Miten auttaa?

Veljeni on syrjäytynyt, ja aivan kaikella mahdollisella tavalla.
ihmissuhteet tuhoaa ihan vain omalla käytöksellään, samoin kuin työpaikat, koulut yms.
Ilmeisesti hän ei pääse enää edes työkkärin tajoamiin koulutuksiin, koska hän on aivan liian agressiivinen ihminen.
Asumme eri paikkakunnilla, ja yritin pyytää häntä tänne yksiin bileisiin, ajattelin että edes kutsua voisi, koska hänellä ei ole kavereita ollenkaan (jätkä on siis isoveljeni, 28 vuotias). Ihan silläkin riskillä että vaikka tulisi tappelua, kun agressiivisuudestaan on tunnettu. kunhan vain tulisi ja yrittäisi viihtyä ihmisten seurassa. mutta ei.
Kutsuuni hän vastasi ettei ole tulossa jos ei häntä varten odota täällä gourmeruoka ja bensarahaa hänen tililleen. ja sitten vielä lisäsi että hän sitten hakkaa sairaalakuntoon jonkun jos joku alkaa "hyppimään silmille" (=tämä tarkoittaa että jos keskustelu kääntyy niin että tulee joitakin mielipiteitä eriäviä hänen pääkopansa ajatusmaailmasta)

Joo, selvää on että kannattaa peruuttaa hänen kutsumisensa paikalle, mutta sitten hän loukkaantuu kuin pieni lapsi ja soittaa koko suvun läpi kun sano se sisko nyt niin pahasti.. Huoh.

Miten tällaista ihmistä voi ikinä auttaa yhtään mitenkään?? Rahaahan aina olis vailla mutta se menee aivan kuin tuhka tuuleen, alkoholiin tms.. töihin ei pääse ja työkin tädit huutaa että ole hyvä ja poistu, (ymmärrän niitäkin, pakkohan niidenkin on jotain käytöstä vaadittava)
Hän ei halua auttaa itse itseään, ja kaikki keskustelut ja tällaiset kutsut on niiiiin turhaa ettei ole todellista! AUTTAVIA NEUVOJA KAIVATAAN!
8177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei voi auttaa ellei itse halua. Ja mistäs tiedät ettei veljelläs ole kavereita?

Äänestä

Ei aikuista ihmistä voi paapoa, jos ei halua ottaa vastuuta elämästään. Mitään rahaa, jolla ostaa vain alkoholia, en kyllä laittais.
Varmaan hyvä muistaa, soittaa ja jollain tapaa hyväksyä ihmisenä, mutta eu noita paheita.

Äänestä
  • Ei ole kavereita, koska on itse niin sanonut ja muori asuu lähistöllä niin tietää kertoa.. Facebook kertoo myös kavereiden puutteen..
    rahallisesti en ole ikinä auttanutkaan, köyhä kun olen itsekin. Mutta käy niiin sääliksi, tuota menoa ei varmaan tule 30v. Synttäreitäkään näkemään! Pakkohan tässä on jotain mitä voi tehdä, en halua katsoa vaan vierestä!

    Äänestä

  • pöpin veljen sisko kirjoitti:

    Ei ole kavereita, koska on itse niin sanonut ja muori asuu lähistöllä niin tietää kertoa.. Facebook kertoo myös kavereiden puutteen..
    rahallisesti en ole ikinä auttanutkaan, köyhä kun olen itsekin. Mutta käy niiin sääliksi, tuota menoa ei varmaan tule 30v. Synttäreitäkään näkemään! Pakkohan tässä on jotain mitä voi tehdä, en halua katsoa vaan vierestä!

    Et voi tehdä paljoa. Ei ketään voi pakottaa hoitoon ellei veljesi ala itsetuhoiseksi.
    Voit jutella ym. Mutta jos joku on syvässä alamäessä ei se paljoa auta.
    Vihjaukset psykologista tai muusta avusta voi vain raivostuttaa veljeäsi.

    Äänestä

Sun veljesi voi päästä vielä alibin tähdeksi tuolla menolla. Ellei tapa itteään ennen.
Täälä suomessa on nuoria miehiä mennyt tapaturmien ja itsemurhien kautta mieletön määrä. Lähipiiristä on mennyt äkkiseltää laskien kymmen tuli äkkiä täyteen ja sormet loppu joten jätän siihen. Ja sosiaaliset piirit on itselläni aika pienet joten miten suomessa laajemmalti?. Ainakaan nuoria miehiä ei nykyään paljoa näy edes missään kun ovat raskaasti syrjäytettyjä. Ikäluokat ovat muutenkin 3-4kertaa pienemmät vanhempiin nähden. Ei näytä hyvältä ei.

Äänestä

Kyllä sun veli tuon ongelmansa hoitaa. Tekee lopullisen ratkaisun niinkuin moni muukin.

Äänestä
  • No itseasiassa tämänmoisiakin vihjailuja on tullut hänen suustaan.. :'(
    oikeasti toivon sitä että väkivalta tuomiot muutettaisiin jo istumiseksi, mutta kun ei suomessa näköjään vankilaankaan pääse rauhoittumaan vaikka kuinka on vaaraksi muille ja itselleen..
    pakkohoitoonkin olisi perustelut, mutta mitähän Se viikko hyödyttäis? Ei yhtikäs mitään.

    Äänestä

  • pöpin veljen sisko kirjoitti:

    No itseasiassa tämänmoisiakin vihjailuja on tullut hänen suustaan.. :'(
    oikeasti toivon sitä että väkivalta tuomiot muutettaisiin jo istumiseksi, mutta kun ei suomessa näköjään vankilaankaan pääse rauhoittumaan vaikka kuinka on vaaraksi muille ja itselleen..
    pakkohoitoonkin olisi perustelut, mutta mitähän Se viikko hyödyttäis? Ei yhtikäs mitään.

    Selvästi veljelläsi on napsahtanut päässä jossain vaiheessa. Eikä se vankila auta paljoakaan. Löytää siellä kovat huumeet ja kontaktit kadulla. Sitten sulla kivaa onkin kun on veljenä väkivaltainen narkkari.
    Elele vaan omaa elämääsi. Kyllä se pyytää apua jos haluaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pöpin veljen sisko kirjoitti:

Veljeni on syrjäytynyt, ja aivan kaikella mahdollisella tavalla.
ihmissuhteet tuhoaa ihan vain omalla käytöksellään, samoin kuin työpaikat, koulut yms.
Ilmeisesti hän ei pääse enää edes työkkärin tajoamiin koulutuksiin, koska hän on aivan liian agressiivinen ihminen.
Asumme eri paikkakunnilla, ja yritin pyytää häntä tänne yksiin bileisiin, ajattelin että edes kutsua voisi, koska hänellä ei ole kavereita ollenkaan (jätkä on siis isoveljeni, 28 vuotias). Ihan silläkin riskillä että vaikka tulisi tappelua, kun agressiivisuudestaan on tunnettu. kunhan vain tulisi ja yrittäisi viihtyä ihmisten seurassa. mutta ei.
Kutsuuni hän vastasi ettei ole tulossa jos ei häntä varten odota täällä gourmeruoka ja bensarahaa hänen tililleen. ja sitten vielä lisäsi että hän sitten hakkaa sairaalakuntoon jonkun jos joku alkaa "hyppimään silmille" (=tämä tarkoittaa että jos keskustelu kääntyy niin että tulee joitakin mielipiteitä eriäviä hänen pääkopansa ajatusmaailmasta)

Joo, selvää on että kannattaa peruuttaa hänen kutsumisensa paikalle, mutta sitten hän loukkaantuu kuin pieni lapsi ja soittaa koko suvun läpi kun sano se sisko nyt niin pahasti.. Huoh.

Miten tällaista ihmistä voi ikinä auttaa yhtään mitenkään?? Rahaahan aina olis vailla mutta se menee aivan kuin tuhka tuuleen, alkoholiin tms.. töihin ei pääse ja työkin tädit huutaa että ole hyvä ja poistu, (ymmärrän niitäkin, pakkohan niidenkin on jotain käytöstä vaadittava)
Hän ei halua auttaa itse itseään, ja kaikki keskustelut ja tällaiset kutsut on niiiiin turhaa ettei ole todellista! AUTTAVIA NEUVOJA KAIVATAAN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu