Haluan vauhdittaa eroamisia!

Aktiivi ateisti

Miten voisimme nopeuttaa kirkosta eroamisia? Eikö olisi hienoa, jos tänä vuonna kirkosta eroaisi 100 000 ihmistä?

Mistä voisi saada rahoitusta kirkon vastaiselle kampanjalle? Bussien kylkiin mainoksia, materiaalia kouluille ja ammattioppilaitoksiin, väitöstilaisuuksia, ateistien kokoontumisia jne.

Ilmaiseksi voi sentään kirjoittaa lehtiin juttuja ja nostaa siten kirkkoon liittyviä epäkohtia esille.

Mitä voisin tehdä asian edistämiseksi?

15

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15+3

      Miksi sinä vihaat kristinuskoa?

      • On täysin mahdollista että palstalle on kirjoittanut joku ateisti jolla on mopo nyt lähtenyt vähän käsistä, mutta minulle tuli nyt mieleen sellainenkin että ehkä joku esiintyy tärähtäneenä ateistina. Sitten sopivasta vain kuusi minuuttia myöhemmin ilmaantuu palstalle huolestunut kristitty pohtimaan että nyt täällä vihataan kristinuskoa. Mutta tuli minulle sekin mieleen että aloittaja ja vastaaja ovat sama ihminen. Minulla ei ole mitään todisteita arvailujeni tueksi, joten niihin saa suhtautua aivan kuten lystää. Ajattelin nyt vain kertoa millaisen vaikutuksen viesteistä sain, vaikka ei sillä nyt olekaan mitään väliä.

      • tunnustaa

        Hän puhui selvästikin kirkosta. Eikö sitä saa vihata?

        Ei hän kristinuskosta puhunut. Vedätkö tarkoituksella kysymykselläsi keskustelun uskoon?

      • 11+10
        rainbowshy kirjoitti:

        On täysin mahdollista että palstalle on kirjoittanut joku ateisti jolla on mopo nyt lähtenyt vähän käsistä, mutta minulle tuli nyt mieleen sellainenkin että ehkä joku esiintyy tärähtäneenä ateistina. Sitten sopivasta vain kuusi minuuttia myöhemmin ilmaantuu palstalle huolestunut kristitty pohtimaan että nyt täällä vihataan kristinuskoa. Mutta tuli minulle sekin mieleen että aloittaja ja vastaaja ovat sama ihminen. Minulla ei ole mitään todisteita arvailujeni tueksi, joten niihin saa suhtautua aivan kuten lystää. Ajattelin nyt vain kertoa millaisen vaikutuksen viesteistä sain, vaikka ei sillä nyt olekaan mitään väliä.

        "On täysin mahdollista ..."

        Ehkä tuo on sitä kristinuskon sisäistä vuoropuhelua.

      • Jaakkolasta

        Onko kristinuskon vihaamisen kiellettyä?

    • fyi

      Taidat olla aika vihainen ja negatiivinen ihminen. Älä pura vihaasi kirkkoa kohtaan, vaan kohtaa todellinen ongelma, joka löytyy, kun katsot peiliin.

      • tunnustaa

        Tarkoitatko ettei saa olla vihainen? Tarkoitatko ettei kirkkoa kohtaan saa olla vihainen?

        Onko kirkko mielestäsi täydellinen? Eikö sitä saa arvostella?

        Mitä tarkoitat?

      • Lasten oikeudet

        On syytäkin olla vihainen kirkolle, joka vie meidän rahamme. Kristittyjen pakkovallasta on jo päästy eroon, nyt pitää vielä saada rahahanat kiinni! Eikä nykyajan Suomessa saa enää kouluissa puhua jumalista ikään kuin niitä olisi olemassa. Lapsilla täytyy olla oikeus itse valita oma katsomuksensa eikä uskonnotonta lasta saa syrjiä koulussa tai iltapäiväkerhossa.

      • fyi
        tunnustaa kirjoitti:

        Tarkoitatko ettei saa olla vihainen? Tarkoitatko ettei kirkkoa kohtaan saa olla vihainen?

        Onko kirkko mielestäsi täydellinen? Eikö sitä saa arvostella?

        Mitä tarkoitat?

        Miksi olet vihainen? Mitä sinulle on tehty. Miksi et ole vihainen suurille firmoille siitä, kun he kierrättävät rahavirtojaan yhtiöiden kautta, joiden ei tarvitse maksaa veroja Suomeen, esimerkiksi. Miksi kohdennat negatiivisuutesi kirkkoon, joka kuitenkin auttaa ihmisiä monin tavoin. Onko kirkko helpompi kohde vai mistä moinen. Ajattele asioita uudestaan.

      • fjjj9
        fyi kirjoitti:

        Miksi taas sinä olet rajoittunut ja pyörit omassa pienessä maailmassa vailla järkevää ajattelua?

        Miksi koko ajan puolustelet näkemyksiäsi järjettömillä jopa valheellisilla perusteluilla? Ajattele asioita uudestaan.

        Miten ihmeessä tavalliset yritykset piti tähän vetää mukaan?

      • fyi
        fjjj9 kirjoitti:

        Minä sentään ajattelen asioita, enkä pyöri negatiivisuuden pahassa olossa. Syytätte koko ajan kirkon rahankäyttöä ja verotusta. noilta yhtiöiltä saamatta saaneet verotulot olisivat reippaasti korkeammat, kuin kirkolle maksettavat verot. Siinä olisi teille parempi ja hyväksyttävämpi kohde purkaa pahaa mieltänne. Älä elä niin pienissä ympyröissä. Elämä menee ohi tuolla tavalla.

      • Tunnustaa

        Nyt kun ajattelet asioita, niin voitko kertoa saako kirkkoa vihata?

      • fyi
        Tunnustaa kirjoitti:

        Nyt kun ajattelet asioita, niin voitko kertoa saako kirkkoa vihata?

        Miksi pitäisi???

    • Aktiivi ateisti

      >>>Mistä voisi saada rahoitusta kirkon vastaiselle kampanjalle?>Mitä voisin tehdä asian edistämiseksi?

      • Jaakkolasta

        Yksi erittäin tehokas tapa on pitää aihetta esillä keskusteluissa, keskustelupalstoilla, mediassa jne.

        Monet eivät ole koskaan tulleet asiaa edes ajatelleeksi. Auta heitä huomaamaan miten asiat on ja kuka huijaa ketä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1723
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      438
      1104
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      811
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe