Joko ehdit kommentoimaan Iltalehteen rattijuopoista ja Iltasanomiin vapaasta kasvatuksesta ja mielenterveysongelmista. Muista kiihottua kun kiihotetaan. Pian tulee kevennyksenä joku todella viisas piikitys jollekin jonkun kulmakunnan kylähullulle, jonka sosiaalinen media on tehnyt kaikkien tutuksi. Normaali mediaa seuraava taittopääjuntti tuntee elävänsä kun tuntee olevansa oikeassa ja tuntee olevansa vähän parempi ja ennen kaikkea vähän viisaampi. Nämä tunteet ovat koulun päästötodistusten keskiarvoilla 5-9 niin tärkeitä, että niistä ollaan aina valmiita maksamaan. Yhteiskunnan mittakaavassa rajuun velkaantumiseen saakka.
Onko tämän päivän media enää mitään muuta kuin korruptoitunutta sontaa. Joka ikinen hikinen rahankerjääjä kääntyy sen puoleen saadakseen "jäävuoren huippunsa" pinnalle. Media tienaa näillä täysin turhilla "uutisilla" ja eduskunnassa lähtee vähintääkin muutama aloite kansalaisjärjestöjen tukien korottamiseksi. Pitäähän sitä nyt "hyvän asian" eteen.
Täytyypä käydä iltapäivällä vilkaisemassa taas tilannetta. Lyönpä vetoa, että siellä kommenttiketjut pursuavat. Välissä on toimituksen ikiomien valopäiden teräviä heittoja, kuinkas muuten. Joulurauha on päättynyt ja normaali tyhjäpää-apinoiden idioottiruletti taas jatkuu.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.