Avioliitto

Huomasin avioliittolakia tutkiessani, että kahdella kirkkokunnalla on erikoisasema muihin rekisteröityihin uskontokuntiin nähden.

3 Luku 16.4.1987/411

Maistraatin tehtävänä on tutkia, että avioliitolle ei ole laissa säädettyä estettä (avioliiton esteiden tutkinta). Avioliiton esteet voi tutkia myös evankelis.-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunta, jonka jäseniä kihlakumppanit tai toinen heistä on.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/1929034


Toisin sanoen, luterilaisella ja ortodoksisella seurakunnalla on oikeus suorittaa estetutkintaa, joka on itse asiassa viranomaistoimintaa. Millä perusteella sellaista voidaan puolustaa?

Minusta avioliiton esteiden tutkinta kuuluu ainoastaan maistraatille, eikä millekään muulle yhdyskunnalle.

Toinen tähän liittyvä asia on vihkimisoikeus. Avioliitoon vihkiminen on itse asiassa oikeustoimi, joten kannattaa ehkä miettiä, pitäisikö vihkimisoikeus olla ainoastaan siviiliviranomaisella.

Tiedän, ettei Luterilainen kirkko ole ainoa kirkkokunta, jolla on vihkimisoikeus, mutta silti sitä voitaisiin pohtia. Sillä monissa valtioissa, joissa uskonto on erotettu valtiosta avioliitoon vihkiminen tapahtuu maistraatissa tai sitä vastaavassa tiloissa ja vihkimisen suorittaa valtion virkamies.

Kirkkojen papit voivat siunata solmitun avioliiton jälkeenpäin.

Minkälaiset seikat puoltavat vihkimisoikeuden säilyttämisen rekisteröidyillä uskontokunnilla?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Todellisuudessahan kirkollakaan ei ole oikeutta vihkiä Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimeen ketään avioliittoon sillä Jumala ei ole avioliittoa asettanut eikä Jeesuskaan vaikka oli Kanaan häissä.

Eli jokainen Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimeen vihitty on tavallaan väärän todituksen antajan eksytyksestä nk. susipari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mks5 kirjoitti:

Huomasin avioliittolakia tutkiessani, että kahdella kirkkokunnalla on erikoisasema muihin rekisteröityihin uskontokuntiin nähden.

3 Luku 16.4.1987/411

Maistraatin tehtävänä on tutkia, että avioliitolle ei ole laissa säädettyä estettä (avioliiton esteiden tutkinta). Avioliiton esteet voi tutkia myös evankelis.-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunta, jonka jäseniä kihlakumppanit tai toinen heistä on.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/1929034


Toisin sanoen, luterilaisella ja ortodoksisella seurakunnalla on oikeus suorittaa estetutkintaa, joka on itse asiassa viranomaistoimintaa. Millä perusteella sellaista voidaan puolustaa?

Minusta avioliiton esteiden tutkinta kuuluu ainoastaan maistraatille, eikä millekään muulle yhdyskunnalle.

Toinen tähän liittyvä asia on vihkimisoikeus. Avioliitoon vihkiminen on itse asiassa oikeustoimi, joten kannattaa ehkä miettiä, pitäisikö vihkimisoikeus olla ainoastaan siviiliviranomaisella.

Tiedän, ettei Luterilainen kirkko ole ainoa kirkkokunta, jolla on vihkimisoikeus, mutta silti sitä voitaisiin pohtia. Sillä monissa valtioissa, joissa uskonto on erotettu valtiosta avioliitoon vihkiminen tapahtuu maistraatissa tai sitä vastaavassa tiloissa ja vihkimisen suorittaa valtion virkamies.

Kirkkojen papit voivat siunata solmitun avioliiton jälkeenpäin.

Minkälaiset seikat puoltavat vihkimisoikeuden säilyttämisen rekisteröidyillä uskontokunnilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu