Kangas-Annala

Onnittelut Kauhavan kaupungin päättäjille olette jo osaksi pitäneet kuntaliitos lupauksenne, sillä tien pohja Kankaan puolella on ruokamullasta kuorittu ja pian varmaan ajetaan sepeli tien pohjaksi.Olenkin ihmetellyt miksi Annalan kylässä vastustetaan tie hanketta, sillä mielestäni Annalan kylässä on aina satsattu tulevaisuuteen ja pidetty sitä tärkeänä asiana tuleville sukupolville. Esitänkin lopuksi toiveen Annalan kyläläisille että antakaa jo periksi että saadaan toteutettua kuntaliitossopimuksessa annetut lupaukset ja kaupunki voi aloittaa tekemään muutakin tuleville sukupolville tärkeitä asoita.
961114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 96

Vanhimmat

Koulut kiinni, vanhukset ja sairaat heitteille.
Pääasia on saada silta korpeen.

Äänestä

Annatko saman neuvon pers'aukiselle peräkammarinpoijalle, joka halajaa uutta kaaraa allensa, mutta 40 000 euron hinnassa on tasan 40 000 euroa liikaa, kun massi on poijalla tyhjä ja vanhaakin velkaa on ylenmäärin.
Tupa kaipais remonttia, mutta rahat ei riitä sellaseen alkuunsakaan ja vielä pitääs nuorimmatkin kouluttaa ja vaatettaa ja vanhempienkin taudit hoitaa kuntoon.

Et kai vaan ole se ahne naapuri, tahi joku muu, joka himoittee jo sitä kun pääsöö viemään halavalla omaan pihaan tämän auton sen jälkeen, kun ulosottoviranomaanen on poijalta sen pois mitannu.

Aika hurjaa jos kunnan taloudenpito on tuollaasella tasolla, miltä se kauhavan kohdalla vaikuttaa. Eletähän reilusti yli, minkä akkakin tienaa. Ei riitä edes kreikka malliksi enää, ei!

Ajatelkaa ny, jos kaikki paikkakunnat olis suomessa niinkuin kauhava on. Elettäis reilusti yli mitä tienattais, Kuka tuon laskun lopulta maksais? Nyt on maassa vielä kaupunkeja jotka elättää nämä kauhavat, mutta kuinka kauan niitä tätä menoa riittää, kun rahat tuhlataan sellaseen mikä ei ikinä tuota mitään, niinkuin tuokin silta.

Äänestä
  • Mä annan sulle ilmaisen neuvon.!
    Veronmaksajat ei täälä kuppaases kauhavas välttämättä kauaa asu jos ei jotain
    investoida ja kehitetä kaupunkia.

    Äänestä

  • Surullista tosiaan kun velkarahalla eletään kun omana pääomana taseessa on Ylihärmän kunnan ja Kortesjärven kunnan liitoksessa tulleet rahat, joita vastaan on saatu sitten enempi velkaakin. Tekemättä on vielä Kiistola - Rannanjärvi kevyenliikenteen väylä Kangas - Annala tieyhteyden ja sillan lisäksi. Valtion antama liitosrahakin on jo käytetty muuhun kuin mihin se olisi pitänyt käyttää. Jospa valtio lupautuisi antamaan Seinäjoen kaupungille vaikka kaksi miljoonaa, jos ottaa Kauhavan velkoineen kun se on luvannut jo aikaisemmin yhden miljoonan Seinäjoen kaupungille, jos se ottaa Jalasjärven kunnan liitokseensa.

    Äänestä

  • tuutuu tuppakki rull kirjoitti:

    Mä annan sulle ilmaisen neuvon.!
    Veronmaksajat ei täälä kuppaases kauhavas välttämättä kauaa asu jos ei jotain
    investoida ja kehitetä kaupunkia.

    Mitäs luulet, kuinka kauan muiden maksamaan piikkiin voi tehdä mitä kivaa vaan? Veikkaanpa ettei kovin kauaa. Kauhavan pitääs ainakin yrittää ensin tulla toimeen omillaan.

    Äänestä

  • Mulle-muut maksaa kirjoitti:

    Mitäs luulet, kuinka kauan muiden maksamaan piikkiin voi tehdä mitä kivaa vaan? Veikkaanpa ettei kovin kauaa. Kauhavan pitääs ainakin yrittää ensin tulla toimeen omillaan.

    En mä ainakaan meinaa kantakauhavan ja alahärmän hankintoja pelkästään
    rahoitella vaan kytkin sitten nousee.. eli ei mun tartte mitään luulla vaan mä tiedän!

    Äänestä

Tuleekohan tälle uudelle tielle katuvalotkin, jotka sitten palavat yötä päivää kuten Liinamaan sillan kohdalla.

Äänestä
  • Ajakko öisin aurinkolasit pääs kun väität että Liinamaan sillalla on
    katuvalot. Ei ainakaan tänään ollu, tai sitten ne on just purettu pois.

    Äänestä

  • Mulla on autos valot eli ei tarvitse katuvaloja laittaa.
    Pääasia on että on baana ja tie auki ja sammakon kesyttäjät sivus.

    Äänestä

Annalankyläs ei enää ole pitkään aikaan ollut hengissä sellaista joka panostaa tulevaisuuteen.

Äänestä

Tämä tie ja siltahanke antaa kehittymismahdollisuuksia teollisuudelle ja tuottaa siten lisää veroja. Lisäksi se vähentää kunnan kustannuksia. Sillat lasketaan kestämään 120 vuotta jona aikana se maksaa itsemsä monistellen.

Mutta mitä järkeä on paloasemassa. Se on laskettu sotakoulun pelastuspalvelu mukaan ottaen. Mitään tarvetta ei ole kuin puolelle tuosta asemasta. EP-pelastuslaitos ei tule vuokraamaan koko hulppeaa asemaa. Vanha olisi riittänyt ihan hyvin ja aseman hinta on samaa luokkaa kun tienkin. Asemasta ollaan päättäjien puolelta kun kusi sukassa.

Äänestä
  • Jaa, että mihinkäs toiveuneen tuo sillan tuottamat verotulot oikein perustuu? Mites se kunnan kustannuksia muka vähentää? Hoitaahan tuo pitää vielä kaikenmuun lisäksi.

    Ikään ei tuo takaisin niitä maneja mitä siihen ollaan laittamassa. Ja kaikenlisäksi kun kunta on täysin pers'aukinen muutenkin.

    Äänestä

  • Kehittymismahdollisuuksia teollisuudelle?????? Mitä juuri tarkoitat?
    Suunniteltu tie on tasoltaan pellolle tehty metsäautotie, joka korkean veden aikana vuosittain suljettaisiin aika ajoin. Mitä teollisuus tuollaisesta kananorresta hyötyisi??
    Sit väite et tie vähentäisi kunnan kustannuksia. . Miten äärimmäisen huonolle rakennuspohjalle rakennettavan tien kunnossapitokulut vähentäisivät kunnan kuluja?? Paljon kysymyksiä vähän vastauksia . . . ;))

    Äänestä

  • Tsot tsot kirjoitti:

    Kehittymismahdollisuuksia teollisuudelle?????? Mitä juuri tarkoitat?
    Suunniteltu tie on tasoltaan pellolle tehty metsäautotie, joka korkean veden aikana vuosittain suljettaisiin aika ajoin. Mitä teollisuus tuollaisesta kananorresta hyötyisi??
    Sit väite et tie vähentäisi kunnan kustannuksia. . Miten äärimmäisen huonolle rakennuspohjalle rakennettavan tien kunnossapitokulut vähentäisivät kunnan kuluja?? Paljon kysymyksiä vähän vastauksia . . . ;))

    Eikö torvi ole huomannut että teitä käyttää paljon muutkin kuin teollisuus, jopa
    tuontason talousvaikuttaja kuin sinä. ;)

    Äänestä

Kyllä ne tiet on saatu kaikkien nevojen yli tehtyä muuallakin ja tuskinpa se tie kiinni olisi montaa päivää vuodessa. Kauhavan keskustassa tulee työttömiä kun kenttä loppuu. Kankaankylän teollisuus sais työvoimaa Kauhavaltakin kun olis tieyhteys.

Tie tekisi koulukuljetukset, kotisairaanhoidon kuljetukset ym vanhuskuljetukset halvemmiksi, jokunen ihmisen saisi töitä ja tulis verotuloja. Maksaa hintansa varmasti.

Taidatte kattella liian läheltä niin ei oikein koko asia näy.

Äänestä
  • Tarkoitatko teollisuudella Ala-Talkkaria. Eikös se ole Lapuan puolella.
    Onko Kankaankyläs muuta teollisuutta?
    Onko Kankaankylän teollisuudella työvoimapula?
    Miten tie tekisi kuljetukset halvemmiksi kun mahdollisen tien nopeusrajoitukseksi suunnitellaan 40 tai 60 km/h? Nykyisiä yhteyksiä käyttäen pääsee
    Kankaankylästä nopeammin Kauhavan keskustann kuin suunniteltua kananortta.
    Onko suunnitellusta tiestä tehty kustannus/hyöty laskelma, josta voisi nähdä tien hyödyt ja haitat suoraan?
    Onko tämä suunniteltu kananorsi Kauhavan kaupungin tärkein ja tehokkain investointi työllisyyden lisäämisen kannalta?
    Miten suunniteltu kananorsi lisäisi työllisyyttä Kauhavalla?
    Edelleen paljon kysymyksiä ja äärimmäisen niukasti perusteltuja vastauksia. . ;))

    Äänestä

  • Tsot tsot kirjoitti:

    Tarkoitatko teollisuudella Ala-Talkkaria. Eikös se ole Lapuan puolella.
    Onko Kankaankyläs muuta teollisuutta?
    Onko Kankaankylän teollisuudella työvoimapula?
    Miten tie tekisi kuljetukset halvemmiksi kun mahdollisen tien nopeusrajoitukseksi suunnitellaan 40 tai 60 km/h? Nykyisiä yhteyksiä käyttäen pääsee
    Kankaankylästä nopeammin Kauhavan keskustann kuin suunniteltua kananortta.
    Onko suunnitellusta tiestä tehty kustannus/hyöty laskelma, josta voisi nähdä tien hyödyt ja haitat suoraan?
    Onko tämä suunniteltu kananorsi Kauhavan kaupungin tärkein ja tehokkain investointi työllisyyden lisäämisen kannalta?
    Miten suunniteltu kananorsi lisäisi työllisyyttä Kauhavalla?
    Edelleen paljon kysymyksiä ja äärimmäisen niukasti perusteltuja vastauksia. . ;))

    Ylivoimaiseti nopein reitti olisi uusi silta yhteys vaikka nopeus ei olisi kuin 60 km/h
    Koitetaan sitten se aikanaan saat ajaa niin lujaa kuin kykenet ja hitaammaksi jäät.

    Äänestä

  • Tsot tsot kirjoitti:

    Tarkoitatko teollisuudella Ala-Talkkaria. Eikös se ole Lapuan puolella.
    Onko Kankaankyläs muuta teollisuutta?
    Onko Kankaankylän teollisuudella työvoimapula?
    Miten tie tekisi kuljetukset halvemmiksi kun mahdollisen tien nopeusrajoitukseksi suunnitellaan 40 tai 60 km/h? Nykyisiä yhteyksiä käyttäen pääsee
    Kankaankylästä nopeammin Kauhavan keskustann kuin suunniteltua kananortta.
    Onko suunnitellusta tiestä tehty kustannus/hyöty laskelma, josta voisi nähdä tien hyödyt ja haitat suoraan?
    Onko tämä suunniteltu kananorsi Kauhavan kaupungin tärkein ja tehokkain investointi työllisyyden lisäämisen kannalta?
    Miten suunniteltu kananorsi lisäisi työllisyyttä Kauhavalla?
    Edelleen paljon kysymyksiä ja äärimmäisen niukasti perusteltuja vastauksia. . ;))

    Edelleen vastustajilla niukasti perusteluja miksi länsipuolelta kaupunki "keskukseen"
    kulkeminen pitäisi saada pidettyä edelleen mahdollisemman hankalana ja pitkänä.
    Monella tienkäyttäjällä lyhennys olisi 50% liikennöidessään.

    Äänestä

Kaikesta Kokoomuksen nekatiivisestä palautteesta huolimatta tie ja silta tulee,se on faktaa.Hinta nousee kaikkien kahelien vastuksesta huolimatta,uskokaa jo,ja nukkukaa hyvin,silta on erittäin tarpeellinen.

Äänestä

Haittaako se jos kauhavalaisia käy lapualaisessa firmassa töissä? Tie ja silta tehdään pitkästi yli sadaksi vuodeksi. Sinä aikana ehtii tulla monta työmiehen tarvetta. Jos tiestä pilalle kapea tehdään niin levennetään sitten myöhemmin kun annalanmäen tunkionpöngät on kaatuneet. Se leventäminen on sitten helppoa kun hitaimmatkin oivaltaa tarpeen.

Äänestä
  • Eli kauhavalaisilla on rahaa tukea lapualaisten teollisuutta! Hienoa!
    Ei muuta kuin innolla säästämään kaksneuvoiselta et saadaan rahat kasaan. .
    Rahamiesten puhetta! ;)))

    Äänestä

  • Tsot tsot kirjoitti:

    Eli kauhavalaisilla on rahaa tukea lapualaisten teollisuutta! Hienoa!
    Ei muuta kuin innolla säästämään kaksneuvoiselta et saadaan rahat kasaan. .
    Rahamiesten puhetta! ;)))

    Älä sekaa käyttötaloutta ja investointeja

    Äänestä

  • Ne on eri kirjoitti:

    Älä sekaa käyttötaloutta ja investointeja

    Mun käsittääkseni molempiin tarvitaan euroja mut oon varmaan vanhanaikainen. .
    ;)))

    Äänestä

Jos kerran tuo silta kannattaa niin eikö sen voisi rahoittaa käyttömaksuilla. Ihan kuin Ruotsin ja Tanskan välinen silta. Käyttämäärän suhteutettuna tämä on palon suurempi hanke.
Ajat tulevaisuudessa alkaa näyttämään siltä, että pitää alkaa päättämään mitä siltoja ja teitä jätetään hoitamatta.

Äänestä
  • Tonni tai kaks per kulkija niin siinä 120 vuodes vois tulla takaisinmaksettua.
    Mut rahaahan Kauhavalla on. Just kaupunki teki uuden sähkösopimuksen eikä Jylhän liian halpaa sähköä tartte rikkaan kaupungin kuluttaa. . ;))

    Äänestä

  • Tsot tsot kirjoitti:

    Tonni tai kaks per kulkija niin siinä 120 vuodes vois tulla takaisinmaksettua.
    Mut rahaahan Kauhavalla on. Just kaupunki teki uuden sähkösopimuksen eikä Jylhän liian halpaa sähköä tartte rikkaan kaupungin kuluttaa. . ;))

    Kyllä oon sitämieltä että ku Kangas on noin hyvinvoipa kylä niin
    sielä menestyis huoltoasema! Autothan siellä on huippuluokkaa.
    Jos mulla on neliveto on naapurilla huomenna, tarvitaan tai ei.
    Ei tarttis siltaa vaan halpaa bensaa, sais oikaasta likenneympyrästä
    Kauhavalle ja unohtaa oman kunnan palvelut ja työpaikat. Näin vaan
    on käsitys suuremmalla osalla.

    Äänestä

  • Avangarturbo kirjoitti:

    Kyllä oon sitämieltä että ku Kangas on noin hyvinvoipa kylä niin
    sielä menestyis huoltoasema! Autothan siellä on huippuluokkaa.
    Jos mulla on neliveto on naapurilla huomenna, tarvitaan tai ei.
    Ei tarttis siltaa vaan halpaa bensaa, sais oikaasta likenneympyrästä
    Kauhavalle ja unohtaa oman kunnan palvelut ja työpaikat. Näin vaan
    on käsitys suuremmalla osalla.

    Raskas taakka se on kantaa jos jonkun hyvinvointi noin paljon v.......ttaa !
    Yleensä se ottaa myös järjen päälle.

    Äänestä

  • Tsot tsot kirjoitti:

    Tonni tai kaks per kulkija niin siinä 120 vuodes vois tulla takaisinmaksettua.
    Mut rahaahan Kauhavalla on. Just kaupunki teki uuden sähkösopimuksen eikä Jylhän liian halpaa sähköä tartte rikkaan kaupungin kuluttaa. . ;))

    Taitaas sun kulkemiset olla vähis jos joutuusit siitä maksaa.

    Äänestä

EU-tuki loppuisi luonnonpuistossa.

Äänestä

Kauhavalaiset maksavat 0.5 milliä lammashaasta, sitten eivät kapeaa siltaa pysty rakentamaan, Lapualla silta on enää kantta vailla, eiköhän nekin siihen pilarien päälle nosteta sievästi levyinä tuo kansi.

Äänestä
  • Kauhavalla on akat ruvenneet takanäärestä hollaamaan niinhän siinä sitten käy, ei ole siltaa eikä lossia.

    Äänestä

Akat pelkäävät rahojen loppua.
Miehet pelkäävät viinan loppua,
Hullut pelkäävät maailman loppua.

Äänestä

Uuden kaupungin alussa tehdyt lupaukset pitää lunastaa myös Ylihärmän ja Kortesjärven osalta, sitten kun on rahaa Alahärmän ja Kantakauhavan osalta.

Äänestä
  • Ne eivät ole lupauksia vaan liitossopimukseen kirjattuja asioita, joihin saatiin valtiolta rahaa. Ylihärmäläisten ja Kortesjärvisten rahat näkyvät Kauhavan kaupungin taseessa omana pääomana.

    Äänestä

Arvoisat Annalan kylän asukkaat käykää katsomassa miten komeaa tietä Kankaan kylän puolelle rakennetaan ja arvioikaa sitten kantanne tien ja sillan suhteen. Itse asun sellaisen kuratien varrella että olen todella kateellinen kun näin tien mitä Kankaan kylälle nyt rakennetaan. Henkilökohtaisesti en ymmärrä tien ja sillan vastustajia kun on kysymys saman kaupungin asukkaista, tosin kaikilla on silti oikeus tuoda mielipiteensä julki.

Äänestä
  • Juu kävin katsomas. Komiaa tuloo! Kertakaikkiaan komiaa!!
    Jäin miettimään montako koulua suljetaan ja mahdollisesti tk:n vuodeosasto myös, et saadaan rahat komiaan tiehen, joka päättyy jokirantaan eikä siitä jatku.
    Mut tie on komia!

    Äänestä

No onhan se raha paree mettähän heittää kun kreikkahan antaa... Saavat kankahan kylän metsän eläämet muistomerkin ja hyvän joen ylitys paikan..

Äänestä
  • Joo! Ja mäki usko ihimeisiin...

    Äänestä

Todella hyvä aloitusteksti! Ajateltu jo Kauhavan tulevaisuuttakin ja tulevia päätöksiä mitkä eivät laman aikana aina kaikkia miellytä. Yhteen hiilen kun puhalletaan niin kaikki asiat kyllä järjestyvät, vaikka asioista ei aina samaa mieltä kaikki olisikaan.

Äänestä

on tulossa.
Varannut asunnon Karikartanossa vaimoilleen elokuun alusta jouluun asti.

Odottakaa vanhatpiiat, pian onnistuu paalutus.

Äänestä
  • Sillan piirrustukset ovat valmiit joten tervetuloa vain siltainsinööri.

    Äänestä

  • sivullinen 1 kirjoitti:

    Sillan piirrustukset ovat valmiit joten tervetuloa vain siltainsinööri.

    Mistä ja millä Kauhavan puolelta pääsee sillan päähän?

    Äänestä

  • Juoksenki kirjoitti:

    Mistä ja millä Kauhavan puolelta pääsee sillan päähän?

    Tietäpitkin sitten kun on valmis. Vaikka autolla tai pyörällä.

    Äänestä

  • Kankaanpuoli valmis kirjoitti:

    Tietäpitkin sitten kun on valmis. Vaikka autolla tai pyörällä.

    Joko sitä Kauhavan puolella tehdään? Milloin se on valmis?

    Äänestä

  • Kuukkailija kirjoitti:

    Joko sitä Kauhavan puolella tehdään? Milloin se on valmis?

    Malta viälä.

    Äänestä

rikkat ROUVAT vastustavat kaikkea kehitystä.

Äänestä

Levinneisyys----Wikipedia

Viitasammakkoa esiintyy koko Suomessa Metsä-Lappiin asti, pohjoisin löytö Ivalosta. Euroopassa esiintymisalueen länsiraja kulkee Ranskan pohjois-osien tienoilla, puuttuu kokonaan esimerkiksi Britteinsaarilta. Keski-Suomessa se on mahdollisesti paikoin jopa sammakkoa runsaslukuisempi. Viitasammakko on rauhoitettu.

Elyn Lapua-henkiset rouvat wittuilevat.

Äänestä

Moniko täällä olevista kirjoittajista on tutustunut ja lukenut kaupunginhallituksessa olleen Suomen ympäristökeskuksen(Syke) lausunnon? Sillä ei ole tekemistä Elyn kanssa mitään!

Äänestä
  • Minä olen tutustunut kyseessä olevaan alueeseen ja hankkeeseen koska se on tärkeintä että hallitsee faktat, toivottavasti
    myös ely ja korkein oikeus.

    Äänestä

  • projekti jo loppuun kirjoitti:

    Minä olen tutustunut kyseessä olevaan alueeseen ja hankkeeseen koska se on tärkeintä että hallitsee faktat, toivottavasti
    myös ely ja korkein oikeus.

    Ei siltaa tarvita. Ylihärmä eroaa nykykolhoosista ja menee etelää kohti, niin kuin oikein onkin.

    Äänestä

Tässä komiat lehden levikkialueella tapepelleille yhestä sillasta, samaan aikaan lapualla rakennetaan joenylitys pirunahtaaseen paikkaan ja vr-seinäjoen ja lapuan välille kymmeniä siltoja melkein jokatupaan, elekääs edes henkestykö yhestä sillasta vernuamisesta ja noinkin syrjäiseen paikkaan.

Äänestä

Sillan paikka on tosi syrjäänen ja hyvä, ongelma on vaan se, että siltä ei ole liikennettä kuin 100 ajoneuvoa päivässä ja siksi valtio ei rahoita sitä eurollakaan eikä pidä vähääkään tarpeellisena. Se, että tie on yksityistie, on hankala. Pitäisi olla yleinen tie, koska kaupunkilaiset eivät halua loukata kyläläisiä, jos tie menee läheltä ihmisten kartanoa.

Silta ja tie on myös IBA ja maisema-alueella, tämä on ongelma vielä pitkään! Ehdotan, että luovutaan koko paskasta tai vielä palaa rahaa ja paljon! ELY joutuu kuitenkin noudattamaan lakia ja direkteevejä. Ei me niitä uholla pois saada!

Äänestä
  • Ehdotan että yksiselitteisen selkeä demokraattinen päätös viedään loppuun saakka.
    Todellinen liikennemäärä tulee olemaan reilusti yli sata kulkuneuvoa suuntaansa päivässä ja valittajat vielä päälle.

    Äänestä

  • baanalle kirjoitti:

    Ehdotan että yksiselitteisen selkeä demokraattinen päätös viedään loppuun saakka.
    Todellinen liikennemäärä tulee olemaan reilusti yli sata kulkuneuvoa suuntaansa päivässä ja valittajat vielä päälle.

    Ei pidä sekoittaa demokratiaa ja kepulijyräystä toisiinsa. .

    Äänestä

Katsotaan ensin, onko hanke Ely-keskuksen mielestä toimeenpantavissa. Se ei ota kantaa järjettömyyteen vaan lainmukaisuuteen.

Äänestä

Selvä järkikin sanoo, että tämänmukaan Kankaankylä on tyhjättävä immeisistä ja pöllöt, näille on rakennettava pönttöjä pitkin jokitoyrää, on tämä niin luontoa suojetava aluetta, kiikarimiehet siellä ravaa muutoaikoina, jo näitä polkuja mitä on.

Äänestä

Silta on päätetty valtion liitosasiakirjoissa.

Äänestä

Voisitko laittaa linkin valtion liitosasikirjoista. Sellaista ei ole tehty minkään kunnan kanssa!

Äänestä

Asiakirjat nähtävillä kunnan virastolla virka-aikana.

Äänestä

Sielä ei ole sellaisia, on vain kunnan hallinnon- ja palvelujen sopimus, mutta EI MITÄÄN asiakirjoja, joissa olisi valtion kanssa jotain sovittu! Tämä on mys netissä!

Äänestä

Kyllä se on hyvä jotta saaraan se silta. Rupiaa peltojen hinnat nousemahan oikialle tasolle tälläkin pualen jokia, kun pääsöö muukkin kun persaukiset niistä kilipaalemaha.

Äänestä

Ei kai siltaa ja tietä nyt tehdä 5.000.000 eurolla sen takia, että peltojen hinta mahdollisisesti joen toisella puolella nousisi? Ja yksin kaupunkilaisten piikkiin. Kaupunkia on muuallkin kuin yhdessä kylässä? Tasapuolinen kohtelu?

Perusteena pitäisi olla LIIKENNETARVE? Nyt arvoidaan, että tiellä olisi mahdollisesti noin 100 liikennetapahtumaa päivässä. Tämän vuoksi valtio ei osallistu sentilläkään ko. kinttupolun tekemiseen! Valtionosuutta ei ole tietääksen edes haettu, koska lopputulos on ollut tiedossa.

Äänestä
  • Että muka sata sillan ylittäjää päivässä!!?? Hyvä jos 50.

    Äänestä

  • ei sitäkään kirjoitti:

    Että muka sata sillan ylittäjää päivässä!!?? Hyvä jos 50.

    Kauhavalle yksi ainut ala-aste, näin saadaan säästettyä senverran rahaa et saatais asfaltti pintaan kananorteen. .
    Koululaisten ruuasta vois kans tinkiä hyvän asian puolesta!

    Äänestä

  • ei sitäkään kirjoitti:

    Että muka sata sillan ylittäjää päivässä!!?? Hyvä jos 50.

    Satoja päivässä se on varmaa, vastustajat myös tukkii sekahan ja siitä vain.
    Liikenne määrä tulee yllättämään paljoudellaan varsinkin nämä muutamat vastustajat
    joilla on sen jälkeen jutut vähissä ja maine uskottavuudessa mennyt niin kuin on
    kuuleman mukaan jo käynyt nyt.

    Äänestä

Kauhavalla on omat hinnat maapohjille 10ha ja puoli milliä, missä muualla näin maksetaan joutilaasta pajukkoisesta pellosta, alajoki on tältäpohjalta kalis pala.

Äänestä

Maa maksaa

Äänestä
  • Kankaan puolella on tie loistavassa kunnossa ja kieltomerkit poistettu joten tiellä saa ajella rauhassa jokirantaan saakka jos vain kiinnostusta riittää? Toivottavasti joen toisella puolellakin on jo luovuttu tien ja sillan vastustamisesta että Kauhava pääsisi hoitamaan niitä asioita mitkä kaupungille ensisijassa kuuluu ja jäisi valitusten käsittelyt vähemmälle. Todellisuudessa kun kustannukset vain nousevat jos päätettyä hanketta ei päästä rakentamaan loppuun, sillä laman aikana kannattaa kuitenkin rakentaa vaikka kaupungin talous olisikin tiukoilla.

    Äänestä

Ohikulkutie on keskikaiteella ja ohituskaistoilla varustettu 18,3 km pitkä yh­ tenäinen tiejakso. Tien poikkileikkaus vaihtelee liikenteen tarve ja ympäristö huomioon ottaen sisältäen 1 1-, 1 2- ja 2 2-kaistaisia osuuksia. Ohikulku-tiehen sisältyy kuusi eritasoliittymää. Tiesuunnitelmaan sisältyy 22 siltapaikkaa, joille on suunniteltu 32 siltaa.


Sillä sipuli--siltoja syntyy.

Äänestä
  • Näin on, eikä köyhää koittele.

    Äänestä

Joo ja otetaan pääasias ala, ja ylihärmäläisten verotuloista. Kortesjärven
verotulot menöö kantakauhavan ylöspitoon vaikka ovat rikkahia.
Keväällä pitää olla silta ja tiät valmiit, vai maksaako kaupunginjohtaja
omistaan. Ei akkakaan enää tervehri.

Äänestä

Kuulkaas ny. Eikös se hanke on kiriootettu oikeen kuntaliitossopimuksehen, jos on, niin se teherähän. Piste. Ei sunkhan kauhavalaanen sanaansa syä?
Kyllä ne elukat lentää ja loikkii siältä mualle, ei ne jää tulehen makaamahan. Turhaa te niitä murehritta.
Kehitys menöö etehen päin, niin soon poijjaat. Niin sen pitää olla.

Äänestä

Muutin tänne etelästä enkä tunne yhtään koko hanketta. Katsoin googlesta paikan, kertokaa miksi sinne tarvitaan silta, eihän siellä ole kuin muutama talo? Paljonko se maksaa? Onko tässä jotain muuta, mitä en tiedä?

Äänestä
  • Näyttää olevan paljonkin mitä et tiedä ymmärrän hyvin jos muutit etelästä.
    tule länsipuolelle jokea käymään niin silmäsi aukeavat. Tarvittaessa setä piirtää ja kertoo niin että etelästä tullutkin ymmärtää.

    Äänestä

Pitääkö paikkansa kylällä liikkuva tarina,alueelle on jokku perustanu viitasammakkokasvattamon.Saako sellaasellekkin eu tukija.

Äänestä

SILTA TULOO !!!!!!! MAHTAVAA.

Äänestä
  • Vihdoinkin!!!!

    Paljonko taloudellista vahinkoa valittajat tekivät, jää varmaan mysteeriksi.

    Äänestä

Minä olen koko ajan tiennyt että silta tulee.Valittajat tuli kalliiksi Kaupungille,saisivat itse maksaa jääräpäisyytensä.

Äänestä
  • Valittajien massi jää liian kevyeksi jos joutuisivat korvaamaan aiheuttamansa vahingon, mutta muiden kustannuksella on helppo leikkiä.
    Ystävät ja kaverit alkavat olla vähissä jota ei juuri muualta tapaa kuin peilistä.

    Äänestä

  • Sanokaa sivullisellekin, miten tärkeä se silta ja tieyhteys on ja kenelle! Raskas liikenne kuskaa tavaraa yrityksille ja ne yritykset ovat Ylihärmän kirkolla. Kankaalla ei kai enää ole yrityksiä, joihin työntekijöitä suuremmassa määrin tulisi Kauhavalta. Jos muutama menisi töihin Kauhavalta Lapuan puolelle, niin kannattaisiko heille monen miljoonan siltaa rakentaa. Kankaalaiset luultavasti käyvät Ylihärmässä kaupoissa, apteekissa, terveyskeskuksessa ym. ja monet Lapualla ostoksilla. Tehdäänkö kaikki siksi, että se on asiakirjoissa, on tarpeellinen tai ei eikä anna luonto periksi jättää tekemättä vaikka miten järjetöntä olisi hanke toteuttaa.

    Äänestä

  • JÄRJEN VOITTO kirjoitti:

    Valittajien massi jää liian kevyeksi jos joutuisivat korvaamaan aiheuttamansa vahingon, mutta muiden kustannuksella on helppo leikkiä.
    Ystävät ja kaverit alkavat olla vähissä jota ei juuri muualta tapaa kuin peilistä.

    Heille jotka ovat toimittaneet valittajien vastineeksi oikeaa ja todellista faktaa asioista
    ja oikoneet heidän tarkoitusperäisesti vääristelemiä sepityksiä.

    Äänestä

  • On vähän omituista kirjoitti:

    Sanokaa sivullisellekin, miten tärkeä se silta ja tieyhteys on ja kenelle! Raskas liikenne kuskaa tavaraa yrityksille ja ne yritykset ovat Ylihärmän kirkolla. Kankaalla ei kai enää ole yrityksiä, joihin työntekijöitä suuremmassa määrin tulisi Kauhavalta. Jos muutama menisi töihin Kauhavalta Lapuan puolelle, niin kannattaisiko heille monen miljoonan siltaa rakentaa. Kankaalaiset luultavasti käyvät Ylihärmässä kaupoissa, apteekissa, terveyskeskuksessa ym. ja monet Lapualla ostoksilla. Tehdäänkö kaikki siksi, että se on asiakirjoissa, on tarpeellinen tai ei eikä anna luonto periksi jättää tekemättä vaikka miten järjetöntä olisi hanke toteuttaa.

    Kyllä se sulle annalaaselle aikanaan selviää kun liikenne sillalla alkaa, ei tarvi
    sulle kenenkään sitä selittää näet sen omin silmin kun liikenne alkaa mitä kaikkea siinä kulkee. Kuullun ymmärtäminen kun on ollut niin kovin vaikeaa tähän saakka.

    Äänestä

  • On vähän omituista kirjoitti:

    Sanokaa sivullisellekin, miten tärkeä se silta ja tieyhteys on ja kenelle! Raskas liikenne kuskaa tavaraa yrityksille ja ne yritykset ovat Ylihärmän kirkolla. Kankaalla ei kai enää ole yrityksiä, joihin työntekijöitä suuremmassa määrin tulisi Kauhavalta. Jos muutama menisi töihin Kauhavalta Lapuan puolelle, niin kannattaisiko heille monen miljoonan siltaa rakentaa. Kankaalaiset luultavasti käyvät Ylihärmässä kaupoissa, apteekissa, terveyskeskuksessa ym. ja monet Lapualla ostoksilla. Tehdäänkö kaikki siksi, että se on asiakirjoissa, on tarpeellinen tai ei eikä anna luonto periksi jättää tekemättä vaikka miten järjetöntä olisi hanke toteuttaa.

    Kankaan kyläkoulu voidaan vihdoinkin lopettaa!

    On tätä odotettukin!

    Äänestä

  • Kauh. Kok. kirjoitti:

    Kankaan kyläkoulu voidaan vihdoinkin lopettaa!

    On tätä odotettukin!

    Vain munaton mies kohdistaa pahan olonsa lapsiin.

    Äänestä

  • Kauh. Kok. kirjoitti:

    Kankaan kyläkoulu voidaan vihdoinkin lopettaa!

    On tätä odotettukin!

    Mitä sinulla on Kankaan kylän koulua vastaan? Kuka on odottanut?

    Äänestä

Näin ollen Kankaankylästä Lapuanjoki-rantaan jo rakennetun tieyhteyden jatkoksi voidaan käynnistää toimenpiteet Ämpin sillan rakentamiseksi.

Vaasan hallinto-oikeuden Ämpin siltaa koskevasta päätöksestä tuli useita valituksia. Valittajina oli yksityishenkilöitä sekä Kauhavan Luontoyhdistys Valokki ry, Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry ja Suomenselän lintutieteellinen yhdistys ry.

------horohoro porukkaa---

Äänestä
  • Onko ennen nähty, että tehdään tienpätkä ja silta, joka vie pellolle?

    Äänestä

  • Ei voi... kirjoitti:

    Onko ennen nähty, että tehdään tienpätkä ja silta, joka vie pellolle?

    Meilläpäin on lukematon määrä tienpätkiä ja myös siltoja joista kuljetaan myös pelloille, olisiko jo aika käydä asutulla maalla. En ole kuullut että suomessa missään ei näin olisi että vain tarvottaisiin tiettömien taipaleiden yli ojien ....? lienee melkoisesta peräkylästä kysymys..

    Äänestä

  • Ei voi... kirjoitti:

    Onko ennen nähty, että tehdään tienpätkä ja silta, joka vie pellolle?

    Mä oo.

    Äänestä

On mielettömän hyvä olo kun kapuloita rattaisiin työntävä rupusakki
saa ansionsa mukaan, on turha leikkiä isäntää siellä missä ei sitä ole.

Äänestä

Annalaan yhtä hyvä tie kun Kankaan puolelle on tehty,onhan sitä kiva ajella ihan vaikka huvikseen ja katsella jokilakeutta.Asiat harppasi kerralla eteenpäin.Ei näitä siltoja näillä lakeuksilla liian tiheään ole,lisääkin kaivattaisiin,mihis seuraava.?

Äänestä

Sitten kun silta ja tie on valmis, tuun ajelemaan siitä aika monta kertaa ja voitte olla valittajat ja muut sammakkojen kans truikuttajat varmoja, notta mulla on leviä virnes naamalla. Nostan kyllä teille sitten iloosesti kättä, kattotahan vastaattako..

Äänestä

Kuuntelin tänään alueuutiset ja korvat höröllä kuulin kun sanottiin että kaikki valitukset Kangas Annala tiehankkeesta on hylätty Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa.Uutinen oli mieluisa.Täältä Hööbakan perukoilta on sen jälkeen hyvä lähteä asioille Kauhavalle,koska Ylistarossa ei ole riittävästi palveluita.Kauhavalla on kaikki,Tokmanni,Halpakauppa Halpahalli,Lakeuden kone ja maatalous ynnä muita,siis kaikkea.Tie on lyhyt,Kosola,kairoo,kangas ja sitten ollaankin jo Kaupungin puolella.En voi ymmärtää valittajia jotka ovat halunneet estää verotulojen Kauhavalle tulon laajemmaltakin alueelta joita tämä tie ja silta yhdistää.,käsittämätöntä,kerta kaikkiaan käsittämätöntä typeryyttä,Kokoomus ja Saloko on tämän vastaisuuden takana ollut.

Äänestä
  • Salo on kahvinsa tarjonnut,toivottavasti tämä on muistissa seuraavissa vaaleissa,ellei,niin sitten vaan kaikki väärille kahveille.

    Äänestä

Hieno päätös! Kunpa vielä kaupunginjohtajakin ymmärtäisi asemansa ja harkitsisi sanojaan lausuntoja antaessaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruhansaari kirjoitti:

Onnittelut Kauhavan kaupungin päättäjille olette jo osaksi pitäneet kuntaliitos lupauksenne, sillä tien pohja Kankaan puolella on ruokamullasta kuorittu ja pian varmaan ajetaan sepeli tien pohjaksi.Olenkin ihmetellyt miksi Annalan kylässä vastustetaan tie hanketta, sillä mielestäni Annalan kylässä on aina satsattu tulevaisuuteen ja pidetty sitä tärkeänä asiana tuleville sukupolville. Esitänkin lopuksi toiveen Annalan kyläläisille että antakaa jo periksi että saadaan toteutettua kuntaliitossopimuksessa annetut lupaukset ja kaupunki voi aloittaa tekemään muutakin tuleville sukupolville tärkeitä asoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu