Raamatussa on kohta jossa Paavali kehottaa tietäjähenkeä lähtemään naisesta. Tämä henki oli naisen kautta huutanut "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien". Uskovaiset uskovat että nämä tietäjähenget ovat Saatanasta, mutta eikös siinä tapauksessa tämänkin hengen olisi pitänyt huutaa jotain aivan muuta..?? Miten nyt voisi olla mahdollista että saatanasta lähtevä henki sanoisi tuollaista. En ymmärrä.
Uskovat siis uskovat kuitenkin, että esim selvänäkijät kykenevät oikeasti näkemään tulevia. Onko kaikki ennalta määrätty? Itse uskon että on.
Uskovat siis uskovat kuitenkin, että esim selvänäkijät kykenevät oikeasti näkemään tulevia. Onko kaikki ennalta määrätty? Itse uskon että on.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Nämä henkivallat pelkäsivät apostoleja ja tiesivät, että lähtö on edessä. Näin olen kuullut tapahtuvan lahetyskentillä, kun julistetaan evankeilumia: Pahat henget voivat jopa tekeytyä apureiksi ja alkaa matkimaan julistusta.
Juuri tästä syystä on oltava tarkkana ja seurakunnassa on tärkeää olla henkien erottamisen lahja.
Tällä palvelijalla sanoma oli ok, mutta voiman lähde ja motiivi pimeys. Kyllä sielunvihollinen tietää, kuka Jeesus on ja millä asiallla evankelistat liikkuvat. Myös hedelmistään puu tunnetaan: tulon lähde kultasepillä kaupungissa loppui, palvelijan toiminta vaivasi hengessä Paavalia.
Juuri tällä tavoin toimivat selvänäkijät ja meediot: he voivat puhua paljon Jumalasta jopa Raamatusta ja jopa eksyneet sananjulistajat. Voivat puhua asiaa, mutta voiman lähde on saatana.
Tieteäjähengillä on jonkin verran tietoa tulevaisuudesta ja he voivat ainakin manipuloisa ja ojailla uhrejaan käyttäytymään ennustusten mukaisesti.
Ihmiselle ei ole hyvä tietää liikaa tulevaisuudestaan ja se asia on jätettävä Jumalan salisuudeksi.
alkutekstissä lukee "...julistavat teille ERÄÄN pelastuksen tien". Tietäjähenki oli antanut ymmärtää, että Jeesus on vain yksi tie muiden joukossa.
Tämän selityksen olen kuullut
Tietäjähenkiä ja ennustajia.... oikeesti.
On todistus vain siitä, mitä Jaakobin kirjekin sanoo:
Jaak. 2
19. Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
Eli kyllä riivaaja tunnistaa Jumalan ja Hänen hankensä.
Mutta se on merkillistä että yksikään riivaaja , ennustaja , epäjumalanpalvoja tai edes harras helluntalainen ei ikinä , koskaan, tiedä etukäteen oikeita lottonumeroita.
Miksi Jumala ei ilmoita omilleen oikeita lottonumeroita? Sillä rahalla saisi vietyä evankeliumia vaikka maailman ääriin. Tai ruokkia köyhiä kehitysmaissa.
Miksi paholainen ei ilmoita oikeita lottonumeroita? Sillä rahalla saisi tehtyä paljon eksytystyötä.
"Miksi paholainen ei ilmoita oikeita lottonumeroita? Sillä rahalla saisi tehtyä paljon eksytystyötä."
Hyvä kysymys! Ja miksei maanjäristyksiä ym onnettomuuksia? Miksei profeetat tiedä lottonumeroita?? Kertokaa miksi?
Tässä kohden tietäjähenki tekeytyi Herran lähettilääksi, vaikka se oli riivaajahenki. Paavali tiesi tämän, koska hänellä oli henkien erottamisen ja voimatekojen tekemisen lahjat muiden Hengen lahjojen ohella. Siksipä Paavali vaiensi Jumalan voimalla tämän pimeydestä lähtöisin olevan hengen toiminnan, koska se ei ollut Pyhän Hengen ääni, vaan eksytykseen johtava harhahenki. Riivaajat tunnustavat Jeesuksen olemaas olon ja vapisevat Hänen verensä sovitustyön edessä. Kyllä pimeyden henkivallat on todellisuutta, mutta niitten kanssa ei pidä leikitellä. Silloin antautuu noille henkivalloille alttiiksi.
Itselläni on kokemus tietäjähengestä, kun olin erään kauppakeskuksen käytävällä, niin eräs mies alkoi kertoa minun olevan Herran lähettilään. En ollut koskaan aiemmin nähnyt tuota miestä eikä hänkään minua. Tunnistin hengessäni vieraan hengen tuossa henkilössä ja vaensin sen Jeesuksen veren kautta. Mies hiljeni ja lähti pois koko kauppakeskusesta. Äläkää missään tapauksessa koetako vstustaa tuollaiisa pimeyden henkiä omalla voimallanne, vaan tarvittaessa vaientakaa Jeesuken nimen ja veren kautta sisimmässänne - ei siis julkisesti. Varokaa olemasta tekemisissä tuollaisten henkivaltojen kanssa! Selvänäkijöittten ennustukset tulevat myöskin pimeydestä Kavahtakaa kaikkea epämääräistä!
"Jeesuksen veri" ei ole joku "automaattinen mantra" , kohdatessa pimeyden voimia eikä ole Raamatun ilmoituksen mukaista käyttää sitä jonakin "hokemana " että "kätkeytyä veren suojaan " tms. Jeesuksen Kristuksen veri vuoti meidän syntiemme vuoksi, ja Jumalan sovitustyön kautta Jeesuksessa Kristuksessa meillä on "Jeesuksen veren kautta pääsy kaikkein pyhimpään " ( Jumalan läsnä oloon, yhteyteen )
Raamatun mukaan uskovan tulee elää "valkeudessa" ,eli elää tunnustaen syntinsä mikäli lankeemuksia on tullut. Synti on este yhteyden olemiselle ihmisen ja Jumalan välillä.
( Jes.59:1."Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan: 2. vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule. 3. Sillä teidän kätenne ovat tahratut verellä ja sormenne vääryydellä; teidän huulenne puhuvat valhetta, teidän kielenne latelee petosta. 4. Ei kukaan vaadi oikeuteen vanhurskaasti, eikä kukaan käräjöi rehellisesti. He turvautuvat tyhjään ja puhuvat vilppiä, kantavat kohdussaan tuhoa ja synnyttävät turmion..." )
1.Joh.1."... 2. ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille - 3. minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa. 4. Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen. 5. Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä. 6. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta. 7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. 8. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. 9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. 10. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä........
Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. 2. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien. 3. Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä. 4. Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. 5. Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. 6. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi. 7. Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet. 8. Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa. 9. Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä. 10. Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta. 11. Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä...".
Valhe profeettojen ( ja opettajien ) yksi tunnistamis tavoista on katsoa heidän "hedelmää " kuten Jeesus opetti Matt.7:15. "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. 16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät..."
Kauniilla puheella voidaan pettää jos vain korvia käytetään
Room.16:18. "Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa. Lipevillä sanoilla ja kauniilla puheilla he pettävät vilpittömien sydämet..."
Mutta silmillä näkee hedelmät. Onko rakkautta käytännösssä vai ainostaan puheissa? Toki mikäli puhekin on yli "apostolien opetuksen " , yli sen mitä kirjoitettu on, eikä sen arvovallan alla, niin valheen opettaja tai valhe profeetta voi olla asialla. Tarpeen suhtautua varoen sellaiseen.
1.Joh.3:7. "Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. 8. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. 9. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. 10. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia.
Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta. 11. Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme 12. eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat. .."