Suomen kansa EI TODELLAKAAN itkernyt ja rukoillut vaan pitivät peukkuja pystyssä! Meillähän oli palkatit politiikot kuten Kekkonen, joka piti viran puolesta jonkunlaisen muistopuheen ja päästi pienen volinan päälle.
Parvilahden kirjassa Berijan tarhat kerrotaan, kuinka ilmoitus Joosepin poismenosta nosti valtavan riemun ja kaikki nhäyttyvät peukkuja toisilleen: 'taas yksi vähemmän!'
0Äänestä
KobaJätkä 1
Suomen radio 6.3.1953 Suomalaiset radiokuuntelijat! Keskiviikkona aamupäivällä saapunut sanoma Neuvostoliiton pääministerin generalissimus Josif Vissarionovitš Stalinin sairastumisesta oli sisällöltään ja sävyltään niin vakava, että tänään annettu virallinen tieto generalissimus Stalinin kuolemasta ei ollut odottamaton. Kun aivan äskettäin Stalinin tavanneet ulkomaiset diplomaatit olivat kertoneet hänen aivan erinomaisesta terveydentilastaan, on tieto hänen poismenostaan tullut maailmalle yllättävänä. Stalinin maailmanhistoriallinen merkitys on jokaiselle nykypäivän ihmiselle kiistämätön tosiasia. Niidenkin, jotka eivät omaksu sitä maailmankatsomusta, jonka nerokas ja menestyksellinen johtaja Stalin on ollut, täytyy myöntää, että Neuvostoliiton taloudellinen kehitys takapajuisesta maatalousmaasta voimakkaaksi nykyaikaiseksi teollisuusmaaksi ja toiseksi johtavaksi maailmanvallaksi on ollut todellinen jättiläissuoritus. Se on tapahtunut Stalinin johdon alaisena, ja hänen työnsä ei ole rajoittunut ainoastaan suurten linjojen suunnittelemiseen ja toteuttamiseen, vaan se on ulottunut varsin pieniin yksityiskohtiinkin, jonkalaiset hän tiesi tärkeiksi kokonaisuuden onnistumiselle. Se feodaalivalta, joka tsaarien aikana vallitsi, ei olisi kyennyt luomaan varsinaiselle kansalle sitä sivistyksellistä, yhteiskunnallista ja taloudellista nousua, mikä Neuvostoliitossa on tapahtunut. Ja kuinka paljon suurempi se olisikaan ollut, jollei Saksan hyökkäys olisi tuhonnut niin suunnattomasti siitä rakennustyöstä, mitä Neuvostoliitossa erityisesti 1930-luvulla suoritettiin. Stalinista valtiomiehenä ja ihmisenä oli meillä suomalaisilla ennen sotaa ja sodan aikana ainoastaan vihamielisen propagandan välittämä kuva. Ensimmäisen kerran joutuivat Suomen eri kansankerroksia edustavat piirit Stalinin kanssa kosketukseen suomalaisen kulttuuridelegaation vierailun aikana Neuvostoliitossa vuonna 1945. Stalin otti delegaation vastaan lokakuun 9. päivänä. Syntynen keskustelun yhteydessä Stalin monessa eri yhteydessä ilmaisi lämpimän myötätuntonsa Suomea kohtaan. Juuri tässä tilaisuudessa Stalin ilmoitti, että Neuvostoliitto tulee pidentämään sotakorvausten suoritusaikaa kahdella vuodella ja vakuutti, että Neuvostoliitto tulee sotakorvaustoimitusten päätyttyä ostamaan Suomesta samoja tuotteita, vieläpä kaksi ja kolme kertaa toimitusten määrää enemmänkin. Me suomalaiset tiedämme nyt, mikä arvo näillä Stalinin lupauksilla meille on ollut, ja vastaisuudessakin tulee olemaan. Delegaation jäsenten taholta tehtyihin kysymyksiin vastatessaan Stalin korosti, että se ystävällinen suhtautumistapa, jota Neuvostoliitossa tunnetaan Suomea kohtaan, ei johdu Neuvostoliiton eräiden johtomiesten tsaarin aikana Suomessa hankituista henkilökohtaisista suhteista, eikä edes siitä, että olemme naapureita, vaan siitä, että me pidämme Suomen kansasta, kuten Stalinin sanat kuuluivat. Se on hyvä, työteliäs, kyvykäs kansa, joka vaikeissa olosuhteissa on rakentanut suolle kehittyneen valtakunnan. Stalin oli jo varsin aikaisin joutunut Suomen ja suomalaisten kanssa kosketukseen. Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen ensimmäinen konferenssi pidettiin 25.–30. päivään joulukuuta 1905 Tampereella, ja tässä kokouksessa Stalin ensimmäisen kerran kohtasi Leninin. Vuonna 1917 huhtikuussa pidetyssä bolševikkipuolueen konferenssissa Stalin päättävästi asettui Suomen oikeuksien puolelle Venäjän väliaikaista hallitusta vastaan ja kannatti Suomen oikeutta valtiolliseen riippumattomuuteen. Tämän kannan johdonmukaisena seurauksena oli, että Leninin johtama hallitus lokakuun vallankumouksen jälkeen tunnusti Suomen itsenäisyyden. Päätös joulukuun 18. päivältä 1917 on Leninin ja Stalinin allekirjoittama. Joulukuun 22. päivänä 1917 Stalin lausui seuraavaa: ”Maailmassa ei löydy sellaista voimaa, joka voisi pakottaa kansankomissaarien neuvoston luopumaan lupauksistaan. Tämän olemme todistaneet sillä tosiasialla, että olemme ennakkoluulottomasti suhtautuneet Suomen porvariston vaatimuksiin, että Suomelle myönnettäisiin itsenäisyys ja viipymättä ryhdyttäisiin julkaisemaan Suomen itsenäisyyttä koskevaa asetusta.”
0Äänestä
KobaJätkä2
Sodanjälkeisenä aikana on Neuvostoliitto monessa eri vaiheessa osoittanut hyvää tahtoa Suomea kohtaan. Edellä on jo mainittu sotakorvausten toimitusajan pidentämisestä. Vuonna 1946 neuvostohallitus vapautti Suomen Neuvostoliitosta tuodun omaisuuden enemmästä palauttamisesta. Ja vuonna 1948 neuvostohallitus alensi 50 prosentilla Suomen sotakorvausvelvollisuuden jäljellä olevaa määrää. Vuonna 1950 neuvostohallitus solmi Suomen kanssa viisivuotisen kauppasopimuksen, siten toteuttaen sen lupauksen, minkä Stalin vuonna 1945 oli antanut. Varmaa on, että Stalinilla on kaikkiin näihin päätöksiin ollut ratkaiseva vaikutus. Vuonna 1948 solmittiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta. Tämän sopimuksen allekirjoittamisen jälkeisenä päivänä 7. päivänä huhtikuuta järjestettiin Kremlissä päivälliset Suomen hallitusvaltuuskunnan kunniaksi. Generalissimus Stalin piti päivällisillä puheen. Tuo puhe teki suomalaisiin mieluisan ja rohkaisevan vaikutuksen. Mutta kun olen joutunut tuon puheen perästä päin yhä uudelleen ja uudelleen lukemaan, olen voinut todeta, että se oli paljon enemmän kuin ensi kuulemalta saatoimme päätellä. Se oli suuren valtionmiehen suuri ohjelmapuhe. Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet on siinä kuvattu rehellisesti ja realistisesti: 150 vuotta on maittemme välillä vallinnut epäluottamus. Sen seurauksena on ollut kaksi sotaa. Epäluottamuksen aikakaudesta on päästävä keskinäisen luottamuksen aikakauteen. Juuri solmitun ystävyys- ja avunantosopimuksen, joka on rakennettu täydellisen tasa-arvoisuuden pohjalle, on murrettava epäluottamus ja sen on luotava uusi pohja kansojemme välisille suhteille. Mutta epäluottamusta ei voida hävittää yhdellä iskulla. Epäluottamuksen tähteet jäävät pitkäksi ajaksi. Niiden poistamiseksi on tehtävä paljon työtä, jotta saataisiin luoduksi lujat perinteet kestävälle ystävyydelle. Tämä oli lyhyesti sanottuna Stalinin viisaan puheen sisältö. Siinä ei ollut mitään turhia korusanoja. Siinä ei vältelty menneisyyden tosiasioita. Siinä nähtiin ne vaikeudet, mitkä uuden historiallisen vaiheen syntyminen tuo tullessaan, mutta siinä esitettiin luja luottamus siihen, että keskinäiselle ystävyyden politiikalle on luotavissa kestävät perusteet molempien osapuolten onneksi. Mutta puheeseen sisältyi vielä eräs erittäin merkittävä kappale, joka koski tasa-arvoisuutta suurten ja pienten kansojen kesken. Lainaan tämän kappaleen kokonaisuudessaan: ”Monet eivät usko, että suuren ja pienen kansan välillä voi olla tasa-arvoiset suhteet. Mutta me neuvostokansat olemme sitä mieltä, että suhteet voivat olla tällaiset, ja niiden tulee olla tällaiset. Neuvostokansa katsoo, että jokaisella kansalla, olipa se suuri tai pieni, on omat laadulliset erikoisuutensa, omalaatuisuutensa, joka kuuluu vain sille, ja jota ei ole muilla kansoilla. Nämä erikoisuudet ovat se panos, jonka jokainen kansa antaa maailman kulttuurin yhteiseen aarreaittaan, sen täydentämiseksi ja rikastuttamiseksi. Tässä mielessä kaikki kansat, niin pienet kuin suuretkin, ovat samassa asemassa, ja jokainen kansa on saman arvoinen minkä tahansa muun kansa rinnalla.” On merkillepantavaa ja meille suomalaisille rohkaisevaakin, että Stalin esitti nämä periaatteellisesti tärkeät näkökohdat Suomen hallitusvaltuuskunnalle pidetyssä juhlatilaisuudessa. Ne palauttavat elävästi mieliin Stalinin lausunnot Suomen itsenäisyyttä koskevien vaiheiden aikana vuodelta 1917. Meillä suomalaisilla on se käsitys, ja monien tosiasioiden perusteella uskomme olevamme oikeassa, että generalissimus Stalinilla oli erityistä henkilökohtaista kiintymystä ja ystävyyttä Suomea kohtaan. On luonnollista, että kun generalissimus Stalin nyt on poissa, me suomalaiset tunnemme vilpitöntä surua sen johdosta. Hänen ansiokseen me luemme, että Neuvostoliiton suhtautuminen Suomea kohtaan meille ratkaisevina vuosina sodan jälkeen on ollut suopea ja jalomielinen. Kosto ei kelpaa kansojen välisten suhteiden perustaksi, lausui Stalin suomalaiselle delegaatiolle 9. päivänä lokakuuta 1945, ja tuota periaatetta hän noudatti Neuvostoliiton politiikassa Suomea kohtaan. Siitä me suomalaiset tunnemme syvää kiitollisuutta hänelle. Me suomalaiset haluamme vakaasti työskennellä sen puolesta, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteet kehittyisivät ja lujittuisivat vastaisuudessakin sillä keskinäiseen luottamukseen ja molemminpuoliseen arvonantoon rakentuvalla pohjalla, joka on generalissimus Stalinin asettama peruskivi Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyölle. Suomen kansa ja Suomen hallitus tekevät kunniaa generalissimus Stalinin paarien ääressä.
0Äänestä
he h eh e
Kuoli peräpukamiin Kustaa V homppelin tavoin.
0Äänestä
taivaan kutsu
Taivaasta laskeutui enkeliparvi, joka kertoi isä aurinkoisen saaneen ihmiskuntaa edistävän työnsä päätökseen. Jumala oli halunnut mitä pikimmin asettaa isä aurinkoisen jeesuksen ja itsensä väliin katsomaan meitä hiirulaisia.
Niin lähti taivaan riemuihin tuo ihmisistä lempein ja kaunein.
0Äänestä
Helvetin kutsu
Todellisuudessa aukeni lattiiaan tulinen pätsi, josta sarviukko hanko kädessään seivästi Jooseppi-paran Aadolfin seuraksi hiilihankopuolelle!
0Äänestä
Äkillinen sairaus
Stalin kuoli ilmeisesti äkilliseen aivoverenvuotoon. Kuolema ei seurannut kovinkaan pikaisesti, vaan parissa vuorokaudessa hänen datsallaan. Lääkärit eivät voineet tehdä asian hyväksi mitään.
0Äänestä
Helvetin kutsu
Stalin meni nukkumaan keskellä yötä divaanille (hän ei käyttänyt ikinä vuodetta). Kun aamu tuli niin huoneesta ei kuulunut mitään eikä palvelijat uskaltaneet mennä 'herättämään' ankaraa isäntää. Vasta puolen päivän jälkeen yksi palvelijoista meni huoneeseen ja löysi Joosepin keskellä omaa virtsalammikkoaan lattialla. Mies eli vielä, mutta ei pystynyt puhumaan!
Sitten seurasi jotakin tuolle yhteiskunnalle tyypillistä! Palvelijat eivät kutsuneet suinkaan lääkäriä paikalle vaan muut johtoryhmän jäsenet kuten Malenkov, Hrutshev, Berija jne. Vasta nämä kutsuivat paikalle lääkärin, joka totesi aivoverenvuodon ja sen, ettei mitään ollut ENÄÄ tehtävissä. Kertoman mukaan ainakin Berija riemuitsi tilanteesta kovasti ja oli uskossa, että juuri hänestä tulisi Stalinin seuraaja. Toisin kävi: muu johtoryhmä kokoontui ja iunhottu Berija teloitettiin!
0Äänestä
yksityisyrittäjä
Helvetin kutsu kirjoitti:
Stalin meni nukkumaan keskellä yötä divaanille (hän ei käyttänyt ikinä vuodetta). Kun aamu tuli niin huoneesta ei kuulunut mitään eikä palvelijat uskaltaneet mennä 'herättämään' ankaraa isäntää. Vasta puolen päivän jälkeen yksi palvelijoista meni huoneeseen ja löysi Joosepin keskellä omaa virtsalammikkoaan lattialla. Mies eli vielä, mutta ei pystynyt puhumaan!
Sitten seurasi jotakin tuolle yhteiskunnalle tyypillistä! Palvelijat eivät kutsuneet suinkaan lääkäriä paikalle vaan muut johtoryhmän jäsenet kuten Malenkov, Hrutshev, Berija jne. Vasta nämä kutsuivat paikalle lääkärin, joka totesi aivoverenvuodon ja sen, ettei mitään ollut ENÄÄ tehtävissä. Kertoman mukaan ainakin Berija riemuitsi tilanteesta kovasti ja oli uskossa, että juuri hänestä tulisi Stalinin seuraaja. Toisin kävi: muu johtoryhmä kokoontui ja iunhottu Berija teloitettiin!
Lyhyesti sanottuna kansankielellä , suoni poikki ja kuoli omaan kusilammikkoonsa . Niin tavallinen tapa lähteä . Aron pallopää , Hrutsev , otti homman haltuunsa .
0Äänestä
Berija
Elintarvikkeisiin joskus kehittyvää botuliini-hermomyrkkyä ei voi huomata syödessä - se ei maistu eikä haise miltään. Myrkytys havaitaan yleensä vasta, kun halvaus etenee kasvoista raajoihin. Botulismi-myrkytys on erittäin harvinainen sekä valitettavasti myös erittäin vaikeasti tunnistettava ja hoidettava.
0Äänestä
kaiiki delataan
Aivo vernvuoto tappaa kenet tahaansa. Ei kai Stalinkaan ollut kuin vaha sariras mies Taitaa se Sumikin olla huonossa hapessa , vaikka hoito lienee maailman parasta.
0Äänestä
Helvetin kutsu
Asiaa ei kuitenkaan ainakaan auta tuo Stalinin tilanne, jossa hän oli 1-1,5 vrk kohtauksesta täysin ilman hoitoa!
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Vetlana Džugašvili kertoi kuolevalla Koballa olleen kammottava katse. Uskovainen kommentoi notta isä aurinkoinen näki siiloin jo helevetin portit.
Isot oli hautajaiset. Suomen kansakin itki ja rukoili.
http://www.youtube.com/watch?v=Wojz2-6vM2o
http://areena.yle.fi/tv/2036600
Suomen kansa EI TODELLAKAAN itkernyt ja rukoillut vaan pitivät peukkuja pystyssä! Meillähän oli palkatit politiikot kuten Kekkonen, joka piti viran puolesta jonkunlaisen muistopuheen ja päästi pienen volinan päälle.
Parvilahden kirjassa Berijan tarhat kerrotaan, kuinka ilmoitus Joosepin poismenosta nosti valtavan riemun ja kaikki nhäyttyvät peukkuja toisilleen: 'taas yksi vähemmän!'
Suomen radio 6.3.1953
Suomalaiset radiokuuntelijat!
Keskiviikkona aamupäivällä saapunut sanoma Neuvostoliiton pääministerin generalissimus Josif Vissarionovitš Stalinin sairastumisesta oli sisällöltään ja sävyltään niin vakava, että tänään annettu virallinen tieto generalissimus Stalinin kuolemasta ei ollut odottamaton. Kun aivan äskettäin Stalinin tavanneet ulkomaiset diplomaatit olivat kertoneet hänen aivan erinomaisesta terveydentilastaan, on tieto hänen poismenostaan tullut maailmalle yllättävänä.
Stalinin maailmanhistoriallinen merkitys on jokaiselle nykypäivän ihmiselle kiistämätön tosiasia. Niidenkin, jotka eivät omaksu sitä maailmankatsomusta, jonka nerokas ja menestyksellinen johtaja Stalin on ollut, täytyy myöntää, että Neuvostoliiton taloudellinen kehitys takapajuisesta maatalousmaasta voimakkaaksi nykyaikaiseksi teollisuusmaaksi ja toiseksi johtavaksi maailmanvallaksi on ollut todellinen jättiläissuoritus. Se on tapahtunut Stalinin johdon alaisena, ja hänen työnsä ei ole rajoittunut ainoastaan suurten linjojen suunnittelemiseen ja toteuttamiseen, vaan se on ulottunut varsin pieniin yksityiskohtiinkin, jonkalaiset hän tiesi tärkeiksi kokonaisuuden onnistumiselle.
Se feodaalivalta, joka tsaarien aikana vallitsi, ei olisi kyennyt luomaan varsinaiselle kansalle sitä sivistyksellistä, yhteiskunnallista ja taloudellista nousua, mikä Neuvostoliitossa on tapahtunut. Ja kuinka paljon suurempi se olisikaan ollut, jollei Saksan hyökkäys olisi tuhonnut niin suunnattomasti siitä rakennustyöstä, mitä Neuvostoliitossa erityisesti 1930-luvulla suoritettiin.
Stalinista valtiomiehenä ja ihmisenä oli meillä suomalaisilla ennen sotaa ja sodan aikana ainoastaan vihamielisen propagandan välittämä kuva. Ensimmäisen kerran joutuivat Suomen eri kansankerroksia edustavat piirit Stalinin kanssa kosketukseen suomalaisen kulttuuridelegaation vierailun aikana Neuvostoliitossa vuonna 1945. Stalin otti delegaation vastaan lokakuun 9. päivänä. Syntynen keskustelun yhteydessä Stalin monessa eri yhteydessä ilmaisi lämpimän myötätuntonsa Suomea kohtaan. Juuri tässä tilaisuudessa Stalin ilmoitti, että Neuvostoliitto tulee pidentämään sotakorvausten suoritusaikaa kahdella vuodella ja vakuutti, että Neuvostoliitto tulee sotakorvaustoimitusten päätyttyä ostamaan Suomesta samoja tuotteita, vieläpä kaksi ja kolme kertaa toimitusten määrää enemmänkin. Me suomalaiset tiedämme nyt, mikä arvo näillä Stalinin lupauksilla meille on ollut, ja vastaisuudessakin tulee olemaan.
Delegaation jäsenten taholta tehtyihin kysymyksiin vastatessaan Stalin korosti, että se ystävällinen suhtautumistapa, jota Neuvostoliitossa tunnetaan Suomea kohtaan, ei johdu Neuvostoliiton eräiden johtomiesten tsaarin aikana Suomessa hankituista henkilökohtaisista suhteista, eikä edes siitä, että olemme naapureita, vaan siitä, että me pidämme Suomen kansasta, kuten Stalinin sanat kuuluivat. Se on hyvä, työteliäs, kyvykäs kansa, joka vaikeissa olosuhteissa on rakentanut suolle kehittyneen valtakunnan.
Stalin oli jo varsin aikaisin joutunut Suomen ja suomalaisten kanssa kosketukseen. Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen ensimmäinen konferenssi pidettiin 25.–30. päivään joulukuuta 1905 Tampereella, ja tässä kokouksessa Stalin ensimmäisen kerran kohtasi Leninin. Vuonna 1917 huhtikuussa pidetyssä bolševikkipuolueen konferenssissa Stalin päättävästi asettui Suomen oikeuksien puolelle Venäjän väliaikaista hallitusta vastaan ja kannatti Suomen oikeutta valtiolliseen riippumattomuuteen. Tämän kannan johdonmukaisena seurauksena oli, että Leninin johtama hallitus lokakuun vallankumouksen jälkeen tunnusti Suomen itsenäisyyden. Päätös joulukuun 18. päivältä 1917 on Leninin ja Stalinin allekirjoittama. Joulukuun 22. päivänä 1917 Stalin lausui seuraavaa: ”Maailmassa ei löydy sellaista voimaa, joka voisi pakottaa kansankomissaarien neuvoston luopumaan lupauksistaan. Tämän olemme todistaneet sillä tosiasialla, että olemme ennakkoluulottomasti suhtautuneet Suomen porvariston vaatimuksiin, että Suomelle myönnettäisiin itsenäisyys ja viipymättä ryhdyttäisiin julkaisemaan Suomen itsenäisyyttä koskevaa asetusta.”
Sodanjälkeisenä aikana on Neuvostoliitto monessa eri vaiheessa osoittanut hyvää tahtoa Suomea kohtaan. Edellä on jo mainittu sotakorvausten toimitusajan pidentämisestä. Vuonna 1946 neuvostohallitus vapautti Suomen Neuvostoliitosta tuodun omaisuuden enemmästä palauttamisesta. Ja vuonna 1948 neuvostohallitus alensi 50 prosentilla Suomen sotakorvausvelvollisuuden jäljellä olevaa määrää. Vuonna 1950 neuvostohallitus solmi Suomen kanssa viisivuotisen kauppasopimuksen, siten toteuttaen sen lupauksen, minkä Stalin vuonna 1945 oli antanut. Varmaa on, että Stalinilla on kaikkiin näihin päätöksiin ollut ratkaiseva vaikutus.
Vuonna 1948 solmittiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta. Tämän sopimuksen allekirjoittamisen jälkeisenä päivänä 7. päivänä huhtikuuta järjestettiin Kremlissä päivälliset Suomen hallitusvaltuuskunnan kunniaksi. Generalissimus Stalin piti päivällisillä puheen. Tuo puhe teki suomalaisiin mieluisan ja rohkaisevan vaikutuksen. Mutta kun olen joutunut tuon puheen perästä päin yhä uudelleen ja uudelleen lukemaan, olen voinut todeta, että se oli paljon enemmän kuin ensi kuulemalta saatoimme päätellä. Se oli suuren valtionmiehen suuri ohjelmapuhe. Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet on siinä kuvattu rehellisesti ja realistisesti: 150 vuotta on maittemme välillä vallinnut epäluottamus. Sen seurauksena on ollut kaksi sotaa. Epäluottamuksen aikakaudesta on päästävä keskinäisen luottamuksen aikakauteen. Juuri solmitun ystävyys- ja avunantosopimuksen, joka on rakennettu täydellisen tasa-arvoisuuden pohjalle, on murrettava epäluottamus ja sen on luotava uusi pohja kansojemme välisille suhteille. Mutta epäluottamusta ei voida hävittää yhdellä iskulla. Epäluottamuksen tähteet jäävät pitkäksi ajaksi. Niiden poistamiseksi on tehtävä paljon työtä, jotta saataisiin luoduksi lujat perinteet kestävälle ystävyydelle.
Tämä oli lyhyesti sanottuna Stalinin viisaan puheen sisältö. Siinä ei ollut mitään turhia korusanoja. Siinä ei vältelty menneisyyden tosiasioita. Siinä nähtiin ne vaikeudet, mitkä uuden historiallisen vaiheen syntyminen tuo tullessaan, mutta siinä esitettiin luja luottamus siihen, että keskinäiselle ystävyyden politiikalle on luotavissa kestävät perusteet molempien osapuolten onneksi.
Mutta puheeseen sisältyi vielä eräs erittäin merkittävä kappale, joka koski tasa-arvoisuutta suurten ja pienten kansojen kesken. Lainaan tämän kappaleen kokonaisuudessaan: ”Monet eivät usko, että suuren ja pienen kansan välillä voi olla tasa-arvoiset suhteet. Mutta me neuvostokansat olemme sitä mieltä, että suhteet voivat olla tällaiset, ja niiden tulee olla tällaiset. Neuvostokansa katsoo, että jokaisella kansalla, olipa se suuri tai pieni, on omat laadulliset erikoisuutensa, omalaatuisuutensa, joka kuuluu vain sille, ja jota ei ole muilla kansoilla. Nämä erikoisuudet ovat se panos, jonka jokainen kansa antaa maailman kulttuurin yhteiseen aarreaittaan, sen täydentämiseksi ja rikastuttamiseksi. Tässä mielessä kaikki kansat, niin pienet kuin suuretkin, ovat samassa asemassa, ja jokainen kansa on saman arvoinen minkä tahansa muun kansa rinnalla.”
On merkillepantavaa ja meille suomalaisille rohkaisevaakin, että Stalin esitti nämä periaatteellisesti tärkeät näkökohdat Suomen hallitusvaltuuskunnalle pidetyssä juhlatilaisuudessa. Ne palauttavat elävästi mieliin Stalinin lausunnot Suomen itsenäisyyttä koskevien vaiheiden aikana vuodelta 1917.
Meillä suomalaisilla on se käsitys, ja monien tosiasioiden perusteella uskomme olevamme oikeassa, että generalissimus Stalinilla oli erityistä henkilökohtaista kiintymystä ja ystävyyttä Suomea kohtaan. On luonnollista, että kun generalissimus Stalin nyt on poissa, me suomalaiset tunnemme vilpitöntä surua sen johdosta. Hänen ansiokseen me luemme, että Neuvostoliiton suhtautuminen Suomea kohtaan meille ratkaisevina vuosina sodan jälkeen on ollut suopea ja jalomielinen.
Kosto ei kelpaa kansojen välisten suhteiden perustaksi, lausui Stalin suomalaiselle delegaatiolle 9. päivänä lokakuuta 1945, ja tuota periaatetta hän noudatti Neuvostoliiton politiikassa Suomea kohtaan. Siitä me suomalaiset tunnemme syvää kiitollisuutta hänelle.
Me suomalaiset haluamme vakaasti työskennellä sen puolesta, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteet kehittyisivät ja lujittuisivat vastaisuudessakin sillä keskinäiseen luottamukseen ja molemminpuoliseen arvonantoon rakentuvalla pohjalla, joka on generalissimus Stalinin asettama peruskivi Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyölle.
Suomen kansa ja Suomen hallitus tekevät kunniaa generalissimus Stalinin paarien ääressä.
Kuoli peräpukamiin Kustaa V homppelin tavoin.
Taivaasta laskeutui enkeliparvi, joka kertoi isä aurinkoisen saaneen ihmiskuntaa edistävän työnsä päätökseen.
Jumala oli halunnut mitä pikimmin asettaa isä aurinkoisen jeesuksen ja itsensä väliin katsomaan meitä hiirulaisia.
Niin lähti taivaan riemuihin tuo ihmisistä lempein ja kaunein.
Todellisuudessa aukeni lattiiaan tulinen pätsi, josta sarviukko hanko kädessään seivästi Jooseppi-paran Aadolfin seuraksi hiilihankopuolelle!
Stalin kuoli ilmeisesti äkilliseen aivoverenvuotoon. Kuolema ei seurannut kovinkaan pikaisesti, vaan parissa vuorokaudessa hänen datsallaan.
Lääkärit eivät voineet tehdä asian hyväksi mitään.
Stalin meni nukkumaan keskellä yötä divaanille (hän ei käyttänyt ikinä vuodetta). Kun aamu tuli niin huoneesta ei kuulunut mitään eikä palvelijat uskaltaneet mennä 'herättämään' ankaraa isäntää. Vasta puolen päivän jälkeen yksi palvelijoista meni huoneeseen ja löysi Joosepin keskellä omaa virtsalammikkoaan lattialla. Mies eli vielä, mutta ei pystynyt puhumaan!
Sitten seurasi jotakin tuolle yhteiskunnalle tyypillistä! Palvelijat eivät kutsuneet suinkaan lääkäriä paikalle vaan muut johtoryhmän jäsenet kuten Malenkov, Hrutshev, Berija jne. Vasta nämä kutsuivat paikalle lääkärin, joka totesi aivoverenvuodon ja sen, ettei mitään ollut ENÄÄ tehtävissä. Kertoman mukaan ainakin Berija riemuitsi tilanteesta kovasti ja oli uskossa, että juuri hänestä tulisi Stalinin seuraaja. Toisin kävi: muu johtoryhmä kokoontui ja iunhottu Berija teloitettiin!
Lyhyesti sanottuna kansankielellä , suoni poikki ja kuoli omaan kusilammikkoonsa . Niin tavallinen tapa lähteä . Aron pallopää , Hrutsev , otti homman haltuunsa .
Elintarvikkeisiin joskus kehittyvää botuliini-hermomyrkkyä ei voi huomata syödessä - se ei maistu eikä haise miltään. Myrkytys havaitaan yleensä vasta, kun halvaus etenee kasvoista raajoihin. Botulismi-myrkytys on erittäin harvinainen sekä valitettavasti myös erittäin vaikeasti tunnistettava ja hoidettava.
Aivo vernvuoto tappaa kenet tahaansa. Ei kai Stalinkaan ollut kuin vaha sariras mies Taitaa se Sumikin olla huonossa hapessa , vaikka hoito lienee maailman parasta.
Asiaa ei kuitenkaan ainakaan auta tuo Stalinin tilanne, jossa hän oli 1-1,5 vrk kohtauksesta täysin ilman hoitoa!