Kuinka sitä päivää jännitinkään. Muistaakseni kyselin: " Monta päivää kouluunmenopäivään vielä? "
Piilotin pelkoni/jännitykseni.
Muutos pelotti. Kauheaa se minulle olikin myöhemmin. Alkoi koulukiusaaminen. En tykännyt olla koulussa. Pinnailin. Kokeista sain toisinaan hyvä arvosanoja, pinnaamiseni takia veroprosentti oli muistakseni numeron tai kaksi miinusta kun en " koulunpenkillä " istuessa saanut oppia päähäni. Kotona oli helppo olla ja keskittyä.
Uskoontulolle ja kouluunmenon ekalle päivälle koitan keksiä jotakin samaa tai siis kouluumenoin ekalle päivälle ja seurakuntaanmenolle, siellä tapaa ihmisiä. Potentiaalisia kiusaajia. On jäänyt lähtemättä sseurakuntaan vaikka olen sisikunnassa tuntenut ikään kuin helliä iskuja.
Mitä mä siellä tekisin? En halua ollakeskipisteenä. Koin sitä aikanani tarpeeksi. Minulla on kuitenkin salaisuus tiedossani ja tuntuu siltä että olisi silti mentävä vaikka järki pistää tiukasti vastaan. Jokaisen askeleen ajattelu kun pitäisi mennä seurakuntaan. Se ajatuksissa tuntuu kuin menisi ensi kerran kouluun.
Sitä miettii että kenties seurakunnassa saisi paremman kohtelun. Sitä miettii että miksi Raamattu kehottaa seurakuntayhteyteen tai uskovien yhteyteen, onneksi jo 2 tai 3, ainakin seurakunnan aikana riitti johonkin. Sellaisen porukan kanssa,lisäkseni yksi tai kaksi, pystyn vielä puoleni pitämään jos Herra on kanssani. Seurakunnassa voisi olla satoja ihmisiä. Ihan kuten koulussakin. Luokkahuoneen määrää ihmisiä kammoan.
Tuskin seurakunnassa järjestetään sellaisia tilaisuuksia että voi yhden toisen uskovan tai että olisi max. 3 henkilöä samassa huoneessa, järjestää?
Kirjoitin tämän kun....en tiedä uskoisitteko ja mitä sillä on väliä....se on sellainen oikeasti raamatullinen syy miksi kirjoitin. Mulla on jotenkin pakko kai mennä jokin päivä seurakuntaan. Olen Herralle sanonut että jos kiusaaminen alkaa eikä ole siellä kanssani niin en toista kertaa sinne mene. Tuntuu loukkaavalta asettaa ehtoja Heralleja häpeän sitä. Ne ovat ainoat ehdot jotka olen sydämessäni asettanut. Se tuntuu pahalta.
Asun Helsingissä. En tiedä oikeinmiksi seurakuntaan pitäisi mennä. Jännittää. Toivon ettei tähän tulisi oikeastaan vastausta. Joshaluat vastata jotakin niin vastaa. Jos et niin vielä parempi....tai en mä tiedä. Olen aikuinen vaikkei sitä uskoisi. Eikä päällepäin näe vihjettäkään millainen tapaus olen, ainakaan " tavallinen " ihminen.
Piilotin pelkoni/jännitykseni.
Muutos pelotti. Kauheaa se minulle olikin myöhemmin. Alkoi koulukiusaaminen. En tykännyt olla koulussa. Pinnailin. Kokeista sain toisinaan hyvä arvosanoja, pinnaamiseni takia veroprosentti oli muistakseni numeron tai kaksi miinusta kun en " koulunpenkillä " istuessa saanut oppia päähäni. Kotona oli helppo olla ja keskittyä.
Uskoontulolle ja kouluunmenon ekalle päivälle koitan keksiä jotakin samaa tai siis kouluumenoin ekalle päivälle ja seurakuntaanmenolle, siellä tapaa ihmisiä. Potentiaalisia kiusaajia. On jäänyt lähtemättä sseurakuntaan vaikka olen sisikunnassa tuntenut ikään kuin helliä iskuja.
Mitä mä siellä tekisin? En halua ollakeskipisteenä. Koin sitä aikanani tarpeeksi. Minulla on kuitenkin salaisuus tiedossani ja tuntuu siltä että olisi silti mentävä vaikka järki pistää tiukasti vastaan. Jokaisen askeleen ajattelu kun pitäisi mennä seurakuntaan. Se ajatuksissa tuntuu kuin menisi ensi kerran kouluun.
Sitä miettii että kenties seurakunnassa saisi paremman kohtelun. Sitä miettii että miksi Raamattu kehottaa seurakuntayhteyteen tai uskovien yhteyteen, onneksi jo 2 tai 3, ainakin seurakunnan aikana riitti johonkin. Sellaisen porukan kanssa,lisäkseni yksi tai kaksi, pystyn vielä puoleni pitämään jos Herra on kanssani. Seurakunnassa voisi olla satoja ihmisiä. Ihan kuten koulussakin. Luokkahuoneen määrää ihmisiä kammoan.
Tuskin seurakunnassa järjestetään sellaisia tilaisuuksia että voi yhden toisen uskovan tai että olisi max. 3 henkilöä samassa huoneessa, järjestää?
Kirjoitin tämän kun....en tiedä uskoisitteko ja mitä sillä on väliä....se on sellainen oikeasti raamatullinen syy miksi kirjoitin. Mulla on jotenkin pakko kai mennä jokin päivä seurakuntaan. Olen Herralle sanonut että jos kiusaaminen alkaa eikä ole siellä kanssani niin en toista kertaa sinne mene. Tuntuu loukkaavalta asettaa ehtoja Heralleja häpeän sitä. Ne ovat ainoat ehdot jotka olen sydämessäni asettanut. Se tuntuu pahalta.
Asun Helsingissä. En tiedä oikeinmiksi seurakuntaan pitäisi mennä. Jännittää. Toivon ettei tähän tulisi oikeastaan vastausta. Joshaluat vastata jotakin niin vastaa. Jos et niin vielä parempi....tai en mä tiedä. Olen aikuinen vaikkei sitä uskoisi. Eikä päällepäin näe vihjettäkään millainen tapaus olen, ainakaan " tavallinen " ihminen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.