Tavalleen uskollisena pressa painotti velkaantumiskehityksen kuriin panemista.
Rohkenen epäillä että pres.Niinistö. Armeijan ylipäällikkö ei kuitenkaa kannata armeijan määrärähojen supistamista osana valtionvelkatalkoita. Tuskinpa Saulikaa haluua koskettavan pyhään lehmään, puolustusmenoihin.
Sosiaalimemoista voi kyllä laikata, mitäs väliä puolustuskyvyttömillä, lapsilla, vanhuksilla ja sairailla, kunhan on rautaa rajalla, joka pitää vihulaisen poissa max. 7 pv, niin ku Ruotsinkin armeija.
Juuri kerrottiin että monet puolueet ovat jo lupailemassa armeijan määrärähoihin korotuksia jo seuraavan eduskunnan ja hallituksen puolesta. Aluksi 50Me, vähitellen 150Me tasokororusta vuotuiseen puulustusbudjettiin.
Miksi tuollaisia etukäteislupauksia serravan eduskunnan ja hallituksen puolesta? Ei muillekaan hallinnon aloille luvata etukäteen mitään.
(Eestin kielessä muuten sana hallitus = home suomeksi.)
Joitain vuosia sitten armeijan määrärahoihin luvattiin etukäteen tuleville vuosille korotuksia, joista kuitenkin oli pakko luopua kun maailman- ja valtiontalous sakkasivat pahemman kerran.
Onneksi lupaus petettiin. Olisi ollut järjetöntä antaa lisää rahaa armeijalle, kun kaikki muut hallinnonalat joutuivat säästö-/matokuurille.
MItä tulee kalustohankintojen määrärahoihin niin ei pidä antaa armeijalle valtuutusta ostaa tietty lukumäärä tiettyä lelua, vaan tietty rahasumma, ja sanoa että ostakaa niin monta ja niinhyvää kuin tällä rahalla irti saatte.
Ettei käy kuin horneteissa. Valehdeltiin että n. 60 kpl maksaa 9,5 Mrdmk, saatiin valtuutus hankkia 60 konetta, ja lasku lopulta ihan muuta kuin 9,5Mrd. Luokkaa 50-100% enemmän, rippuu miten lasketaan (esim. koneiden aseistuksen suhteen).

Vastaukset 7
Vanhimmat
Miten armeija päättä mitkä lelut seuraavaks hankitaa. No minäpä kerron.
Niinkö, että tehdään uhkakuva-analyysi ja sen perustella päätetään hankkia aseita joilla parhaiten voidaan pienentää pahinta, suurinta uhkaa. No ei tietenkään
Vaan niin että ensin armeijan sisällä käydään kiivas kädenvääntö eri aselajien korkeiden edustajien välillä että kenen vuoro nyt on, ja sitten laaditaan peestä revitty uhkakuva, joka puoltaa juurikin noiden haluttujen lelujen, niiden joilla on kivintä leikkiä, ostoa.
Sitten tuo keksitty uhkakuva-analyysi esitellään poliitikoille, jotka sen tietty tyhjäpäisyyttään hyväksyvät, kun eivät mitään asiasta tajua, eli ovat armeijan pitämien maanpuolustuskurssien aivopesun uhreja.
Tulee ihan kirkon lobbarit mieleen, ilmankos armeija ja kirkko ovat niin hyvää pataa keskennään, ku paita ja peppu. Molemmat osaa uunottaa tolloja poliitikkoja. Toki suuri osa poliitikoista on ihan tietoisia kirkon ja armeijan kätyreitä ja niiden juonissa, miten saatais mahollisimman paaaljon rahaa valtion kassasta, mukana. Ja loput on ihan pihalla asioista ja helposti uunotettavissa.
Suomeen on muodostunut kolme kuppikuntaa, joiden tuottavuus suhteessa verotuloihin on täysi nolla.
YLE, saa automaattisesti rahaa, jotta voi ylläpitää useita tv-kanavia, radio-kanavia, aluetoimituksia sekä omana yksikkönä vielä FST.
PUOLUSTUSVOIMAT, kun on havaittu, että ikäluokat pienee, niin aloitettiin sellainen varustelukierre, että siinä miljardit vilisee Hornetteihin, panssarivaunuihin ja ohjuksiin.
JULKINEN TALOUS, Valtion yleinen julkishallinto paisuu ja tuottavuus laskee.
Mutta näitä kolmea mammuuttia ei koske mitkään tulosvelvoitteet ja säästöt.
oikeeta puhetta
Painaako presidentin sana rahahaaveiluissa mitään?
Jutta on puhunut samasta asiasta ja tehnytkin jotain.
Jutan unelmahöttö ei toteutunut lainkaan, kaikki meni päin jutan isoa p5että,
http://www.talouselama.fi/uutiset/naita sanoja urpilainen ei lunastanut 17 toteutumatonta sdpn lupausta/a2140623
.
Puolustusvoimat saa lisää lentokaluston ja laivaston uusimiseen ja kertausharjoituksiin.