Uusi eksytys

= lukea kuin piru Raamattua. Ymmärtämättä kokonaisuutta ja todellista Raamatun 'punaista' lankaa, otetaan pätkä sieltä ja toinen täältä ja niinhän se on kirjoitettukin. Ikävä kyllä, siinä ei ole totuus, vaan siinä että ymmärtää sanoman kokonaisuuden, kenelle kerrottu ja miksi, missä tilanteessa, mitä ennen sitä tapahtunut.
19354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Allekirjoitan tuon täysin!

Monilla on tapana heittää faktana pöytään, PAM! Tässä on totuus koska se lukee Raamatussa. Silti koko jae, siinä olevan lause tai peräti vain sen osa on irroitettu kokonaisuudesta, kerronnan taustasta, kerronnan aiheesta, ajasta ja paikasta. Vain leikkaa, liimaa, askartele koottu palapeli, josta sanotaan että tämä on totuus, koska niin siellä lukee.

En tiedä onko se eksytystä mutta ainakin se on vääristeltyä totuutta.

Äänestä

Eksyyhän siinä totuudesta ja samalla eksyttää muitakin. Vaikka ei muuta ymmärtäisi Raamatun totuuksista, on yksi asia hyvä pitää esillä. Herramme Jeesus Kristus ja hänen ristinkuolemansa syntiemme sovittajana.

Äänestä
  • Joo, siinähän se suurin ero onkin. Ei eksytystä ole kertoa väärin jonkun merkityksettömän asian sivuseikkana, vaan eksytystä on kertoa ettei Jeesus olekaan ainoa vaihtoehto. SE ON EKSYTYSTÄ!

    On vain monta tietä kulkea, vasenta laitaa ja oikeaa tai keskellä, kaatuillen kuitenkin, kunhan päämäärä on sama. Pelastus Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, hänen verensä kautta, jonka vuodatti Golgatalla.

    Äänestä

Pelastusta ei ole ihmisellä muussa kuin Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikille tiedoksi vaan.

Äänestä
  • ...

    Äänestä

Tätähän teijän lössi juuri harrastaa esimerkiksi tukemaan rasismia esim. kohdassa 1.Mooseksen kirja: 16:12:

"hänen kätensä on kaikkia vastaan"
Ja jätetään huomiotta sitä seuraava lause:
"kaikkien käsi on häntä vastaan"

Saadaan kiilotettua omaa pyhimysrengasta. Tällä tavalla toimii lössi...

Toinen kohta joka valjastetaan rasismille on väite, että Jumala muka kirosi Kaanaan eikä lueta Raamatusta että se oli Nooa kännispäissään joka sen teki kuten känniläiset yleensä.

Äänestä
  • ...niin siis mikä lossi?

    Äänestä

Muslimi voi lopettaa Raamatunopetuksen. Pieleen menee ja juuri sillä eksyttävällä tavalla.

Äänestä

Totisesti. Paholaisella on kiireitä.

Äänestä

Eksyvät monet valitutkin ..
näin on käsikirjaan kirjoitettu.
Siksi älkää ketään vihatko, vaan rakastakaa.
Totuutta etsikää ja älkää peljätkö,
vaikka kaikki sortuu.
Hän on kanssanne turvana jos te oikeasti tunnette hänet,
ihan oikeesti.
: )

Äänestä

Niinpä, sillä kirjoitettu on ja Jumala tietää. Siispä, Herran haltuun.

Äänestä
  • Mitenkä tämä Raamatun paikka, pitäisi ymmärtää? Tuom.9:8-15. Puut lähtivät voitelemaan itsellensä kuningasta. Ja he sanoivat öljypuulle: Ole sinä meidän kuninkaamme. Mutta öljypuu vastasi heille: Jättäisinkö lihavuuteni, josta jumalat ja ihmiset minua ylistävät, mennäkseni huojumaan ylempänä muita puita!......

    Äänestä

  • Amen

    Äänestä

Viinipuu ja öljypuu, sekä viikunapuu. Joku puu tarkoitti valtiota, Israelia, olikohan viikunapuu kysymyksessä. Viinipuuksi laitettaneen kansa ja öljypuuksi Pyhä Henki.

Äänestä

Puut oikein, mutta järjestys saattaa muuttua.

Äänestä

Osanotto, sillä vastaaminen on vaikeaa, vaikeaan kysymykseen.

Äänestä

pyhissä kirjoituksissa ja Jeesuksen sanoissa ja Jumalan profetioissa myös käytetään ihan lyhyitäkin asiayhteyksiä, ja Paavali näin tekee monessakin ja ilman tätä periaatetta olisi asioita vaikea esittääkään sillä pienestäkin asiasta esitettäessä tulisi valtavasti sitten esille aina ottaa ja laajasti. Tietysti on hyvä ymmärtää Jeesuksen opetuslapsien asioita myös laajasti ja kyllä aika erikoisesti on profetioissa asioita myös Jeesuksesta, kuten Immanuelista ja muista asiayhteyksistä nähdään. Samoin messias eli voideltu eli kristus sanasta voidaan nähdä Jumalan profetioissa ja muissa ilmoituksissa että tarkoittivat Daavidia ja Kooresta ja pappeja ja kuninkaita voideltiin tehtäviinsä ja vieläkin taidetaan tätä käytäntöä noudattaa monarkioissa, ainakin joissakin valtioissa. Hyvä on ymmärtää eri ilmoituksien erilaisia painotuksia ja merkityksiä ja siten esittää ne mahdollisimman Jumalan tahdon mukaisina tietysti ja tätä myös aloittajat tietysti tarkoittaa, hyvä.

Valitettavaa on tietysti se, että syytöstä irtojakeiden käyttöstä voidaan käyttää myös valheellisesti ja valtapyrkimyksissä kahden osapuolen välissä, ja ennemmin tulisi keskittyä siihen että käytetäänkö jaetta siten kuin Jumalan tarkoitus on ja sopiiko sen Henki Jeesuksen valtakuntaan totuudellisesti vai antaako esittäjä valheellista näkemystä Jumalan tahdosta tai näistä tapahtuneista asioista.

Äänestä

Jos mä sanon että mulla on auto niin mitä lauseita tai lisäjakeita vielä kaipaat kertomaan sulle että mulla on auto ja mulla ei ole muuta kerrottavaa sulle just nyt.

Yst. terv: Ystävä

Äänestä

Mä ainaskin kaipaan lisätietoa siitä, että millainen sun autos on. Väri, koko, merkki ja polttoaineen kulutus kiinnostaa vuosimallin lisäksi. Muuten en voi arvioida, että kuinka äveriäs sä olet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aika hurjaa kirjoitti:

= lukea kuin piru Raamattua. Ymmärtämättä kokonaisuutta ja todellista Raamatun 'punaista' lankaa, otetaan pätkä sieltä ja toinen täältä ja niinhän se on kirjoitettukin. Ikävä kyllä, siinä ei ole totuus, vaan siinä että ymmärtää sanoman kokonaisuuden, kenelle kerrottu ja miksi, missä tilanteessa, mitä ennen sitä tapahtunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu