Olen nuori nainen. Niin kauan kuin voin muistaa, olen jotenkin oudosti kokenut, että minua vastaan on joku suuri, korkean tason salaliitto.
Tavallaan ymmärrän, että ajatus on järjetön. En myöskään ole koskaan avautunut kenellekään näistä ajatuksistani, koska tiedostan, että kuulostaisin mielisairaalta, harhaiselta.
Ihmiset käyttäytyvät usein kummallisesti minun seurassani, niin tutut kuin tuntemattomatkin. Jopa aivan läheisetkin ihmiset, kuten perheenjäseneni, toisinaan kohtelevat minua kuin heillä ei olisi mitään tunnesidettä minuun, kuin meillä ei olisi sitä yhteistä menneisyyttä perheenä, vaikea selittää. He ovat etäisiä, välttelevät silmiin katsomista ja ilmaisevat negatiivisia tunteita, esim. masennusta, turhautuneisuutta, jopa vihaa. Parin päivän päästä kaikki on taas kohdallaan ja minuun suhtaudutaan kuin muihinkin perheenjäseniini.
Myös tuntemattomat ja puolitutut ihmiset käyttäytyvät joskus poikkeavasti minun seurassani. Minua on syytetty asioista, joita en ole tehnyt. Esimerkkinä voin kertoa, että kerran yläasteen kuvaamataidon tunnilla opettaja oli pyytänyt minua luokan eteen liitutaululle kirjoittamaan ohjeita tehtävään. Toimin täysin ohjeiden mukaan, mutta äkkiä opettaja käski minut vihaisesti paikalleni, koska en osannut käyttäytyä. Olin aivan hämmentynyt ja mikäli oikein muistan, muut oppilaatkin olivat ihmeissään. Menin takaisin paikalleni enkä ymmärtänyt, mikä käyttäytymisessäni oli saanut opettajan niin kovasti suuttumaan. En vieläkään tiedä siihen syytä.
Edellä kuvattuja omituisia tapauksia on ollut useita. Täysin tuntemattomien taholta olen kokenut kaikenlaista omituista. Nuorena kun olin perheeni kanssa lomamatkalla Italiassa, kolme aikuista miestä, ehkä 30-40 -vuotiaita, tuli seisomaan taakseni ollessani perheeni kanssa ravintolan terassilla pöydän ääressä istumassa. En nähnyt mitä miehet tekivät, koska he seisoivat selkäni takana, se kai oli jotain häiriökäyttäytymistä. Isäni käski englanniksi miehiä poistumaan, mutta koska miehet eivät poistuneet, me lähdimme ravintolasta. Emme puhuneet tapahtumasta jälkeenpäin.
Jos minua olisi kohdeltu omituisesti vain esim. kotikaupungissani, siihen saattaisi olla jokin "normaali" syy, esim. juorut tms, mutta olen alkanut pohtia tätä salaliiton mahdollisuutta, koska jopa ulkomailla ihmiset suhtautuvat minuun niin omituisesti.
Olin jo pitkän aikaa ollut pohtimatta tätä asiaa, kunnes tänä iltana kuuntelin netistä haastattelun, jossa eräs salaliittoteoreetikko puhui mind control -jutuista. Hänen mukaansa suurta osaa ihmisistä ohjaillaan silloin tällöin elektromagneettisilla säteillä, jolloin heidät saadaan käyttäytymään esim. torjuvasti tai vihamielisesti joitain valittuja yksilöitä kohtaan. Tällaisen väitetyn salaisen hallitusten välisen toiminnan motiiveista on useita teorioita eikä niistä ole tässä sen tarkemmin syytä puhua. Yksi vaihtoehto on, että joitakin yksilöitä käytetään psykologisina koekaniineina siten, että seurataan, kuinka he reagoivat jatkuvaan toisten ihmisten, myös heidän läheistensä täysin ennakoimattomaan käyttäytymiseen.
En pidä mind control -teorioita todennäköisinä, mutta silti omituiset kokemukseni saavat minut yhä uudestaan kysymään: entä jos sittenkin..?
Kaikki asialliset kommentit ovat tervetulleita.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Uskon enemmänkin alhaisen tason salaliittoihin, joita masinoivat kääpiöt.
Tämä!
Tai pikemmin jyrsijät!
Ne jotka täällä kontrolloivat ihmisuntamme, eivät salli tiettyjen Lähteeseen (mistä Kaikki Mitä On tulee) lähemmin liittyvien heräämistä todelliseen olemuspuoleemme moniulotteisina olentoina. Uskon ja tunnen mutta en ole selvänäköisyydessä kovin pitkällä, että olet meitä samanlaisia.
Elektromagneettin kentän tai elämänvoiman kautta tapahtuvasta mielenhallinnasta/-häirinnästä ei kannata välittää, vaan keskittyä sen sijaan Sielunsa ymmärtämiseen, koska se vapauttaa. Mitä enemmän mielenhallintaan uhraa ajatusenergiaa sitä olevaisemmaksi se tulee.
Ei kannata koskaan puhua mielenhallinnasta kenenkään psykiatrian ammattihenkilön kanssa. Näillä ei ole kosketusta todelliseen puoleemme moniulotteisina olentoina, johon tämä koko planeetan mielenhallinta pohjaa.
Samanlaisia sattumuksia (syyttelyä turhasta) on ollut arkielämässä itselläni, kunnes aloin löytämään elämänpolun Totuuteen.
Mielenkiintoinen tarina. Olet kokenut joitain asioita mitä on vaikea selittää, mutta menisi mind control teoroihin asti. Jotkut ovat hakeneet niistä teorioista vastauksia ja seonneet. Voi olla vaarallista touhua moinen.
"Yksi vaihtoehto on, että joitakin yksilöitä käytetään psykologisina koekaniineina siten, että seurataan, kuinka he reagoivat jatkuvaan toisten ihmisten, myös heidän läheistensä täysin ennakoimattomaan käyttäytymiseen."
Itse koen lähes varmasti olevani jossain määrin tällainen koekaniini. Mitään julkistettavaa tieteellistä selvitystä nämä kokeilijat eivät voi julkaista, koska se olisi erittäin epäeettistä, niin kuin koko toiminta. Lopulliset motiivit ja tarkoitusperät jäävät ikiajoiksi hämäriksi.
Tällaista voi jossain määrin tapahtua, mutta ei ehkä ihan niin järjestelmällisesti kuin olet havainnoivinasi. Herkkänä ihmisenä vaistoat varmasti, kun asiat eivät ole ihan mallillaan, itselläni on silloin tapana reagoida, no, ei ainakaan aidosti, vaan hämäävästi :)
Ihmisen taipumus parsia yhteen asioita jatkumoksi saa ehkä mielen tuottamaan ja näkemään sellaistakin, mikä ei välttämättä liity ainakaan samaan asiaan. Joskus liittyy ja joskus ei.
Ja sitten: jos menet tämmöisiä höpisemään psykiatrille saat paranoidi-diagnoosin.
Eihän aloittaja kertonut mitään järjestelmällistä "havainnoineensa", vaan oli kuunnellut radiohaastattelun kyseisestä salaliittoteoriasta.
Salaliitot voivat olla mahdollisia poliitikkoja tai diktaattoreita kohtaan, eivät tavallisia kansalaisia kohtaan. Miksi ihmeessä minua tai vaikka sinua vastaan olisi suunnattu jokin salaliitto???
Salaliittoihin uskovat käyttäytyvät itse ehkä pälyilevästi ja epäluuloisesti, jolloin heihin todellakin kiinnitetään enemmän huomiota. Se taas ruokkii käsitystä salaliitosta.
Olet naiivi. Kokoajan lääkärit ja tutkijat tekevät ihmiskokeita. Valtaa ei annate kansalaisille. Jos joku alkaa "riehumaan" tai edes avaa suutaan poliittisesti, voit olla varma että joudut uhriksi. KOKEILE jos et usko! Kiinassa ihminen vangitaan ja annetaan kuolla jos on "toisinajattelija." Vieraile sivulla Amnesty.fi. Lue vapaustaistelijoiden kohtaloita.
Höpö höpö. Suomessa on paljon toisin ajattelevia kansalaisaktiiveja, jotka ovat jatkuvasti äänessä, kovassa äänessä mm. netin välityksellä ja osa on päässyt Ajankohtaisen kakkosen Teema-keskusteluihinkin juttlelmaan näkemyksiään.
Tunnen yhden tv:ssä esiintyneen toisinajattelijan, joka ei ole kokenut mitään ihmiskokeisiin joutumista tms.
Meitä on monta mind control uhreja. Minut on sirutettu vastasyntyneenä. Olen varmaan aina ollut jonkunlainen koekaniini. Siihen on monta syytä. Yksi syy se, että miten keskonen pärjää normaalien lasten kanssa. Minulle on tapahtunut pitkin elämää kuvvailemiasi outoja asioita. Kun olen toivonut jotain kovasti, en saa juuri sitä mitä haluan mutta saan jotain muuta jne.
Testaajat ei vissiin arvanneet, että aika moni uhri alkaa tajuamaan mistä on kyse. Kun avasin suuni kaikenlaisista epäkohdista ja epäilyksista, jouduin psykologiseen kidutukseen. Hae lisää tietoa hakusanalla gang-stalking. En voinut mennä minnekään ilman että joku vainosi ja häiriköi. Kotiini lähetetään ilkeää puhetta ympäri vuorokauden. Sitä on nyt jatkunut yli vuoden. Sellainen teknologia on mahdollista. Oma perhe ja ystävät kääntyi minua vastaan. Minulle yritettiin diagnosoida paranoidi skitsofrenia ja aloittaa lääkitys. Joudun päivittäin elämään kiusaajien ja häiriköitsijöiden kanssa.
Tulevaisuudessa kaikkki maailman vauvat saatetaan siruttaa. Onhan siitä maininta Raamatussa. Pedon merkki otsassa. Kukaan ei halua ajatella asiaa koska se on sama asia kuin helvetti. Kaikkien tarttee kuitenkin ostaa jotain elääkseen, ainakin ruokaa. Ehkä kuolema on ainut ulospääsy.
Kyllä tämä kaikki ON totta!
Minä olen ollut 4 vuotta ajatustenluvun ja kidutuksen uhri: puhetta päähän ja sähköä sydämeen niin että menee epärytmiin. Kaikki tämä yksityiseltä, entisen naapurin taholta.
Kaikki tämä toimii elektromagneettisilla säteillä tietokoneen ja satelliitin välityksellä. Uhri on sirutettu tai lukittu tietylle taajuudelle, jossa häntä voi lukea ja seurata.
MK ULTRA on ollut esillä gangstalking-keskusteluissa. Sen uudempi muoto on MK MONARCH.
http://vigilantcitizen.com/hidden-knowledge/origins-and-techniques-of-monarch-mind-control/
Molempien menetelmien takana on amerikkalainen miljardöörisuku Rockefellerit. Psykiatria on Rockefellerien salaliitto toisinajattelijoita vastaan. Psykokirurgiassa asennetaan uhriin pedon merkki (Ilm. 13-14) ja hänestä tehdään yhteiskuntakelvoton ja ateistinen orja.
Ei kenestäkään voi "tehdä ateistia". Pedonmerkkiä ei väkipakolla laiteta keneenkään, vaan Raamatun mukaan ihmiset ottavat sen itseensä.
On ehdottomasti.Jos ihmiset huomaa että jossain yksilössä on poikkeuksellista hehkua, hänet yritetään nujertaa lapsesta saakka.Peruskoulu on myrkkyä neroille.Mistähän mahtaa johtua että taiteen piiristä ei ole noussut 100 vuoteen uutta Beethovenia tai Mozartia.Jotkut matemaatikot pääsevät läpi.Peruskoulussa ja lukiossa pärjäävät vain pontevat perslävet.Psykiatrit,ihmiskunnan visvasyylät viimeistelevät koulussa tehdyn pohjatyön poikkeusyksilön tuhoamiseksi loppuun.Uskomattoman moni psykiatri on entinen kovan luokan koulukiusaaja.Jatkavat työssään siitä mihin koulussa lopettivat järeimmin asein(pakkohoito,neuroleptit).