejä tai tottelemattomia.
Monissa ruumiillista kuritusta oikeuttavissa puheenvuoroissa keskustellaan siis aivan kuin lapsiin kohdistuvaa ruumiillista väkivaltaa ei olisi kriminalisoitu. Väkivallasta puhutaan käyttökelpoisena kasvatuskeinona, ja kysymys tuntuu olevan vain kurituksen tarkoituksenmukaisuudesta.
Myös traditiot hämäävät.
Ruumiillista kuritusta käsittelevä tutkimus voidaan summata lyhyesti: kurituksesta ja väkivallasta on lapselle haittaa, ei hyötyä. Väkivalta traumatisoi, lisää aggressiivisuutta, ja haitat ulottuvat aikuisikään saakka. Tämä perusasia on tutkimuksellisesti niin selkeä, kuin olla ja voi. Miksi kuritus jatkuu kaikesta huolimatta.
Olen 10 kk vanhan lapsen mummi. Mitä on ajateltava lapsen poskeen ilmestyneestä pienestä pyöreästä mustelmasta? Kysyessäni mistä lapsi oli sen saanut vastasi tyttäreni että tuolinjalasta. Ihmettelin asiaa jolloin hän selitti, että lapsi oli noussut seisomaan ja kaatunut. Sanoin, ettei kai tuolinjalasta voi tuollaista mustelmaa tulla jolloin hän, yhtään hermostumatta sanoi että sellaista nyt vaan sattuu. Ei voi mitään.
Tyttäreni on 31 vuotias ja ainoa lapsemme. Olen saanut lapsena usein piiskaa ja päättänyt etten koskaan kasvata omaa lastani samoin. Olen kuitenkin tukistanut kerran tytärtäni ja häpeän sitä vieläkin.
Muuten tyttäreni on elänyt väkivallattomassa ympäristössä. Häntä ei ole koskaan läpsitty saatika lyöty. Ristiriitatilanteissa hänelle on rauhallisesti selitetty miksi jotain ei saa tehdä. Mielestäni tytäremme on lievästi narsistinen. Jos häntä arvostelee, menee hän ikäänkuin lukkoon ja ylireagoi suuttumalla eikä pysty ottamaan kritiikkiä vastaan. Toisaalta hän on avulias ja auttaa hädässä olevia. Hän on liikaakin kuunnellut muiden murheita ja yrittänyt auttaa vaikka omat asiat ovat olleet huonosti.
Hän on yleensä lapselleen herttainen mutta saattaa joskus katsoa tätä kasvoillaan kova ja kylmä ilme. Hän puhuu aina kauniisti ja rauhallisesti lapselle. Pukiessaan ja syöttäessään lasta hän toimii nopeasti ja konemaisesti.
Murros- ja aikuisiässä tyttäreni on saanut osakseen epätavallisen paljon pettymyksiä suhteessa toiseen sukupuoleen. Tällä hetkellä hän elää kuudetta vuottaan saman miehen (lapsen isä) kanssa avoliitossa. Perheessä ei juuri halailla. Edellämainitut ristiriitaisuudet huolestuttavat minua. Voi olla, että olen liian herkkäantenninen ihminen ja sekin huolestuttaa minua. Haluaisinkin kuulla sivullisen, mieluiten asiantuntijan mielipiteen siitä onko huoleni aiheellista vai löytyykö mustelmalle luonnollinen selitys. Miten voisin toimia lapseni ja lapsenlapseni parhaaksi?
Kun katsoo ympärilleen näkee jatkuvasti lapsia, joilla on mustelmia kasvoissa. Jos nämä kasvoissa olevat mustelmat, kuten olen lukenut, ovat aiheutettuja, täytyy lasten pahoinpitelyn olla vielä paljon laajempaa kuin mitä tilastot kertovat. Siksipä ehdotankin, että kaikille pienten lasten vahemmille lähetettäisiin tietoisku, jossa kissan korkuisin kirjaimin kerrotaan, miten lasta ei saa kohdella ja mitä lasten pahoinpitelystä, joka on aina rikos seuraa ja mitä olisi tehtävä jos huomaa itsessään tai läheisissään taipumusta tällaiseen. Kierre pitää saada katkaistua jo ennenkuin se on alkanutkaan.
Neuvoloissa pitäisi lähteä siitä, että jokainen vanhempi on potentiaalinen kaltoinkohtelija. Sekä isälle, että äidille olisi suusanallisesti erikseen kerrottava mihin toimiin on ryhdyttävä jos lapsessa näkyy pahoinpitelyn jälkiä (fyysisiä tai psyykkisiä). Vanhemmat pitäisi P A K O T T A A vaikkapa kertomalla selväkielellä ja kaunistelematta mitä sanktioita lapsen pahoinpitelystä seuraa, pyytämään apua lapselleen ja vamman aiheuttajalle. Systeemi on luotava, jos sitä ei ole vielä olemassa. Jonotusta ei saa olla. Asiantuntijaan pitää saada välittömästi yhteys jos itse huomaa itsessään merkkejä halusta pahoinpidellä lasta tai huomaa puolisonsa tai kenenkään hoidon seurauksena pahoinpitelyn jälkiä. Nämä tapaukset pitäisi heti selvittää neuvolassa.Lapsen vanhemman tulee pystyä kertomaan terveydenhoitajalle uskottavasti ja selkeästi mistä vamma (vaikkapa kasvoihin tullut mustelma) on syntynyt. Jos terveydenhoitaja huomaa neuvolassakäynnin yhteydessä merkkejä pahoinpitelystä, tilanteeseen pitää heti puuttua ja samalla tihentää neuvolassakäyntejä. Tieto tästä saattaisi jo ennakkoon pysäyttää pahoinpitelijän käden.
Pahoinpitelytapauksen varalle olisi oltava hätäsuunnitelma, jossa lapsi ja pahoinpitelijä saisivat molemmat heti apua. Avun saannin tulisi olla niin nopeaa ja helppoa, että jokainen voisi ja tajuaisi heti apua pyytää. Kuuma linja suoraan avun antajalle. Tätä yhteyttä tulisi mainostaa niin että se syöpyisi jokaisen mieleen.
Lapsen suojeleminen on niin tärkeää, että on parempi asettaa kaikki samalle viivalle. Ihmisessä voi ilmetä hänelle itselleenkin yllättäviä piirteitä. Avuttoman lapsen kohtaaminen voi herättää piilossa olleita patoutumia ja hoitaja voi tehdä lapselle pahaa itsekään ymmärtämättä miksi.
Jokaikiselle lapselle on taattava turvallinen elämä. Lasten kohdalla se on tärkeämpää kuin minkään muun väestöryhmän. Väkivaltaisesti kohdelluista lapsista kasvaa joskus aikuisia. Väkivallan kierre on saatava katkaistuksi keinolla millä hyvänsä!
Täällä puhuu eräs lapsi, joka on ollut äitinsä pahoinpitelemä niin fyysisesti kuin henkisesti. Mummoni ilmoitti n. 12 vuoden aikana säännöllisesti lastensuojeluviranomaisille lasten pahoinpitelystä, myös lääkärin ja isäni todistuksella. Ei reagointia. Missä mättää, että äidit ovat maassamme kovempia pahoinpitelemään ja jopa tappamaan lapsiaan kuin isät, mutta asialle ei voida tehdä mitään vaikka tästä saadaan ilmoitus ja monta todistusta??
Ilkeämpää oli kun itse vanhemman pikkusiskoni kanssa puhuimme sosiaaliviranomaisille asiasta, he kertoivat ettei heillä tästäkään huolimatta ollut mitään valtaa asiaan ilman äitimme lupaa. Olisimme halunneet muuttaa isäni siskon luokse, mutta totta kai äitimme ilkeänä ja sadistisena ihmisenä ei myöntänyt lupaa tähän, mutta oli sanonut viranomaisille antavansa luvan meidän muuttaa jonnekin pohjoiseen lastenkotiin. Tuskin hänellä olisi tuohon ollut valtaa, mutta 12-vuotiaana tuo huomautus sai palan kurkkuun. Jää, kärsi tai lähde ja menetä kaikki.
Itse olen nyt kaksikuukautisen lapsen äiti ja huomannut miten äitini perintö vaikuttaa minussa. Jo pienempinä me sisarukset purimme pahaa oloamme jopa väkivaltaisesti toisiamme kohtaan. Tyttöni kanssa koitan kovasti tsempata, ja ikinä en ole häntä lyönyt ja vaikka en uskokaan uskontoihin, Jumala minua auttakoon etten lyökään :/ Siitä huolimatta pinna tuntuu kiristyvän niin pahasti että tekisi mieli tehdä jotakin todella väärää. Toivon että selviän tästä voittajana ja katkaisen kierteen, sillä äitini on itsekin pahoinpidelty ja siitä taaksepäin, hänen vanhempiensa ollessa lapsia, siihen aikaan lasten kurittaminen oli vain oikeus ja kohtuus, jopa odotettavaa.
Sosiaaliviranomaisiin on uskoni totaalisesti mennyt näiden tapausten takia ja mielestäni koko ammattikunta on täysin turha, kun ei kerran tehdä sitä mitä kuuluisi, voisivat sulkea koko sosiaalitoimiston.
Kysymys teille jotka uskaltautuvat tunnustamaan tämän toimen haltioiksi: Kuinka kehtaatte katsoa itseänne peilistä nämä synnit omallatunnollanne? Niin monta lasta, viattomia, pilattu tässä maassa. Katsoessani omaa rakastani en voi uskoa tätä tilannetta... Mutta pakko se on, itsekin sen karvaasti kokeneena.