Laulaja Eini näyttää paljon nuoremmalta kuin Mara/Suvi yms

Laulaja Einistä oli uusi kuva lehden kannessa, eikö Eini ole pitkälti yli 50v? Tosi nuorekas, olematta silti vahamainen tai naama jäykistynyt tai muuta.
Näytti suorastaan nuoremmalta mitä Martina tai se hirviönaama Suvi!
9281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin, siihenhän sitä yleensä pyritään, että hoidetaan itseään elämäntavoilla yms., jotta säilyisi kimmoisana ja hehekeän nuorekkaana.

Mara/Suvi/Sohva yms. ovat käsittäneet asian aivan päinvastoin. Haluavat näyttää ikäistään vanhemmilta ja vahamaisilta. Tuollaisia huultetäyttöjä esim. pitäisi aloittaa aikaisintaa 40vuotiaana. Nykyään on nii hyvät ihonhoitotuotteet, että puoskareiden toimenpiteet ovat tarpeettomia. No, jos tarvitsee alkaa täyttämään paikkoja, joihiun on tullut juonteita, niin 50-60vuotiaana olisi sopiva ikä.

Nuo tyrkyt tekee perässä, mitä Tiina Jylhäkin tekee, mutta kannattaisi muistaa, että Tiina menee jo kuudettavuosikymppiä ikänsä puolesta. 20-30vuotiaat eivät todellakaan tarvitse samanlaisia toimenpiteitä. Tietenkin Tiina tykkää, että rahaa tulee ja nuoret naiset pilaavat ulkonäkönsä. Näin hän näyttää nuorelta. Kaikki nuo naiset näyttävät samanikäisiltä Sohvasta Tiinaan. Ja luonnottomilta. mutta ei ne taida itse tajuta tuota tilannnetta, mille me muut nauretaan (no sääliä tunnen myös heitä kohtaan).

Äänestä

Kuvat ovat yhtä retusoituja, kuin lehdissä Katri-Helenan kuvat.

Äänestä

Amerikkalainen sarja joka tuossa aikoinaan tuli telkusta, siinä plastiikkakirurgi sanoi, on suorastaan edesvastuutonta tyrkyttää botoxia yms ainakaan alle 40-v henkilöille, hänen mielestään aikaisintaan 40-vuotiaana näitä voi harkita.

Eini tosiaan on nuorekas eikä silti selvästi botoxilla jähmetetty.

Oma siskoni on juuri 50-vuotias ja näyttää max 35 vuotiaalta, ei ole mitään botoxeja koskaan pistänyt, sen sijaan elänyt kohtuu terveellisesti, ei tupakkaa, ei viinaa, paljon liikuntaa, ei ylipainoa, terveellinen ruokavalio.....

Äänestä

Einin kuvat on käsitelty rankasti!Järkyttävän kurttunen ollu jo parikytvuotta takapetin

Äänestä
  • Kurttuja voi olla, mutta näyttää sentään luonnollisesti ikäistään nuoremmalta, toisin kuin joku Martina joka näyttää epäluonnollisesti ikäistään vanhemmalta.

    Anteeks vaan jos sanoin pahasti idolistasi.

    Äänestä

  • Jossun turinaa kirjoitti:

    Kurttuja voi olla, mutta näyttää sentään luonnollisesti ikäistään nuoremmalta, toisin kuin joku Martina joka näyttää epäluonnollisesti ikäistään vanhemmalta.

    Anteeks vaan jos sanoin pahasti idolistasi.

    Eihän jonkun Martinan vuodet pysähdy siihen piikityksiin ja tissien suurentamiseen kun aika on armoton!Miksi ihminen ei enää saa vanheta ja eihän se ulkonäkö voi olla ihmisen ainoa kriteeri miksi olemme täällä?

    Äänestä

Eini näyttää kuvissa hyvältä ja livenä vielä paremmalta. Kieriskelisin mielelläni hänen kanssaan karhuntaljalla takkatulen ääressä, mutta kun ei ole taljaa eikä takkaa.

Äänestä

Näin on mutta ei ihminen ole tuijottanut suurennuslasilla peiliin ja merkannut että tuossa on poimu ja siihen potoxia!Näinhän nämä nykyiset ns.kaunottaret tekee että kerran kuukaudessa täytetään jotakin kohtaa ja jostakin otetaan pois.Eini olis todella hyvä esimerkki nuorille että ei tarvita silikonia eikä potoxia kun voi olla luonnollinen.Teineille annetaan joittenkin esikuvan kaltaista viestiä että et ole kaunis jos ei ole kilon painoiset tissit ja akuankka huulet.Einillä on lapsia ja menee näitten potoxturpien ohi jos ulkonäöstä arvostellaan ja vartalo on sopusuhtainen kuten naisella pitää ollakkin.

Äänestä

Eini ei kuvaa itseään vessan peilistä, eikä ole tatoinut mahaansa. Ei keksi turhia otsikoita itsestään, on esillä osaamisensa/työnsä kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IOhhhh kirjoitti:

Laulaja Einistä oli uusi kuva lehden kannessa, eikö Eini ole pitkälti yli 50v? Tosi nuorekas, olematta silti vahamainen tai naama jäykistynyt tai muuta.
Näytti suorastaan nuoremmalta mitä Martina tai se hirviönaama Suvi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu