Sri Lanka

Sri Lankassa aikoinaan työskennelleenä järkytys siellä 2009 tehdystä kansanmurhasta ja sotarikoksista on muuttunut syväksi suruksi. Miten kansainvälinen yhteisö voi sallia maan valtaeliitin jatkaa tekojen vähättelyä ja todisteiden hävittämistä. On selvää, että kansanmurha ja raakuudet oli tarkoin ennalta suunniteltu ja että hallituksella oli jonkinlainen motiivi "lopullisesta puhdistuksesta", mutta on todella sääli, että tuo kansakunta saa kantaa tuota stigmaa seuraavat 100 vuotta. Kait se on vain hyväksyttävä, että 21. vuosisadalla maailmassa pätevät edelleen samat lainalaisuudet, kuin 1000 vuotta aikaisemminkin. Voi surkeuksien surkeus.
076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Surkeuksien surkeus kirjoitti:

Sri Lankassa aikoinaan työskennelleenä järkytys siellä 2009 tehdystä kansanmurhasta ja sotarikoksista on muuttunut syväksi suruksi. Miten kansainvälinen yhteisö voi sallia maan valtaeliitin jatkaa tekojen vähättelyä ja todisteiden hävittämistä. On selvää, että kansanmurha ja raakuudet oli tarkoin ennalta suunniteltu ja että hallituksella oli jonkinlainen motiivi "lopullisesta puhdistuksesta", mutta on todella sääli, että tuo kansakunta saa kantaa tuota stigmaa seuraavat 100 vuotta. Kait se on vain hyväksyttävä, että 21. vuosisadalla maailmassa pätevät edelleen samat lainalaisuudet, kuin 1000 vuotta aikaisemminkin. Voi surkeuksien surkeus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu