Siis, mitä VITTUA! Olivatko suomalaiset veteraanit talvisodassa murhaajia kun "murhasivat" maahan tunkeutuvia ulkomaalaisia. Seuran logiikan mukaan Suomessa on saatanasti murhaajia tuomitsematta.
Hauskin kohta jutussa oli "Monilla muillakin mailla, esimerkiksi Yhdysvalloilla on ollut Afganistanissa ongelmia omien rauhanturvaajiensa murhaajien kiinnisaamisessa."
Ette jumalauta usko, että nauroin. Terveisiä vaan toimittaja Hertta-Mari Kaukoselle. Tulet pääsemään tyylilläsi pitkälle siionistisen maailmankuvan edistämisen parissa.
Ihan pottuillakseni toivon mahdollisimman monille rahanturvaajille (ei painovirhe) vammautumista loppuiäksi.
Hauskin kohta jutussa oli "Monilla muillakin mailla, esimerkiksi Yhdysvalloilla on ollut Afganistanissa ongelmia omien rauhanturvaajiensa murhaajien kiinnisaamisessa."
Ette jumalauta usko, että nauroin. Terveisiä vaan toimittaja Hertta-Mari Kaukoselle. Tulet pääsemään tyylilläsi pitkälle siionistisen maailmankuvan edistämisen parissa.
Ihan pottuillakseni toivon mahdollisimman monille rahanturvaajille (ei painovirhe) vammautumista loppuiäksi.
Vastaukset 17
Vanhimmat
No näinhän siinä tuppaa käymään,kun pulla mössö pojat menevät leikkimään miestä ja kovista maihin ja kansojen keskuuteen joissa miehet on pikkaisen eri luokkaa mitä suomessa.Eivät siis äidin pulla poikia ainakaan.Sitä taas en ymmärrä,että miten sinä turhake sait sionistitkin liitettyä tähän afghnaistanin tilanteeseen tai ylipäänsä suomalaisiin rauhanturvaajiin?!
koetahan poju pysyä pöksyissä ja keskustella aiheesta eikä vierestä jos kerta tykkäät äänesi antaa kuulua.
Mutta itse en taas ymmärrä mitä hittoa tekee minkään maan rauhanturvaajat Afghanistanissa,siis siellä ei ole edistystä tapahtunut mitenkään ei ole edes saatu taleban ryhmittymää tapettua jokaista jäsentä myöten vaikka on jo vuosia aikaa vietetty afghanistanissa.Herää siis kysymys miksi rauhanturvaajat antavat talebanien hillua vapaasti,onko pojilla kakit ja pissit housuissa eivät yksinkeratisesti tohdi ja uskalla yrittää eliminoida talebaneja vai onko hyöty vaan niin suuri afghanistanistahan tulee melko suuri määrä huumeita maailmaan ja tätä kauppaa pyörittää uskoakseni juuri heimo johtajat ja talebanit.Onko tämä mukamas"rauhanturvaaminen" vain kulisissia vai tehdäänkö siellä oikeasti jotain hyödyllistä muutakin kuin haetaan kokemusta ja leikitään kotiin palattua sankaria ja kovaa poikaa?
USAn hallinto on siionistien juoksupoika, joten kyllä siionismi tähän mukaan kuuluu.
Yhdysvaltojen miehitysjoukot tulevat poistumaan Afgahanistanista
raakkuna1
11.1.2013 19:57
Meidän tulee muistaa että 9/11 kaksoistornien romahtamisen jälkeen Osama pakeni ensimmäisenä Afghanistaniin, ja sai nauttia Talebanien heimossäntöön kuuluvasta vieraanvaraisuudesta johon kuuluu toki myös vieraansa suojeleminen. Ja esitykseni pääpaino on siinä että tuolloin ent. Presidentti George Herbert Walker on Kongressin kautta ylläpitänyt valtaa poikansa Pres. George Walker Bushin kautta, ja antoi mielestäni täysin väärän toimenpide ohjeen lähettää miehitysjoukot Afghanistaniin. Ja tuota hyvinkin kallista ja täysin virheellistä USA:n miehitysvallan ylläpitoa on jatkettu niin kauan kuin Presidentti Obama on vihdoinkin toisella virkakaudellaan alkanut tekemään Yhdysvaltain Perustuslain mukaista itsenäistä päätöksenteko oikeuttaan tuon mielettömän ja täysin hyödyttömän USA:n ja kansainvälisten Nato joukkojen miehitysvallan kotiuttamiseksi kokonaisuudessaan.
Väitän siis tosiaankin että 9/11 kaksoistornien romahtamisen jälkeen Yhdysvallat miehittivät H.W. Bushin hallintokaudella väärin perustein Afghanistanin. Ja nyt vasta Presidentti Obama on neuvottelemassa Afghanistaniin asetetun Presidentin kanssa Nato joukkojen täydellisestä vetäytymisestä Afghanistanista. Ja tällä hetkellä on pohdinnassa tuo Afghanistanin Presidentin esittämä mielipide, että "Afghanistan ajautuu syvään sisällisotaan, jos Yhdysvaltain joukot vedetään kokonaan poies" Niin uskotteko kun Suomen Kansallistietäjä Raakkuna väittää että tuollainen Afghanistanin Presidentin esittämä virallinen huolenaihe esitys on täysin paikkansapitämätön. Kyseessä on ainoastaan miehittäjävaltion asettama Presidentti Hamid Karzai, jolla on tietenkin nykyisen hallinnollisen järjestelyn vallitessa virallisen armeijakunnan hetkellinen myöntymys, ja hyötyyn perustuva tuki Presidentille nykyisen hallinnollisen järjestelyn vallitessa
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:2011_Afghan_Independence_Day-2.jpg
Mutta kun Yhdysvaltain miehitysvalta poistuu Afghanistanista, niin väitän että 100% varmuudella Afghanistanin aito hallinto Taleban joukkojen kautta ottaa jälleen totaalisen vallan itselleen, ja siihen ei pidä puuttua, mitenkään muutoin kuin ainoastaan esittää vaatimus että Talebanien tulee poistaa kaikki sotien aikana mieleltään sairastuneet Heimopäälliköt poies esimies tehtävistään http://latesturdunews.wordpress.com/2012/04/19/afghanistans-taleban-appeal-for-donations/
Ja tällöin Afghanistan palaa vihdoinkin aitoon alkuperäiseen hierarkkiseen hallinnon järjestelyyn omien maamiestensä toimesta.
Norjan ISAF joukkojen Everstiluutnantti on uudessa kirjassaan tuonut esiin huonon omantuntonsa siitä että he tappoivat Afghanistanissa liikaakin ainoastaan vaeltavia puolustuskyvyttömiä Afghanistanin kansalaisia.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Norjalainen+Isaf-sotilas+Tapoimme+puolustuskyvytt%C3%B6mi%C3%A4+afgaaneja/a1305607898880
Kuten esityksessäni toin tietoonne että Afganistanin viralliset armeijajoukot ja Kenraalit ovat ainoastaan "nykyisen hallinnollisen järjestelyn vallitessa virallisen armeijakunnan hetkellinen myöntymys, ja hyötyyn perustuva tuki Presidentille nykyisen hallinnollisen järjestelyn aikana" joten väitteeni perustuu siihen varmaan tietoon että virallinen Afghanistanin armeijakunta ei tule taistelemaan omia kansalaisiaan vastaan lainkaan.
Ja kuten voitte helpostikkin ymmärtää että köyhä Afghanistan on mielellään ottanut vastaan Yhdysvaltain varallisuutta, jota onkin pumpattu koko miehitysvallan aikana Afghanistaniin ainakin 18 miljardia Dollaria. Ja tuo asetettu Afghanistanin Presidentti Hamid Karzain valta perustuu yksinomaan Yhdysvaltain sotilaalliseen tukeen, ja varallisuuden toimittamiseen Afghanistanille. Niin tämän perusteella on ymmärrettävissä Presidentti Hamid Karzain antama lausunto, jossa hän esittää pelkonsa että Afghanistan ajautuu sisällisotaan. Mutta kuten esitin niin näin ei tule todellakaan käymään, ja Yhdysvallat voisivat mainiosti poistaa joukkonsa välittömästi, eikä vasta esitetyn suunnitelman mukaisesti vuoden 2013 loppuun mennessä.
Meidän tulee muistaa että 9/11 kaksoistornien romahtamisen jälkeen Osama pakeni ensimmäisenä Afghanistaniin, ja sai nauttia Talebanien heimossäntöön kuuluvasta vieraanvaraisuudesta johon kuuluu toki myös vieraansa suojeleminen. Ja esitykseni pääpaino on siinä että tuolloin ent. Presidentti George Herbert Walker on Kongressin kautta ylläpitänyt valtaa poikansa Pres. George Walker Bushin kautta, ja antoi mielestäni täysin väärän toimenpide ohjeen lähettää miehitysjoukot Afghanistaniin. Ja tuota hyvinkin kallista ja täysin virheellistä USA:n miehitysvallan ylläpitoa on jatkettu niin kauan kuin Presidentti Obama on vihdoinkin toisella virkakaudellaan alkanut tekemään Yhdysvaltain Perustuslain mukaista itsenäistä päätöksenteko oikeuttaan tuon mielettömän ja täysin hyödyttömän USA:n ja kansainvälisten Nato joukkojen miehitysvallan kotiuttamiseksi kokonaisuudessaan.
raakkuna1
11.1.2013 21:34
Taleban on Afghanistanin aito hallintovalta, jossa on varmuudella kansakunnan parhaat edustajat. Ja tarvitaan ainoastaan Talebanien heimoneuvoston pääkokoontuminen jossa selvitetään että nyt on vihdoinkin todella pitkä taistelujen aika saatettu loppuun, ja heidän keskuudestaan tulee rauhanomaisesti ja suuressa yhteisymmärryksessä valita itselleen Afghanistanin Hallinnon parhaat aidot Islamisti edustajat.
http://www.flickr.com/photos/nickrainimages/385516535/
http://annalyttiger.files.wordpress.com/2008/10/taleban.jpg
http://www.guardian.co.uk/world/2009/aug/15/fighting-taliban-in-afghanistan-war
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/asia/afghanistan/7908435/Two-US-soldiers-captured-by-Taliban-in-Afghanistan.html
Voin kertoa että Afghanistanin parhaat edustajat ovat Aleksanteri Suuren sotilaiden DNA:ta, ja he ovat aina vannoutuneita Islamisteja, ja heidät tavoittaa Talebanien joukoista. Niinpä Taleban tulee edustamaan myös aitoa hallintovaltaa Afghanistanissa, ja siihen ei pidä mitenkään puuttua.
hallava_hevonen
11.5.2013 19:55
Olet helsingin poliisi nimimerkillä "yksityisyrittäjä" Ja tuot esiin tuollaista Afghanistanin nyky hallinnon esittämää kauhu probagandaa, jota on varsinkin aiemmin esitetty länsimaisen median kautta saadakseen kansainvälistä tukea Afghanistanin nykyisen Presidentti Hamid Karzain hallinnon ylläpitämiseen, ja pyrkimykseen elintason kohottamiseksi.
Mielestäni länsimaiselle medialle syötetty erittäin harvinaiset tapaukset ovat luoneet tuomittavan yleinvaikutelman Talibanien Hallintoa vastaan. Ja aivan kuten tiedämme lähihistoriasta että Afghanistanin kansanrakenteessa oli Venäjän miehitysvalta pyrkimyksien aikaan ainoastaan noin 30% epäisänmaallisia uskonnottomia kansalaisia jotka uskoivat saavansa valtaaseman venäläisten alettua sotatoimensa Talibaneja vastaan, niin samalla tavalla Afghanistanissa on tänä päivänä suunnilleen saman verran ns. moderneja länsimaille lojaaleja Afghaaneja jotka haluavat ylläpitää Hamid Karzain poliittista linjausta, joka rahavirtojen jatkumisena takaa heille parempaa elintasoa.
http://www.youtube.com/watch?v=gRKiiJndr_U
Onhan se totta että aito Islamisti vetoaa Koraanin ohjeisiin kaikessa, niin myös naisten koulutuksen suhteen. Profeetta Muhamed kirjoitti aikoinaan Koraanin säkeisiin tähän tapaan " Jos naiselle annetaan liikaa vapauksia, niin nainen menee pilalle" Ja tämä Koraanin kohta on nimenomaan ollut Islamistien perusteluna kieltää naisten koulutus yhteiskunnalliseen asemaan, ja yleensä toimeentulon hankintaan. Ymmärrätte siis että Koraanin tuhatvuotinen käytäntö on ylläpitänyt perinteistä Heimo hallintoa yllä. Ja onko siihen odotettavissa muutosta uuden maailmanjärjestyksen aikana. Niin väitän että koko maailma tulee saamaan yhtenäisen uskonnollisen ilmoituksen, jonka hyväksyy kristityt ja muslimit, sekä Budhalaiset, ja silloin opetussuunnitelma sallitaan kaikille maailman kansalaisille.
Väitän että Koraanin opetukseen vetovat aidot Islamistit ovat oman itsensä suhteen myös ankaria Koraanin noudattajia. Ja silloin miestä kehoitetaan olemaan aidosti kunnioitettava perheenpää joka ylläpitää Koraanin mukaista elämäntapaa perheessä. Ja tämä idän kansoille soveltuva elämäntapa on ollut erittäin vallitseva, ja naiset ovat kasvaneet uskonnollisen opetuksen mukaan erittäin hyvin lastensa kasvatuksen ja uskonnollisen ohjeistuksen noudattajina erittäin kauniilla tavalla sosiaalisen osansa täyttäjinä Muslimien yhteiskunnassa. Tämä on asia jota länsimainen materialistinen ihminen ei kykene hevin ymmärtämään, mutta voidaan todellakin väittää että Koraanin oikea noudattaminen ja tulkinta on ollut kaikin tavoin siunauksellista perheyhteisöissä tähän asti. Mutta kuten esitin että Raamatussa luvattu ja ennustettu uusi maailmanjärjestys tulee antamaan varmuudella uuden hengellisen linjauksen sosiaalielämän ylläpitoon, johon kuuluu myös yhteiskunnallinen vaikutusmahdollisuus naisillekin.
http://www.pohjolansanomat.fi/cs/Satellite?blobcol=urldata&blobkey=id&blobtable=MungoBlobs&blobwhere=1196004627030&ssbinary=true
Robert McKeancy
9.11.2013 12:06
Olenkin aiemmin esittänyt että Suurvalta USA:n olisi viipymättä neuvoteltava Telebanien kanssa oikeassa ryhmätyöskentelyn hengessä, sillä tiedämmehän että Telebanit ovat osoittaneet vankkumattoman sotilaskuntoisuutensa jo vuosikymmenien ajan taistellessaan menestyksellisesti suuressa sodassa ensin Venäjän miehitysjoukkoja vastaan, ja tämän jälkeen koko Naton kansainvälistä koalitiota vastaan.
Olenhan useasti tuonut esiin että Taleban taistelijat ovat erinomaisia Islamisteja, ja oman ilmoituksensa mukaisesti ovat nyt valmiita oikealla tavalla taistelemaan USA:n joukoissa Syyrian miehitysvaltaa vastaan.
http://yle.fi/uutiset/taliban_sanoo_liittyvansa_syyrian_sotaan/6736172
http://2.bp.blogspot.com/_QFuSlCfxnLY/S7CpQhINLnI/AAAAAAAACok/ed0h8pqDCNw/s1600/taleban-nato.jpg
http://ecache.ilbe.com/files/attach/new/20130414/14357299/130385875/1072875766/ae3db9b4923dc0b443f7d460fb03ea2c.jpg
http://www.thetimes.co.uk/tto/multimedia/archive/00258/101694887_Afghan_01_258336c.jpg
http://www.biyokulule.com/admin/pictures/421.jpg
http://www.thetimes.co.uk/tto/multimedia/archive/00070/Afghanistan_1_70558c.jpg
Ehkä Hertta-Mari Kaukoselle on Napoleonin aikainen käsitys sodan käynnissä jossa armeijat kulkevat pystyssä päin ja muodossa toisaan vastaan ja herrasmiesmäisesti ampuvat toisiaan vuoron perään. Miten tuo afgaanien tienvarsipommien käyttö eroaa suomalaiseten miina strategiasta ? Suomen armeijalla on täsmälleen samat taktiikat käytössä, jos tänne hyökättäisiin. Suomalaiset rauhanturvaajat edustavat Afganistania miehittäviä tahoja ja ovat legitiimejä kohtaita sota-alueella riippumatta siittä kuinka paljon tikkareita ne on lapsille jakaneet. Sodassa tulee tappioita, ei siinä sen kummempaa
Suomalaisten oma moka, mitä antoivat USAn NATO-kenraalien komentaa suomalaisia. Ne on tyhmiä eikä ne suomalaisten hengestäkään välitä.
Päinvastoin, USAssa ja NATOssa kenraali saa mitalin kun omia kaatuu.
Tosiasia on, että Usa:ssa on kymmeniätuhansia ns. sotaveteraaneja, jotka valtio on jättänyt oman onnensa nojaan fyysisine ja psyykkisinen sotavammoineen.
Usa ja Nato käyvät sotaa sillä tavalla, että ne sairastuu mielenterveydeltään.
Onkohan Hertta-Mari kuullut tällaisesta Nato-sankaruudesta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Afghan_Massacre:_The_Convoy_of_Death
Talibaneilta mieletön sotasaavutus. Ne ovat voittaneet paperilla ja budjetillaan maailman suurimman armeijan USA-NATO-NATO-kumppanit jättiarmeijan.
Vaikka en kaikilta osin hyväksy Talibanin ideologiaa, on kuitenkin pakko nostaa hattua Talibanin taistelijoille. He ovat todellakin osoittaneet nk. Talvisodan henkeä. Eivät ole ilmeisesti lukeneet lehdistä USA ja muiden sotaan osallistuvien USAn perseennuolijoiden mahdista vaan ovat taistelleet ennakkoluulottomasti aatteensa puolesta.
Suomalaisilla ja muilla miehitysarmeijan sotilailla on se paha puoli, että he ovat palkkasotilaita. He eivät taistele maansa ja aatteensa puolesta vaan rahasta. Silloin on huomattavan helppoa tappaa nasia ja lapsia, esitellä polleana lihaksiaan mummoille jne.; harvempi kuitenkaan on valmis kuolemaan rahasta. Siinä rahan edut alkavat tuntua pieniltä kun joku ampuu takaisia.
Kers. Immosen kuolemaan johtanut tapaus sattui vuosia sitten, tienvarsipommin räjähdettyä sotilaskuljetuksenkohdalla.
On kai kerrottu aikanaan, oliko kyse kauko-ohjatusta attentaatista vai tielle kätketystä kosketusmiinasta.
Se kaukolaukaistiin.
Sitä ennen NATOn tiedustelu oli briiffannut että alueella ei ole vihollistoimintaa.
Se taas johtui siitä, että USAn tiedustelusatelliitti ei ollut havainnut talibanien juoksuhautoja, panssarivaunuja, sotalaivoja, tykistöä, esikuntia, tukikohtia lähimaastossa.
Kaikki NATOssa ja Suomen joukoissa pääsi syytteittä, vaikka oma sotilas oli tapettu.
Eniten suomalaisiahan tuolla on vissiin kuollut omiin luoteihin.. Ja Immonen kuoli sodassa minne itse vapaaehtoisesti meni, sodassa on aina suuri riski päästä hengestään.