Kaikki työttömät kerjäämään, täyttäkää kadunkulmat. Katsotaan kun meitä on 300000, miten päättäjät, ja hyvä osaiset ymmärtää meitä. Antavatko bensa rahat kotiin
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Päättäjiltäkö muka mitään heruisi! He ajattelevat vain itseään. Mitä valkokaulusloiset toisista piittaa. Toivovat, että nälkään työttömät kuolisi! Siinä heille olisi suuri ilonaihe.
Eikö olisi jo, sen Suurmielenosoituksen paikka?
Helppohan näiden päättäjien korkeassa virassaan, hyvällä palkalla ja loppuelämä taloudellisesti yltäkylläisyydellä turvattuna päättää itseään vähempi osaisten taloudellisen elämän suunnasta.
Ei se heidän talouteensa vaikuta millään tavoin, vaikka veroja ja maksuja nostavat, jotka koskettavat eniten juuri vähempi osaisia.
Kaikki ne vaalipuheet köyhien ja vähempiosaisten asioiden puolustamisista ovat hölynpölyä.
Vallassa ovat juuri ne, jotka vaalipuheissaan lupasivat ajaa köyhien ja vähempi osaisten asioita ja mikä on tulos, yhä enemmän köyhyyttä ja kurjuutta.
Työttömät ja köyhät pyritään eliminoimaan, koska teloitus on liian ronski keino, niin eliminointi tehdään toisella tavalla eli elinkustannuksia korottamalla, koska se on päättäjien mielestä täysin inhimillinen ja laillinen keino.
Kas kun kukaan päättäjä ei ole ehdottanut, että jaetaan köyhille syanidikapseleita.
Se ehkä antaisi todellista suomikuvaa,kun suomalaisetkin kerjäsi
suurella joukolla.
Ja mikä parasta,kokkarit ei tykkäisi ollenkaan,hehän ajavat
kerjäyskieltoa Romaneille.