Tavattiin joskus 2005-7 Sepänkeskuksen draamakurssilla ja kävit jopa kylässä mun luona Saarijärventiellä ja toit omenakynttilän. Podin sen jälkeen lievän muistinmenetyksen enkä enää muista muuta kuin että kerroit joskus olleesi Rossossa töissä. Ulkonäkösikin oli muistihämärän peitossa, kun olet kuitenkin aika tavallisen näköinen. Yhteystiedot myös hukassa
Kohtasimmeko viime keväänä Kauppakadulla Kirkkopuiston Rosson edessä? Näytit hämmentyneeltä. Minulla oli silloin tosi vaisu olo enkä jaksanut moikata "tuntemattomia" eli en tunnistanut mutta olisin kiinnostunut tapaamaan uudestaan ja vaihtamaan kuulumisia jos vain jotenkin löytäisin sinut.
Terveisin S

Vastaukset 1
Vanhimmat
Meitä oli neljä osanottajaa sillä kurssilla.