Viinaongelma lakaistu Suomessa maton alle

Viinaongelma on Suomessa lakaistu maton alle. Sitä ei kertakaikkiaan ole. On vain hirvittävä määrä täysjuoppoja ja toinen mokoma kaappijuoppoja. On kaduilla öriseviä ukonköriläitä, viinahuuruissaan tappelevia äijiä, ensisapuun tuotuja maksa-poks-tapauksia. On kirveellä perheensä hankeen ajaneita urhoja. On punasilmäisiä, krapulakaljaa vailla olevia töihin menijöitä maanantaiaamuisin.

Pekka Puskan jäätyä THL:n pääjohtajan paikalta eläkkeelle, hän kehui kilvan omia saavutuksiaan kolesterolin vähentämisessä, mutta alati kasvaneesta alkoholiongelmasta hänellä ei ollut mitään sanottavaa.

Suurin osa kansanedustajistakin kannattaa lämpimästi viinan käyttöä. Suomessa ei pystytä laskemaan autokännäilyn promillerajaa 0,2 promilleen Ruotsin tapaan, koska oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ei halua edes esitellä asiaa valtioneuvostossa. Edellinen oikeusministeri Tuija Brax ei hänkään halunnut laskea promillerajaa. Naisoikeusministerien mielestä nykymallinen autokännäily saa jatkua maassa vapaasti.

Suomalaiset miehet ovat maailmanlaajuisesti ajatellen juoppoustilastojen ja juoppouskuolleisuuden kärjessä yhdessä venäläismiesten kanssa, mutta naiset tulevat lujaa perässä.

Naisten harrrastama viinikännäily on muuttunut vuosien mittaan alkoholipainotteisiin Viron-matkoihin, josta tuodaan erityisesti väkevää viinaa ja olutta. Tuontiviina ei jää kaappiin happanemaan,vaan se kipataan pikavauhtia kurkusta alas. Kun tuontiviina loppuu, haetaan Alkosta kiireesti lisää ennen seuraavaa Viron-reissua.
556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuullostaa narkkarin päiväunelta kun lääkkeet on vedetty napaan ja aivot on jääneet polttelun takia ruohonjuuri tasolle .

Äänestä

Ainoat viinaongelmat Suomessa ovat alkoholin mielttömän korkea hinta ja vaikea saatavuus.

Äänestä
  • Alkoholia ei ole pakko ostaa eikä käyttää.

    Äänestä

  • Semmelweiss kirjoitti:

    Alkoholia ei ole pakko ostaa eikä käyttää.

    Tietenkään ei ole pakko, mutta mieluummin siihen käyttäisi vähemmän rahaa ja ostaisi mistä hyvänsä kaupasta, kuten sivityneissä maissa on mahdollista.

    Äänestä

Suomen ongelma on siinä, että vaikka viinaa kulutetaan keskimääräistä vähemmän, niin kulutus kohdistuu suurkuluttajiin jotka kittaavat hirveitä määriä.
Luin pari vuotta sitten espanjalaisen uutisen jossa kerrottiin joulun alla perinteisesti pidettävän alkoholiratsian hyvästä tuloksesta, vain joka kymmenes autoilija oli humalassa ja poliisi oli siihen hyvin tyytyväinen.
Mitenköhän Suomen poliisi olisi siihen suhtautunut?

Suomessa taitavat rattijuopot olla isompi ongelma, vaikka suhteessa heitä on olematon määrä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Viinaongelma on Suomessa lakaistu maton alle. Sitä ei kertakaikkiaan ole. On vain hirvittävä määrä täysjuoppoja ja toinen mokoma kaappijuoppoja. On kaduilla öriseviä ukonköriläitä, viinahuuruissaan tappelevia äijiä, ensisapuun tuotuja maksa-poks-tapauksia. On kirveellä perheensä hankeen ajaneita urhoja. On punasilmäisiä, krapulakaljaa vailla olevia töihin menijöitä maanantaiaamuisin.

Pekka Puskan jäätyä THL:n pääjohtajan paikalta eläkkeelle, hän kehui kilvan omia saavutuksiaan kolesterolin vähentämisessä, mutta alati kasvaneesta alkoholiongelmasta hänellä ei ollut mitään sanottavaa.

Suurin osa kansanedustajistakin kannattaa lämpimästi viinan käyttöä. Suomessa ei pystytä laskemaan autokännäilyn promillerajaa 0,2 promilleen Ruotsin tapaan, koska oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ei halua edes esitellä asiaa valtioneuvostossa. Edellinen oikeusministeri Tuija Brax ei hänkään halunnut laskea promillerajaa. Naisoikeusministerien mielestä nykymallinen autokännäily saa jatkua maassa vapaasti.

Suomalaiset miehet ovat maailmanlaajuisesti ajatellen juoppoustilastojen ja juoppouskuolleisuuden kärjessä yhdessä venäläismiesten kanssa, mutta naiset tulevat lujaa perässä.

Naisten harrrastama viinikännäily on muuttunut vuosien mittaan alkoholipainotteisiin Viron-matkoihin, josta tuodaan erityisesti väkevää viinaa ja olutta. Tuontiviina ei jää kaappiin happanemaan,vaan se kipataan pikavauhtia kurkusta alas. Kun tuontiviina loppuu, haetaan Alkosta kiireesti lisää ennen seuraavaa Viron-reissua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu