Adventistien kohtalo

Tule Sirkka uskoon!

Ihmisten helvetti-kokemusten mukaan helvetissä on kaikkia kammottavia eläinmäisiä demoneita. Demonit eli langenneet enkelit esiintyvät siellä eläinmäisissä muodoissa. Siitä ovat kertoneet Bill Wiese ja Mary K Baxter ja moni muukin helvetin kauhut kokenut. Yhtäläistä kertomuksissa on myös se että helvetti sijaitsee maapallon sisällä.

Kertomukset sopivat täydellisesti Raamatun kertomuksiin. Kadotus on kuilu joka vie maan syvyyksiin. Kun demoni ajetaan ulos ihmisestä se ajetaan kadotukseen. Tuon kuilun demonit ovat eläinmäisiä.

Luuk.8:30-31 "Mikä sinun nimesi on?" kysyi Jeesus. Mies vastasi: "Legioona", sillä häneen oli mennyt monta pahaa henkeä. Ne pyysivät, että Jeesus ei käskisi niiden syöksyä kadotuksen kuiluun."

Ilm.9:1-3 "Viides enkeli puhalsi torveensa. Silloin minä näin, että taivaasta oli pudonnut maahan tähti. Sille annettiin syvyyden kuilun avain, ja se avasi tuon syvyyteen vievän kuilun. Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja savu pimensi auringon ja ilman. Savusta levisi maan päälle heinäsirkkoja"

Kaikkein kamalinta helvetissä on matelijamaiset pedot. Siellä on käärmeitä ja kaikkea iljettävää. Ihminen joko palaa tulessa kärsien tai lähtee vaeltamaan pitkin helvetin pimeitä käytäviä. Hetken rauhaa tai lepoa siellä ei ihminen saa.

Ilm.14:11 "Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä"

Vaikka etsit jonkun paikan sieltä helvetin tyrmien lattialta voidaksesi levätä edes hetken, niin pian joku iljettävä käärme luikertelee jo kimppuusi. Tai sitten 3,5-4 metriset matelijat repivät lihasi yltäsi.

Helvetissä kärsitään ikuisesti. Sinne te adventistitkin joudutte kun häpäisette Jeesuksen Kristuksen uskomalla että hän on arkkienkeli Mikael.

Siellä on tällaisia kammottavia olentoja:

http://www.youtube.com/watch?v=n6Riq-d4W_o

12

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskomattoman typerää

      ### Ihmisten helvetti-kokemusten mukaan helvetissä on kaikkia kammottavia eläinmäisiä demoneita. Demonit eli langenneet enkelit esiintyvät siellä eläinmäisissä muodoissa. Siitä ovat kertoneet Bill Wiese ja Mary K Baxter ja moni muukin helvetin kauhut kokenut. Yhtäläistä kertomuksissa on myös se että helvetti sijaitsee maapallon sisällä.###

      Voi mun päiviäni ??
      Vieläkö näitä keskiajan hurahtaneita on olemassa ?? jossain Takahikiän Peräkylässä kuudes mökki vasemmalta.

      Mikä lahko? että tietäis varoa jos sattuu asiaa sinne Takahikiälle.

      • Tule Sirkka uskoon!

        Kertomani on totta. Kun Neitsyt Maria ilmestyi vuonna 1917, joka on katolisen kirkon tunnutama ihme, niin Neitsyt Maria antoi tiedon että helvetti sijaitsee maanalaisessa paikassa ja että demonit ovat siellä eläimiä.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Fatiman_Neitsyt_Maria


      • Takaisin arkeen
        Tule Sirkka uskoon! kirjoitti:

        Kertomani on totta. Kun Neitsyt Maria ilmestyi vuonna 1917, joka on katolisen kirkon tunnutama ihme, niin Neitsyt Maria antoi tiedon että helvetti sijaitsee maanalaisessa paikassa ja että demonit ovat siellä eläimiä.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Fatiman_Neitsyt_Maria

        Tule sinä maan päälle ja jopeta satuilusi .. Olet aika provo .. tai sitten olet aika typerä..

        Valitse itse ..


      • Tule Sirkka uskoon!
        Takaisin arkeen kirjoitti:

        Tule sinä maan päälle ja jopeta satuilusi .. Olet aika provo .. tai sitten olet aika typerä..

        Valitse itse ..

        Puhun totta. Helvetti on todellinen ja kama paikka. Monet ihmiset ovat sen kokeneet.

        http://www.divinerevelations.info/


    • Kaikkea sitä kuulee

      Ei, ei, ei, olet väärässä helvetti uskossasi....
      ainakin jos uskotaan mitä palstan entinen häirikkö (uskova_1) kertoi - hän sanoi että siellä helvetissä kidutetaan, sinne joutuvien kuolemattomien sielujen lihaa - heitä paistetaan ikuisesti tulessa ja että siellä on tulenkestäviä matoja, jotka syövät ihmisen lihaa ja että liha kasvaa aina uudestaan joka päivä ja kaikki vanhurskaat pelastuneet ja "autuaat" käyvät katsomassa viikottaisin kuinka heidän entiset tuttavansa ja naapurinsa ja joskus myös omat lapsensa aivan oikeudenmukaisesti kituvat ja kärventyvät siellä tulisessa pätsissä elävänä... ikuisesti.

      Ja nytkö siellä on myös demoni-eläimiä?? ja käärmeitä .. ja paljon paljon ihmissieluja joita madot syövät ja tuli polttaa..
      ----------
      Puuh ...Voi hellanlettas sentään .. :) on teillä jutut - pikku lapsikin on viisaampi kuin tämän aloituksen sekopäinen kirjoittaja - jos tämän nyt oli edes ihan vakavissaan tehty aloitus. Valitettavasti sitä mahdollisuutta ei kuitenkaan ei voi kokonaan poistaa - näitä sekopäitä kun joka oksalle istumaan.

      • jääköön rauhaansa

        aloittaja on varmaan trolli- palstailija.


      • RIP...
        jääköön rauhaansa kirjoitti:

        aloittaja on varmaan trolli- palstailija.

        Jep.. paece ..


    • Jos minua tarkoitit, niin minä olen jo uskossa Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa.

      Minun uskoni perustuu Raamatun sanaan, joka todistaa että Jeesus Kristus on ainoa tie iankaikkiseen elämään, jonka saamme Jumalan lahjana armosta uskon kautta. Se ei perustu iankaikkisella helvetin piinalla peloitteluun.

      En edes viitsi lukea kirjoitustasi, näen heti, että se kumpuaa käärmeen valheesta, saatanasta, eikä ole missään tekemisissä Jumalan armon ja rakkauden kanssa.

      En auo tuollaisia linkkejä, sillä minun ei tarvitse tietää mitään tuollaisista, koska olen uskossa vapahtajaani Jeesukseen Kristukseen. Elämäni on täysi Jumalan kädessä, elän tai kuolen, Hänen varaansa jään.

      • Tule Sirkka uskoon!

        Tarkoitin juuri sinua. Jos uskot että Jeesus on arkkienkeli Mikael etkä usko että helvetin kärsimys on ikuinen niin silloin uskot että Jumala valehtelee sanassaan, Raamatussa. Tule uskoon! Se on ainoa tapa välttyä ikuiselta kidutukselta.


      • Sokealle tiedoksi
        Tule Sirkka uskoon! kirjoitti:

        Tarkoitin juuri sinua. Jos uskot että Jeesus on arkkienkeli Mikael etkä usko että helvetin kärsimys on ikuinen niin silloin uskot että Jumala valehtelee sanassaan, Raamatussa. Tule uskoon! Se on ainoa tapa välttyä ikuiselta kidutukselta.

        Jumalan tahto on se joka toimii aina ja kaikessa mitä Raamatussa kerrotaan Jumalan tai Jumalan lähettämien tekevän - jos sinulla olisi vähän enemmän tietoa ja vähän vähemmän noita omia ideoitasi niin elämästäsi tulisi helpompaa..

        Noista nimistä Raamatussa:

        Nimi Jeesus ei oikeastaan ole hebreaksi Jeesus - vaan (näin suomeksi kirjoittaen) Jeshua tai mahdollisesti Jehoshua - joka tapauksessa sen tarkoitus on "Jahve pelastaa" tai "Jehova pelastaa" .. hebreankielessä nimillä on usein - ehkä aina? jokin tarkoitus ja siis Jeesus on "Jumala pelastaa"..

        Matt. 1:21
        Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi "Jeesus" (eli Jahve pelastaa / Jehova pelastaa) , sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.

        ****
        Mikael nimestä sanotaan esimerkiksi Wikipediassa näin: Mikael (hepreaksi מיכאל eli "Kuka on kuin Jumala?") ... tai joidenkin mielestä "Joka on Jumalan kaltainen"

        Siis Mikael nimikin tarkoittaa "Kuka on kuin Jumala?" tai "Hän joka on Jumalan kaltainen"..

        Siis kun Ilmestyskirjassa Ilm. 12:7 sanotaan että :

        Taivaassa syttyi sota.
        Mikael eli "Hän joka on Jumalan kaltainen" ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan.

        ****

        Tästä voi sitten kiistellä kukin miten haluaa jotkut sanovat että "Hän joka on Jumalan kaltainen" on itse Kristus .. ketkä muut olisivat Jumalan kaltaisia?

        Oli kuinka tahansa tämä ei kuitenkaan ole mikään opinkappale joka olisi sen enempää Jeesuksen kuin Jumalan alentamista - kaikissa näissä tapahtuu Jumalan tahto - ja se pääasia.

        Se tuosta Mikael (nimestä jos et tiennyt)
        ---
        Mutta taas tuohon sekavaan helvetti-oppiisi ei kukaan Raamattua tunteva usko tippaakaan. Asiaa tuntevien on se on niin helppo tunnistaa harhaopiksi ja pelkäksi huiputukseksi.


    • hah hah - usko nyt sirkka että että jos erehdyt nimessä joudut elinkautiseen .. ei kun ikuiseen piinaan .. on täällä nykyään taas jos jonkinlaista profeettaa... siis ihan pimeä ukko joka sinulle tarjoaa noita noita oppejaan. sen pitäisi olla päinvastoin niin että ukko kuuntelee mitä sinulla on sanomista hänelle. että sais ukko parka edes jotain valoa tuohon täydelliseen pimeyteen ...

    • [][] Tule Sirkka uskoon! [][]

      Aloittaja on otsikostga päätellen käsittänyt uskovaisuuden aivan väärin - kuin piru Raamatun. Nimittäin onhan Sirkka-Iita kirkkaasti uskossa, on uskossa Kristukseen. Uskoontulo ei tarkoita sitä, että alkaisi hellvettiin uskoa, vaan uskoa Luojaan ja Iankaikkiseen Isään. Jeesus opettaa, että uskova on se, jolla on Poika ja Isä. Ei liene kovinkaan paha asia, jos kellä ei ole hellvettiä.

      Aloittaja, unohdit mainita tärkeimmän nimen, nimittäin John Bunyan, joka kirjoitti opuksen "Kristityn Vaellus", kirjoitti myös "Näkyjä taivaasta ja hellvetistä" ( http://jeesusonherra.se/nth.htm ). Mitä tulee arkkienkeli Miikaeliin, niin tuskimpa se taivaaseenpääsyä estää, että uskoo Miikaeliinkin. Sanotaanhan Lasarus-kertomuksessakin, että "enkelit veivät hänet . . . ". Toki aloituksessa oli muutama tärkeä sanankohta, mutta viestistä saa käsityksen, että kirjoittajan mitiivit eivät läheskään puhtaat ole. Eivät hellvetti-siteeraukset sitäpaitsi herätä tolleen tuomiohengessä kirjoitettuna mitään Jumal-kaipuuta monessakaan ei-uskovassa. Vaan "Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen.

      Joh. 5:23
      että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.

      Matt. 11:27
      Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

      antti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      327
      659
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe