Miksi valtio haluaa tieliikennekuolemia

Liikennekuolemia lisäävät selvästi mm;

Polkupyöräilijöiden liikkuminen yleisen liikenteen seassa, ilman mitään tietoa liikennesäännöistä. Ajolupa vaadittava tai ajakoon metsässä.

Ajoneuvokannan vanhana eli vaarallisena pitäminen verotuksen avulla.

Koko maan tiestön ala-arvoinen kunto.

Useat rakennetut "miinat", kuten suojatie- ja kaistamerkintöjen maalaus väärän laatuisella maalilla, on kuin jäällä ajaisi. Teissä olevat urat, keskeneräiset merkitsemättömät tietyöt jne.

Ajokaistojen vastakkaisuus, kaikissa kehittyneissä maissa on kaistat erotettu toisistaan, vrt. kohtaamisonnettomuudet.

Rattijuoppojen pelleily toisten hengellä.

Näitä riittää, miksi hyväksymme tämän täydellisen piittaamattomuuden ?
10488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Lyhyet vastaukset:
Koska liikenneministeriön ja VVM:n virkamiehinä on edelleen se sama porukka kuin TVH:n aikana.
Em. tahot ovat myös huomattavan hyvin kytköksissä automaahantuojien etujärjestöön.

Äänestä
  • Aikoinaan joku liikenneministeriön virkamies sanoi lisäjarruvaloista, että ne hyväksytään Suomessa vain hänen kuolleen ruumiinsa ylitse. Hänen mielestään ne olivat turhakkeita, jotka vain häiritsivät muita ajajia.
    Onneksi järki on voittanut ja rauha tämänkin pikkusielun muistolle. Mutta muita siellä riittää vielä...
    Investoinnit tienpitoon ovat poliittisia päätöksiä ja ilmeisesti sosiaalipuoleen panostustamalla saadaan sittenkin enemmän ääniä kuin autoilijoiden puolesta toimimalla. Siitähän tässä loppujen lopuksi on kyse.

    Äänestä

vielä noista ryhmittymisnuolista sen verran, että miksi niitä pitää olla niin monta? Jos kaista on 30m pitkä käätyville, niin siinä pitää olla vähintäin 3kpl noita liukkaita maalauksia! Lisäksi ne ovat niin isoja, että ei juuri paljasta asfalttia jää mistä ajaa. Ihan idioottimaista on myös merkata suoraan meneviä kaistoja ja niitäkin nuolia pitää sitten olla vähintään se 3kpl.....
vastaus kysymykseesi on, että nuohan eivät ole päättäjien mielestä mitään pahoja juttuja. Paha olet, jos ajat hieman ylinopeutta. Ylinopeus on kaiken pahan alku ja juuri.....:)

Äänestä

Kyllä suurempi osa autoilijoista pelleilee ihan selvinkin päin toisten hengellä.

Äänestä

Moottori-lehden kuolemankolarit-palstalta on jäänyt vaikutelma, että hurjastelijat/kaaharit ja rattijuopot ovat syynä yli puoleen kaikista tapauksista. Varsin paljon on myös "selittämättömiä kohtaamisonnettomuuksia" rekan kanssa. Vain tähän viimeksi mainittuun voidaan jossain määrin vaikuttaa teknisin ratkaisuin.

Olen jokseenkin varma, että rajoitusten kiristämistä parempi vaihtoehto olisi valvonnan lisääminen, eli lisää ratsioita teille.

Äänestä
  • selittäjä kirjoitti:

    Kun lukee parista lehdestä selostukset, saa jo aivan toisen kuvan tämän hetken tilanteesta. Pelkästään 9/-04-lehdessä on useita hurjastelutapauksia; ja humalaiset hurjastelijat päälle. Ja nämä ovat viime vuotisia tapauksia. Tänä kesänä tilanne mm. suistumisten suhteen on ollut pahempi.

    Lisäksi hyvin monissa ns. havaintovirheestä tapahtuvissa onnettomuuksissa on ylinopeus mukana.

    Äänestä

  • EsaH kirjoitti:

    kun lukee parista lehdestä...

    Melkoinen asiantuntija. Mitäpä jos lukisit koko vuoden lehdet. Ja mielellään useammalta vuodelta.

    Vuosittain onnettomuuksissa on pientä hajontaa johtuen keleistä ja polttoaineen hinnoista. Viime aikoina saksasta tuodulla tehokkailla autoilla on kolaroitu näyttävästi.

    Tuo lista oli vuodelta 1999 mutta olen nähnyt uudemmankin vuodelta 2002 ja melkolailla samanlaiselta se näytti. Pyöreästi kolmasosa oli niitä mitä pari vuotta aiemminkin.

    "Lisäksi hyvin monissa ns. havaintovirheestä tapahtuvissa onnettomuuksissa on ylinopeus mukana."

    Joskus on anoppikin mukana, syytetään ensi viikolla sitä.

    Älä ala vääristellä faktoja. Jätä se poliitikkojen huoleksi.

    Olen lukenut useamman vuoden ajan. Suuntaus on selvästi huonompaan näissä päättömissä nopeuksissa, vaikka muutoin onnettomuudet ovat tätä vuotta lukuunottamatta vähentyneet.

    Jostain kumman syystä sinäkin yrität levittää "faktaa", että ylinopeus ei muka olisikaan riski. Se nyt kuitenkin on. Onko se niin suuri kuin esim. Liikenneturva asittää, onkin toinen juttu.

    Mutta kuten alunperin sanoin, lisää liikkuvaa valvontaa ja tiukempi ote rikkeisiin, niin saadaan teiltä pois kaikki, joille ei sovi sääntöjen noudattaminen.

    Vieläpä samasta lehdestä ja myös useamman vuoden ajalta.

    Periaatteessa "ylinopeus" on riski. Periaatteessa siksi että eteneminen muuttuu sitä mukaa vaarallisemmaksi kuin nopeus kasvaa. Periaatteessa myös siksi että "turvallinen" nopeus jossain kohtaa on jonkun mielipide asiasta, ei välttämättä absoluuttinen totuus.

    Yhtä asiaa ihmettelen:

    "Esimerkiksi 25 kuolonuhrilta säästyminen edellyttäisi 13 000 tiekilometrin kiinteää automaattista kameravalvontaa."

    "Itsemurha 17 5,63 %"

    Mitä jos mielenterveyspalveluihin panostettaisiin enemmän? Ehkäpä muutama alkoholistikin raitistuisi siinä samalla ja jättäisi rattijuopottelun sikseen? Ehkäpä muutama masentunut jättäisi itsemurhan tekemättä? Lopputulos olisi jotakuinkin sama.

    Mutta sakkotulot valtiolle...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Veronmaksaja kirjoitti:

Liikennekuolemia lisäävät selvästi mm;

Polkupyöräilijöiden liikkuminen yleisen liikenteen seassa, ilman mitään tietoa liikennesäännöistä. Ajolupa vaadittava tai ajakoon metsässä.

Ajoneuvokannan vanhana eli vaarallisena pitäminen verotuksen avulla.

Koko maan tiestön ala-arvoinen kunto.

Useat rakennetut "miinat", kuten suojatie- ja kaistamerkintöjen maalaus väärän laatuisella maalilla, on kuin jäällä ajaisi. Teissä olevat urat, keskeneräiset merkitsemättömät tietyöt jne.

Ajokaistojen vastakkaisuus, kaikissa kehittyneissä maissa on kaistat erotettu toisistaan, vrt. kohtaamisonnettomuudet.

Rattijuoppojen pelleily toisten hengellä.

Näitä riittää, miksi hyväksymme tämän täydellisen piittaamattomuuden ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu