uutisia koululaiskuljetusten kalleudesta

Nyt se sitten on sanottu, mitä on epäilty. Pitkät lasten koulumatkat ja kustannukset.
Raha menee kuljetukseen. Ennen oli ennen. Oli pieniä kyläkouluja, lasten ei tarvinnut nousta klo 6, joutuakseen klo 7 linja-autoon ja koulu alkaa ehkä puoli yhdeksän --yhdeksän.

Eiköhän palata entiseen. Laitetaan pystyyn kyläkoulut ja sinne toimihenkilöt.
Kyllä lapset ja tulevaisuus kiittää. Ei menisi raha tielle.
24257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

sehän se vasta kallista olisikin!

Äänestä

Olisi PALJON edullisempaa ajaa keskustasta muutama lapsi sivukylän koululle, kuin ajattaa koko sivukylän kaikki koululaiset keskustaan. Kylät pysyisivät virkeimpinä, kun on toimiva koulu.

Päättäjät ovat superlatiivisen pöljiä, kun eivät ymmärrä selvää asiaa!

Äänestä
  • Sivukylien koulujen ylläpito ei varmaan maksa mitään???

    Äänestä

Eipä taitais säästöä kuljetuksissa syntyä, kun pitäishän ne kullanmurut pikkukouluilleki kulettaa. Ei ne kaikki asu koulun vieressä.

Äänestä

Koulujen sulkeminenhan voimistui henkiin kun Selännettä valmisteltiin, ei lasten parasta kukaan ajatellut, vaan sovittiin neuvotteluissa aivan kirjaimellisesti montako koulua kukin kunta sulkee. Ei silloin laskettu oppilasmääriä, ei kuljetuksia ym.Idean isänähän oli tunnetut Selänteen kannattajat Tikanmäki, Leskinen,Väisänen, Haavisto, Karvonen,Matilainen ym....
Mikäli oikein muistan Jokikylä oli ainoa koulu jolla ei ollut suuret käyttökustannukset, silti se suljettiin ja myytiin halavalla, jos joku tietää hinnan olisi mukava tietää. Kouluunhan oli vastikään enne myyntiä uusittu katto ja se kustannus on ollut varmasti yli kymppitonnin . Jokiranta tontti jne. Miksihän kaupunki tappiollista toimintaa harrastaa. Eikös siellä lähes sama porukka oo toimissa nyt hallituksessa. Taitaa tappioita syntyä kaupunginjohtaja palkoissa kun kahelle on varaa maksaa. Ja jokos pojat ovat saane selännne kuviotkin elämään ,huomasin lehestä että Kärsämäkee ojennellaan valtiovallan taholta.Ja Eipä ne toimet tähän lopu ,jatketaan myöhemmin.

Äänestä

Kyllä se vain niin on, että sivukoulujen lapset kävisivät oman kylän koulua, harvempaa tarvihtis kuljettaa. Nyt kierrellään ja kaarrellaan ja viedään lapsi keskustaan.

Niin, päätöksiä tehdään aikuisten (vanhusten) päätöksillä, eikä pienten lasten ja pienten lasten vanhempien tieto-taidolla ja lapsen parasta ajatellen.

Voi,voi, entinen oli parasta lapselle. Mutta mitäs nämä vanhukset, jotka niiktä euroja ovat säästävinään. Tekevät pahaa jälkeä tuleville sukupolville, nuorille ja lapsille.

Kannatan kyläkouluja ja sitä työilmapiiriä ja läheisyyttä, mitä pienet koulut saavat aikaiseksi.

Muistelen, miten rajusti yritettiin pitää yllä näöitä suljettuja kouluja, että voi,voi,.Samat heput ovat vielä päättämässä, kuten silloin ennen.

Äänestä

No, nämä päättäjäthän on suojatyöpaikalla, eli eläkkeellä.
Helppo heidän on pilata toisten elämät touhuillaan kun eivät itse joudu siitä kärsimään.
Mutta kyllä heillekkin tulee tuomio tekojensa mukaan sitten aikanaan.
Käännetään heille vaan taas poskeamme.

Äänestä

Niin on,-nimimerkille
Se tarkoittanee sitä, että tuota joukkoa ei hoideta kaupungin hoitopaikoilla.
taloudellisesti. Ei ku maksua viimeisen päälle noilta pahuuden pyöveleiltä ja leikkisäästäjiltä.
Nyt on isketty rahaa kaikenkarvaisiin valituksiin, ihan tolkuttomasti ja
lakinaisiin ihan Helsingistä asti. Siihen muut töppäykset ja tuplajohtajien palkat.
Montakohan koulua silläkin olisi pidetty yllä kylillä ja montako perhettä ja lasta tyytyväisenä.??

Äänestä

Pitäähän takseille olla ajoja.

Äänestä

P:n marjat. Takseilla on työtä, ihan harmiksi asti-- tarkoitan koululaiskyytejä.
Kaikki viisi- tai viistoista taksia ravaa Oulaskankaan ja Oulun väliä, miltei joskus jonnekin muuallekin.

Kyllä takseilla ja rengeillä on töitä. Harmi, että lasten kustannuksella takseille järjestettiin tämä harmi.

Äänestä

Ja ennen kotona oli säännöt ja lapset menivät nukkumaan klo 21-22. Sängyssä ei ollut omia kännyköitä tms. härveleitä joilla nykyisin sitten viestitellään kavereille puolille öin ja jopa ylikin. Varmasti aamuherätykset on vaikeita ja koulussa ollaan väsyneitä.
Ennen myös hyvin nukutun yön jälkeen kouluun mentiin kävellen, hiihtäen, pyöräillen, jopa 10 km matkoja suuntaansa. Koulussa oppitunti kesti 45 min ja välitunnilla mentiin ulos (=koulussa oli säännöt, kuri) ja samalla luokkahuoneet tuuletettiin perinteisesti (=ikkunat ja ovet auki). Jo vain lasten aivot sai happea, maistui kouluruoka ja ei ollut ylipainosta kärsiviä ylivilkkaita koululaisia.

Äänestä

ennen oli ennen, mutta miksi ei nyt? Sitä vain voi kysyä ja arvailla.
Järkevä huolenpito on väljähtynyt. Penskat saavat tehdä mitä haluavat.
Kontrolli puuttuu? Yhteiskunta sulloo lapset autoihin, linja-autoihin ja kuskaa kaikki mammuttikouluihin. Yksilö häviää. Pienissä kouluissa jokainen lapsi on yksilö ja jokaisen lapsen oli kunnia-asia käyttäytyä hyvin jne...

Tehdään Pyhäjärvellä paluu entiseen!!. Ostetaan Emoniemi takaisin, Vuokrataan Jokikylä ja miksikäs ei vuokrauksella.

Äänestä

Palataan entiseen. vaikka laulun sanoin sanotaan "aika entinen ei koskaan enää palaa", mutta se on vain laulu...
Koemielessä tehdään ja katsotaan, tuleeko kalliimmaksi kuin ajeluttaminen ympäriämpäriä. aamuvarhaisella iltamyöhään.

Äänestä

Nämä koulujen lakkautukset olivat niitä LeskisPaavon aikaansannoksia. Herra säästi, mutta nyt kaupunginhallituksen hommat ovat semmosta luokkaa, että kukaan ei säästä, eikä mitään.

Äänestä

Kiitän nöyrästi.

Äänestä

Palkkakustannukset on likemmäs 200000e/vuosi, lämmitys noilla vanhoilla kivikouluilla lienee 20000e/vuosi, sähköön menneen jotain 3000e/vuosi. Tuohon kun lisää lumityöt, kiinteistönhoidon ja muut mahdolliset korjaukset niin ei moista voi ehdottaa kuin joku proon kannattaja.

Kun tuonne kyläkoulullekkin tarvitaan useimmiten kuljetus, niin mistä se säästö tulisi? Nyt kiiruusti Ranta ja Emolahti kiinni, ehkä myös Ruotanen...

Sitten jos kylä lähtisi Lagunan avulla nousuun, niin sitten asioita voisi miettiä uudelleen.

Äänestä

Paavoko siellä kiittää ja "nöyrästi". Katso vain peiliin ja kysy itseltäsi"teinkö lapsille oikein, teinkö nuorille perheille oikein"

Äänestä
  • Ihan oikein tekivät, kiitokset vanhoille päättäjille kun uskalsivat tehdä kovia päätöksiä vaikka vastus oli niin kova.

    Äänestä

Aika entinen palaa. Turha sitä sen perään on haikailla. 1900-luvun puolivälin paikkeilla kylien mökit oli täynnä lapsia. Tavallinen määrä oli 10 ja enemmän. Silloin Suomen valtio alkoi kehittämään koulujärjestelmää ja jokaiseen niemeen ja notkelmaan rakennettiin koulu. 70- ja 80-luvuilla nämä runsalukuisissa lapsiperheistä kasvaneet naiset eivät itse halunneet enää toimia "poikimiskoneina". Lisäksi syrjäkylien nuorille tuli mahdollista opiskella pidemmälle kuin välttämätön kansakoulu. Koulutustason noustessa työnperässä muutettiin kasvukeskuksiin, kylät hiljenivät ja ja koulut sulkeutuivat.
Nyt nämä joille koulut rakennettiin, ns suuret ikäluokat" ovat jääneet tai jäämässä eläkkeelle. Heille pitää ruveta rakentamaan toisen kerran, ei kouluja vaan vanhusten hoitokoteja.

Äänestä

Vieläköhän riittäisi Nyppylän koululle oppilaita? Vai pitääköhän ruveta tekemään?

Äänestä

Anteeksi vain. Järjen käyttö on sallitua niin nyt kuin ennenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokeillaan kyläkoulu kirjoitti:

Nyt se sitten on sanottu, mitä on epäilty. Pitkät lasten koulumatkat ja kustannukset.
Raha menee kuljetukseen. Ennen oli ennen. Oli pieniä kyläkouluja, lasten ei tarvinnut nousta klo 6, joutuakseen klo 7 linja-autoon ja koulu alkaa ehkä puoli yhdeksän --yhdeksän.

Eiköhän palata entiseen. Laitetaan pystyyn kyläkoulut ja sinne toimihenkilöt.
Kyllä lapset ja tulevaisuus kiittää. Ei menisi raha tielle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu