Selvitetään ongelmamme yhdessä!

Olen itse paininut näiden ongelmien kanssa pitkään nuoresta iästäni huolimatta. Itse asiassa ongelmat sosiaalisessa kanssakäymisessä ovat olleet elämässäni aina. Viime vuodet ovat todella kuroneet tietäni umpeen ja olen saanut maistaa karvasta yksinäisyyttä ihan kunnolla, kun tuntuu, ettei ole ketään.

Koputan puuta, mutta nyt tuntuu, että ehkä jotain on tapahtumassa. Olen löytänyt muutamia ihmisiä ympärilleni ja toivon todella, että nämä suhteet säilyisivät ja syventyisivät. Joka tapauksessa olen päättänyt taistella ja selvittää ongelmani, koska pohjalta tie on vain ylöspäin, jos ylipäätään haluaa täällä elää.

Ehkä jotain olen jo oppinut. Olen saanut huomata, miten oma käytös asioihin vaikuttaa ainakin jossakin määrin. Juurikin tuota sanaa ''kyllä'' korostaisin. Olen pitkään kärsinyt yksinäisyydestä, mutta silti lykännyt ratkaisua aina edemmäksi. En ole osannut spontaanisti tarttua tilaisuuksiin, vastata ihmisille kyllä ja heittäytyä tilaisuuksiin, joissa on myös riskejä. Loppujen lopuksi kuitenkin kaikkeen sisältyy riski - myös riskeeraamatta jättämiseen ;)

Suurin ratkaiseva ''virhe'' yksinäisellä voisi olla juurikin tuo pelkääminen. Ihmisiin tutustuminen ja tietty itsensä ''tyrkyttäminen'' voi olla yllättävän vaikeaa. Oman kokemukseni mukaan se kuitenkin kannattaa ja sinnikkyys palkitaan. Pitää uskaltaa olla ''tyrkyllä'' ja ehdottaa tapaamisia yms., vaikka vaarana onkin tulla torjutuksi. Torjuminenkaan ei välttämättä johdu itsestä, vaikka yksinäinen helposti niin ajatteleekin. Pitää yrittää uudestaan.

Sitten vielä yhden itseäni auttaneen toimintamallin haluaisin jakaa. Se on taistelutahto ja lannistumattomuus, jotka molemmat ovat olleet aiemmin hieman etäisiä käsitteitä minulle. Olen huomannut, että huonoin ratkaisu on paikalleen jääminen, luovuttaminen. Vaikka tulee torjutuksi tai hylätyksi yhden tai useamman ihmisen taholta ja ovet tuntuvat sulkeutuvan, täytyy vain jatkaa eteenpäin. Kokemuksia ei pitäisi kasata toistensa päälle. Se, että joku hylkää tai torjuu minut, kertoo vain yhden ihmisen toiminnasta. Olen saanut itseni siitä tavasta, että alan kuvittelemaan kaikilla olevan jotain minua vastaan, jos tällainen kokemus tulee eteen. Se taas johtaa siihen, että en jaksa yrittää enempää. Väärin! Kuoppa syvenee. Kun tulee takaisku, pitää jatkaa välittömästi toiseen suuntaan ja etsiä uusi aukeava ovi.

Nämä ovat minun kokemuksiani ja niistä johdettuja oppeja elämään. En voi niitä taata absoluuttisen toimiviksi saati kaikille sopiviksi, mutta itse olen asiat sisäistänyt näin ja suosittelen muitakin kokeilemaan. Itsellänikin on vielä valtavasti opittavaa, mutta aion olla avoimin mielin ja selvittää asioita sekä selvitä itse. Aion päästä henkisestä vankilastani eroon, karsia yksinäisyyttä sekä myös oppia tulemaan sen kanssa toimeen. Aion alkaa elää ja etsiä onnellisuuden. Se matka voi kannattaa sittenkin.

Loppuun vielä sanoisin, että ei potkita seiniä vaan ovia! ;)

Kun on huomannut, että pelkää, pitää seuraavaksi kysyä mitä pelkää. Mitä muut ihmiset tekisivät jos se pelko kävisi toteen?

Olen entinen koulukiusattu ja pelkään joutuvani naurunalaiseksi. Tajusin että pelkään kauheasti sitä että kiusaaminen toistuu.

Kiusaamisen takia olen menettänyt itsetuntoni täysin, enkä voi saada sitä koskaan takaisin, parannus olisi kuolema, mutta sitä tuskallisesti odotellessa silä siihen menee vuosia :(

Ihminen luo sosiaalinen verkosto jo ala asteella. Minua kiusattiin koko kouluajan aikana eikä jäänyt ystäviä. Olen hyväksynyt asia, elään tosi hyvä elämää mutta ei ole kavereita kenen kaa tehdä jotain. Olen nyt 23v, kuulemma tosi kiva ihminen ja sosiaalinen, HUOM sosiaalinen ja silti niin yksinäinen.

Rakastan työtäni ja se tekee minusta iloisen mutta tuntuu kurjalta kun viikonloppua on lähestymässä, tulee järkyttävät ahdistus kun tietää ettei ole ohjelmaa.

Yritän olla vahva ja pärjää itsekseni mutta en tiedä pidemmän päälle miten käy. Olen henkisesti niin väsynyt enkä halua että työ kärsii tästä.
Maksaisin mitä vain että saisin edes kerran elämässä pitkästä aikaa viettää iltaa jossain kaveri porukan kanssa.
Olen huomannut että harvoin kun näkee ihmisiä niin saan siitä paljon energiaa.


Poikaystävä ja työ ovat ainut asiat jotka pitävät minua hengissä tällä hetkellä. En kestää elää sen ajatuksen kanssa ettei ole muuta. Nyt jopa uskallan rukoilla että joku ihme tapahtuisi.