TVT asuntojen laajakaistasta

Eli meille tuli Soneran kautta taloyhtiölaajakaista ja minulla oli aiemmin Soneran määräaikainen laajakaista. Pitääkö minun tehdä itse mitään muutoksia tietoihin? Olen ymmärtänyt että muutokset tulevat automaattisesti voimaan ilman että minun tarvitsisi itse tehdä mitään. Taloyhtiökaista on jo ilmeisesti käytössä sillä joulukuulta tuli lasku joka ei ollut täyttä kuukautta ja kuitenkin laskussa on että seuraava lasku erääntyisi ensi kuussa. En pääse omilla tunnuksillani kirjautumaan Soneran keskusteluihin, sillä se herjaa että tunnukseni on väärä. Silti kyllä pääsen katsomaan omia tietojani tunnuksillani ja siellä näyttää että olisi toistaiseksi voimassa oleva sopimus, joka ilmeisesti on sitten se taloyhtiön sopimus? Että eihän sieltä sitten pitäisi enää laskuaakaan tulla koska minulla on yhteytenä ollut aiemmin 10/2 enkä ole siihen itse mitään muutoksia tehnyt, joten tuon yhteyden pitäisi nyt sitten sisältyä vuokraan eikä laskua enää kuuluisi teiltä tulla.
1160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Moikka!

Olet ymmärtänyt aivan oikein, muutokset tehdään automaattisesti. Tuo laskuilla oleva lause on vakiolause, joten ei siitä huolta.

Jälkikäteislaskutus on meillä käytössä eli jos siellä on sovittu toyhtiökaistan alkavan joulukuun alusta niin näihin aikoihin pitäisi viimeistään tulla se viimeinen lasku vanhasta sopimuksestasi joka koskee marraskuun käyttöä.

Sopimuksesi on automaattisesti meiltä muutettu toistaiseksi voimassa olevaksi taloyhtiösopimukseksi ja hinnoittelu muutettu vastaamaan sitä.Tämä tieto päivittyy myös Omille Sivuille :)

10M TVT:llä on meiltä veloitukseton nopeus. Jos sinulla tuo nopeus löytyy myös Omilla Sivuilla merkittynä niin ei ole tulossa laskua meiltä, siitä alkaen kun taloyhtiösopimus on merkitty alkaneeksi.

Kirjoitit, ettet pääse meidän omaan foorumiin kirjoittamaan. Haluaisitko, että selvittäisin nikin tilanteen? Voit halutessasi myös kirjoittaa meille privana tästä esimerkiksi facebookkiimme (www.facebook.com/sonera) ja kertoa käytössä olleen nikkisi niin selvitämme asian :)

Selene@SoneraPartio
www.sonera.fi/sonerapartio

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selvennystä kaipaisi kirjoitti:

Eli meille tuli Soneran kautta taloyhtiölaajakaista ja minulla oli aiemmin Soneran määräaikainen laajakaista. Pitääkö minun tehdä itse mitään muutoksia tietoihin? Olen ymmärtänyt että muutokset tulevat automaattisesti voimaan ilman että minun tarvitsisi itse tehdä mitään. Taloyhtiökaista on jo ilmeisesti käytössä sillä joulukuulta tuli lasku joka ei ollut täyttä kuukautta ja kuitenkin laskussa on että seuraava lasku erääntyisi ensi kuussa. En pääse omilla tunnuksillani kirjautumaan Soneran keskusteluihin, sillä se herjaa että tunnukseni on väärä. Silti kyllä pääsen katsomaan omia tietojani tunnuksillani ja siellä näyttää että olisi toistaiseksi voimassa oleva sopimus, joka ilmeisesti on sitten se taloyhtiön sopimus? Että eihän sieltä sitten pitäisi enää laskuaakaan tulla koska minulla on yhteytenä ollut aiemmin 10/2 enkä ole siihen itse mitään muutoksia tehnyt, joten tuon yhteyden pitäisi nyt sitten sisältyä vuokraan eikä laskua enää kuuluisi teiltä tulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu