Totuutta Marko Selkomaasta, kun hänen oppinsa arvostelista ollut kirjoitus on ajautunut bittiavaruuteen ? Olisiko hän itse niitä karismaatikko,ylihelluntaialsia , ja siksi saikin bestin Luotsi hommiin !
Nepu Luotsiko ei sitten kestänyt
7
104
Vastaukset
- lakia hellareille
Riippuu paljolti siitä, mitä kirjoititte.
Jos teidän tekstinne nimeltämainitusta henkilöstä täyttivät kunnianloukkauksen tai muun rikoksen tunnusmerkit, niin mielellänne kuin uskottelettekin, ettei teidän synnittöminä uskovaisina koskaan enää tarvitse tehdä parannusta, tai noudattaa mitään lakeja, Suomen viranomaiset saattavat olla teidän teoistanne toista mieltä
On olemassa Suomen laki, jota myös itseään yli-ihmisiksi kuvittelevien helluntailaisten tulee noudattaa. Teidän salailija-poliisiystävänne ovat kohta jo pulassa, kun pitää jatkuvasti olla lakaisemassa uskonveljien rikoksia mattojen alle.
Ylempi viranomaistaho saattaisi pian kiinnittää huomionsa myös heidän puuhasteluihinsa.
Valitettavasti ja ilmeisesti Selkomaan herjaamisille laitettiin ylläpidon taholta stoppi, sillä teidän rikoksianne salliessaan, myös S24 olisi vastuullinen ja se tulisi maksamaan firmalle ison rahan, jos Selkomaa haluaisi olla yhtä häijy kuin te..- myöspahoillaanpoista
Nyt stoppi sun syyttelylle ! Siinä ei koskettu Marko Selkomaan yksityisyyeen, eikä muutenkaan hänen persoonaansa, ainoastaan hänen levittämäänsä oppiin ja väärään opetukseen Raamatun evankeliumin vääristelyyn, ei itse mieheen ole kukaan koskenut !
Olisiko ollut Helluntaikirkkomafia asialla? Täältä on poistettu myös keskustelu, joss pohdittiin Hovioikeuden päätöstä Porin Helluntaikirkon tapauksessa. Meneekö palsta siis siihen, että täällä hyväksytään ainoastaan helluntaikirkkolaisia näkemyksiä ja kaikkien tulisi määkiä yhteen ääneen, kuten Netmissionissa?
- Keijo L. ystävä
Marko Selkomaan kunniaa loukattiin syvästi. Sen kirjoitusketjun poisto oli oikein. Toivottavasti poistavat myös Keijo Lindemania solvaava kirjoittelun.
Asioista ja järjestelmistä voidaan tehdä arvioita, mutta yksityishenkilöiden herjaus on suomi24. säännöissä selvästi kielletty. Hei!
Osa viestiketjuista poistuu varmasti myös ylläpidon kautta ja sinne saapuvien viestien perustella. En osaa sanoa kyseisestä viestiketjusta, mutta edellä olevaa kirjoittajaa mukaillen voin todeta, että mikäli keskustelu on muuttunut rienaavaksi ja epäasialliseksi, koko viestiketju on voitu poistaa.
Hyviä kirjoitteluhetkiä!- Totuuden torvi
"mikäli keskustelu on muuttunut rienaavaksi ja epäasialliseksi, koko viestiketju on voitu poistaa."
Tollanen poisto on laitonta.
Pitää poistaa asiattomat viestit, eikä asiallista aloitusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60854
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111813Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla240699- 51691
- 49609
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91540- 22536
- 76533
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai43518