Kirkko ryhtyy lapsiin entistä fokusoidummin

On vaikea kuvitella, että tuolla aktivoitumisella aikaansaataisiin mitään kovin konkreettista.

On kuitenkin syytä tuoda esille, aina kun siihen tarjoutuu hyvä tilaisuus, mikä on kirkon takana oleva strateginen pyrkimys; saada lapsen mieli otteeseensa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Kirkon henkilöresurssit(kin) vähenee vähenemistään, eikä tuosta kirkon märästä unesta taida tulla mitään kovin suurta menestystä;-)

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?Open&cid=Content42F00E

”10–14–vuotiaat seurakunnan yhteiseksi kehittämisen kohteeksi
10.02.2014Kasvatus

Koko seurakunnan tulee osallistua 10-14 -vuotiaiden seurakuntalaisuuden tukemiseen, ei vain muutamien nuorisotyöntekijöiden. Tämä toive nousi esille Suuntaseminaarissa 4.-8.2.2014. 10–14 -vuotiaat jäävät seurakunnissa usein vaille riittävää huomiota.
Viidelle seurakunnalle luotiin seminaarissa konkreettinen suunnitelma ikäryhmän toiminnan kehittämiseksi prosessityöskentelyyn osallistuneiden varhaisnuorisotyöntekijöiden voimin. Tyttöjen ja poikien omaa roolia toiminnan suunnittelussa korostettiin, samoin aikuisten seurakuntalaisten aktivoimista.
Tarve kehittää 5.-8.-luokkalaisten seurakuntalaisuutta nousi esiin kirkolliskokouksessa keväällä 2013. Tuolloin keskusteltiin siitä, tulisiko rippikoulun aloitusikää varhentaa. Kirkolliskokous ei kannattanut rippikouluiän muuttamista, mutta piti ”perusteltuna, että kirkossa otetaan 10–14-vuotiaiden kristillinen kasvatus erityisen kehittämisen kohteeksi.”
278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taas ovat indoktrinaattorit hiukan yössä. Nimittäin nykynuoriso on niin fiksua että ymmärtää jo kymmenvuotiaana sadun ja toden eron, jos on ymmärtääkseen, eli noin vanhoille ei enää kyetä luomaan jeesusparasiitteja korvien väliin.

Äänestä

Kirkossa ei tajuta vieläkään, että nuoret eivät ole mitään pässejä. Siksi kirkolle olisi oikeastaan parempi olla mahdollisimman hissukseen eikä yrittää aivopestä nuoria. Juuri siksihän nuoret kirkosta eroavat, että he ovat saaneet koulussa ja riparilla kirkon saduista tarpeekseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1 + 2 kirjoitti:

On vaikea kuvitella, että tuolla aktivoitumisella aikaansaataisiin mitään kovin konkreettista.

On kuitenkin syytä tuoda esille, aina kun siihen tarjoutuu hyvä tilaisuus, mikä on kirkon takana oleva strateginen pyrkimys; saada lapsen mieli otteeseensa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Kirkon henkilöresurssit(kin) vähenee vähenemistään, eikä tuosta kirkon märästä unesta taida tulla mitään kovin suurta menestystä;-)

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?Open&cid=Content42F00E

”10–14–vuotiaat seurakunnan yhteiseksi kehittämisen kohteeksi
10.02.2014Kasvatus

Koko seurakunnan tulee osallistua 10-14 -vuotiaiden seurakuntalaisuuden tukemiseen, ei vain muutamien nuorisotyöntekijöiden. Tämä toive nousi esille Suuntaseminaarissa 4.-8.2.2014. 10–14 -vuotiaat jäävät seurakunnissa usein vaille riittävää huomiota.
Viidelle seurakunnalle luotiin seminaarissa konkreettinen suunnitelma ikäryhmän toiminnan kehittämiseksi prosessityöskentelyyn osallistuneiden varhaisnuorisotyöntekijöiden voimin. Tyttöjen ja poikien omaa roolia toiminnan suunnittelussa korostettiin, samoin aikuisten seurakuntalaisten aktivoimista.
Tarve kehittää 5.-8.-luokkalaisten seurakuntalaisuutta nousi esiin kirkolliskokouksessa keväällä 2013. Tuolloin keskusteltiin siitä, tulisiko rippikoulun aloitusikää varhentaa. Kirkolliskokous ei kannattanut rippikouluiän muuttamista, mutta piti ”perusteltuna, että kirkossa otetaan 10–14-vuotiaiden kristillinen kasvatus erityisen kehittämisen kohteeksi.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu