Maanantai 3.2.2014 klo 22.19
Suomea komissio moittii hyvä veli -verkostojen mellastamisesta etenkin kuntien ja aluehallinnon tasolla.
EU-komissio selvitti korruption eri muotoja ja yleisyyttä eri maissa nyt ensi kertaa.
Terveysasemalla pitää maksaa ylimääräistä, rakennuslupa järjestyy riihikuivalla, kunnanjohtajan kaveri saa urakan. Korruptiosta on EU-maissa monenlaista esimerkkiä, ja EU-komission tuoreen raportin mukaan ongelma aiheuttaa taloudelle vuosittain noin 120 miljardin kustannukset.
Suomea komissio moittii hyvä veli -verkostojen mellastamisesta etenkin kuntien ja aluehallinnon tasolla. Raportti kehottaa Suomea varmistamaan, että näiden kilpailutukset tapahtuvat riittävän avoimesti, jotta kilpailu olisi reilua ja todellista.
Komissio pitää myös vaalirahoitussotkuja vakavana osoituksena hyvä veli -verkostoista. Toisaalta kohu on tehnyt tehtävänsä ja Suomi on puuttunut ongelmiin, raportissa todetaan.
Yleisesti ottaen komissio nostaa Suomen vähiten korruptoituneiden EU-maiden joukkoon muiden Pohjoismaiden ohella.
Ruotsalainen sisäasiainkomissaari Cecilia Malmström varoitti myös paremmin pärjänneitä maita lepäämästä laakereillaan.
- Me emme tee tarpeeksi, ja tämä pitää paikkansa jokaisen maan kohdalla, Malmström sanoi raportin julkistustilaisuudessa.
Lait kohdallaan, maan tapa pysyy
Malmström epäilee, että todellista poliittista tahtoa korruption kitkemiseen puuttuu laajalti. Usein lait ovat kunnossa, mutta tiukkaan juurtuneita maan tapoja ei saada käytännössä murrettua, kun moni taho hyötyy niistä.
EU-komissio selvitti korruption eri muotoja ja yleisyyttä eri maissa nyt ensi kertaa. Se ei ole pannut maita suoraan paremmuus- tai huonommuusjärjestykseen, mutta mädännäisyyden eri tyyppien yleisyyttä on selvitetty kyselyn avulla.
Lahjusten antamisen ja ottamisen kaltaisissa arkipäivän tilanteissa korruptio ei ole suomalaisille tuttua verrattuna moniin muihin maihin.
Suhteellisen usein lahjuksen pyytämiseen törmätään esimerkiksi Romaniassa, Bulgariassa ja Kreikassa.
EU-komissio on antanut jokaiselle 28 maalle suosituksia korruption kitkemisestä. Niiden noudattamista seurataan uudessa raportissa parin vuoden kuluttua.
STT"

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kärsämäen kunnanhallitus oli Puolangalla pitämässä hallituksen kokousta ja tutustumassa Puolangan sotepalveluihin, jonka Attendo siellä järjestää. Muistelen että Attendo maksoi kaikki kulut: Kekmannin tilataksin, ruokailun ja kahvit. Onko tämä lahjontaa vai peräti korruptiota kun kuulettaa että Attendo on se palveluntarjoaja joka tänne tulee vaikka silmänlumeeksi tarjouskilpailua käydäänkin.
kalliimmat sapuskat mitä on tähän asti nähty. Varmaan lahjonnankin piirteet täyttyy mutta naurettavuus vie voiton. Attendon lobbarit voiteli ja nauravat partaansa miten helppoon maalaiskylän juntit meni
etes järjestää sen kokouksen missä ero nuijittiin pöytään ilman attendoa. Haiskahti homma jo tuossa vaiheessa että Attendo edustajat oli paikalla niin eikö vielä ollut puheenvuorokin heille järjestetty mikä on yhtälönä jo lähes mauton. Ero selänteestä ja seuraava puheenvuoro oli sitten taholle josta tulee uusi palvelujen tarjoaja. Homma haisee ja kauas. Miten sattuikin että Attendo oli paikalla kokouksessa missä päätettiin erota? Homma oli sovittu jo ennen kokouksen alkua. Attendon edustajat oli kutsuttu paikan päälle jo etukäteen.
Olisittepa olleet kuuntelemassa kunnanhallituksen kokousta äsken. Kilpailutusta jatketaan Attendon tekemillä papereilla vaikka Selänteestä ero ei ole vielä selvä. Joulukuisesta ero päätöksestä on kaksi valitusta ja naapurikuntien mielipiteitä ei ole vielä kuultu. Ministeriöstä on myös tullut kaikkiin neljään Selänne kuntaan kyselyt mitä täällä puuhataan. Jouko huusi yksityistämisen puolesta ja Esko tupisi että ei meinannut kuulla mitä sanoi. Naiskopla supisi pöydän takana ja ääneen puhuivat mitä Attendo oli heille luvannut. Kaksi naista Raija Aulis ja Marjatta Seppä puhuivat viisaita. Nyt oli 7 jotka oli sitä mieltä että kilpailutus keskeytetään.
Uskomatonta hommaa ei voi muuta sanoa
7 ??