PÄIVÄN SANA

Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ‘Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ‘Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”
Mark. 12:29–31

Rakkauden kaksoiskäskyyn liittyy pelkkien tekojen noudattamista syvempi taso. Se tekee käskystä mahdottoman täyttää. Silti sitä kohti on kuljettava huutaen Jumalan Pyhän Hengen apua. Jumalan rakastamiseen kuuluu kolme määrettä: koko sydämestä, koko sielusta ja koko voimasta. Rabbien mukaan ”sydämestä” rakastaminen tarkoittaa, että ihminen rakastaa koko hengellään ja ruumiillaan. ”Koko sielusta” tarkoittaa elämällään rakastamista – silloinkin, kun Jumala sen kutsuu takaisin. ”Koko voimalla” taas viittaa omaisuuteen ja siihen, ettei se saa olla meille epäjumala. Markus lisää vielä ”koko mielestä” tarkoittaen ajatuksia ja järkeä, jotka myös on saatettava kuuliaisiksi Jumalalle.

Kova on vaatimus, kuka siihen taipuu? Rakkaus ei ole Jeesuksen mukaan vain lain täyttämisen palkintoa tai niiden rakastamista, jotka kuuluvat samaan joukkoon. Rakkaus on sydämen kylmän asenteen muuttumista kaikki lähimmäiset sisäänsä sulkevaksi rakastamiseksi.

Kiitos rakas ystävä tuosta päivän sanasta. Minulla on ollut tapana lukea Carl Olof Roseniuksen Elämän Leipää kirjasta, sana vuoden jokaiselle päivälle.
Rosenius oli todella Jumalan mies ja mitä hän on kirjassaan raamattua selittänyt, tuntuu aivan ihmeelliseltä. Voit varmaan tunteakin kirjan.
Mutta tässä linkki, se on Rovasti Olavi Peltolan kotisivulla www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/

Siunausta

HELMIKUUN 2 PÄIVANÄ.

Ole kaikessa murheessa kärsivällinen. Syr. 2: 4.

Tämä on autuuden toivon hedelmä. Iankaikkisen ilon toivo tehköön meidät kärsivällisiksi kaikissa ajan vaivoissa. Tämän ajan vaivat pian loppuvat, ne eivät kestä ikuisesti. Iloitse siis, että Kristuksen kautta olet pelastettu ikuisesta vaivasta ja pääset iankaikkiseen iloon. »Ole kaikessa murheessa kärsivällinen.» Tämä kehotus muistuttaa meille velvollisuuttamme Herraa kohtaan. Meidän tulee siis Herran tähden olla kärsivällisiä, koska Herra Jumala, taivaallinen Isämme on meille lähettänyt jokaisen kärsimyksen. Jos rakastat Jumalaa ja jos uskot tämän, niin se auttaa sinua kärsivällisyyteen. Herra Kristus sanoo: »Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut,» »Mutta ei hiuskarvaakaan päästänne häviä.»

Uskotko, että sielun vihollisen ja ihmisten sinulle tuottaman kärsimyksen mitan on Jumala tarkasti määrännyt? Sen opettaa meille Jumalan sana. Katso, kuinka tarkasti Jumala määräsi miten pitkälle Saatana sai mennä Jobia vaivatessaan. Kun arabialaiset olivat surmanneet Jobin palvelijat, kun kaldealaiset olivat ottaneet hänen kamelinsa ja kun hänen poikansa olivat saaneet surmansa myrskyn kaataman huoneen alla, niin näki Job kaikessa tässä Herran käden. Hän sanoi: »Herra antoi ja Herra otti; Herran nimi olkoon kiitetty.»

Kun Siimei ilkeydessään kiroili Daavidia hänen paetessaan poikaansa Absalomia, sanoi murheellinen kuningas uskolliselle Abisaillensa: »Anna hänen kirota, sillä Herra on hänelle sanonut: kiroile Daavidia. Kuka taitaa nyt sanoa: miksi niin teet?» Samoin sanoo Jeremia: »Ken uskaltaa siis sanoa sellaisen tapahtuvan ilman Herran käskyä.» Herra sanoo: »Minä teen valkeuden ja luon pimeyden, minä olen Herra, joka kaiken tämän teen.»

Ketä me siis syytämme ja ketä vastaan me kärsimättömyydessämme napisemme? Kuka olet sillä, joka Jumalan kanssa riitelet? »Oletko hänelle jotakin antanut, joka sinulle olisi maksettava?» Onko Herra mielestäsi liian ankara sinua kohtaan? Mikä on sinun ansiosi ja mitkä ovat vaatimuksesi? Jos Herra kävisi oikeudelle meidän kanssamme, emme voisi vastata yhtä tuhanteen.» Jos Herra tahtoisi tehdä meille sen, minkä syntimme ansaitsevat ja jos hän kostaisi meille pahojen tekojemme mukaan, niin olisimme kadotuksessa, eikä meillä olisi veden pisaraa.

Ajattele näin: Lukemattomat ihmiset kärsivät paljon enemmän kuin minä. Minkä takia minulla olisi niin vähän kärsimyksiä, kun olen ansainnut ainoastaan Jumalan vihan ja uskovaisena toivon vielä pääseväni iankaikkiseen eloon? Jumala, anna anteeksi ja auta meitä tästä lähtien olemaan kaikessa murheessa kärsivällisiä.

Jos Herra kostaisikin meille syntiemme mukaan, niin ei meillä sittenkään olisi oikeutta valittaa. Nyt kuulumme hänen armovaltakuntaansa ja niin ei hän meitä ansiomme mukaan kohtele. Hänen uskollisuutensa ja lempeytensä on lähettänyt meille kärsimykset.

Kerran koittaa päivä, jolloin iankaikkisuuden valossa näemme Jumalan ihmeellisten sallimusten salaisuuden. Silloin näemme, että kärsimystemme malja ei sisältänyt tippaakaan yli sen määrän, minkä ajallinen ja iankaikkinen onnemme tarvitsi. Silloin ymmärrämme, että katkerimmat kokemuksemme olivat meille lähetetyt kasvatukseksemme ja jalostumiseksemme, tahi iankaikkisen ilon ja onnen kohottamiseksi, siis Jumalan viisasten, rakkautta sisältävien tarkoitusten toteuttamiseksi.

Kuka meistä uskaltaisi sanoa: Herra, kyllä minä ilman näitä katkeria kokemuksiakin olisin valmistunut taivasta varten. Kyllä lihani kuolettaisin, vaikka säästäisitkin tuskasta. Ei, kun tunnemme oman hitautemme, uskottomuutemme, hentomielisyytemme, niin pyydämme päinvastoin, että Herra meissä lihamme kuolettaisi. Mutta kuolettaminen tapahtuu juuri kärsimysten kautta.

Usein rukoilemme: Herra, käytä keinoja, joita parhaaksi näet, kunhan vain teet minussa työsi ja voitat sydämeni, että uskoni kasvaisi. Anna minulle rukouksen henki, pyhitä koko olentoni.

Mutta voidaksensa täyttää pyyntömme, täytyy Herran käyttää monta katkeraa keinoa. Silloin usein valitamme ja vaikeroimme, ikään kuin kärsimys olisi jotain pahaa, emmekä ajattele, että itse olemme sitä pyytäneet. Sitten kun silmämme avautuvat näkemään, miten Herra kärsimystemme kautta edistää nimensä kunniaa ja meidän parastamme, kun käsitämme, että hän ristin avulla auttaa altista, mutta heikkoa henkeämme taistelussa lihaa vastaan, kun selvästi saamme kokea näiden sanojen totuuden että vanhurskas töin tuskin pelastuu, silloin emme ole ainoastaan kaikessa murheessa kärsivällisiä, vaan olemme kiitollisia ja sanomme Hiskian tavalla: »Minä tahdon kaikkena elinaikanani kiittää tästä minun sieluni murheesta.»

Hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Luuk. 2:28–32

Simeon näki viisi viikkoa vanhan sylilapsen ja tunnisti Odotetun. Hän otti Jeesus-lapsen käsivarsilleen niin kuin vastasyntyneen lapsen isä ottaa omansa syliin tunnustaessaan tämän lapsekseen. Simeon lausui sanat, jotka tunnetaan alkukristillisenä hymninä Nunc dimittis: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä.” Simeonin sanamuodoista voidaan päätellä, että väsynyt taakankantaja vapautettiin nyt rauhaan. Herra on kaikkivaltias ja hänen palvelijansa vain orja, joka nyt pääsee raskaasta vaivannäöstään.

Profeetat kutsuivat Vanhassa testamentissa itseään yövartijoiksi, jotka vapautuvat tehtävästään vasta päivän koittaessa. Nyt oli koittanut Simeonin aamu: hän sai suuren, suorastaan ihmeellisen kunnian nostaa käsivarsilleen tekijänsä, Israelin pyhän, koko maailman valon, täyttymyksen, josta profeetat olivat sanoneet: ”Kaikki yhtyvät iloon, sillä omin silmin he näkevät, kuinka Herra palaa Siioniin” (Jes. 52:8). Jumala palasi Jeesus-lapsessa temppeliinsä, oman kansansa luokse – ja vielä enemmän: koko maailman ihmisten luo.
Sro

Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo.
Room. 11:6

Kuinka ihana ajatus: meidät on armosta valittu – kuin Israelin kansa – Jumalan lapsiksi, ei tekojemme tähden! Lupaus vapauttaa lepoon vaativasta ja väsyttävästä uskonnon suorittamisesta. Se julistaa vapautta tekojen hurskaudesta ja uskon mittaamisesta sillä, mikä on helposti nähtävissä. Armo laskeutuu niin alas, että se kantaa jokaisen Herraa avuksi huutavan taivaaseen. Niinhän sen täytyy ollakin! Jeesus tuli pelastamaan syntisiä ja sairaita. Tekoihin turvaaville armo tarkoittaa voimaa elää synnittömästi. Jos armo olisi muuttumista hyväksi, ei anteeksiantamukseen olisi tarvetta. Armo oli onneksi Isän sydämessä jo ennen kuin olimme muuttuneet miksikään tai tehneet yhtään hyvää tekoa tai edes syntyneet. Jumalan valinta tarkoittaa kaikkiaan enemmän kuin osaamme ajatella. Se pitää sisällään rakastamisen, yhteyden, valinnan ja omaksi ottamisen. Jumalan armovalinta on lahja, joka tulee lähelle ja ympäröi syleilyynsä

Kaiken armon Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät.
1 Piet. 5:10

Raamatun ajanmääre ”vähän aikaa” on jotakin muuta kuin miten me sen käsittäisimme. Raamatussa se tarkoittaa aikaa, jonka Jeesus on meidän silmiltämme näkymättömissä ja joka päättyy hänen paluuseensa. Vähän ajan kärsimys voi olla elämän mittainen odotus. On muistettava, että olemme matkalla ikuisuuteen, johon suhteutettuna tämä elämä on todella lyhyt ja pian jo ohi. Ikuisuuden taustaa vasten murheet saavat oikeat mittasuhteet ja niihin voi suhtautua levollisemmin. Kaiken armon Jumalalla on hallussaan elämämme, ja, kun murheittemme tehtävä täyttyy, hän ottaa ne pois. Se voi tapahtua jo pian tässä elämässä tai jo pian tulevassa maailmassa. Kaiken ilon ja surun tarkoitus on saattaa kristitty turvallisesti iankaikkiseen kirkkauteen, minne hänet on kutsuttu ja missä tarkoitettu elämään.

Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.
1 Joh. 4:21

Lähimmäisen rakastaminen edellyttää toisen sijaan asettautumista, katsomista maailmaa hänen silmillään. Puhtaaseen lähimmäisenrakkauteen ei meistä ole, vaikka kovasti sitä tahtoisimme. Kannamme mukanamme ihmiskunnan lankeemuksen yhteistä taakkaa. Rakastamisemme on vajavaista, itsekästä ja syntisyyteemme sumentamaa – vielä silloinkin, kun olemme siirtyneet elävän Jumalan palvelijoiksi. Apostoli Johannes toteaa suorasanaisesti: ”Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä” (1 Joh. 1:10). Raadollisuudestamme huolimatta Herra itse tahtoo rakastaa meidän kauttamme lähimmäisiämme, ja jalo tehtävämme on olla mahdollisimman vähän sen rakkauden esteenä.

Niin, Herra, minun Jumalani, sinä olet Jumala; sinun sanasi käyvät toteen, ja sinä olet antanut minulle tämän suuren lupauksen.
2 Sam. 7:28

Jumalan sanaa voidaan seurata tai jättää seuraamatta, mutta aina se tulee olemaan perimmäinen totuuden sana. Sen lupaukset eivät muutu, sen hyvälle elämälle laatimat raamit eivät vaihtele. Raamatun tulevaisuuden kuvaukset toteutuvat kaikkien nähden aina viimeistä näytöstä myöten, jolloin Jeesus palaa toisen kerran maan päälle. Maailman oikeudenmukainen tuomio toteutetaan, kaikki salattu paljastuu. – Miksi siis taistelisimme tutkainta vastaan, miksi juoksisimme karkuun elävää ja rakkaudessa täydellistä Jumalaa ja hamuilisimme tyhjien onnen lupausten perään? Hyvä elämä, vaikka ei aina helppo, löytyy yhteydestä Tekijäämme. Syvällä kulkeva ilo, rauha kyynelten keskellä, hyvä omatunto, turva Jeesuksen haavoitettujen käsien suojassa – mistä muualta voisi saada niin syvän ja mielekkään elämän ja lopulta täydellisen taivaan?

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”
Matt. 16:24–25

Meillä ei ole hätää raskaankaan ristin alla, koska syntimme, vajavaisuutemme ja heikkoutemme kannettiin Golgatalle. Silloin Jumalan viha leppyi, syntimme sovitettiin, ja nyt Isän sydän on armoa ja rakkautta täynnä jokaista ristin kantajaa kohtaan. Ristillä tehtiin sovinto ihmisen ja Jumalan välille. Kun me katsomme ristillä runnellun Herramme kasvoja oman ristimme painon alla, voi mielemme kaiken keskellä rauhoittua. Rauhan tunne ei ole pelastuksen ehto, mutta meidän annetaan kokea joskus sitäkin. Kun vertaamme ristiämme Jeesuksen ristiin, saatamme kokea oman ristimme jopa kevyeksi.

Jeesus antaa ristin kantamisen keskelle sopivasti aina lohdutusta. Vaikean ristin hän lopulta kääntää parhaaksemme. Kristitylle ovat totta Runebergin virren sanat: ”En kantaja ristin mä ainoa lie, en viimeinen myöskään maan päällä, vaan Jeesuksen luo tämä ristini vie, hän kantoi sen synnittä täällä” (VK 609). – Kun risti johtaa Jeesuksen luo, ei meille voi käydä kuin hyvin.

Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden, painaa maahan ja kohottaa. Hän ylentää tomusta mitättömän ja korottaa tuhkasta köyhän.
1 Sam. 2:7–8

Pelkäämme olevamme Jumalan hylkäämiä, kun hän hengellistä laulua siteeraten ”hetkeksi heittää” tai ”suruhun peittää”, kun hän ”piiloutuu” tai ”kaataa” tai ”alentaa köyhäks´”. Vaivojen alta me ajoittain itsemme kyllä löydämme, mutta hylättyjä emme ole, päinvastoin. Juuri tällainen elämä on kahden maailman kansalaisuutta, jollaiseen meidät on kristittyinä kutsuttu. Olemme niin syvästi sidotut kuolemanalaisuuteen ja synnin maailmaan, että myös kristittyjä on Jumalan vasemman käden työllä eli erilaisin koetuksin vedettävä yhä uudelleen lähemmäs Jeesusta. Jumala on armollinen eikä hän hylkää meitä synteihimme, tottumuksiimme tai tyytyväisyyteemme, vaan hän ohjaa elämämme suoremmalle tielle. Hän on koko ajan keskellä elämäämme, aivan lähellä. Kun hän sallii meidän kohdata vastoinkäymisiä, on niiden paino laskettu ja niistä vapautumisen päivä määrätty.

Herra, Israelin kunnia, ei tyhjää puhu eikä sanojaan peruuta. Ei hän ole ihminen, ei hän sanojaan kadu.
1 Sam. 15:29

Ihmiset lupailevat kevyesti maat ja taivaat ja pettävät yhtä kevyesti lupaamansa. Sanat ovat sielun peili ja ne kertovat aina puhujastaan. Sanoilla voidaan tehdä hyvää, niillä voidaan auttaa ja parantaa. Niillä voidaan myös särkeä ja hajottaa. Ihmisen mieli on herkkä. Jumalan sana varoittaa siksi kielestä pienenä elimenä, jolla voidaan sytyttää suuri metsä palamaan. Se vertaa sitä myös peräsimeen, joka pienuudestaan huolimatta ohjaa suurta laivaa. On hyvä oppia kuuntelemaan enemmän ja sanomaan vähemmän. Puhumaan lempeästi ja totuudellisesti, harkiten ja viisaasti.

Voimme oppia pitämään kielemme kurissa kuuntelemalla Jumalan sanoja. Jumalan sanat ovat muuttumattomia, vakaita, niitä ei ole sanottu hetken mielijohteesta. Jumalan ei tarvitse koskaan perua puheitaan, hän ei ihmisen lailla lipsauttele joutavia. Jumalan sanat ovat, sellaisina kuin ne ovat, luotettavia, peruuttamattomia ja ikuisia. Niihin voi nojata koko elämällään.

Hän löysi sen autiosta maasta, karulta seudulta, joka huusi tyhjyyttään. Hän otti sen hoiviinsa ja huolehti siitä, hän varjeli sitä kuin silmäteräänsä. Niin kuin kotka suojelee pesäänsä ja liitelee poikastensa yllä, niin kuin se kantaa niitä siivillään, niin Herrakin kuljetti kansaansa.
5 Moos. 32:10–11

Hän varjeli kansaansa kuin silmäterää, kuljetti ja suojeli sitä voimallaan ja kantoi siivillään kuin kotkaemo poikasiaan. Tekikö tämä matkasta vaivattoman? Loppuiko erämaa ja korpi, päättyikö vaiva ja työ? Tuliko elämään seesteinen rauha ja levollisuus? Ei, vaan korpi oli yhä edessä, erämaa janotti ja taistelut jatkuivat. Mutta Jumalan voimakas käsi lepäsi kansan yllä, eikä siltä kaikessa ahdingossaan puuttunut mitään oleellista. Herra kulki sen kanssa pilvessä ja tulenpatsaassa, antoi ruoan ajallaan ja suojeli vihollisen voimalta. Kansa kapinoi ja napisi ja unohti Jumalansa, mutta yhä uudelleen se vedettiin takaisin – Jumalan armosta ja aloitteesta. Vieläkin Herra, meidän Jumalamme tekee samoin. Hän kutsuu, varjelee ja johdattaa, antaa kaiken tarvittavan ja vetää takaisin eksyneitä. Yhä vielä hän armahtaa seuraansa hapuilevat, yhä vielä me olemme hänen oma kansansa.

Sro ei aukene, joten tässä korvaavaa tekstiä. Jos joku pääsee Suomen Raamattuopiston sivuilta ottamaan päivän sanan, niin kiitämme siitä.
HELMIKUUN 13 PÄIVÄNÄ.
Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä. Ef. 4:30.
Kuinka Jumalan Pyhän Hengen murheelliseksi saattaminen ja karkottaminen tapahtuu? Se tapahtuu tottelemattomuuden kautta Pyhää Henkeä vastaan. Hän tahtoo jotakin, hän kehottikin, ja jos et tahdo häntä totella, niin saatat hänet murheelliseksi ja karkotat hänet pois. Hän tahtoo vaikuttaa synnintuntoa, katumusta, halua parannukseen ja sovintoon Jumalan kanssa. Kun käännyt pois, etkä kuule häntä vaan koetat tehdä tyhjäksi hänen herättämiään pyhiä vaikutuksia, et lue Jumalan sanaa, niin että Pyhä Henki saisi vaikuttaa sydämessäsi, et pelkää menettäväsi, näitä vaikutuksia, etkä huokaa Jumalan puoleen pyytäen häntä sydämessäsi Henkensä kautta työtä tekemään, jotta kasvaisit hänen tuntemisessaan, niin silloin halveksit Jumalan Henkeä ja sammutat sen sydämessäsi.

Silloin teet Jumalan Hengen murheelliseksi, kun yhä hellit jotain syntiä, etkä siitä luovu, vaikka Jumala on sinuun tarttunut, rangaissut sinua ja vaatinut sinua jättämään sen. Kun kyllä tahdot jättää synnin, mutta et heti, kun olet valmis kääntymään Jumalan puoleen, vaan tahdot siirtää kääntymisesi tuonnemmaksi, osoittaa tämä hengessäsi asuvaa vilppiä. Silloin laiminlyöt etsikkoaikasi, josta voi olla seurauksena että Jumalan Henki jättää sinut. Niin, silloinkin, kun tahdot tehdä parannuksen ja kääntyä, mutta et tahdo kuulla Herran ääntä, etkä vaeltaa tietä, jolla hän tahtoo, että etsit turvaa Kristuksen luona saadaksesi väkevyyttä Herrassa. Kun et tätä tahdo, vaan vastustat valitsemistasi, niin silloin saatat Pyhän Hengen murheelliseksi.

Ja lopuksi, kun tahdot kyllä seurata Jumalan neuvoa, mutta et tahdo käyttää Jumalan antamia välikappaleita, kun et tahdo vapaahetkinäsi lukea, etkä kuulla, niin silloin kiusaat Jumalaa ja sammutat Hengen. Sinä tahdot tehdä parannuksen ja kääntyä, mutta omin voimin. Sinä pyydät Hengen apua ja armoa, pyydät Hengen apua ja armoa mutta et viljele Hengen välikappaleita.

Silloin et saa mitä pyydät. Jumala on antanut meille Sanansa. Siinä hän tahtoo meitä kohdata, sen kautta vaikuttaa. Sinulla on Jumalan sana, kristilliset opettajat ja yhteyttä veljien kanssa ja sitten kuitenkin pyydät armoa parannukseen ja uskoon. Siten kiusaat Herraa samaten kuin se ihminen, joka kieltäytyy käyttämästä ravintoa, mutta siitä huolimatta pyytää Jumalaa ylläpitämään hänen maallista elämäänsä.

Herran Henki ei jätä sinua syntiesi ja heikkoutesi tähden, eikä sen takia, ettet voi tehdä mitä Henki käskee. Päinvastoin hän itse auttaa sinua, mutta ulkokultaisuus ja tahallinen tottelemattomuus karkottaa Hengen. Tämä ei tapahdu ainoastaan silloin, kun Jumalan Henki aloittaa työnsä sydämissämme. Kristityt, joilla on Pyhän Hengen osallisuus, ovat aina saman vaaran alaisina. Kirjoittihan Paavali Efeson uskollisille, jotka jo olivat saaneet Pyhän Hengen: "Älkää saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä." Mikä Jumalan Hengen murheelliseksi saattaa? Kaikki salaisinkin synti sydämessä: ylpeät ajatukset, pahat himot, kateus ja viekkaus murehduttaa Jumalan Pyhää Henkeä, mutta silloin karkotamme Pyhän Hengen sydämestämme kun sisäisesti niin lankeamme, että puolustamme ja hellimme syntiä.

Kun ihminen itse tuomitsee syntinsä, kärsii, taistelee ja huokaa ja rukoilee, niin Pyhä Henki toimii, kuin lääkäri sairaalassa, missä on tautia, taistelua, haavoja ja valituksia. Sen takia saattaa Jumalan Henki asua syntisen sydämessä, joka on täynnä sairautta, saastaa, haavoja valitusta ja tuskaa. Jos ei niin olisi, niin ei ainoakaan kristitty voisi päivääkään Jumalan Henkeä säilyttää.

Mutta Herra itse selittää sen, mikä karkottaa Hengen ihmissydämestä, näin: He eivät anna minun Henkeni nuhdella itseään. Ei se tapahdu ainoastaan silloin, kun asetumme vastustamaan sanan nuhteita. Vaan myöskin kun jätämme Jumalan sanan, emmekä tahdo sitä ymmärtää silloin, kun se käy käsiksi helmasyntiimme. Kun emme sanasta etsi tukea päästäksemme synnistä, vaan päinvastoin etsimme siitä tukea sille, ettemme aio jättää syntiämme, vaan, tahdomme pysyä siinä. Silloin emme anna Jumalan Hengen rangaista itseämme.

Samaten uuden hengen valloittaessa sydämemme, kun emme anna evankeliumin sanan, armosta Kristuksessa, vallita, vaan itsepintaisesti noudatamme järkeämme ja olemme tunteittemme hallittavina ja alituisesti vastustamme evankeliumia ja laupiasta Vapahtajaamme, joka yhä armoa tarjoaa. Näin saatamme Jumalan Hengen murheelliseksi.

Hän kehottaa meitä viljelemään sanaa, hiljentymään rukoukseen, kehottaa hyviin tekoihin. Hän rankaisee meitä pahojen ajatuksiemme, itserakkautemme, itsekylläisyytemme ja vihamme tähden. Kun emme tarkkaa hänen kehotuksiaan, niin murehdutamme Jumalan Pyhää Henkeä.

Minä kuljen sinun edelläsi. Vuorimaat minä tasoitan, pronssiovet murran, rautateljet isken irti. Minä annan sinulle aarteet pimeistä piiloistaan ja kalleudet kätköistään, jotta oppisit tietämään, että se, joka sinua nimeltä kutsuu, olen minä, Herra, Israelin Jumala.
Jes. 45:2–3

Vuorten tasoittaminen ei ole hiekkalaatikkopuuhaa. Vuori on vaikeasti ylitettävä este, vaarallinenkin, eikä sen tasaiseksi jyrääminen ole ihmisen voimin toteutettavissa. Raskaat pronssiovet estävät ulos- ja sisäänpääsyn tehokkaasti, niitäkään ei murreta käsin tai kevyin työkaluin. Herran kulkiessa edellä, nämä rajoittavat vuoret tasoittuvat ja kulkemisen estävät raskaat ovet avautuvat vaivatta. Vain sana, ja ne ovat poissa. Avattua tietä meidän on helppo seurata, kun on aika lähteä liikkeelle.

Vaikeasti voitettavien esteiden läpi kuljettuamme meille avautuvat aarteet, joita tasaisen tien kulkijat eivät voi löytää. Suostuminen kapealle polulle ja vaikeampiin maastoihin avaa tien sellaisten aarteiden ja kalleuksien äärelle, joista riittää apua ja jaettavaa muillekin. Syntyy luottamus: Herralle mikään ei ole mahdotonta, ei edes se aivan mahdoton. (Vähäsarja)

Herra, sinä olet nähnyt kaiken tämän, älä enää ole vaiti! Herra, älä ole kaukana. Nouse valvomaan minun oikeuttani! Herra, Jumalani, puolusta asiaani.
Ps. 35:22–23

Yksi harvoista, jotka Raamatun ulkopuolella ovat puhuneet rehellisesti ja avoimesti kipeästä etäisyydestä Jumalan lupausten ja elämänkokemusten välillä, on Martti Luther. Hän on onnistunut näkemään ne toisiinsa liittyneinä ilman, että asioita selitetään tyhjiksi. Parantavan lääkkeen hän löysi yksinkertaisesta evankeliumista. Opilla uskonvanhurskaudesta, Jumalalle kelpaamisesta Kristuksen tähden ja uskon kautta ilman ihmisen omia tekoja tai ominaisuuksia on elämälle järisyttävät seuraukset. Se johtaa kaikenlaisesta ihmiseen keskittyneestä uskonnollisuudesta takaisin evankeliumin ytimeen. Vanhurskauttamisopin oivaltamisen tärkeimpiä seurauksia on ristinteologian löytyminen. Kristitty saa ottaa niin hyvän kuin pahan Jumalan antamana. – Koko Lutherin teologia nousi tästä uskonnollisuuden kahleet katkaisevasta uskonlöydöstä. Hänelle se avasi taivaan.

Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia.
Jes. 60:2

Jeesus rakastaa jokaista ihmistä ja osaa lähestyä arkaa sielua erityisen lempeästi. Kirkastaessaan armon Pyhä Henki rohkaisee meitä luottamaan Jeesukseen ja laskemaan koko elämämme painon hänen varaansa. Erityisesti rohkaisu koskee meitä, joiden on vaikea uskoa armolliseen Jumalaan omien pettymystemme tai luottamusta ravistelleiden elämänkokemustemme tähden. Jeesus on kuitenkin aina eri asia kuin hänen ehdotonta rakkauttaan vaimentavat äänet, kipeät kokemuksemme tai toisten ihmisten antama vääristynyt kuva Vapahtajasta. Kun Pyhä Henki auttaa meitä kuulemaan Jeesusta oikein ja avaa meille Jumalan sanan ja lupausten syvyyksiä, oivallamme, kuinka armo on läsnä koko elämässämme. Ajoittain armo saattaa kohdata murheellisen tai syntejämme murehtivan mielemme mykistävästi. Lempeästi ja herkästi Herramme lohduttaa murheellista ja vakuuttaa, että kaikki synnit ovat anteeksi annetut.(Vähäsarja)

Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.
Mark. 1:12–13

Ei sattuma tai sielunvihollinen tai kurja kohtalo vaan Jumala johdattaa kristityn autiomaahan. Myös Jeesuksen vei autiomaahan Pyhä Henki. Hänet oli juuri kastettu. Siinä hetkessä oli ollut läsnä koko pyhä Kolminaisuus ja taivaasta oli kuultu ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.” Kasteen jälkeen Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan koeteltavaksi. Kaste, suuri siunaus ja Jumalan kolmiyhteyden ihmeellinen läsnäolo, sitä seuraava autiomaan helle ja kiusausten koettelemus liittyvät kiinteästi toisiinsa. Koetteleminen tarkoittaa selvänottamista asioista ja henkilöstä. Koetus puhdistaa ja lujittaa sen, mikä on kestävää. Jeesuksen koetteleminen kosketteli käskyä rakastaa Jumalaa koko sydämestä, sielusta ja voimasta. Jokainen näistä kolmesta alueesta testattiin erämaassa.

Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.
Gal. 5:4

Aina löytyy rimoja, jotka pitäisi ylittää. Aina löytyy riman asettajia, joita täytyisi kuunnella. Mutta vapauden ilosanoma, evankeliumi, kertoo, että kaikenlaiset rimat on lyöty Golgatalla ristiin ja niille rimoille on laitettu mies meidän puolestamme. Tästä lainlaatijat eivät osaa riemuita eikä se heille riitä. Liian kevyttä tavaraa, tarvitaan suoritteita lisäksi. Jumalan Pojan veri ei siis riitä, vaan tarvitaan vielä ihmisen omaakin yritystä!

Tällä tavalla riveillä tai niiden väleissä opettaen ei suoda matkalla uupuvien virvottua raikkaan armolähteen luona. Ei sallittaisi väsyneen levähtää, vaikka Ristiinnaulittu itse sanoo: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28) Niitä, jotka estävät lähteelle pääsyn, vaivaa sama tauti kuin fariseuksia: Jumalan sanalle asetetaan ehtoja, joita se ei itse itselleen aseta.

Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu.
1 Kor. 15:3

Meidän-sana tarkoittaa kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina. Ei ole ketään syntyessään puhdasta, ei ketään, joka tekee hyvää ja on synnitön. Synnitön ihminen olisi kuolematon, onhan kuolema synnin palkka. Langenneessa maailmassa ovat elämänsä joutuneet elämään niin Raamatun pyhät kuin kaikkien aikojen pahatkin. Mutta Kristus on kuollut kaikkien vuoksi, niin pyhien kuin pahojen. Molemmat tarvitsevat yhtä lailla armoa, molemmat tarvitsevat syntien anteeksiantamusta. Kristus on onneksi kuollut kaikkien syntien sovitukseksi, siihen saamme silloin itsekin tarttua ja siitä elää. Jos odotamme tulevamme ensin pyhiksi ennen kuin voimme lähestyä Jumalaa, emme pääse koskaan perille. Jumalan sana vakuuttaa, että syntiset saavat syntinsä anteeksi, Isän syli on auki ja me saamme osaksemme ikuisen elämän – kaikki Kristuksen tähden

Kuningas Salomo voitti rikkaudessa ja viisaudessa kaikki maailman kuninkaat. Joka puolelta maailmaa pyrittiin Salomon luo kuulemaan viisautta, jonka Jumala oli antanut hänen sydämeensä.
1 Kun. 10:23–24

Herra ilmestyi Salomolle yöllisessä näyssä ja kehotti häntä anomaan, mitä tahtoi. Salomon pyyntö miellytti Jumalaa. Hän ei pyytänyt rikkautta ja valtaa, vaan viisautta hallita oikein. Salomolla ei ollut harhakuvitelmia omista johtajan kyvyistään ja hän tiesi, kuinka vaativa oli tehtävä, johon hän isänsä Daavidin jalanjäljissä astui. Salomon asenteesta meillä jokaisella on paljon opittavaa. Salomon ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että hänen viisautensa rajoittui poliittiseen hallitsemiseen, hengellistä viisautta häneltä puuttui. Salomo ajautui lopulta jopa epäjumalanpalvelijaksi.

Hengellisten johtajien keskeisen pyynnön pitäisi yhä olla, että Jumala antaisi hengellistä viisautta arvioida aikaa ja seurakuntaa oikein ja vastata näkemäänsä Jumalan sanalla viisaasti ja Jumalan tahdon mukaisesti. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen hinnalla ei saisi menettää tärkeintä: olla Jumalan kansa ja ääni omassa ajassamme.

Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi.
Jes. 44:22

Nämä synninpäästön sanat ovat vapauttaneet monet omattunnot iloon ja rauhaan. Mieltä kaivertaneet menneisyyden teot, omaatuntoa syyttänyt synti ja syyllisyys, oman epäuskon kipu ja monet muut rauhan vieneet ahdistukset ovat saaneet vapautuksensa, kun synninpäästön sanat on luettu niiden ylle jumalanpalveluksessa tai ripissä. Omatunto on löytänyt levon, taakka on saatu jättää hänen päällensä, joka sen kantoi ristin puulle. Jumalan lupauksessa on vielä tämä hieno järjestys: paluukutsu Jumalasta kauaksi ajautuneelle lähtee siitä, että Jumala sanoo lunastaneensa ihmisen vapaaksi. Siksi voi palata, koska on jo vapaa. Ensin on sovitus ja armo, ja sitten on niiden vapaa vastaanottaminen. Näin ollen palaaminenkaan ei ole ansio, vaan vain siihen suostumista, mikä on jo meille ristillä luvattu. Armo on todella lunastuksen tuomaa lahjaa, lunastushinta on kokonaan maksettu, meiltä sitä ei enää vaadita missään muodossa.

Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi. Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua.
Ps. 130:5–6

Jumalan lupaukseen parantaa liittyy aina aika, painostamattomuus, odotus ja luottamus. Siihen liittyy myös asenne: tapahtukoon sinun tahtosi. Jeesus opetti tästä tutussa Isä meidän -rukouksessa. Kun tahdot saada vastauksen rukouksiisi, älä hoe tyhjää, niin kuin pakanat. Isä tietää, mitä tarvitset jo ennen kuin sitä pyydät. Sano vain lapsen luottamuksella: ”Isä, tulkoon sinun valtakuntasi minun elämääni siten ja silloin kuin sinä tahdot. Tapahtukoon sinun hyvä tahtosi minunkin kohdallani, koska se ottaa huomioon kaiken. Oma tahto vie vikaan, sinun tahtosi vie turvallisesti perille. Anna kaikki se, mitä jokapäiväiseen elämiseen lapsenasi kuuluu, anna pahat tekoni anteeksi, anna sovituksen sanasi pestä pois syntini. Varjele minut kiusauksilta, jotka johtavat rikkomaan sinua ja lähimmäistäni vastaan ja varjele kaikelta pahalta ja sen juonilta, ettei se saa elämästäni minkäänlaista otetta.” – Tämän rukouksen Jeesus kuulee aina mielellään.

”Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” – Altaan nimi merkitsee: lähetetty. – Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.
Joh. 9:5–7

Se, mikä on maailman silmissä halpaa ja hylättävää, on Jeesukselle rakasta ja siunaamisen arvoista. Herramme kätkeytyy vastakohtaisuuksiinsa, eivätkä hänen valtakunnassaan päde maalliset arvioinnit. Jeesuksen ja sokean kohtaamisessa on monta riemullista piirrettä. Jumalan hyvä tahto toteutui muiden ihmisten ajatuksista huolimatta. Sokean elämän tarkoitus oli Jumalan tiedossa hänen syntymästään saakka. Sokean elämäntehtävä oli salattuna aina läsnä, vaikka mies ei sitä itse voinut ymmärtää. Sitten Jeesus tuli ja paransi hänet ja antoi uskon lahjan muiden tuomioista välittämättä. Kun sokea oli vielä parantuneenakin hylätty, ”syntiä täynnä koko mies”, ja hänet oli ajettu fariseusten luota pois, hän sai olla Jeesuksen antamana esimerkkinä näkevästä ja ymmärtävästä ihmisestä. Jeesuksen ja syntisen kohtaamisen syvä mieli ja tarkoitus liikkuivat aivan omissa syvyyksissään. Jumalan valtakunnassa asiat ovat siten, miltä ei näytä.

Vihollinen teroittaa taas miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää. Hän tekee aseensa tappaviksi, nuolensa polttaviksi. Hän hautoo pahoja aikeita, kantaa sisimmässään tuhoa, synnyttää valhetta. Hän kaivaa kuopan, kaivaa sen syväksi, mutta putoaa itse omaan kuoppaansa.
Ps. 7:13–16

Hyväksikäytettyjen ihmisten auttajalta kysyttiin, mikä hänen työssään on ollut kaikkein raskainta. Hän vastasi: ”Nähdä se, mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä.” Psalmien kirjassa vastaamme tulevat petettyjen ihmisten hätä ja avunrukoukset. Niin kauan kuin syntiinlankeemuksen jälkeen on ihmisiä maanpäällä kulkenut, on ollut niitä, jotka hautovat pahoja aikeita ja kantavat sisimmässään tuhoa. Niitä, jotka eivät välitä siitä, miten toisen käy. Sairas aika tuottaa sairaita ihmisiä. Paha aika korostaa ihmisen pahuutta.

Jos sinä olet toisten hyväksikäyttämä ja kannat lähimmäistesi rakkaudettomuutta sisälläsi, tiedä, että Jumala vihaa hylkäämistä. Hänelle hauras ihminen on kallis ja rakas. Hän toteuttaa ajallaan oikeuden, sitä kukaan hyväksikäyttäjä ei voi paeta. Sinun ei tarvitse suostua vääryyteen. Toisten mielivaltaan taipuminen on Jumalan tahdon vastaista. Oikeutta Herramme tahtoo salatuimpaan saakka. Älä sinäkään tyydy muuhun.

Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.
Matt. 25:46

Miten me syntiset voimme koskaan päästä taivaaseen? Riittääkö usko, kun kerran tekoja ei tunnu missään näkyvän? Jumalan sana opettaa, että kun me turvaudumme Jeesukseen, hänen pyhä verensä peittää pahuutemme niin kuin puhdas vaate peittää alastomuuden. Syntiemme häpeä ei silloin enää näy, näkyy vain Kristuksen pyhyys ja puhtaus, ja me pääsemme perille. Pääsemme sittenkin, kaikesta heikkoudestamme ja karvaasta syntisyydestämme huolimatta. Jeesus kutsuu ikuiseen iloon lähteviä ”vanhurskaiksi”. Se ei tarkoita synnittömyyttä, sillä sellaisia meistä ei tämän elämän aikana tule. Vanhurskas tarkoittaa syytettyä, joka on julistettu armahdetuksi. Elämällä anteeksiantamuksen lupauksista, Jeesusta avuksi huutaen, tämän lyhyen elämämme matkan, me saamme kuulla hänen vapauttavat sanansa: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.”

Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena.
Room. 8:3

Jumalan sovitustyön toteuttaminen vaati, että Jeesus tuli ihmiseksi ihmisten keskuuteen eikä katsonut osakseen olla Jumalan kaltainen. Herramme kulki valtansa kätkien ihmisen tien ja kuoli maailman puolesta. Tästä paholainen yritti houkutella Jeesusta pois. – Helppoahan sinun, Jumalan miehen, on muuttaa kivi leiväksi ja lopettaa nälässä kituuttelu. Olethan Poika, hyppää alas, Kaikkivaltias ottaa sinut kiinni. Kumarra maahan saakka niin kuin kuninkaiden edessä kumarretaan, ja koko maailma on sinun. – Siis: tee ihme, koettele Herraasi, kumarra maailmanvaltiasta ja kaikki, mitä ikinä voit kuvitella, on sinun. Sama jatkui ristille saakka: Astu alas, kyllä me sitten uskomme. Ihme, ja me tiedämme, miksi et sitä tee? Jeesus vastasi Jumalan sanalla ja kielsi koettelemasta Herraa, koska oikea järjestys on se, että Herra koettelee ihmistä. Jeesus karkotti perkeleen pois sanansa voimalla ja osoitti samalla, ketä ihmisen on palveltava.

Minun kansani oli kuin eksyneitten lauma, paimenet olivat johtaneet sen harhaan, vieneet oudoille vuorille. Vuorelta toiselle se kulki unohtaen oman tarhansa.
Jer. 50:6

Jumalan sanan iskiessä omaantuntoon on kaksi vaihtoehtoa: kuunnella sitä kipeydestä huolimatta ja muuttaa mielensä tai kieltää se ja kääntyä pois. Meidän on uskallettava kysyä eksyvän kansamme keskellä, ovatko paimenemme johtamassa laumaansa anteeksiantamuksen iloon, armoon ja Jumalan sanaan vai annetaanko lauman eksyä oudoille vuorille, väärien tulien äärelle. Vieraat tulet ovat niitä, joiden hehkussa kielletään Jumalan sanan ja evankeliumin voima. Niitä, joiden äärellä opetetaan evankeliumista väärin. Ne ovat tulia, jotka sitovat ihmiset ihmisiin tai maallisiin, ei Kristukseen. Kansa voidaan johtaa näkemään kauniitakin näkyjä vääristä asioista, kulkemaan siten ilman ravintoa vuorelta vuorelle. Tai sitten voidaan pitäytyä Jumalan sanaan ja lohduttaa Jumalan kansaa avaralla armolla ja puhtaalla evankeliumilla. – Jumalan lasten tulee saada löytää vapautensa Kristuksessa, muuten kaikki vaiva on turhaa tai jopa turmiollista.

Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin.
Gal. 1:6

Mystiikka ohjaa etsimään Jumalaa ja rauhaa sisimmästä, kokemuksellisuus tunteen virroista ja eheytymisen opit tavoittamattomissa olevasta, epärealistisesta ihmiskuvasta. Jumalalle kuulumisen oikeus koskee kuitenkin jokaista. Kristittynä eläminen ei edellytä eheytymistä, vaikka elämä saattaakin muuttua armon löytymisen myötä. Kristinusko ei ole sanomaa uskonnollisesta tunnelmoinnista, vaikka saatamme kokea kaikenlaista löytäessämme uskon Jeesukseen. Jumalalle kuulumisen ja kristillisen elämän edellytys ei ole myöskään upottautuminen itämaissävytteiseen harmoniauskomusjärjestelmään, jonka päätepiste on tasapainoinen ihminen. Kristinuskon ydin on sanoma Jumalan Pojasta, joka tuli ja otti pois maailman synnin. Evankeliumi on sanoma täytetystä työstä, valmiista armosta ja elävästä Jumalasta, joka laskeutuu rosoisen ihmisen rosoiseen elämään.

---