Missä olisi varaa säästää?
Kyse yhteisistä verorahoistamme.
Kyse yhteisistä verorahoistamme.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kaivoksen rahahanat kiinni lopullisesti !!!
Aarrekaivos on luultavasti sellainen hanke, että ilman tukia hanke ajaa kiville.
Onhan Aarrekaivos myös työllistänyt, joten hyötyäkin on saatu.
Kuntaliitosneuvotteluista, joita kaupunginjohtaja aikoo jatkossakin harjoittaa.
ei säästetä vaan alitaan tienaamaan: näivettyneeseen katukuvaan eloa ja väriä sekä tyhjiin asuntoihin elämää: otetaan tänne meille muutama kymmenen pakolaista!
Kaupungin matkailutoimen lopettaminen, yrittäjät pystyvät kyllä itsekin palvelunsa myymään ja on myös yksityisiä yrityksiä, jotka matkailun kehittämis- ja markkinointipalveluja tarjoavat. Tästä toimenpiteestä ei edes kukaan kärsi.
Kirjaston lopettaminen, kirjat voidaan lahjoittaa vaikkapa Kyykerin kylätalolle, josta niitä voi käydä omatoimisesti lainaamassa. Nuoret käyttävät nettiä ja vanhempi väki voi lainailla kirjoja toisiltaan.
Uimahallin toiminnan uudelleen arviointi, lippujen hinnat ylös, tai tilat muuhun käyttöön. Toiminta yritysvetoiseksi? Ihmiset voivat liikuntaa harrastaa ilman uimahalleja.
Toimeentulotukeen uusi ote, ei nuorille, jos ei työ tai opiskelu kiinnosta. Lastensuojeluun iso panos, siinä säästetään tulevina vuosina.
Teknisen toimen toiminta ulkoistettava, ostetaan se mitä tarvitaan. Investoinnit jäihin, käytetään ensin vanha rakennuskanta, korjataan ja mietitään tiloille uutta käyttöä. Ei tarvitse aina olla uutta ja kiiltävää.
Kolmikanta ja kaikki mahdolliset joutava kiinteistöt myyntiin, kunnalle vain ne, joita tarvitaan lakisääteisten palvelujen tuottamiseen.
Tässähän tätä jo tuli.
YRITTÄJÄLLE:
Kirjat omistaa seutukirjasto, ei nOutokummun kaupunki. Ei niitä niin vaan viedä kylätalolle.
Toimeentulotuki on lakisääteinen, ei me Okussa voida lakia rikkoa.
Kukahan hullu lähtisi yrittäjäksi uimahalliin?
Teknisen toimen toimintojen ulkoistamisesta olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Homeiset rakenteet on kuitenkin korjattava tai purettava, koska niistä on terveyshaittoja. Uuden rakentaminen on järkevää silloin kun vanhan korjaaminen tulee kalliimmaksi.
Omaisuutta tulee minunkin mielestä myydä. Omistamme paljon sellaista mitä ei ole pakko kunnan omistaa.
Yrittäjä nosti esiin monta sellaista asiaa joista kuntalaisten verorasitus on tähän asti koostunut.
Sosiaalitukien/toimeentulotuet leikkaaminen ei liene mahdollista ilman valtion normituksen purkua.
Liian helposti nuori oppii tukien hyväksikäyttäjäksi. Aloitteellisuuteen panostettava palkitsemalla.
23Nykyiset keinot ovat liian passivoivia.
Muut Yrittäjän mainitsemat kohteet hyviä esimerkkejä niistä kohteista, joista voisi alkaa tekemään niitä säästöjä meidän verorasitukseen.
On totta että passivoivat. Jos kunt. tt. tai muu systeemi on nuorelle/asiakkaallee pelkkää ajan tappamista, että pääsee sen säädetyn tuntimäärän kuluttua hoitamaan virikkeellisempää omaa arkeaan, niin kuntouttaminen työntekoon on retuperällä.
Tämä on tosiasia johon voisi puuttua jo suunnitellessa ihmisen kuntouttavaa jaksoa, että polku menisi eteenpäin, eli työelämätaitoihin/ arjen taitoja kartutettaisiin.
Idea: toimeentulotuki vastikkeelliseksi päihdeongelmaiselle. Situoutuminen kuntoutukseen, ja sitä kautta elämänhallinta paranisi. Nythän kesät paljastavat yhden jäävuoren huipun asiassa- rahaa sossusta- alkon kautta- juomaan- lehmoon yöksi- juomaan...
Idea: kaupunki hiukan tukisi yhdistyksiä sen kuntouttavan toiminnan järjestämisessä. Näin tulisi lisää paikkoja joihin voi laittaa ihmisiä tekemään jotain hyödyllistä, ja oppimaan kolmannen sektorin toimintatapoja.
Esim. jos joku taho ottaa vaikka tietyn määrän per vuosi kuntouttavan x pituiselle jaksolle ihmisiä, joku pieni tuki tälle vaikka tilavuokrien muodossa- tms. Se on paljon pienempää panostusta kuitenkin kuin maksaa jatkuvasti z määrälle tt tukea suoraan kaupungin rahoista- kuukaudesta seuraaviin, ehkä vuosia.
miten olis kirjaston aukiolon supistaminen 4 päivään?
Jos Yrittäjän keinot otettaisiin käyttöön, niin se merkitsisi sitä, että koko Outokumpu voitaisiin ulkoistaa. Sote-hommelithan on jo ulkoistettu Joensuulle. Mutta Yrittäjän tällä palstalla esittämä rumputuli Joensuun puolesta on johdonmukaista jatkoa hänen kirjoituksilleen.
Vielä ei ole yksityistetty Aarrekaupunkia.
Yritysvetoiseksi ilman yhteiskunnan tukia.
Yksityinen joka alkaisi hoitamaan Aarrekaupunkia ja onnistuisi saamaan sen taloudellisesti kannattavaksi olisi itseoikeutettu saamaan palkinnon työstään.
Jossain vaiheessa pitää ottaa järki käteen, naminamipuheet eivät tehoa, kun oikeista asioista puhutaan. Outokumpulaiset ovat omalla toiminnallaan ajaneet muun muassa keskustan tyhjäksi. Tavarat ostetaan Prismasta tai netistä.
On tehty ylimitoitettuja investointeja vuosikaudet. Aarrekaupunki olisi voinut onnistua ja voi vieläkin, suunta on oikea kun kaupunki vihdoin vetovastuun antaa yrittäjille.
Toimeentulotuki on aina harkinnanvaraista tukea, nuorisotoimeen vahva panos. Nuoria tulee kannustaa sellaiseen koulutukseen, mistä työllistyy. Joka tapauksessa hoivavastuutta on palautettava takaisin perheille, sekä lapsista että vanhuksista, muuten on koko maa konkursissa.
Kaivoshommelit het jäihen
Johan alaa syntyy säästöi
Miljoonille muutai käyttöö
Jos ei oo muuta näyttöö, kun verorahoilla mässäily
maahanmuuttajilla oku nousuun.
Outokumpulaisen valtuutettu Kuikan aiheuttamat ylimääräiset kulut pitäisi saada jotenkin leikattua.
Mieshän on oikea vailtusautomaatti.
Tuskin yksikään valitus on tuottanut tulosta. Vain isoja kuluja virkamiesten palkkojen muodossa. Eihän kunnan virkamieskoneistoa ole luotu yhden miehen egon kirkastamiseksi.
Mies hautoo varmaan jonkinmuotoista kostoa muille poliitikoille siitä, että hänet suorastaan sysättiin syrjään yhteistyökyvyttömänä.
Yksinäisenä valtuutettuna Kuikalle on jäänyt vain kohkaajan ja joutavanpäiväisen ruikuttajan rooli.
Olisikohan Kuikalla syytä vilkaista peiliin.?
Sihteereitä ja jonkinsortin johtajia liikaa
työntekijäpuolta mielummin säilytettävä
kulttuurisihteeri on paikkansa ansainnut on tuottanut outokumpulaisille paljon sisältöä
elämään kulttuurin erimuodoissa