Nikita Hrushtshov
Olen sen verran vanha, että muistan Nikita Hrushtshovin ajan hyvin.
Katsoin sen vuoksi kiinnostuneena 5.2.2014 YLEn TV1:n dokumentin ”Hrushtshov Amerikassa”. Ohjelma olikin varsin hyvä, koska siinä oli runsaasti ennen näkemätöntä filmimateriaalia. Siinä tulee hyvin esiin Hrushtshovin välillä räjähtävä impulsiivisuus mutta myös huumorintajuinen maanläheisyys. Suosittelen ohjelman katselemista kaikille YLEn Areenassa.
Nikita Hrushtshov pääsi valtaan Josif Stalinin kuoleman jälkeen ja oli Neuvostoliiton johtaja vuosina 1953-1964.
Hrushtshov aloitti uuden ajan Neuvostoliitossa tuomittuaan kuuluisassa vuonna 1956 pitämässään nelituntisessa puheessaan Stalinin henkilökultin. Stalinin rikosten myöntämisen on arvioitu laittaneen liikkeelle prosessin, joka lopulta johti Neuvostoliiton hajoamiseen.
Hrushtshov halusi olla hyvissä suhteissa myös Suomeen ja puhuikin usein rauhanomaisesta rinnakkainolosta. Hrushtshov palautti v. 1956 Porkkalan takaisin Suomelle, mikä lisäsi hänen ja Urho Kekkosen suosiota suuresti.
Kekkonen ja Hrushtshov tulivatkin varsin hyvin toimeen keskenään. Kekkonen käytti tätä hyväksi yrittäen saada Hrushtshovia suostumaan Karjalan palauttamiseen Suomelle. Hrushtshov olikin ajatukselle myötämielinen, mutta sanoi Kekkoselle, että hän ei voi päättää asiasta yksin. Näin Karjalan kysymys jäi ratkaisematta eikä Kekkonen voinut enää palata siihen seuraavien tiukan linjan neuvostojohtajien aikana.
Näin itse omin silmin 10-vuotiaana poikana Hrushtshovin ja Kekkosen, kun satuin olemaan sattumalta paikalla, kun Hrushtshov kävi kesäkuussa 1957 Suomen vierailullaan myös Riihimäellä, jossa asuin siihen aikaan.
Suomen vierailun jälkeen Hrushtshov yritettiin syrjäyttää maansa johdosta. Sillä kertaa syrjäytys ei onnistunut. Vuonna 1964 näin kuitenkin tapahtui.
Hrushtshovia syytettiin epäonnistumisesta maataloudessa, suhteiden kärjistymisestä Kiinan kanssa, Kuuban ohjuskriisin nöyryytyksestä, sekä oikukkaasta ja itsevaltaisesta johtamisesta. Hrushtshovia ei kuitenkaan vangittu tai teloitettu, kuten olisi tapahtunut Stalinin aikana.
Hrushtshov kuoli 11.9.1971 seitsemän vuoden kotiarestin jälkeen ja haudattiin Moskovassa ilman valtionpäämiehille kuuluvia kunnianosoituksia. Pravda julkaisi entisen mahtimiehen kuolemasta vain pienen ilmoituksen ilman kuvaa.
Luin aikanaan eräästä lehdestä kirjoituksen, jonka mukaan Hrushtshov oli mennyt syrjäyttämisensä jälkeen kielletyn maanalaisen kristillisen seurakunnan tilaisuuteen. Kun Hrushtshov tuli kokoukseen, kaikki uskovat pelästyivät, mitä nyt tapahtuu. Vaikka Hrushtshov ei ollut enää vallassa, häntä pelättiin edelleenkin.
Silloin Hrushtshov sanoi: ”Älkää pelätkö. Minä olen yksi teistä.”
Jouko Piho
http://www.jouko.piho.fi
http://www.suomen-laillisuuspuolue.fi
Nikita Hrushtshov
0
73
Luetuimmat keskustelut
- 2052029
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,481186Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1741082- 81976
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56861- 69772
- 100772
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.338677- 26661