Uhmaa, ilkikurisuutta vai jotain muuta?????

Minulla on lapsi, 1v ja 6kk.
Pari-kolme kuukatta sitten meillä alkoi ajoittaiset ongelmat tottelemattomuuden kanssa ja ne on pahentuneet mitä pitemmälle ollaan menty (nyt 2-4kertaa viikossa tapahtuvaa). Lapsi toistaa siis puolesta tunnista tuntiin tai ylikin asiaa jota ei saa tehdä, otan lapsen aina pois ja hän nauraen ilkikurisesti menee heti uudestaan. Jatkan pois ottamista, kiellän, otan lapsen toiseen huoneeseen ja lopulta istutan paikkaan josta ei pääse pois. Itsellä palaa pinna ja saatan jopa korottaa ääntäni lapselle mikä harmttaa aina. Pari kertaa olen ottanut voimalla lapsen pois pahanteosta, silloin tilanne on ollut se että lapsi itse on tekonsa takia vaarassa loukkaantua pahasti mutta silti on vain nauranut ja jatkanut hommaa.

Esimerkiksi tänään lapsi koetti kiivetä kirjahyllyyn (iso ja raskas mutta ei silti turvallinen kiipeillä) Otin lapsen pois ja kielsin menemästä hyllylle, toistin ja koitin kääntää huomion muualle onnistumatta. Lapsi palasi nauraen hyllylle kiipeämään. Jotenkin katso minuun päin tyyliin "ähäskutti". Puolenttunnin taistelun jälkeen nauru muuttui itkuksi, sen kautta rauhoittui ja sain tehtyä lapselle ruuan ja laitettua hänet levolle.

Aina kun nuo tilanteet viimein itkun kautta menee ohi, kiellän vielä menemästä hyllylle ja sen jälkeen otan lapsen syliin (haluaa itse tulla halaamaan) ja halaamme ennen kun jatkamme askareita. Eli jollaintapaa asia "pyydetään anteeksi" (en tiedä miksi sitä kutsuis mutta olemme taas väleissä sen jälkeen ja hommat jatkuu normaalisti).
Tuo nauraminen saa oman pinnan kiristymään todella noipeasti vaikka haluan vain suojella lasta vaaroilta. Harva ulkopuolinen uskoo millainen lapsi osaa olla kotona koska on AINA julkisilla paikoilla todella iloine, tottelevainen ja kiltti.

Mutta kysyisin siis teiltä jotka olette tisteluja pienen lapsen kanssa käyneet että miten noissa tilanteissa olisi paras toimia?
Miten opettaa 1v 6kk ettei joitain asioita saa tehdä kun käytös on tuommoista?
0129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

APUA! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu