jenkit kusee

nilkoilleen tukemassa Syyriassa terrorismia avoimesti. Samalla se paljastaa oman terrorismin tukemisen laajasti näinä kaikkina salaliittovuosina.
456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jenkkien palkkasotakoirat onnistuivat Libyassa ilmatuen takia, mutta kärventyvät nyt Syyriassa.

Äänestä
  • Siis Syyrian hallituksen oman kansansa murhaaminen on mielestänne hyväksyttävää.
    Arabimaat ovat laajalla rintamalla nouseet diktatuuria ja tyranniaa vastaan viime vuosina. Venäjän tukema Syyrian hallitus on ainoa, joka on lahdannut omia kansalaisiaan laajamittaisesti. Nykyinen arvio on jo yli 130 000 kuollutta. Ja sellaista hallintoa te salkkarimulkut ihannoitte.

    Maailmankuvanne on syvältä mörön ahteerista jenkkipelkoineen. katsokaa, mitä ihailemassanne Venäjällä tapahtuu. Ulkovaltojen kanss tekemisissä olevat järjestöt erityistarkkailussa ja erityislainsäädännön piirissä. Sukupuolivähemmistöjen oikeuksia kavennetaan toisin kuin kaikissa sivistysvaltioissa. Oppositio vaiennetaan, joko sulkemalla niiden käyttämät mediat tai lavastamalla johtajat rikollisiksi.
    Putinin diktatuuri on paluuta keskiaikaan. Ei ihme, että Syyria on hirmuhallintoinenne Venäjän erityisessä suojeluksessa.

    Äänestä

  • mvbvjkvkhgik kirjoitti:

    Siis Syyrian hallituksen oman kansansa murhaaminen on mielestänne hyväksyttävää.
    Arabimaat ovat laajalla rintamalla nouseet diktatuuria ja tyranniaa vastaan viime vuosina. Venäjän tukema Syyrian hallitus on ainoa, joka on lahdannut omia kansalaisiaan laajamittaisesti. Nykyinen arvio on jo yli 130 000 kuollutta. Ja sellaista hallintoa te salkkarimulkut ihannoitte.

    Maailmankuvanne on syvältä mörön ahteerista jenkkipelkoineen. katsokaa, mitä ihailemassanne Venäjällä tapahtuu. Ulkovaltojen kanss tekemisissä olevat järjestöt erityistarkkailussa ja erityislainsäädännön piirissä. Sukupuolivähemmistöjen oikeuksia kavennetaan toisin kuin kaikissa sivistysvaltioissa. Oppositio vaiennetaan, joko sulkemalla niiden käyttämät mediat tai lavastamalla johtajat rikollisiksi.
    Putinin diktatuuri on paluuta keskiaikaan. Ei ihme, että Syyria on hirmuhallintoinenne Venäjän erityisessä suojeluksessa.

    Onko USAn ja NATON kansanmurhaaminen Pakistanissa ja Afganistanissa ja Irakissa ja aikanaan Vietnamissa hyväksyttävää?

    Äänestä

Kaiken takana on Kiinan talouskasvun suitsiminen,jenkit ei halua että Syyria myy mitään luonnonvaroja Kiinaan.

Jenkkien aikaan saannostahan oli koko Arabimaiden ns.kansannousu mikä toteutettiin pääasiassa sosiaalisen median kautta,siis se vihanlietsonta mikä sitten sai aikaan valtiopäämiesten syrjäyttämisen.

Jenkit haluaa olla ykkösiä taloudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omille kirjoitti:

nilkoilleen tukemassa Syyriassa terrorismia avoimesti. Samalla se paljastaa oman terrorismin tukemisen laajasti näinä kaikkina salaliittovuosina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu