Onko kukaan saanut selville Trafin ohjeista, että tarvitseeko opetusluvalla harjoittelevan mennä perusvaiheen jälkeen autokouluun? Sivuilla sanotaan että perusvaiheessa ei tarvitse mutta entä Harjoittelu ja Syventävässä vaiheessa?
Sivuilla sanotaan näin:
Perusvaiheessa teoriaopetusta on vähintään 19 tuntia ja ajo-opetusta vähintään 18 tuntia. Perusvaihe päättyy hyväksytyn kuljettajantutkinnon suorittamiseen, ja sen jälkeen henkilö saa lyhytaikaisen ajokortin.
Harjoitteluvaiheeseen sisältyy itsenäistä opiskelua ja ajoharjoittelua sekä palautejakso autokoulussa, johon kuuluu tunti teoriaopetusta ja 2 tuntia ajo-opetusta.
Syventävässä vaiheessa kehitetään perusvaiheen opetuksessa ja harjoitteluvaiheessa hankittuja tietoja ja taitoja. Siinä myös lisätään valmiuksia ajaa vaikeissa olosuhteissa, tunnistaa ja välttää vaaratilanteita sekä ottaa huomioon ympäristövaikutuksia. Syventävässä vaiheessa on 4 tuntia sekä teoriaopetusta että ajo-opetusta.
B-luokan syventävän vaiheen opetuksen voi aloittaa aikaisintaan 3 kuukauden kuluttua siitä, kun ajokoe on hyväksytty. Myös harjoitteluvaiheen palautejakson opetus pitää olla saatu.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lueppa Trafin sivulta uudestaan kohdasta: "Harjoitteluvaiheeseen sisältyy...." ja oikein ajatuksen kanssa.
mutta sitten et saa ikinä oikeaa ajokorttia. Onkohan opetuslupa ohjastaja selvillä edes omasta nimestään.
Nykyasetukset pitävät huolen siitä, ettet välty autokoululta millään ajo-opetusvariaatiolla.
Perusvaiheen voi suorittaa opetusluvalla. Harjoittelu- ja syventävän vaiheen samoin, mikäli opettajalla on liikenneopettajalupa. Missä tarvitaan autokoulua?