Olen kuullut että Adventtikirkossa on annettu erilaisia säännöksiä koskien muun muassa syömisestä, puhtaussäännöistä (jalkojen pesu), sapatin viettämisestä, kuuden päivän työnteosta, sunnuntaista (määrätty pedonmerkiksi), pukeutumisesta, korujen käytöstä, rahan käytöstä ja kahvin nauttimisesta.
Ainakin adventistipastoreiden täytyy näitä SDA-määräyksiä totella ja samoin ne koskevat myös adventistioppilaitoksia.
Ainakin adventistipastoreiden täytyy näitä SDA-määräyksiä totella ja samoin ne koskevat myös adventistioppilaitoksia.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Taas vanhan aloitusta, kun "liäkärin" liäkkeet ei ukkoa ole saanut töpinöistään vapaaksi.
Vankeushan se sinulla on tuokin elämänvaivasi.
Koettakaahan adventistit jaksaa kaverin elämää. Se elämän etsintä on monennäköisen polun kautta menossa. Hänellä tämännäköisesti.
Minulla omalaiseni, ja häenllä omansa.
Taidan lähteä lumitöihin.
Miksi "adventtitotuus" kirpaisee että sitä pitää väistää?
Tuota mitenkäs se nyt on, kun olette niin tykästyneet noihin VT:n säännöksiin ja Jumala laittoi ympärileikkauksen merkiksi itsensä ja omaisuuskansansa välillä... Ovatko adventistimiehet ympärileikkauttaneet itsensä? Vai eikö se olekaan enää voimassa, tuo liiton merkki? Vain juutalaisille? Mutta tehän olette omineet itsellenne "omaisuuskansan" osan, kuinka on liiton merkin laita? Kovasti korostatte VT ja UT jatkuvuutta, joten??? Taitaa teitä kuitenkin hirvittää, eikö vain, hui kun pelottaa!!!
Nimimerkille liiton merkki. Kuten huomaat, ehdokkaita ei taida oikein löytyä... Olisiko kysymys sattunut ns. ARKAAN PAIKKAAN? Jos kaikki adventistimiehet nyt aikuisena joutuisivat itse päättämään, haluavatko pitää liiton merkin kunniassa, niin taitaisi alkaa seurakuntien rivit harventua kummasti, vai mitä? Mitä opimme tästä? Liiton kansa on jo rikkonut liittonsa, kun ei merkkiä ota.
Hiljaisuus on laskeutunut kysymyksen ylle... Nyt taisi tulla kova paikka eteen... Lymyävät häntä koipien välissä.
'
Hei
Uskonasiat ovat oman tunnon asioita, Kukaan ei aseta käskyjä ja määräyksiä.
Kirkossa jäsenyyden ehto on siveyslain ns 10 käskyn kanssa sovussa eläminen pitkällä juoksulla.
Pappiskunta seisoo itse kykynsä mukaan sen takana miten Raamattua ymmärtävät ja niin tietenkin jokainen voimiensa ja ymmärryksensä mukaan.
Syömisistä ei ole käskyjä eikä kukaan vahdi, ehtoollinen on avoin ja vapaaehtoinen, petomerkeistä ei voi antaa kirkon julkilausumia koska kukaan ei tee sellaisia tekoja tänään, lepopäivä on yksi lain käsky 10 käskyn joukossa.
Yst. t. Jari Laurila
No ei kyllä ole uskonasiat STA:n piirissä tunnon asioita, LAIN asioita ovat! Timo Flink pastorina tämän aivan avoimesti näissä ketjuissa tuo julki, että uskonasiat Jumalan edessä EIVÄT OLE vapaaehtoisia. Pääkonferenssi ja veli Wilson niistä päättävät Ellen G Whiten oppien mukaan. Minkäänlaista omaa ajattelua eikä käsitystä ihmiselle ei siella suoda, mielipiteen vapaudesta puhumattakaan. Alex voi alex, etkös tuota tiedä! Mene Mikkeliin, niin johan alkavat silmäsi ja korvasi avautua! Timo siellä varmasti sinua kernaasti on valmis painostamaan...
En ole tuollaista väittänyt, vaan kirjoitin, että Jumalan lain noudattaminen ei ole vapaaehtoista. Ne ovat käskyjä, eivät ehdotuksia.
Minulla ainakaan ole mitään intressiä painostaa ketään mihinkään. Seurakunnan jäsenyyskin on vapaaehtoinen valinta.
Näkyy että et paljon välitä siitä mitä kirjoittelet - esimerkiksi miksi kirjoitat kuin olisin jo vastannut sinun höpinöihisi? Eihän tuollainen ole rehellistä. Teetkö ihan mitä vain saadaksesi mollata ihmisiä ?
Hei
Uskonasiat ovat aina omantunnon asioita. Tottakai.
Ei kukkokaann käskystä laula.
Rakkkautta pitää olla ja lusikoilla ja kauhoilla lipataan eli Luuk 16:17-18 kertoo oikeuden mukaisen tuomarin metodeista.
Käskyjen noudattaminwn on kuuliaisuutta rakkaudessa 1 Joh 5:2-3. Lue tämä.
Yksikään käsky ei katoa minnekään; Luuk 16:17, Matt 5:17-18, Jaak 2:8-13 kertoo miten tärkeä jokainen käsky on.
Jumalan siunausta
Jari Laurila
Mitäs järkeä siinäkään olisi, että jokainen tekisi sitä mikä hänen omasta mielestään on oikein!!
t. b
Hush, hush, Benedi, kaikki vaan sinne lain alle, a vot, johan on homma hanskassa! Kunhan ei sitten olisi se hanska hukassa... "Vapauteen Kristus vapautti meidät, älkää siis antako sitoa itseänne uudelleen orjuuden ikeeseen", tästä Raamatun kohdasta ei A-kirkossa saarnata koskaan. Ei osata eikä haluta.
Olen saarnannut, montakin kertaa.
Kerrohan nyt sekin mitä se sinun vapautesi sinulle tarkoittaa ..?
Tarkoittaako se esimerkiksi että saat puhua pötyä ihmisistä ja keksiä omasta päästäsi perättömiä joita sitten sälytät muiden niskoille..
alex
Jos kaikki joutuisivat adventtikirkossa lain alle, niin riippuen adventtikirkon jäsenten lukumäärästä, tarvitaan se määrä poliiseja painamaan polvella lapaluitten välistä ja vääntämään käsiä seläntaakse, että raudat saadaan kiinni! Silloin seurakunnan jäsenet ovat lain alla. Mutta eivät tuomitut, heitä vain epäillään laittomuudesta. Tutkinnan jälkeen , varmaan jokainen on vapaa lain alaisuudesta. t. b
Sorry nyt vaan, Benedi, mutta pöljempää vastausta saa kauan hakea!
>>Mitäs järkeä siinäkään olisi, että jokainen tekisi sitä mikä hänen omasta mielestään on oikein!!
t. b>>
Eikös siinä juuri järkeä olekin: tehdä sitä mikä on omasta mielestä oikein! - Vai pitäisikö tehdä sitä, mikä on omastakin mielestä väärin?
-------Kerrohan nyt sekin mitä se sinun vapautesi sinulle tarkoittaa ..?-------
Sitä samaa mitä sinullekin Alex.
Ei tarvitse olla minkään lahkon jäsenenä, eikä noudattaa minkään lahkon opinkohtia tai lahkon ns. "profeettojen" höpinöitä.
Saa olla RIIPPUMATON lahkoista ja RIIPPUA kiinni totuudessa= KRISTUS.
Sitä se tarkoittaa, vai kuinka Alex?
Et sinä Jeesuksen oma ole. Olet edelleen synnin orja.
Kyllä Herra omansa tuntee, ole sinä nimim. "valehtelijalle" ihan rauhassa vaan. Sinä et sitä ratkaise, kuka on Jeesuksen oma, onneksi et! Se nyt yksinkertaisesti vaan on niin, etta vaikka kuinka te adventistit olisitte sitä mieltä, että taivaaseen pääsyä ei muiden seurakuntien uskovaisilla ole, niin Jeesus on heidät omalla sovintoverellään Golgatalla omiksensa ostanut ja tälle faktalle sinä et mitään voi.
Hyvä, hyvä nimim. "sitähän se vaan"! Adventistit kun eivät oikein osaa tehdä sillä vapaus-käsitteellä mitään. Se on heille se "suuri tuntematon". Jos alexin kysymys oli osoitettu minulle, niin vastaan, että kaikenlaisesta legalismista ja siitä harhaluulosta, että voisin omilla ansioillani pelastustani millään tavoin ostaa tai hankkia. Tai lisätä. Sen on Jeesus minulle hankkinut, maksanut minusta syntisestä kalliin hinnan, että minulla on pääsy Isän tykö. Vapaa, Kristukseen turvaava kristitty ei mitenkään voi ymmärtää, mikä ilo ja nautinto se on elää jonkun puljun omituisten harhaoppien orjana, EGW:n näkyjen vietävänä, kun Raamattu tarjoaa niin paljon parempaa! Ahdistavia kaikki tuollaiset suljetut yhteisöt, jotka vielä julistautuvat "valituksi kansaksikin". Onneksi olen päässyt sieltä ulos, kiitos JEESUKSEN!!!
Kol.2
8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen JÄRKEISOPILLA ja TYHJÄLLÄ PETOKSELLA, pitäytyen IHMISTEN PERINNÄISSÄÄNTÖIHIN (>>>Ellen Whiten ruoka- ja juomasäädökset ja vanhan liiton "pakkokymmenysjärjestelmä") ja maailman alkeisvoimiin eikä KRISTUKSEEN.
9 Sillä HÄNESSÄ asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
10 ja te olette TÄYTETYT HÄNESSÄ, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
11 ja HÄNESSÄ te myös olette YMPÄRILEIKATUT, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
12 ollen HAUDATTUINA hänen kanssaan KASTEESSA, jossa te myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT USKON KAUTTA, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
13 Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, ANTAEN MEILLE ANTEEKSI KAIKKI RIKOKSET,
14 ja PYYHKI POIS SEN KIRJOITUKSEN SÄÄDÖKSINEEN, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
16 ÄLKÖÖN SIIS KUKAAN TEITÄ TUOMITKO SYÖMISESTÄ TAI JUOMISESTA, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
Adventtikirkko harjoittaa ovelasti kaksinaamaista touhua, koska se voi aina vetäytyä VIRALLISTEN julkilausumiensa taakse ja väittää, että KIRKKO ei vaadi mitään eikä tuomitse ketään, MUTTA Ellen Whiteen PITÄÄ uskoa (=KIRKON OPINKOHTA)... ja Ellen kyllä tuomitsee kaikki HÄNEN ruoka- ja juomasäädöstensä rikkojat kadotetuiksi >>>hänellä on näky siitä!
Ellenin säädöksiä PITÄÄ noudattaa, mikäli haluaa pyhittyä NIIN PYHÄKSI, että kykenee seisomaan hetken ILMAN VÄLIMIESTÄ, jotta PELASTUISI.
Ja Ellenin ruoka- ja juomasäädökset menevät JOPA YLI SEN, MITÄ VANHAN LIITON LAIN KIRJASSA VAADITTIIN!!!!
Joten tuo Adventtikirkon väite, että se pitäytyy yksinomaan Raamattuun, on täysin huuhaata. Jos Adventtikirkko todellakin pitäytyisi yksin Raamattuun ja hylkäisi Ellenin opetukset, niin kaikki tuollaiset jopa vanhan liiton opetukset ylittävät ruoka- ja juomasäädökset ja "pakkokymmenykset Jumalalta varastamisineen" voisi heittää romukoppaan. Tällä en tarkoita sitä, etteivätkö terveelliset elämäntavat olisi kannatettava asia, mutta niistä ei pidä tehdä ORTOREKSIAA... ja sitä ne ovat Ellen Whiten kirjoituksissa! Nämä ovat VAPAAEHTOISIA elämäntapavalintoja, ei mitään pakkopullaa, joka ylittää jopa Jumalan itsensä asettamat (ristillä poispyyhityt) säädökset.
Adventtikirkko ei myöskään sen vuoksi voi hylätä Ellenin opetuksia, koska se menettäisi itseomimansa ERITYISASEMAN Jumalan "valittuna jäännösKANSANA", jolle opetukselle ei myöskään löydy Raamatusta mitään perusteita. Siitä on olemassa vain Ellenin "todistus".
Timo Flink kirjoitti, että Ilm.19:10:ssä mainittu "profetian henki" tarkoittaisi Ellen Whitea. Eikö profetian henki ole Pyhä Henki? Ei yksikään ihminen voi olla profetian henki, yhtä vähän kuin Paavi voi olla Jumalan Pojan sijainen... Mutta samasta ihmispalvonnastahan tässä on kyse.
"Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: "VARO, ETTET SITÄ TEE"; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on Jeesuksen todistus; KUMARRA JA RUKOILE JUMALAA. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki" Ilm.19:10.
Paavin, Marian, Ellenin ynnä lukemattomien muiden ihmisten korottamiset jalustalle ovat sitä yhtä ja samaa ihmispalvontaa, josta meitä Raamatussa VAROITETAAN!!!
"Peljätkää Jumalaa ja antakaa HÄNELLE kunnia..." Ilm.14:7
Ilm.3
14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen TODISTAJA, Jumalan luomakunnan alku (>>>Jeesus):
15 Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
16 Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
17 SILLÄ SINÄ SANOT: MINÄ OLEN RIKAS, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; ETKÄ TIEDÄ, että JUURI SINÄ olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
18 Minä neuvon sinua OSTAMAAN MINULTA (>>>JEESUS, ei Ellen White) kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja SILMÄVOIDETTA voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
20 Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
22 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä HENKI (>>>Pyhä Henki, ei Ellen White) seurakunnille sanoo.'"
Ilm. 14:7 ja Ilm.3:14:22 - suorastaan halaan sinua näistä kommenteistasi ja saat kaikki peukut, niin osuvasti kirjoitit. Moni on näillä palstoilla yrittänyt tätä samaa sanoa, mutta SUORAA vastausta ei edes pastori Timo Flink pysty antamaan. Kiertää, kaartaa ja kakistelee. Milloin on Ellen W. uskonkappale ja "jatkuvan valon ja totuude lähde", milloin taas "ei kovin merkittävä". SUURIN VALHE häneltä(kin) on, että adventismi muka perustuu yksin Raamattuun. Tämä on kaikkein röyhkein valhe ja petos, josta jäävät kiinni sillä hetkellä, kun heitä kehoitetaan tuon väittämänsä todisteeksi luopumaan Ellenin opeista. Kuten monet ovat todenneet, se ei heiltä onnistu, koska menettävät "itsensä" ja koko identiteettinsä kun jäävät vain Raamatun varaan. Jeesus ei adventisteille riitä, mutta Ellen riittää! Raamatussa ei kylläkään missään löydy sanaa "adventisti", siellä puhutaanvain opetuslapsista ja Kristuksen seuraajista. Myöskään Ellen G Whiten nimeä ei siellä ole tullut vastaan.
Sotasi Jumalan lakia vastaan tekee sinusta synnin orjan. Jeesuksen oma et ole.
Eli olet synnin orja, jonka vaatteetkin ovat saastaiset.
Puhut täyttä potaskaa.