Arkkipiispa Paarma

Kalevassa tänään.

Paarma: Kirkko ei repeä naispappeuskiistaan   

Arkkipiispa Jukka Paarma on vakuuttunut siitä, ettei evankelis-luterilainen kirkko naispappeuskiistan vuoksi hajoa.

"Esimerkiksi Luther-säätiön asiaa on suurenneltu. Siinä on kyse oikeastaan kahdesta papista. Minun näköpiirissäni ei ole mitään kirkon hajoamista ja repeämistä", hän sanoo.

Paarma arvioi naispappeusasian vastakin aiheuttavan keskustelua kirkossa, "mutta monikaan ei ole valmis tekemään yhtä jyrkkiä johtopäätöksiä kuin nämä pari kaveria ovat tehneet".

Arkkipiispan arvion mukaan suurin osa naispappeuden torjuvista papeista on valmis ainakin jonkinlaiseen yhteistyöhön naispappien kanssa.

Jupakka Luther-säätiöstä syntyi, kun kaksi sen pappia ei halunnut antaa viime keväänä säätiön jumalanpalveluksessa Helsingissä ehtoollista piispa Eero Huoviselle, koska tämä vihkii naisia pappisvirkaan.

Piispa Huovinen esitti kiistan ulospääsytieksi sitä, että naispappeuden vastustajat ottaisivat mallia vanhoillislestadiolaisuuden linjauksesta kysymykseen. Liike torjuu naispappeuden, mutta sen papit toimivat seurakunnissa yhteistyössä naispappien kanssa. Paarma on Huovisen linjoilla.

"Vanhoillislestadiolaisten pappien kanssa ei tässä asiassa yleensä ole ollut ongelmia. Jos papit voivat näin omantuntonsa mukaan tehdä, se on aivan toimiva malli."

Homokysymys jäytää kirkkoa pitkään

Arkkipiispa Paarman mukaan on mahdollista, että kiista homoseksuaalien asemasta kirkossa pysyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kiistanaiheena vielä pitkään.

"En usko, että asiassa päästään yksimielisyyteen vielä moniin kymmeniin vuosiin", hän sanoo.

Naispappeusriitelyn alle jäänyt homokysymys ponnahti kirkossa jälleen pintaan viime viikolla, kun Vaasan hallinto-oikeus kumosi Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksen olla kelpuuttamatta homoliitossa asuvaa pastoria kappalaisen vaaliin. Hallinto-oikeus piti tuomiokapitulin päätöstä perustuslain ja yhdenvertaisuuslain vastaisena syrjintänä.

Arkkipiispa Paarma sanoo pitävänsä periaatteellisesti valitettavana tilannetta, johon Lapuan hiippakunta ja kirkko ovat nyt joutuneet.

"Yhteiskunnallinen laki ikään kuin sanelee, mitä kirkon on tehtävä. Tällainen riippuvuus valtion lainsäädännöstä ei tunnu kirkon kannalta ollenkaan hyvältä. Meidän näkemyksemme on, että kirkon pitäisi saada itse ratkaista tämänkaltaiset asiat, esimerkiksi sen, millaiset pätevyysvaatimukset kirkon työntekijöille asetetaan."

Paarman mukaan hallinto-oikeus ei noteerannut hiippakunnan päätökseen kuuluvia teologisia perusteita vaan katsoi puhtaasti sitä, mitä kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä pappien kelpoisuusehdoista sanotaan.

"Koska tästä (homoseksuaalien asemasta) meillä ei ole mitään pykäliä, hallinto-oikeuden juristit katsovat, ettei (hiippakunnan päätökselle) ole perusteita", Paarma lukee oikeuden päätöstä.

Vaikea kysymys kirkoille

Paarma itse ei ota suoraa kantaa itse kiistan ytimeen, homoseksuaalisessa parisuhteessa elävien oikeuteen päästä kirkon virkoihin.

Kirkolliskokouksen puheenjohtajana toimiva arkkipiispa muistuttaa, että kirkolliskokouksessa oli viime vuonna esillä aloite kirkkolain muutoksesta, jonka mukaan homoseksuaalisessa suhteessa eläviltä evättäisiin oikeus kirkon virkoihin.

"Aloitteella oli kannatusta, mutta ei niin paljon, että tällainen päätös olisi syntynyt", hän toteaa.

Paarma haluaa odottaa, millaisen selvityksen asiasta tekee piispainkokouksen viime helmikuussa asettama työryhmä. Selvityksessä on määrä käydä läpi homoseksuaalisuutta koskevan keskustelun teologiset, juridiset ja ekumeeniset näkökohdat. Toinen selvitys tehdään muiden kirkkojen pohdinnasta ja ratkaisuista samassa kysymyksessä. Selvitykset saatuaan piispainkokous harkitsee jatkotoimia.

Arkkipiispa Paarma muistuttaa, että samaa kysymystä pohditaan kaikissa kirkoissa.

"Asia näyttää näyttää repivän suuria kirkkokuntia hajalle. Kyseessä on suuri ongelma. Asiassa on edettävä niin, että se selvitetään teologiselta kannalta ja Raamatun perusteella mahdollisimman hyvin ja otetaan huomioon ekumeeniset näkökohdat, jottei kristikuntaan ja kirkkoon aiheutettaisi ylitsepääsemättömiä repeämiä", hän linjaa.

Paarma ei halua ennustella, miten kiistassa homoseksuaalien asemasta kirkossa lopulta käy. Hän viittaa kuitenkin yleisen mielipiteen muutokseen:

"Näyttää siltä, että kansalaisten mielipiteet on tässä asiassa koko ajan liberalisoitumassa. Homoseksuaalisuuteen liittyvät asiat hyväksytään yhä suuremmassa määrin. Mutta miten se vaikuttaa kirkossa, sitä en lähde arvailemaan. Ehkä se (kiista) voi helpottua."
23979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Voi voi. (Voiko siihen juuri muuta sanoa.)

Äänestä

kiitos kun laitoit juttusi tänne. Mutta yksi kysymys minua ihmetyttää: Paarma ei ota kantaa homouskeskustelun ytimeen. No on se kumma kun ei piispalla ole rohkeutta antaa omaa näkemystään tähän asiaan. Koko kirkon kaitsijana luulisi hänellä jo nostamansa kohtalaisen suuren palkkansakin puolesta olevan velvollisuus vastata kannattaako hän vai ei. Onko tässä nyt tarkoitus antaa se meidän sauvakävelijöiden tehtäväksi ratkaista mikä tässä asiassa on oikea tie? Mihin me sitten piispoja tarvitsemme muutenkaan? Anteeksi, minä vaan kysyn...

Äänestä
  • Niin, se on se nykypäivän epäjumala nimeltä "kansa kaikkivaltias" tai "herra yleinen mielipide". Se hallitsee nykypäivän luopumuksessa eläviä (sen sana on liberaaleille tai Raamatun sanasta luopuneille sitä Jumalan sanaa).
    "Kansa kaikkivaltias" on heidän epäjumalansa. (Tällainen on ensimmäisen käskyn rikkomista.)
    Sitä epäjumalaa kumarretaan mieluummin kuin Pyhää Kaikkivaltiasta Jumalaa.

    Äänestä

Jos todella ev.lut. kirkossa täytyisi aloittaa uutta keskustelua jostakin tähdellisistä ja tärkeistä aiheista, olisi ne ilmanmuuta piispojen ja pappeien erottaminen ja tuomiokapitulin lopettamien. Ja senjälkeen uusien sääntöjen tekeminen pikaisesti ajantasalla olevien tietojen
pohjalta. Ja sitten uusien alttaripalvelijoiden
valitsemin sukupuolen määritellessä työntekijöiden
tulevat tehtävät. Ja sitten senjälkeen täytyisi auktorisoida uudet protokollat ja hierarkia sekä
upouusi raamattu,täysin korjattuna versiona.
..... jne. jne. Tässä oli vain muutama seikka asian tiimoilta. Lisää on kyllä varasto täynnä!!

Äänestä
  • että kaikki luterilaisiin surakuntiin kuuluvat homot ja myös biseksuaalit tekevät omat johtopäätöksensä ja erotavat seurakunnistaan. Ulkopuolisena en ymmärrä, miksi he maksaisivat veroja ja ylläpitäisivät järjestöä, joka ei heitä hyväksy ihmisinä eikä koskaan edes tule hyväksymäänkään.
    Uskon, että luterilaisen opin tulkintaan tulee selkeyttä, kun seurakunnissa pian nähdään, miten suuri budjettivae on odotettavissa.

    Äänestä

  • Ulkopuolinen kirjoitti:

    että kaikki luterilaisiin surakuntiin kuuluvat homot ja myös biseksuaalit tekevät omat johtopäätöksensä ja erotavat seurakunnistaan. Ulkopuolisena en ymmärrä, miksi he maksaisivat veroja ja ylläpitäisivät järjestöä, joka ei heitä hyväksy ihmisinä eikä koskaan edes tule hyväksymäänkään.

    Tarkoitat varmaankin että nämä marginaali ryhmät
    perustavat oman kirkkokunnan itselleen,maailman laajuisen ja sensemmoista. Olisihan se jo jotakin sekin. Ei tässä seurakunta asiassa raha mitään paina vaan aitous ja rehellisyys sekä oikea usko.

    ei niitä homoja niin paljon ole, että heidän rahansa kaiken perikatoon saattaisi. siinäpä koko heidän "projektinsa" heikoin lenkki.

    helpompi tietysti kirkon oli harmoonisempi tehdä työtä ja julistaa ilman homoja, mutta kyllä he ovat ihmisiä ja siksi kunnioitettavia. Piikki lihassa on sitä paitsi ihan tarpeen, pitääpähän kaikki soihdunkantajat valppaina.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Tarkoitat varmaankin että nämä marginaali ryhmät
    perustavat oman kirkkokunnan itselleen,maailman laajuisen ja sensemmoista. Olisihan se jo jotakin sekin. Ei tässä seurakunta asiassa raha mitään paina vaan aitous ja rehellisyys sekä oikea usko.

    en tosiaankaan tarkoita. Ihmiset löytävät aina oman paikkansa, kun pääsevät irti turhista rasitteista elämässään. Oppivat, että jossakin heitä kunnioitetaan ja jopa arvostetaan.

    Äänestä

  • Ulkopuolinen kirjoitti:

    että kaikki luterilaisiin surakuntiin kuuluvat homot ja myös biseksuaalit tekevät omat johtopäätöksensä ja erotavat seurakunnistaan. Ulkopuolisena en ymmärrä, miksi he maksaisivat veroja ja ylläpitäisivät järjestöä, joka ei heitä hyväksy ihmisinä eikä koskaan edes tule hyväksymäänkään.
    Uskon, että luterilaisen opin tulkintaan tulee selkeyttä, kun seurakunnissa pian nähdään, miten suuri budjettivae on odotettavissa.

    "...joka ei heitä hyväksy ihmisinä eikä koskaan edes tule hyväksymäänkään."

    Kuinka monta kertaa se pitää rautalangasta vääntää missä tässä on loppujen lopuksi kyse?

    Entä kirkon työntekijä joka polttaa kannabista, pitäsisikö hänelläkin olla oikeus julistaa sanomaansa kannabiksen hyvistä puolista nuorille rippileirillä? entä Pappi joka imuttaa pornoa netistä, pitäisikö hänenkin saada se myöntää ja kehoittaa saarnassaan miettimään onko se loppujen niin vaarallista?

    Homoseksuaalikin on aivan normaali syntinen ihminen. miksi hänellä pitäisi olla joku erillisoikeus tulla ulos kaapista piispan siunaavien kätten alla kun ei meillä muillakaan ole? Kukaan ei näe papin makuuhuoneeseen mitä siellä puuhastellaan eikä kukaan myöskään sinne tahdo tosiasiassa tulla. Mutta kun puhutaan Pastorin tehtävästä, joka on yleinen koko seurakuntaa koskettava tehtävä, ei vain joku yksilön leipätyö niin jokaisen on mielestäni oltava samalla viivalla. Ihmisiä kaikki tyynni, jokainen syntinen iljetys, homoseksuaali ja minä. Onko sitä omaa syntisyyttä niin vaikea myöntää?

    Äänestä

  • ulkopuolinen kirjoitti:

    en tosiaankaan tarkoita. Ihmiset löytävät aina oman paikkansa, kun pääsevät irti turhista rasitteista elämässään. Oppivat, että jossakin heitä kunnioitetaan ja jopa arvostetaan.

    No tarkoitatko sitten sitä, että Kaikkivaltias voi painua sinne minne ei aurinko paista, ja uudeksi valtiaaksi valitaan ehta punapylly ;)

    Ei pidä sekoittaa ihmisoikeuskysymyksiä tämän hengellisen elämän kanssa ristiin, niillä ei ole mitään tekoa toistensa kanssa. Maallinen maailma
    elää raadollista elämään omalla tyylillään ja uskonnollinen maailma elää hengellistä elämäänsä
    omalla tyylillään. Ja näin tämä on ollut tuhansia
    vuosia ja tulee olemaan niinkauan kunnes viimeisen
    kerran pasuunaan puhalletaan lopun merkiksi. Ja
    sitten ei kysytäkkään enää keltään yhtään mitään.

    Kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita, jos he
    osaavat käyttäytyä arvolleen sopivasti ja arvojensa mukaisesti lähes aina ja jokapaikassa.
    Ei sinun eikä minun ihmisarvoa voi kukaan riistää
    joten ei kannata elää liikaa väärien mielikuvien varassa antaen niiden häiritä omaa elämäänsä.

    Kristuksen opetusta, olet varmaankin lukenut Raamattua, myös Uutta testamenttia. Ainakin itse olen saanut sellaisen käsityksen, että Hän viihtyi paremmin hyvättyjen ja hyljeksittyjen, jopa muiden saastaisiksi määrittelemien ihmisten, keskuudessa kuin itsensä hyviksi ylentäneiden, hyväosaisten ja tekopyhien keskuudessa. Eläminen kristittynä on Kristuksen seuraamista, ei niinkään erään keskiajalla eläneen "uskonpuhdistajan" seuraamista. Eikö niin.

    Kristus ei ollut huolissaan maallisen maailman
    tilasta vaan siitä mitä ihmiset tekivät itselleen
    ja läheisilleen rahasta ja omien etujensa tähden.

    Hylättyjä ja hyljeksyttyjä olivat tuohon aikaan vammaiset,sairaat,kroonikot,epämuodostuneet ja
    spitaaliset,ruumiillisesti heikot,vajaa älyiset sekä työkyvyttömät,heikkolahjaiset,orvot,lesket, hentomieliset,hyväntekijät,rooman valtakunnan vastustajat,juutalaisen ylimystön arvostelijat,
    uskonnollisen elämän ja pappien arvostelijat ja
    sapatin rikkojat jne. jne., tätä listaa voisi jatkaa vaikka huomisen puolelle, mutta antaa nyt olla. Olen sangen hyvin tietoinen vähemmistöjen
    tilanteesta nyt ja olen myös tietoinen historian
    tuomista mustista sivuista. Majakka on Kristus
    joka suhteessa ja se on hyvä niin.

    oikeastaan mitään, siitä mitä yritit sepustaa, ehkä et itsekään ollut sisäistänyt asiaa.
    Lähdetään purkamaan asiaa näin: ymmärrät omasta mielestäsi sen ajan käsitykset, jolloin Uuden testamentin tekstit kirjoitettiin (nehän eivät ole itsensä Jumalan kädestä kuitenkaan, kuten fundamentalistit ymmärtävät), mutta
    ilmeisesti et osaa soveltaa samaa ajattelua ja ymmärrystä ollenkaan Vanhan testamentin aikaan, vaan sovellat sen tekstejä suoraan Jumalan sanana nykypäivään asiayhteydestä irroitettuna (eli ns. pirun tapana lukea Raamattua).
    Jos Vanhassa testamentissa tuomitaan kauhistuksena miehen kanssa samalla tavalla kuin naisten kanssa makaavat (niin mitä se tarkoittaa, kauhistushan se onkin sillä miehet suhtautuvat varmasti toisiinsa eri tavalla kuin miehet naisiin siihen aikaan) ja sinä hyväksyt Vanhan testamentin antamat tuomiot nykyaikaan, niin sinunhan pitäisi sitten ottaa yhtä tärkeänä kaikki muutkin Vanhan testamentin oudot ohjeet, ja estää esim. seoskankaiden käyttöä vaatteissa (Vanhassa testamentissa kielletään käyttämästä kankaita, joissa on käytetty kahta eri lankaa).

    Homoseksin vastustamista ei perustella VT:lla vaan UT:ssakin tämä mainitaan. Lisäksi Tooran säädökset ovat juutalaisten laki, ei missään nimessä kristittyjen. Muutoinhan tässä pitäisi hyväksyä orjuus ja kivityksetkin. Mutta mietippä sinä sitä mitä Kristus tarkoitti sanoessaan: Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.

    Äänestä

  • idiotic kirjoitti:

    on se niin kummallista tämä, että toiselta puolelta sanotaan että pitäs kirkon olla tiukempi linjoissaan ja pitää huolta että elää miten opettaa eikä olla semmonen pullamössökristitty. Ja toisella puolella vaan vaahdotaan että kun ollaan niin hirveän jyrkkiä eikä hyväksytä mitään. Ensin maksatetaan kirkollisverot ja sittenkin vielä haukutaan syntiseksi. No elä siinä sitten niin että kaikki on niin pirun tyytyväisiä että.

    Äänestä

  • ulkopuolinen kirjoitti:

    oikeastaan mitään, siitä mitä yritit sepustaa, ehkä et itsekään ollut sisäistänyt asiaa.
    Lähdetään purkamaan asiaa näin: ymmärrät omasta mielestäsi sen ajan käsitykset, jolloin Uuden testamentin tekstit kirjoitettiin (nehän eivät ole itsensä Jumalan kädestä kuitenkaan, kuten fundamentalistit ymmärtävät), mutta
    ilmeisesti et osaa soveltaa samaa ajattelua ja ymmärrystä ollenkaan Vanhan testamentin aikaan, vaan sovellat sen tekstejä suoraan Jumalan sanana nykypäivään asiayhteydestä irroitettuna (eli ns. pirun tapana lukea Raamattua).
    Jos Vanhassa testamentissa tuomitaan kauhistuksena miehen kanssa samalla tavalla kuin naisten kanssa makaavat (niin mitä se tarkoittaa, kauhistushan se onkin sillä miehet suhtautuvat varmasti toisiinsa eri tavalla kuin miehet naisiin siihen aikaan) ja sinä hyväksyt Vanhan testamentin antamat tuomiot nykyaikaan, niin sinunhan pitäisi sitten ottaa yhtä tärkeänä kaikki muutkin Vanhan testamentin oudot ohjeet, ja estää esim. seoskankaiden käyttöä vaatteissa (Vanhassa testamentissa kielletään käyttämästä kankaita, joissa on käytetty kahta eri lankaa).

    Sinähän rinnastat/rinnastit itsesi hyljättyihin ja hyljeksyttyihin. Ja minä kerroin millaisia on ja ovat tuohon ryhmään kuuluvat henkilöt.

    Eli, aivan "samalla" tavalla ovat asiat nyt kuin kaksituhatta vuotta sitten, samankaltaisia ihmisiä vainotaan edelleenkin aivan kuin Hänen, Kristuksenkin elin aikana.

    Homoilla oli tuohon aikaan erittäin hyvät oltavat
    monet saivat suuret ansiot ollessaan joko roomaan senaattoreiden tai roomalaisten sotilaiden sekä juutalaisten pappien ja ylimystön yksityis/yleis porttoina(huorina jne. . Huoruus/huorailu oli periaatteessa kiellettyä ja lakienkin mukaan kiellettyä, mutta se koski yleensä vain kaikkein köyhinpää väestön osaa tai muualta muuttaneita muukalaisia tai vieraspaikkakuntalaisia ei-juutalaisia/-roomalaisia.
    Vanhan-testamentin aika on tuota juutalaisuuden aikaa eikä se minulle kuulu. Ja uuden-testamentin aika on aktuellia, eli tämä aika jota nytkin elämme tässä ja nyt. Ei meidän ihmiskuva muutu vaikka puhumme vanhasta-/uudesta-
    testamentista mihinkään vaan pysyy samana kokoajan
    ,stabiilina. Elämä on alkanut jo ennen juutalaisia
    ja ihmistä koskevat lait ovat olleet olemassa myös ennen juutalaisia. Raamattu on vain yksi lähdeteos muiden joukossa, itseasiasssa elävä Sana
    joka meissä/meistä vaikuttaa on aivan yhtä tärkeää
    kuin raamattukkin.
    Mutta oli mukava nähdä sinun tapasi käsitellä itsellesi vaikeaa aihetta, joka myös kiinteästi liittyy sinuun itseeesi. Yrität selvitä asiasta
    syyttämällä minua. Hienoa, kertakaikiaan hienoa!

    tämä protestanttinen käsitys asioista, aikaisemmin on ollut auktoriteettina ehdottomasti vain Raamattu ja siitä tehdyt omat (mitkä vaan, vaikka virheellisetkin) tulkinnat, mutta nyt onkin sitten lisäksi myös jonkinlainen perinne (vaikka kristillisen perinteenhän te olette jo hylänneet), ja arvaan sen ulottuvan ihan viidensadan vuoden päähän, jolloin luterilaisen käsityksen mukaan kristinusko perustettiin.
    Ja tietenkin asiasta pitää siirtyä varmuuden vuoksi henkilökohtaiselle tasolle, että taatusti olisi taas oikein "tikusta asiaa" -teologiaa selitettävänä.
    Valitan, en muuta voi, tässä olisi teilläkin (tietämättömillä) ollut tilaisuus pohtia asiaa, mutta halusitte hylätä sen.

    No nyt olet varmasti ottanut eilen liikaa ilolientä ja päässäsi pörrää roomalais-ja/tai
    -kreikkalais-katolinen saippuakupla.

    Sinusta ei saa selvää ollenkaan, eli onko se tikku kynsien alla retoriikkaa, vai ihan tavallista kynttilän kiillottajan alakulo-ulinaa?

    Kyllä kuule elämä on alkanut jo hyvä tovi sitten,
    jopa ennen heprealaisia oli uskon elämää Taivaan
    Isän, Luojan hellien käsien alla ja varjeluksessa
    kaikkialla maapallon päällä. Eli, ei Isä mikään uusi katolinen keksintö ole, tiesitkö tämän?
    Ja tiesitkö tämän nenäkäsnäsäilijä!
    Polkupyöräkin on muuten ihmisen keksintöä, eikä suinkaan saatanan, vaikka kirkkonne edelleen niin virallisesti opettaakin ;)

    tätä juuri tarkoitin.

    Äänestä

  • ulkopuolinen kirjoitti:

    tätä juuri tarkoitin.

    Sitten kun olet nukkunut itsesi selväksi, niin tule uudestaan keskustelemaan uskostasi, jonka kohde jäi etäiseksi ja kovin epäselväksi.

    Sinun jumalasi ei omaa huumorintajua ;) Kuinka selviät kovassa maailmassa tuolla ontolla puupäällä, jossa toukat tekee pesäänsä?

    Äänestä

  • idiotic kirjoitti:

    "...joka ei heitä hyväksy ihmisinä eikä koskaan edes tule hyväksymäänkään."

    Kuinka monta kertaa se pitää rautalangasta vääntää missä tässä on loppujen lopuksi kyse?

    Entä kirkon työntekijä joka polttaa kannabista, pitäsisikö hänelläkin olla oikeus julistaa sanomaansa kannabiksen hyvistä puolista nuorille rippileirillä? entä Pappi joka imuttaa pornoa netistä, pitäisikö hänenkin saada se myöntää ja kehoittaa saarnassaan miettimään onko se loppujen niin vaarallista?

    Homoseksuaalikin on aivan normaali syntinen ihminen. miksi hänellä pitäisi olla joku erillisoikeus tulla ulos kaapista piispan siunaavien kätten alla kun ei meillä muillakaan ole? Kukaan ei näe papin makuuhuoneeseen mitä siellä puuhastellaan eikä kukaan myöskään sinne tahdo tosiasiassa tulla. Mutta kun puhutaan Pastorin tehtävästä, joka on yleinen koko seurakuntaa koskettava tehtävä, ei vain joku yksilön leipätyö niin jokaisen on mielestäni oltava samalla viivalla. Ihmisiä kaikki tyynni, jokainen syntinen iljetys, homoseksuaali ja minä. Onko sitä omaa syntisyyttä niin vaikea myöntää?

    olisi kiinnostava kuulla mielipiteitä kysymyksiin joita edellisessäni heitin. olisiko kenelläkään aatoksia?

    Äänestä

Olisi ensiarvoisen tärkeää, että valtion ja kirkon suhteen katkaistaisiin kokonaan. Näin ev.lut. kirkko voisi omista lähtökohdistaan määrittää suhteensa homoihin. Nyt kun ev.lut. kirkolla on julkisyhteisön asema lainsäädännössä on luonnollista, että kirkolla pitää olla samanlainen käsitys ihmisoikeuksista kuin valtiolla. Valtio ei voi tehdä yhteistyötä sellaisen toimijan kanssa, joka ei hyväksy valtion ihmisoikeuskäsityksiä. Jos valtio antaa jollekin toimijalle eritysoikeuden soveltaa ihmisoikeuskäsityksiä, niin silloin valtio ei kohtele kaikkia kansalaisiaan tasa-arvoisesti.

Äänestä
  • kannatan tuota ajatusta, nythän luterilaiselta taholta annetaan lausuntoja kuin he edustaisivat koko kansaa, mutta onneksi sentään tämä maa ei ole ihan kokonaan luterilainen!
    Muuten, oletteko huomanneet, että esim. ortodoksisessa kirkossa olisi ollut samaa ongelmaa kuin teillä? Vastaan itse, että ei ole ollut, koska kirkon pappeuteen liittyvä kristillinen perinne asettaa selvät säännöt pappeuteen vihittäville miehille. Hän on joko avioliitossa (ortodoksiseen kirkkoon kuuluvan) naisen kanssa jo papiksi vihittäessä, tai sitten hän on antanut selibaattilupauksen, eikä selibaatissa elävä solmi minkäänlaista parisuhdetta, ei miehen eikä naisen kanssa.
    Muutenkaan ortodoksinen kirkko ei tule tirkistelemään seurakuntalaisten makuuhuoneen puolelle. Tässä olisi ehkä jotain opittavaa myös luterilaisuudessa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turust kirjoitti:

Kalevassa tänään.

Paarma: Kirkko ei repeä naispappeuskiistaan   

Arkkipiispa Jukka Paarma on vakuuttunut siitä, ettei evankelis-luterilainen kirkko naispappeuskiistan vuoksi hajoa.

"Esimerkiksi Luther-säätiön asiaa on suurenneltu. Siinä on kyse oikeastaan kahdesta papista. Minun näköpiirissäni ei ole mitään kirkon hajoamista ja repeämistä", hän sanoo.

Paarma arvioi naispappeusasian vastakin aiheuttavan keskustelua kirkossa, "mutta monikaan ei ole valmis tekemään yhtä jyrkkiä johtopäätöksiä kuin nämä pari kaveria ovat tehneet".

Arkkipiispan arvion mukaan suurin osa naispappeuden torjuvista papeista on valmis ainakin jonkinlaiseen yhteistyöhön naispappien kanssa.

Jupakka Luther-säätiöstä syntyi, kun kaksi sen pappia ei halunnut antaa viime keväänä säätiön jumalanpalveluksessa Helsingissä ehtoollista piispa Eero Huoviselle, koska tämä vihkii naisia pappisvirkaan.

Piispa Huovinen esitti kiistan ulospääsytieksi sitä, että naispappeuden vastustajat ottaisivat mallia vanhoillislestadiolaisuuden linjauksesta kysymykseen. Liike torjuu naispappeuden, mutta sen papit toimivat seurakunnissa yhteistyössä naispappien kanssa. Paarma on Huovisen linjoilla.

"Vanhoillislestadiolaisten pappien kanssa ei tässä asiassa yleensä ole ollut ongelmia. Jos papit voivat näin omantuntonsa mukaan tehdä, se on aivan toimiva malli."

Homokysymys jäytää kirkkoa pitkään

Arkkipiispa Paarman mukaan on mahdollista, että kiista homoseksuaalien asemasta kirkossa pysyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kiistanaiheena vielä pitkään.

"En usko, että asiassa päästään yksimielisyyteen vielä moniin kymmeniin vuosiin", hän sanoo.

Naispappeusriitelyn alle jäänyt homokysymys ponnahti kirkossa jälleen pintaan viime viikolla, kun Vaasan hallinto-oikeus kumosi Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksen olla kelpuuttamatta homoliitossa asuvaa pastoria kappalaisen vaaliin. Hallinto-oikeus piti tuomiokapitulin päätöstä perustuslain ja yhdenvertaisuuslain vastaisena syrjintänä.

Arkkipiispa Paarma sanoo pitävänsä periaatteellisesti valitettavana tilannetta, johon Lapuan hiippakunta ja kirkko ovat nyt joutuneet.

"Yhteiskunnallinen laki ikään kuin sanelee, mitä kirkon on tehtävä. Tällainen riippuvuus valtion lainsäädännöstä ei tunnu kirkon kannalta ollenkaan hyvältä. Meidän näkemyksemme on, että kirkon pitäisi saada itse ratkaista tämänkaltaiset asiat, esimerkiksi sen, millaiset pätevyysvaatimukset kirkon työntekijöille asetetaan."

Paarman mukaan hallinto-oikeus ei noteerannut hiippakunnan päätökseen kuuluvia teologisia perusteita vaan katsoi puhtaasti sitä, mitä kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä pappien kelpoisuusehdoista sanotaan.

"Koska tästä (homoseksuaalien asemasta) meillä ei ole mitään pykäliä, hallinto-oikeuden juristit katsovat, ettei (hiippakunnan päätökselle) ole perusteita", Paarma lukee oikeuden päätöstä.

Vaikea kysymys kirkoille

Paarma itse ei ota suoraa kantaa itse kiistan ytimeen, homoseksuaalisessa parisuhteessa elävien oikeuteen päästä kirkon virkoihin.

Kirkolliskokouksen puheenjohtajana toimiva arkkipiispa muistuttaa, että kirkolliskokouksessa oli viime vuonna esillä aloite kirkkolain muutoksesta, jonka mukaan homoseksuaalisessa suhteessa eläviltä evättäisiin oikeus kirkon virkoihin.

"Aloitteella oli kannatusta, mutta ei niin paljon, että tällainen päätös olisi syntynyt", hän toteaa.

Paarma haluaa odottaa, millaisen selvityksen asiasta tekee piispainkokouksen viime helmikuussa asettama työryhmä. Selvityksessä on määrä käydä läpi homoseksuaalisuutta koskevan keskustelun teologiset, juridiset ja ekumeeniset näkökohdat. Toinen selvitys tehdään muiden kirkkojen pohdinnasta ja ratkaisuista samassa kysymyksessä. Selvitykset saatuaan piispainkokous harkitsee jatkotoimia.

Arkkipiispa Paarma muistuttaa, että samaa kysymystä pohditaan kaikissa kirkoissa.

"Asia näyttää näyttää repivän suuria kirkkokuntia hajalle. Kyseessä on suuri ongelma. Asiassa on edettävä niin, että se selvitetään teologiselta kannalta ja Raamatun perusteella mahdollisimman hyvin ja otetaan huomioon ekumeeniset näkökohdat, jottei kristikuntaan ja kirkkoon aiheutettaisi ylitsepääsemättömiä repeämiä", hän linjaa.

Paarma ei halua ennustella, miten kiistassa homoseksuaalien asemasta kirkossa lopulta käy. Hän viittaa kuitenkin yleisen mielipiteen muutokseen:

"Näyttää siltä, että kansalaisten mielipiteet on tässä asiassa koko ajan liberalisoitumassa. Homoseksuaalisuuteen liittyvät asiat hyväksytään yhä suuremmassa määrin. Mutta miten se vaikuttaa kirkossa, sitä en lähde arvailemaan. Ehkä se (kiista) voi helpottua."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu