Kummasta pidät enemmän? IMDB:ssä näyttää olevan pisteet CSI 7.9 ja NCIS 8.1. Itse aloin seurata molempia vasta muutama kuukausi sitten. Aiemmin katsoin vaan satunnaisesti pätkän sieltä täältä. CSI:ssä en silloin tykännyt ollenkaan toistuvista hidastetuista animoinneista, mm. luodin kulkeutumisesta ihmisen sisällä. Oli mielestäni ihan turhaa. NCIS vaikutti lähinnä CSI-kopiolta.
Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta kyllä NCIS vie niukasti voiton. Erityisesti pidän NCIS:ssä huumorista sekä syvällisemmistä ja erilaisista henkilöhahmoista. Näyttelijät vaikuttavat mielestäni myös paremmilta. CSI:ssa häiritsee tutkijoiden suuri määrä ja niiden huseeraaminen joka paikassa. Joissakin jaksoissa käsitellään turhaan useampi tapaus samaan aikaan. Toisaalta tapauksissa on käytetty paljon enemmän mielikuvitusta ja ne voivat tapahtua missä vaan. NCIS rajoittuu merivoimiin. CSI:ssa näytetään enemmän naiskauneutta (kait myös komeita miehiä), paljasta pintaa ja glamouria.
Wikipedian mukaan CSI oli aiemmin huippusuosittu sarja amerikassa, mutta viime vuosina suosio on laskenut jyrkästi, kun taas NCIS on kasvattanut suosiotaan selvästi.
Tietty molemmat ovat varsin epärealistia ja pelkkää viihdettä. Voisiko joku suositella jotain realistisempaa poliisisarjaa?

Vastaukset 3
Vanhimmat
CSI alkanut vuonna 2000- ja luokiteltu crime-drama-mystery vs.
NCIS alkanut vuonna 2003- ja luokiteltu action-comedy-crime
Nuo tiedot mielestäni kertovat miksi NCIS vie voiton - se on pyörinyt 3 v. lyhyempään eli saturaatio/kyllästysmomentti ei ole vielä täyttynyt ja luokitus action-comedy puolestaan takaa sen, että jaksossa tapahtuu enemmän ja huumoria viljellään. Tapahtumat vaihtelevampia, tutkijahahmot erikoisempia ja senpä vuoksi sarja viihdyttävämpi.
Tykkäsin ennen CSI:ta, mutta sitten se kävi jotenkin tylsäksi. Tykkään hirmusesti Criminail Mindsista ja tuosta NCIS:ta. Siinä todellakin on mukavasti huumoriakin mukana, ja mielenkiintosempi kuin tuo CSI.
NCIS on mielestäni just sen ärsyttävän teennäisen huumorin ja sen mukana epäuskottavuuden vuoksi tyhmä sarja ja sen vuoksi että näyttelijät siinä on ärsyttäviä, varsinkin se yksi joka on olevinaan niin pirunmoinen casanova vaikka on pelkkä ikääntyvä lihapulla eikä edes komea.
CSI alkoi kans jo aikoja sitten tuntumaan tylsältä.