Yksinäisyys/kiusaaminen yhteydessä ja itsemurhat

Tilastoja kun tutkii niin moni yksinäinen ja kiusattu on tekeny itsarin.
Kiusaamine on pahin syöpä.

Emmekö voisi lopettaa tämän pahanteon, olkaa kilttejä kiusaajat`?
Se ku aiheuttaa vain pahaa, kuten työttömyyttä, jopa massatyöttömyyttä.
Ihmiset ei uskalla pian liikkua ennää missään.

Millä tavoin kiusaamista voisi rangaista?
Kovat sakot on yksi.
Potkut työpaikalta on toinen.
Kolmas radikaalimpi ois vankeustuomio jos henkinen kiusaaminen on aiheuttanu suuret traumat ja vaikka ajanu ihmisen itsemurhaan.
Näytöt voidaan saada esim jos ottaa nauhurin mukaan ja antaa kiusaajan sanoa, tehdä pahojaan, niin jää varmuudella kiinni.
Ja jos on silminnäkijöitä.

En ymmärrä miksi Suomessa ei vieläkään rikkureita rangaista tarpeeksi isoilla rangaistuksilla.
Siinä kun tapahtuu se OIKEUS.
USA on siitä hieno maa että siellä on käytössä kova rangaistusmalli, mutta teloittaminen on sitten jo liian huono ratkaisu.


Miksi maailmassa pitää olla niin pahuutta?
Eikö Jumalan pitäisi puuttua jo siihen?

Ja antakaa meijän työttömien ja eläkeläistne olla rauhassa, te senkin nilkit päättäjät!!!
Älkää viekö meiltä tukia pois!
Nehän uhkailee sellaisellaki jo.

Mihin tää maailma oikein menee?
Työmaailmassa ihmiset korvataan tulevaisuudessa roboteilla!
Keskiössä on raha!
4104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juuri niin, kyllä näin on!

Äänestä

Olet paljolti oikeassa Juha. Suuri osa mielenterveysongelmista poistuisi jo sillä, jos koulu- ja työpaikkakiusaaminen saataisiin kitkettyä pois. Siitä lähtee monen alamäki ja joskus päätyy jopa ennenaikaiseen hautaan.
Myös kiusaajat ovat onnettomia, vaikka heillä on keinot pärjätä yhteiskunnassa ja näytellä, että elämä on hyvin.
Tapasin äskettäin erään pojan, joka kiusasi koulussa ja suorastaan pelkäsin häntä. Alussa pelkäsin kun jouduin työasioiden vuoksi kohtaaman hänet, mutta heti ilmeni, että hän onkin nykyään erittäin sympaaattinen ja mukava mies.
Mainitisn, että hän aikoinaan kiusasi. No hän totesi, että anteeksi, että ne olivat niitä poikaskolttosia. Minä lisäsin, että pojat ovat poikia ja se oli sitten siinä.
Kerran sain onneksi pyytää anteeksi eräältä tytöltä jota olin jotenkin itse kiusannut. Nainen kuolikin sitten parin vuoden sisällä alkoholimyrkytykseen. Häntä aikoinaan paljon kiustattiin ja siksikö hän alkoholisoitui ja kuoli.

Äänestä
  • Vielä tuohon Jumalan puuttumiseen. Elämme lankeemukesen maailmassa ja ihminen on pahaan taipuvainen. Kyllä siihen vielä Jumala puuttuukin ja itsekukin saa tekojensa mukaan, ellei ole tehnyt parannusta.

    Äänestä

  • on se .... kirjoitti:

    Vielä tuohon Jumalan puuttumiseen. Elämme lankeemukesen maailmassa ja ihminen on pahaan taipuvainen. Kyllä siihen vielä Jumala puuttuukin ja itsekukin saa tekojensa mukaan, ellei ole tehnyt parannusta.

    Ketä kiinnostaa??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MrJuha82hyvätyyppi kirjoitti:

Tilastoja kun tutkii niin moni yksinäinen ja kiusattu on tekeny itsarin.
Kiusaamine on pahin syöpä.

Emmekö voisi lopettaa tämän pahanteon, olkaa kilttejä kiusaajat`?
Se ku aiheuttaa vain pahaa, kuten työttömyyttä, jopa massatyöttömyyttä.
Ihmiset ei uskalla pian liikkua ennää missään.

Millä tavoin kiusaamista voisi rangaista?
Kovat sakot on yksi.
Potkut työpaikalta on toinen.
Kolmas radikaalimpi ois vankeustuomio jos henkinen kiusaaminen on aiheuttanu suuret traumat ja vaikka ajanu ihmisen itsemurhaan.
Näytöt voidaan saada esim jos ottaa nauhurin mukaan ja antaa kiusaajan sanoa, tehdä pahojaan, niin jää varmuudella kiinni.
Ja jos on silminnäkijöitä.

En ymmärrä miksi Suomessa ei vieläkään rikkureita rangaista tarpeeksi isoilla rangaistuksilla.
Siinä kun tapahtuu se OIKEUS.
USA on siitä hieno maa että siellä on käytössä kova rangaistusmalli, mutta teloittaminen on sitten jo liian huono ratkaisu.


Miksi maailmassa pitää olla niin pahuutta?
Eikö Jumalan pitäisi puuttua jo siihen?

Ja antakaa meijän työttömien ja eläkeläistne olla rauhassa, te senkin nilkit päättäjät!!!
Älkää viekö meiltä tukia pois!
Nehän uhkailee sellaisellaki jo.

Mihin tää maailma oikein menee?
Työmaailmassa ihmiset korvataan tulevaisuudessa roboteilla!
Keskiössä on raha!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu