Kapitalismin kuolinkorina

Korisee kulkunen

Korina on jo vauhdissa. Vain Suomessa vallitsee pimeys ja hiljaisuus, jossa voi toisinaan erottaa äänestäjien sukkien suhinaa, kun sosiaalinatsien ja suominatsien propaganda on purrut heitä niskaan. Väliin kuuluu näiden natsien alahuulen hölpötystä. Kirotut ulkomaalaiset tulevat tänne kosmista taustakohinaa kuuntelemaan sankoin joukoin loma-aikanansa. Hihamerkkejä painetaan sadoin tuhansin. Suomi jää kapitalismin ulkomuseoksi, missä suomalaiset äänestävät natseja ja siten luulevat olevansa vallassa.

6

150

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Reliikin uni?

      Itse asiassa maailma on kovasti erilainen kuin mitä nimimerkki esittää!

      Suomessa kommunistien ääniosuus on Eduskuntavaaleissa kolmella puolueella yhteensä alle 0,5 %.

      Maailmalla näitä kommunismin ulkomuseoita on todella harvassa! Ainoa tyylipuhdas lienee P-Korea, jossa ylen harva mielisi oikeasti asua! Kiina on jo puolivillainen vaktiokapitalistinen yksipuoluemaa. Kooba yhä yrittää, mutta varsin keskinkertaisella menestyksellä.

      Natseista on aivan turha ´vuonna 2014 ellei asiaa käsitä perikommunistiseen tapaan siten, että kuka ei meitä kannata on sitten natsi.

      Sen sijaan yleisellä tasolla maaiman kommunismi on maan raossa ja tuskin enäää siitä koskaan nousee! Suomen tilanteesta katsoen on viimeiset kommunistireliikit oikeastaan jo hellyttäviä:-)
      'Avvajan tyekstistä jäin ihmettelemään lausetta: "Hihamerkkejä painetaan sadoin tuhansin."

      Mikä mahtaa olla tämä mystinen hihamerkki? Jokin mystinen mainos?

    • TIVOLIMESTARI!

      Onko Tuotantoa Suomessa 20. vuoden jälkeen?
      Oletteko Te Toveri Vasuri unohtanut sen asian, että Työväen ja Pieneläjän asiaa ei aja yhtään eteenpäin pelkästään se, että kertoo kuinka kurjaa ja kamalaa Työväestön elämä on ja että miten tilanne tuntuu pahenevan pahenemisesta päästyäänkin? Jos työväestön asiaa voisi ajaa eteenpäin siten, että puhuu vain, että LISÄÄ LIKSAA, LISÄÄ LIKSAA, LISÄÄ LIKSAA, niin Hyvä Kysymys on se, että miten ihmeessä. Niin ja nyt tällöin voimme vielä kysyä, että miten ihmeessä me voimme edistää omaa asiaamme pelkästään kertomalla sitä, että kuinka kamala ja kauhea tilanteemme on todella.

      Olisiko nyt todella HYVÄ alkaa tutkia Yhteiskunta- ja Luontoasiaa, jotta voitaisiin saada selville sen, että missä me menemme? Onko myös Teille selvinnyt se, että jos me emme tunne niitä Teknisiä ja Taloudellisia Liikelakeja ja Liikevoimia, jossa me toimimme Yhteiskuntaympäristössä, niin on kai täysin mahdotonta löytää toimiva parannuskeino? Oletteko Te Vasurien TOIVO- ja KORVA-remmi tietoinen siitä asiasta, että jos me emme tunne sitä, että miten Elinkeinoelämä toimii, niin meidän hyvinä pitämämme parannuskeinotkin voivat kääntyä omaksi irvikuvakseen?

      Jos me esimerkiksi sanomme, että lyhennetään työaika kuuteen tuntiin ja korotetaan työpalkka entiseen verrattuna suorastaan kaksinkertaiseksi, niin onko Teille Hyvät Vasurit tullut mieleenne se, että mitä kaikkea tästä voisi seurata? Jos esimerkiksi Suomen Tuotantokustannukset nousevat kaksinkertaisiksi ja että muualla TELLUS-planeetalla tuotantokustannukset ovat ehkä Yksi Kahdeskymmenes osa siitä, mitä ne ovat täällä Suomenmaassa, niin mitä kaikkea tästä voisi seurata? Oletteko Te Vasurien TOIVO- ja KORVA-remmi sitä mieltä, että Työnantaja siis Pieni, Keskisuuri, Suuri ja Jättisuuri Työnantaja haluaa ja kykenee hoitamaan Harjoittelijatason Opastustyöt kannattavasti muun puuhan ja työn lomassa?

      Nyt on ainakin Hyvä Kysymys se, että voiko Suomalainen Työnantaja olla sellainen käytännössä, että se voi isänmaallisuuden nimissä teetättää työtä Suomessa, vaikka suomaiset työvoimakustannukset olisivat 20-30 kertaiset verrattuna Kaukomaihin? Kun nyt tilanne on se, mikä on, niin olisi kai syytä ottaa käyttöön ainakin Ruumiillisen Työn piirissä Palkkahajonta, siis HARJOITTELIJATASO, KISÄLLITASO ja MESTARITASO. Jos me emme Palkkahajontaa hyväksy, niin ME voimme nyt kysyä sitä, että kuinka paljon on Suomessa Tehdasteollisuutta tai vastaavaa jäljellä 20-30 vuoden kuluttua.

      Nyt Teidän Hyvät Toverit on syytä muistaa se asia, että jotta tuotanto tai kaupankäynti voisi jatkua huomenna ja ylihuomenna, niin pitää myös käytännössä toteutua Tuotantopääoman Kaava R-T...P...T'-R' sekä vielä Kauppapääoman Kaava R-T-R- ja Pankkipääoman Kaava R-R-R'. Mitä Te tämän palstan Vasurit ja SINIMUSTAT haluatte ehkä vastata erään Kulkurin ja Katunarrin uteluun?

      • Korisee kulkunen

        Heh, Krekulan Toivo ja Korva-remmi RP asialla puolustamassa markkinatalouden ylevää maailmankaikkeutta. Et käytä hihamerkkiä kuitenkaan paitsi kenties Helsingissä käydessäsi. Mitä valtakunnan jeesus eli hallitus sanoo on totta, vai mitä, sillä se legitimoi itsensä sillä lailla että me olemme sen tyytyväisiä palvelijoita katuojassakin vähän niinkuin Marlboromies ennen kuin se kuoli keuhkosyöpään, ja siltikin tupakkateollisuus paina päälle että miksi repi filtterit pois. Sama logiikka pätee Krekulan Toivo ja Korva-remmiin


        .


      • köyhä poika

        No, eihän noilta voi sen enempää vaatia kuin vaikkapa Persuilta. Nämä ovat sellaisia protestiliikkeitä ilman mitään vakavasti otettavia ratkaisuja.


      • Yrittäjäneuvos
        köyhä poika kirjoitti:

        No, eihän noilta voi sen enempää vaatia kuin vaikkapa Persuilta. Nämä ovat sellaisia protestiliikkeitä ilman mitään vakavasti otettavia ratkaisuja.

        Tivolimestari K luulee että sosialistinen palkkaus yhden valtakunnan sisällä on samapalkkaisuus jobista kuin jobista. K ei huomaa että työvoiman arvo vaihtelee mm. siihen satsatun koulutuksen mukaan. K jakaisi varmaan seksuaalipartneritkin tasan kaikille ja riistäisi hodarin lihavan miehen suusta (mikä jälkimmäinen olisi kyllä ihan oikein).


    • Onneksi!

      Käytännössä olemme viimeiset 30 vuotta kuunnelleet kommunismin kuolinkorinaa maailmalla! Hyvä niin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. S-kauppa nosti hintoja, K-kauppa laski

      Elintarvikkeiden arvonlisävero laski vuodenvaihteessa 13,5 prosenttiin. S-kauppa siirsi alennuksen suoraan katteisiin pi
      Maailman menoa
      38
      5436
    2. Vilma Nissinen pyytää anteeksi rasistisia lausuntojaan

      Nöyrtyi kuten persut yleensäkin. On kyllä noloa tuollainen vätystely, kun ei ole miestä seisoa omien lausuntojensa takan
      Maailman menoa
      295
      5266
    3. Hiihtäjä Vilma Nissisen kommentit aiheutti paniikkia

      ja hernettä vedettiin nenään. Nissinen kertoi torstaina haastattelussa, kun häneltä kysyttiin, että tykkääkö hän hiihtä
      Maailman menoa
      69
      4557
    4. Riikka Purra: "Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista - Se ei meille käy"

      Näin vakuutti persujen Purra edellisten eduskunta vaalien alla,. https://www.ku.fi/artikkeli/4910942-kun-uudessa-videos
      Maailman menoa
      69
      2455
    5. Sandels tölkin hinta nousi 1,29 eurosta 1,32 euroon

      Mitähän järkeä valtiolla on verottaa tuotakin elintarviketta niin kovasti, että on järkevämpää käydä hakemassa ulkomailt
      Köyhyys
      48
      1890
    6. Nyt ottaa persua pattiin: sähköauto joulukuun myydyin

      🤣 prööt prööt pakoputkellaan pörisevää persua ottaa nyt saamaristi pattiin, kun paristoilla kulkeva sähköauto on noussu
      Maailman menoa
      31
      1848
    7. Ovatko Perussuomalaiset kommunisteja?

      Toiset sanovat että ovat, toiset sanovat että eivät. Ainakin heillä on paljon sen aatteen piirteitä, koska haluavat kont
      Maailman menoa
      26
      1800
    8. Ikävä uutinen uudesta Unelmia Italiassa kaudesta - Iso pettymys tv-katsojille!

      Unelmia Italiassa -sarja kertoo Ellen Jokikunnaksen perheen elämästä Suomessa ja Italiassa. Nyt Ellen on kertonut tuleva
      Tv-sarjat
      16
      1762
    9. Lindtmanin pääministeriys lähenee päivä päivältä

      Suomen kansan kissanpäivät alkavat siitä hetkestä, kun presidentti Stubb on tehnyt nimityksen. Ainoastaan ylin tulodesi
      Maailman menoa
      81
      1735
    10. Oon kyllä välillä ollut susta

      Nainen huolissani, en oo niin sydämetön mitä tunnut ajattelevan
      Ikävä
      105
      1526
    Aihe