Tuomiot tulevat
John McTernan on kirjoittanut kirjan “As America Has Done to Israel” (Niin kuin Amerikka on tehnyt Israelille), jossa hän nostaa kymmeniä tapahtumia Yhdysvaltojen historian ajalta, näyttäeän että aina kun Yhdysvallat on kääntynyt Israelia vastaan, on sitä kohdannut jokin suuri onnettomuus ja vastaavasti toimiessaan päinvastaisesti puolustaen Israelia ja muinaista juutalaista kansaa, on heitä kohdannut siunaus. Ei ole siis sattumaa, että Yhdysvallat ovat olleet monessa asiassa maailman paras. Samalla tavalla myös Ruotsi vältti toisen maailman sodan kauhut, koska se Pohjoismaista otti eniten juutalaisia pakolaisia vastaan. Mutta universumin Luojan tuomiot eivät ainoastaan kohtaa silloin, kun kansakunta kääntyy Israelia kohtaan, vaan myös kun se repii pyhiä arvoja eikä pysy vanhurskaudessa.
“Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.” – Sananlaskut 14:34
http://ennustuksia.com/category/kivet-huutavat/

Vastaukset 3
Vanhimmat
" Vanhurskaus on Raamatun mukaan Jumalan ominaisuus ja tarkoittaa täten ihmisen kohdalla ulkopuolelta, Jumalalta, tulevaa hurskautta eli oikeamielisyyttä. Uuden Testamentin mukaan tämä ulkopuolelta tuleva hurskaus tulee ihmiselle, kun hän uskoo Kristuksen sovitustyöhön ristillä ja saa syntinsä anteeksi. "
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhurskaus
Raamattua lukemallakin voi jotenkin vanhurskautua? Tai jotakin semmoista. En mä tiedä ihan varmasti vanhurskautuuko,mutta ainakin sillä tavoin että saa tietoa Jumalan oikeamielisestä tahdosta miten TULEE käyttäytyä ja totella Jumalan ilmoittamilla tavoilla eri tilanteissa. Paljon on Raamattuun sisältynyt käytöstapoja.
Rakkaus ei kadehdi esim. Eikös se ole selvä esitys että miten ei tule käyttäytyä? Pitää KÄYTÄYTYÄ siten mikä on kadehtimisen vastakohta. En tiedä mikä on kadehtimisen vastakohta silleen hienolla selväsanalla. Siksi sanon vaan et pitää käyttäytyä ei-kadehtivasti. Kun toisella menee hyvin niin olla siitä mielissään ja ajatella että hienoa kun tuolla Roopella menee hyvin tai ajatella että onpa hieno paita tuolla päällä.
Totisesti. Synti on kansakunnan häpeä. Hävettää Suomalaisten puolesta, sillä syntiä suosivat.
Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä. Sillä Gassa on oleva hyljätty ja Askelon autio, Asdod ajetaan pois keskipäivällä, ja Ekron hävitetään.” – Sefanja 2:3-4
Profeetta Sefanjan (600 eKr) ennusti ajan ennen Herran päivää eli tulevaa ahdistuksen aikaa, jolloin Gaza tulisi jäämään hyljätyksi ja juuri näin tapahtui vuonna 2005 kun Israel luovutti (hylkäsi) Gazan kaistan palestiinaisille. Hetki kun juutalaiset lähtivät pois – jotkut omien sotilaittensa repiminä – ajoittui juutalaisten surullisimmalle merkkipäivälle Tiša be’av (9. av-kuukautta, heinä-elokuussa), johonka päivälle on ajoittuneet monet juutalaisten surulliset tapahtumat aina temppelin tuhoutumisesta päivälle jolloin natsit julkaisivat holokaustin hyväksyvän juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun.